Kuvitella, kaksi vuotta sitten mä olin about viikon ajan tehnyt tuttavuutta tähän niin ihmeelliseen blogimaailmaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Silloin en edes tiennyt mitä ovat Blogger ja WordPress? Tai mikä on postaus? Se oli mulle silloin junttikielellä ihan vaan pelkkä blogiteksti, ei mikään postaus. En ollut aiemmin, ennen raskautta lukenut yhdenkään blogigenren edustajia, en muoti-, sisustus-, ruoka-, lifestyle-, saati sitten perhe- ja äitiysblogeja.
Raskaudesta tää kaikki sitten lähti, oltiin otettu iso hyppy tuntemattomaan ja aloitettu Nikon kanssa matka vanhemmiksi. Pää oli ”aika” pyörällä, ja etsin kipeästi vertaistukea ja samankaltaisia kokemuksia. Niitä ei kuitenkaan omasta lähipiiristä liiemmin löytynyt, joten turvauduin googleen. Pian löysinkin sitten jo odotus/äitiysblogit ja olin täysin lumoutunut siihen kuinka blogimaailma oli pullollaan samassa elämäntilanteessa olevia nuoria äitejä, jotka jakoivat rohkeasti omia kokemuksiaan ja saivat vertaistukea niin lukijoilta kuin kanssa bloggaajilta. Se oli jotain ihan upeeta ja halusin ehdottomasti itse päästä mukaan tuohon maailmaan. Keräsin rohkeutta ja ei aikaakaan kun repäisin, ja rupesin luomaan blogipohjaa omalle blogilleni, jonka tosin piti jäädä vain odotuspäiväkirjaksi…
Blogin alkuaikoina en kertonut blogista kuin Nikolle, omalle äidilleni ja ihan muutamalle kaverille. Aloitin blogin täysin lastenkengistä, inspiroiduin muiden perhebloggaajien tavasta tehdä tätä ja hain sitä omaa juttuani samalla kun vauvamasuni kasvoi. Milan rakenneultran jälkeen, kun raskaus ei ollut enää salaisuus aloin kertoa myös blogista avoimemmin. Blogin idea oli kuitenkin hyvin pitkälti se, että kauempana asuvat sukulaiset ja ystävät pysyisivät mukana meidän menossa. Raskausaikaa voisi näin jälkikäteen ehkä luonnehtia niin, että se meni täysin reenatessa ja omaa tyyliä etsiessä, ilman minkäänlaisia päämääriä. Enkä todellakaan sano että olisin vielä mikään ammattilainen, en lähelläkään! Bloggaamisessa voi kehittyä jatkuvasti ja se kehittää myös sua ihmisenä, se on yksi tän homman koukku ja addiktoi tähän puuhaan täysin. Pitkään nolostelin uutta harrastustani kaikille, väheksyin bloggaamista itseni kohdalla oikeastaan viime kesään asti. Silloin päätin vihdoin olla ylpeä blogistani, tehdä tätä täysillä ja myös suoda itselleni sen onnen mitä bloggaus mulle tuo. Mä teen tätä puhtaasti rakkaudesta lajiin!
Tähän kahteen vuoteen on mahtunut ihan tosi paljon kaikkea. Musta on tullut tänä aikana avovaimo, ÄITI ja bloggaaja. Itseasiassa oltiin juuri muutettu Nikon kanssa yhteen ja tiedetty kuukauden päivät pienen saapumisesta – oli siis tapahtunut elämää mullistavia asioita, joita halusin blogin kautta purkaa ja laittaa järjestykseen. Pieces of Miracles -blogi on kasvanut mun kanssa tän koko matkan, mitä tein raskausmasun kanssa, vauvavuoden ajan ja nyt viimeisimpänä taaperoarki on astunut kuvioihin. Mä haluan ajatella tän niin, että myös tulevaisuudessa blogi kulkee mukana niissä isoissa asioissa mun ja meidän mukana. Esimerkiksi juuri tää mun kroppaprojekti ja uuden kodin etsiminen on tällä hetkellä niitä isoja käännekohtia mitä eletään. Tulevaisuudessa toivottavasti saan stressailla töihin paluuta, opiskelua, suunnitella meidän häitä, intoilla pikkukakkosen odotusta ja rakentaa omaa taloa. Nään vahvasti että blogi elää meidän messissä vielä noissa hetkissä! Ja miksei eläis? Bloggaus on ihan älyttömän antoisaa hommaa! Inspiroivempaa tapaa ilmaista itseään en osaa edes kuvitella omalle kohdalleni. Puhumattakaan kaikista ihmisistä ja kokemuksista mitä blogi on meidän elämään tuonut.
Nyt kaksi vuotta blogin alulle pistämisen jälkeen, nälkä on kasvanut kyltymättömäksi ja bloggaus vie naista ja kovaa! Tässä sitä ollaan, kirjoitetaan blogia ison mediatalon äitiysblogisivustolla. Lievästi sanottuna aika KREISIÄ! Mitähän tulevilla vuosilla on meille tarjota? Jännityksellä ja innolla otetaan kaikki vastaan, bring it on 😉
Olis ihan älyttömän kiva tietää nyt blogisynttäreiden kunniaksi, että MIKS JUST SÄ luet tätä blogia? Ootko jo pitkään seurannut vai vasta sivuille eksynyt? Mitäs mieltä ootte muuten bannereista mitä blogilla on näiden vuosien aikana ollut? Kehitysideoita otetaan avosylin vastaan kaikkeen, mä haluun tehdä blogista jatkuvasti paremman ja siinä teillä on iso valta vaikuttaa. Kiitos vielä että ootte mukana, te ootte kuitenkin tän homman PARHAIN puoli. Oon saanut teiltä niin paljon vertaistukea, apua, kannustusta ja tsemppiä. Valtavan määrän positiivistä energiaa ja ideoita tulevaan. Ilman teitä tää blogi ei olis sitä mitä se on nyt. Mä oon onnellinen teistä ihan jokaisesta. ♥
Tulin pikaseen vinkkaamaan SYNTTÄRIARVONNASTA, joka on nyt käynnissä blogin Facebook-sivuilla. Mukaan pääset tykkäämällä meistä luonnollisesti Facebookissa, ja kommentoimalla kisakuvaa. Tosi simppeliä siis! Palkinnoksi yritin valikoida mahdollisimman monipuolisen tuotepaketin Oriflamelta, se sisältää kasvorasvan, huulivoiteen, palasaippuan ja ripsiseerumin. Kiva hemmottelupaketti siis varmasti monelle, HOPHOP OSALLISTUMAAN! Suoraan arvontaan pääset TÄSTÄ.
Hyvää PERJANTAITA ihanat!
Arvontapalkinto on hankittu omakustanteisesti,kyseessä ei ole yhteistyö.
Mun rakas pikku blogilapseni täyttää tällä viikolla 2vuotta! Tasan kaksi vuotta sitten mä kirjoitin ekan postauksen Pieces of Miracles -blogiin, joka on myös mun ensimmäinen blogi koskaan. En olisi silloin pannukakkureseptiä postatessa osannut edes haaveilla tälläisestä matkasta, jonka oon saanut kulkea tällä blogitaipaleella. Odotuspäiväkirjasta lähtenyt räpellys on kehittynyt rakkaaksi harrastukseksi, enkä voisi kuvitellakaan elämää enää ilman blogia. Tää on mun suuri intohimo jota saan kutsua osittain jo työkseni sekä juuri oikea tapa mulle ilmaista itseäni. Tätä aion jatkaa varmasti vielä vuosia! Bloggaus on mahtavaa, inspiroivaa ja niin antoisaa! Iso kiitos kuuluu sinne teille ihanille lukijoille jotka ootte seurailleet meidän matkaa jopa sieltä alusta saakka, tänne asti. Toivottavasti pysytte messissä tulevina vuosinakin. Jokainen teistä on tärkeä!
Blogisynttäreiden kunniaksi kuvattiin Milan kanssa meidän historian eka video. Monta epäonnistunutta pätkää tehtiin ennen kuin saatiin edes tää hitusen julkaisukelpoinen tekele purkkiin. Ei nyt ihan ehditty 100 videota kuvata, mutta MONTA! Pahoittelut överihuonosta laadusta, läppärin webbis ei pysty ihmeisiin. Jos annatte meille vielä uuden mahdollisuuden, niin lupaan panostaa laatuun enemmän ja käyttää ihan kunnon kameraa. Tässä tää nyt kuitenkin tulee…
Tän videon jälkeen on varmaan turha enää väittää kellekkään ettei meillä Jyväskylässä oo mitään murretta. Apua miten juntilta voi ihminen kuulostaa 😀 Tottuukohan sitä ikinä katselemaan itseään videolta saati kuuntelemaan omaa ääntään?
No mut mitäs tykkäsitte? Saadaanko vielä toinen mahdollisuus? Videopostaus idiksiä saa muuten vapaasti heitellä jos sellaisia löytyy!
Tuplapostauspäivä jälleen! Tää on kyllä kiireistä puuhaa, kun postattavaa olis taas vaikka millä mitalla, etenkin nyt kun Niko on alkanut rustailla treenijuttujaan tänne myös. Toivottavasti tahti ei oo liian kiivas teidän makuun, pitäskö höllätä vauhtia vai pysyttekö messissä?
Edellinen viikko oli aika poikkeuksellinen tän projektin osalta. En päässyt lenkkeilemään kuin kerran, sillä tyhjensin vahingossa rattaista renkaat, niitä TÄYTTÄESSÄ ja talon pyörävarastossa ei ollutkaan yhtäkään toimivaa pumppua. Lähdeppä siinä sitten Miltsin kanssa lenkille ilman kulkupelejä. Lenkit korvasin loppuviikon ajan kotijumpilla, ja salilla treenit kulki hyvällä sykkeellä joten tulokset olivat ihan OK vaikka haasteita olikin. Niin ja sunnuntaina herkuteltiin isolla kädellä ja silti puntari näytti miinusta mikä on pääasia. Jes!
VIIKKO #10
Paino / -0,4kg (-6,7kg)
Sali / 2/3
Lenkki / 1/3
Kotijumppa / 3/3
Treenit / 6/6
Ruokailut / Bueno! Isänpäivänä höllättiin luvan kanssa.
Mä mietin pitkään että julkaisenko tässä matkalla mitään kehityskuvia, mutta ajattelin näin 10viikon välein sen kuitenkin tehdä. Ehkä vähän hämyisin kuvin, mutta kuitenkin sillä idealla että näette mitä täällä oikeasti tapahtuu.
Mua järkyttää toi kesän jälkeinen pöhökroppa ihan yli paljon! Näytän suoraan sanottuna siltä, että keskivartaloon olis kertyny kesän aikana kaikki ne 12kiloa mitä viime talvena pudotin. Kiloja tuli kuitenkin vaan 4 takas, mutta kuva kertoo ihan eri tarinaa. Kevyet nesteturvotukset, on vissiin kesällä grilliherkut neidille maistunu… Hyi olkoon, en enää ikinä aio näyttää tolta! Onneks tässä 10viikon aikana kroppa on alkanut taas muuttumaan siihen suuntaan mihin pitääkin. Kovasti duunia on vielä sinne ensi kesän biksukuontaloon, mutta sitä kohti mennään. 16viikkoa vielä aikaa ja mä todellakin aion antaa kaikkeni! Kesällä oon pirun hyvännäkönen. Piste.
Moikka! Tässä vierähti reilu viikko jo välissä ennen kun ennätin taas tänne teille postaamaan. Joko siellä on ruokavaliota noudatettu? Tässä nyt tulisi siihen rinnalle rasvanpolttoa tukemaan ja jeesaamaan saliohjelma, joka sisältää 4 treeniä. Ihanne tilanne olis tietysti että kaikki treenit ehtisi suorittaa viikon aikana, mutta te äipät ootte usein niin kiireisiä, että ei se vaarallista oo jos joskus jää kolmeen 😉 Toivottavasti tykkäätte!
Treeni 1. – Reidet, pohkeet, vatsat
- Reisikoukistus 3 x 12-15
- Kyykky vapaalla tangolla 4 x 6-8
- Polvikyykky Smithissä 3 x 8-10
- Suorin jaloin maastaveto 3 x 12-15
- Askelkyykky 2×20
- Supersarja:
- 1. Pohjenousu istuen 3 x 10-12
- 2. Vatsarutistus jalat penkillä 3 x 15
Treeni 2. – Rinta, selkä, olkapäät
- Penkkipunnerrus 4 x 6-8
- Ylätaljaveto vastaotteella 4 x 6-8
- Vinopenkkipunnerrus 3 x 10-12
- Kulmasoutu käsipainoilla 3 x 12-15
- Supersarja:
- 1. Alataljasoutu v-kahvalla 3 x 8-10
- 2. Vipunostot sivulle käsipainoilla 3 x 12-15
- Pystysoutu tangolla 2 x 12-15
Treeni 3. – Reidet, pohkeet, kädet
- Prässi, jalat kapealla 4 x 8-10
- Lantionnostot hartiat penkillä 3 x 10-12
- Supersarja:
- 1. Selänojennus 3 x 12-15
- 2. Reidenojennus 3 x 12-15
- Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3 x 10-12
- Niskan takaa punnerrus tangolla 3 x 10-12
- Supersarja:
- 1. Alaspuristus taljassa 2 x 12-15
- 2. Hauiskääntö taljassa 2 x 12-15
Treeni 4. – Kiertoharjoittelu, 5 kierrosta / 2min palautus
- Askelkyykkyhyppy tai askelkyykky paikallaan x 15
- Etuheilautus kahvakuulalla x 15
- Jalkojen nosto penkillä maaten x 15
- Vauhtipunnerrus tangolla x 15
- Vartalonkierto levypainolla x 15
Yritin tehdä mahdollisimman monipuolisen ohjelman, niin että kroppa tulee treenattua mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Teidän kotitreeni-toiveet on myös korvan takana, katotaanpa jos ensi viikolle saisin sen valmiiksi. Jos siellä on salialoittelijoita, tai osa liikkeistä ei oo vielä tuttuja, niin google toimii aika hyvin apuna. Sieltä löytyy kuvia ja ohjeita helposti, joten yrittäkää vaikka sitä hyödyntää. Tottakai mä myös vastaan kysymyksiin jos on jotain epäselvää. Siitä sit vaan testaamaan mimmit!
Jos joku missasi tähän ohjelmaan kuuluvan ruokavalion niin se löytyy TÄSTÄ.
Palataanpa taas asiaan pian, hauskoja ja tiukkoja treenejä kaikille!
– Niko
1. #isänkanssa
2. Parhaat bansku-maapähkinä-snacksit TÄSSÄ. 3. Talvi tulloo, ulkona alkaa olla jo hitokseen kylymä! 4. Myös Miltsi pääsi testaamaan uutta toppista viime viikolla ekaa kertaa. 5. Joulu pelastettu ajoissa, Mauri Kunnaksen Talvi-konvehdit hamstrattu varastoon! Viime vuonna jäin ilman, joulu oli pilalla…
6. Ensilumi saapui vihdoin meillekin!
7. Hyvä treeni, parempi mieli! 8. Edes kauppareissut ei oo tylsiä näiden kahden murun kanssa. 9. Isänpäivä alkaa brunssilla tietty! 10. Joka sisältää mm. maailman parasta suklaakakkua…
11. Isänpäiväkortit vietiin myös papoille. 12. Isi ja isin rakas isinpäivänä ♥
Seuraa Instagramissa, @essipieces !
Mä oon niin ilonen eilisestä, tai oikeestaan koko meidän pesue on. Erityisesti meidän perheen isi – oli ihanaa että saatiin päivästä järkättyä just sellanen mitä Niko oli toivonut. Rento, perheen kesken vietetty ja herkuilla höystetty isänpäivä. Aamulla isi sai nukkua pitkään sillä aikaa kun me Milan kanssa noustiin valmistelemaan isänpäiväbrunssia. Tarjolla oli tietysti isin isoimpia herkkuja, kuten munia ja pekonia 😉 Mulla oli myös pieni oma lehmä ojassa, kun lauantaina hain keskustasta Jyväskylän parasta suklaakakkua ja tuplasuklaa cupcakeja Miriam´sista isin kunniaksi. Oli niiiiiiin hyvää! Kiireettömän aamupäivän jälkeen startattiin pappalakierros. Isän- ja äitienpäivät on ihan parhaita, samana päivänä tulee väkisin nähtyä molempien perheitä. Jälleen eilen oli niin kiitollinen fiilis siitä, että meidän molempien vanhemmat pitävät vielä yhtä, ja mummoloita on vain kaksi. Tää on nykyään aika iso harvinaisuus! Pappalakierroksen jälkeen tultiin kotiin ja leikittiin vielä hetki, kunnes Mila oli valmis yöunille. Päivän päätteeksi vietetiin vielä leffailta Nikon valitseman pätkän merkeissä ennen unille painumista. Parasta oli kuulla vielä juuri ennen nukahtamista Nikon suusta kuinka onnellinen hän oli, eikä olisi voinut toivoa parempaa isänpäivää. Eilisen ansiosta jaksaa hymyillä ainakin viikon putkeen!
Miten teillä vietettiin isänpäivää? Näissä merkeissä, iloista viikonalkua myös teille kaikille ♥
Moikka ja kivaa lauantaita kaikille! Joko on isänpäivä valmistelut hyvin hanskassa? Täällä kaikki on aikalailla valmista huomista varten, kohta lähdetään vielä kauppaan hakemaan aamuksi brunssi tarpeet ja konditoriasta pari palaa jotain överihyvää kakkua. Olisin muuten leiponut, mutta puolet kakusta päätyisi roskikseen kun sitä ei kuitenkaan huomisen aikana ehtisi syödä, ja maanantaina sitä enää ei saa syödä. Joten tänä vuonna mennään näin, sieltä mistä aita on matalin.
En kuitenkaan tullut höpöttelemään sen enempää isänpäiväjutuista, vaikka aihe sitä suuresti koskeekin. Meidät perhebloggaajat on haastettu Lapsiasiavaltuutetun toimesta nyt isänpäivän alla #isänkanssa -kampanjaan. Tempauksen tarkoitus on nostattaa isän asemaa tasa-arvoisena vanhempana perheen arjessa äidin ohella. Meidän perhe on oiva esimerkki siitä miten molemmat vanhemmat hoitavat omat tonttinsa hyvin ja isi on enemmän kuin mielellään mukana kaikessa perheen toiminnassa vapaa-ajallaan. Nyt Milan vauvavuoden ollessa historiaa, on isille ja tyttärelle alkanut muodostua jatkuvasti omia juttuja joissa äiti on enemmän tiellä kuin messissä. Noilla kahdella on välillä niin omia leikkejä ja juttuja joita on vaan hauska seurata vierestä. Usein tippalinssissä ihailen miten Nikon ja Milan side vahvistuu päivä päivältä. Isi on ihan yhtä tärkeä ja rakas pikkumimmille kuin äiti, niinkun sen mun mielestä pitää mennäkin! Arkisin iltapäivällä Milasta oikein huomaa kuinka isin odotus alkaa, eteisessä ovella käydään kurkkimassa moneen otteeseen että joko se isi sieltä tulisi? Kun ovi viimein aukeaa, riemun kiljahduksien saattelemana typy juoksee isiä vastaan kädet ylhäällää halimaan. Oon niin onnellinen ja onnekas että meillä on läsnä oleva ja rakastava isä. Se kun ei todella ole itsestäänselvyys kaikissa perheissä.
Miten teillä isi on läsnä arjessa? Onko lapsille ja isille muodostunut omia juttuja? Entä miten sitten perheissä joissa lapset ja isi ehkä asuvat eri osoitteissa? Miten homma silloin sujuu? Jos haluutte itse ottaa osaa kampanjaan, voit jakaa Instagramissa kuvan lapsen ja isin omasta hetkestä hashtagilla #isänkanssa.
Huomenna sitten juhlitaan täysillä näitä perheidemme supermiehiä! Ihan mahtavaa, en malta odottaa. Hyvää isänpäivää kaikille jo näin ennakkoon ♥
Milan vuosikas neuvolassa kysyttiin miten meillä katsotaan telkkaria. ”Se on yleensä aina auki kun ollaan kotona.” – vastaustani seurasi täysin yllättäen tuima ilme neuvolan tädiltä ja tuhaus – ”Siihen kannattaa tehdä loppu nyt. Iltaisin 2-3tuntia ennen tytön nukkumaan menemistä suljette TV:n niin lapsi ehtii rauhoittua ja nukkuu paremmin!”. Mulla loksahti sisäisesti leuka auki, mutta tädille tyydyin vain hymisemään. Anteeks mitä? Kuinka monessa perheessä näin toimitaan? OIKEESTI? Missä kuplassa mä, mun perhe ja kaverit on eläneet, kun KOSKAAN aiemmin ei olla tälläisiin ohjeistuksiin törmätty? Ja joo, nää neuvot olisi ehkä ymmärrettäviä jos meillä kärsittäisiin uniongelmista tai ilmenisi nukahtamis vaikeuksia. Tälläsiä meillä ei kuitenkaan ole ollut oikeastaan koskaan.
Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo kuukausia, mutta aina on tullut jotain muuta postattavaa. Nyt aihe kuitenkin palautui mieleeni, ja mun on pakko kyseenalaistaa tää. OK, ymmärrän että varmasti auttaisi lasta illan tullen rauhoittumaan osaltaan jos TV ei pauhaisi taustalla jatkuvasti. En silti suostu olemaan paskamutsi sen takia että haluan iltaisin katsoa lempiohjelmiani, vaikka lapsi sattuukin olemaan hereillä. Oonpas itsekäs. Tälläisen vaikutelman neuvolan täti-ihminen sai mulle kuitenkin aikaan itsestäni käytöksellään. Neuvolan jälkeen olin täysin äimänä, en ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa? Nykyään tuntuu että joka tuutista saa kuulla sitä, miten neuvolassa yritetään oikein keksimällä keksiä jotain noottia vanhemmille. Meillä ei ole koskaan ollut missään asiassa nokan koputtamista aiemmin, mutta tää meidän uus terkka olikin vähän eri laatua kun aiempi rennon lämmin täti.
Onko tää ihan yleinen ohjeistus neuvoloissa? Kuinka monet muut on saaneet noottia telkkarin katsomisesta? Kertokaa mulle että ei olla ainoita TV:n orjia?
Joko siellä on talven haalarihankinnat tehty? Mä oon tänä syksynä skarpannut monessa jutussa, ja hoitanut asioita tapojeni vastaisesti hyvissä ajoin, enkä jättänyt viime tippaan niinkun yleensä. Samoin tehtiin talvihaalarin kohdalla, jo syyskuussa Sokoksen lastenpäiviltä kannettiin uusi toppis kotiin. Molo Kidsin Pyxis, ihanassa Pink Rose värissä. Haalari on ihan täydellinen meidän käyttötarpeisiin, vesipilarit 10 000, hengittävyys 8000 ja Thermo Lite MICRO- materiaali ja fleecevuori pitää pikkusen lämpimänä kovemmillakin pakkasilla. Lisäksi malli on kuin tehty Milalle ja kaksi osainen vetoketju tekee pukeutumisesta rutkasti helpompaa. Haalarista löytyy lumilukot, saumat on teipattu ja heijastimiakaan ei olla säästelty. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla, säällä kuin säällä!
Mila on hirmu jäärä sovittelemaan mitään vaatteita, joten tänään aamulla kun lähdettiin ulos pukeuduttiin ihan ekaa kertaa toppaan. Mua kieltämättä vähän jänskätti miten haalari istuu, onko liian reilua mitoitusta ja onko siinä helppo liikkua? Kokonsa puolesta 86senttinen Pyxis osoittautui onneksi nappivalinnaksi. 80cm olisi varmasti juuri nyt priima, mutta jäisi pian pieneksi. 92cm puolestaan olisi ihan jäätävän iso. Joten tää 86 oli juuri oikea, toivottavasti nuppunen ei hujahda pituutta ihan ältsisti ettei kevättalvella tarvitse lähteä haalarikaupoille uusintakierrokselle.
Muutenkin toppis on juuri niin ihastuttava käytössä mitä ajattelinkin, eikä neidilläkään ilmeisimmin ollut nokan koputtamista uudessa haalarissaan. Leikki maistui tuttuun tapaan vaikka miinusasteita jo pihalla onkin. Haalari tuntui käytössä notkealta liikkuvaisen lapsen päällä, ei yhtään sellaiselta koppurajäykältä. Ainut mikä mua vähän jänskättää, on tuo väri! Saakohan tota kirkkaan pinkkiä olla jatkuvasti pesemässä ja rummuttamassa? Kokemuksia? Tulis vaan se lumi äkkiä ja valkea maa!
Mitäs pidätte meidän toppis valinnasta? Mitä haalareita teille on hankittu? Mitkä kriteerit nousivat tärkeimmiksi hankintaa tehdessä? Tää Pyxis oli oikeestaan aika superhelppo päätös, kriteerit täyttyi ja ulkonäkö miellytti meidän (uskokaa tai älkää, mutta kyllä Nikonkin!) silmää. Kieltämättä mä vähän himottelin myös Mini Rodinin Pandaa viime talven tavoin, mutta meidän mamaporukassa niitä löytyi jo liian monta ettei haluttu samistella. Tää talvi mennään karkkihaalarilla!