Kaupallinen yhteistyö Havu & Helmi
Kuvat viimeistä lukuun ottamatta / Maria Ahokas Photography
Maailman ihaninta on kyllä palata häihin näiden postausten myötä, selailla kuvia ja muistella tuota täydellistä kesäistä ja rakkauden täyteitstä päivää. Häissämme suuressa roolissa oli meidän näköinen visuaalisuus, johon haluttiin panostaa ja jonka suunnitteluun käytettiin paljon aikaa. Häiden siirryttyä tähän jäi vielä lisää aikaa ja muutama asia muuttuikin, kuten paperituotteiden tekijä.
Olin silmäillyt pitkään Havu ja Helmi -yrityksen Instagram sisältöjä, ja ihallut kaikkia heidän tekemistään ja paperituotteitaan. Muistan monesti miettineeni vain, että aivan täydellisesti meidän hääsuunnitelmiin ja tyyliin sopivia! Pian kävikin ilmi, että tunne oli niin sanotusti molemminpuolinen ja mun sisällöntuotanto IG:ssä ja häämeiningit ihastuttivat myös Havu & Helmi -yrityksen voimakaksikkoa Millaa ja Siniä, sillä sain heiltä alkukeväälä viestiä. Pienen viestittelyn jälkeen sovittiinkin jo yhteistyöstä häiden ympärille ja aloitettiin yhdessä suunnitella sopivaa pakettia juuri meidän häihin.
Hääpäivän paperituotteiden halusimme sopivan saumattomasti häiden tyyliin. Kaunista kalligrafiaa ja kullan kimallusta tyylikkään vähäeleisesti. Siitä oikeastaan kaikki lähti ja ensimmäisenä valittiin mallistosta tyyliksi Aarre (tässä on muuten hauska sattuma, sillä edesmenneen pappani nimi on Aarre, ja näin pappanikin pääsi kohtalonomaisesti olemaan osa hääpäiväämme). Seuraavaksi valittiin lisäkoristeet: nimikortteihin lehtikullalla koristellut sinetit ja lehtikultaa myös muihin tuotteisiin. Yhteydenpito oli ihanan vaivatonta alusta loppuun ja lopputulos – se oli enemmän kuin edes osattiin odottaa. Muistan kun avasin lähetyksen, niin purskahdin lähes itkuun, kun kaikki oli niin kaunista! (Saattaa toki olla, että hääviikolla oli muutenkin tunteet extra herkässä).
Tilattiin paikkakorttien lisäksi, kaksipuoliset ohjelma-menukortit jokaiselle vieraalle, Tervetuloa -kyltti, sekä baarikyltti. Kalligrafiaa olisi ollut mahdollista toteuttaa tuotteisiin lukuisissa eri väreissä, mutta päädyttiin kuitenkin varmaan ja mielestämme tyylikkäimpään vaihtoehtoon eli mustaan. Musta, kulta ja valkoinen vaan toimii täydellisesti. Paikkakortteihin tehtiin aika viimemetreillä muutos, sillä törmäsin Instassa juuri sinetillisiin paikkakortteihin ja tämä idea ihastutti niin paljon, että se oli pakko toteuttaa valkoisilla kultahipuin koristelluin sinetein. Baarikylttiin ja menu-ohjelmakortteihin tosiaan haluttiin myös lehtikultainen koristelu.
Juuri nuo pienet tarkkaan harkitut yksityiskohdat kauniisti toteutettuna paperituotteissa nivoi koko visuaalisen ilmeen kauniisti yhteen mm. kultaisiin kehyksiin liitutaulutusseilla tehtyjen pöytänumerojen, valojen, kynttilöiden ja kukkaloiston kanssa. Ollaan ehdottomasti sitä mieltä, että paperituotteet on juuri se elementti, joka toimii tällaisten juhlien visuualisen ilmeen kruununa – tätä mieltä olivat selvästi myös vieraamme, jotka ihastelivat paikkakorttejaan ja muita elementtejä juhlissamme.
Lisäksi saatiin vielä lahjana kauniit kirjekuoret kalligrafialla koristeltuna hääaamun kirjeille, joissa luki ”tulevalle aviomiehelleni” ja ”tulevalle aviovaimolleni”. Niissä on ihana säilöä nuo elämän tärkeimmät kirjeet ikuisesti!
On sanomattakin selvää, että oltiin ja ollaan edelleen mielettömän tyytyväisiä saamaamme palveluun – Havu & Helmi ylitti odotukset ja toteutti täydellisesti meidän vision hääpäivämme paperituotteista. Kiitos vielä Milla ja Sini, toivottavasti päästään tilaamaan teiltä tuotteita vielä joskus jossain toisessa yhteydessä! <3
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
- kuten kuvistakin sen näkee – elettiin vahvasti ihanassa hääkuplassa!
- koko kuuhun herättiin ensimmäistä kertaa onnellisesti avioparina ja ekana päivänä käytiin ystävien kanssa siivoamassa juhlapaikka, mutta muuten nautittiin vaan toisistamme.
- hääviikonlopun jälkeen suunnattiin muutamaksi päiväksi Helsinkiin mini-honeymoonille kaksin.
- lapset sai viettää mun vanhempien luona useamman yön ja touhuta kivoja kesäjuttuja mummin ja papan kanssa, kun me oltiin reissussa.
- hääreissulta tultiin kotiin ja oli ihana rauhoittua ja fiilistellä lasten kanssa häitä, kun hekin olivat niistä niin innoissaan ja onnessaan.
- parin päivän kotona rauhoittumisen jälkeen lähdettiin muutaman perheen voimin karavaanari-reissulle Naantaliin ja Muumimaailmaan – aikamoinen elämys oli meille kaikille, niin hyvässä kuin pahassakin. Sen vain sanon, ettei tulla kyllä koskaan asuntoautoa hankkimaan ainakaan 😀
- meidän maailman ihanin ja hauskin kuopus täytti jo 5 vuotta!!!
- juhlittiin porrastetusti perheen ja perheystävien kanssa viisvuotiset futisteemalla – sankarin toiveesta tottakai!
- päiväkoti, koulu ja työt starttasi jotenkin ihan liian nopeasti ja lomamoodi tyssäsi aika seinään.
- hää- ja kesähaikeus iski isosti – itseasiassa ihan yllättävän isosti! Jotenkin meillä oli ja on edelleen ihan hullun ristiriitaiset fiilikset, kun häiden jälkeen ollaan oltu super onnellisia kaikesta, mutta samalla myös kaiholla haikaillaan hääpäivän ja kesän perään.
- saatiin sadoittain aarteita, kun hääkuvat kilahti mailiin <3 niitä onkin pläräilty oikeastaan päivittäin!
- meidän TV hajosi, ja nyt ollaan oltu ilman telkkaria jo pian kaksi viikkoa, ja varaosia ja korjausta joudutaan odottelemaan vielä jonkin aikaa. Onneksi on läppäri ja suoratoistopalvelut 😀
- käytiin Tampereella käyttämässä mun viime vuoden synttärilahjaksi saatu hotellilahjakortti, joka muuten olisi mennyt vanhaksi.
- tuli taas se vaihe vuodesta, kun et tiennyt mitä ulos pitää pukea itselle + saati lapsille kouluun ja päiväkotiin.
- avasin kynttilä ja vilttikauden – elokuussa muuten satoikin varmaan tuplasti sen mitä koko kesänä muuten.
- päätettiin kokeilla onnea tontin hakemisessa syksyllä.
- pesetin hääpukuni pesulassa, ja sain sen takaisin kutistuneena. Harmittaa ihan super paljon edelleenkin ja vaikka mekko korvataankin rahallisesti, niin tunnearvoa ei korvaakkaan mikään… no ehkä kankaista ja pitseistä saa vielä jotain tehtyä tulevaisuudessa!
- innostuttiin kaikista alkavista koko perheen ohjelmista ja Masked Singer oli taas ehkä kovin juttu ikinä lasten mielestä edelleen!
- haaveilin uudesta astiastosta.
- haaveiltiin häämatkasta lämpimään pian.
- haaveiltiin myös koronattomasta elämästä.
- ja haaveiltiin myös monesta muustakin asiasta!
- tein muutaman työhakemuksen, sillä haaveeni on myös päästä uusiin työkuvioihin vielä tämän vuoden puolella.
- kippisteltiin ensimmäiselle aviokuukaudelle ja mun 31vee syntymäpäivälle kuun vikana viikonloppuna ihan kotisohvalla kaksin!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
Kaupallinen yhteistyö / Feelit Films
Heipat torstaihin!
Ihan ensin täytyy sanoa, että ollaan niiiiiiin onnellisia, että vähän onnellistenkin sattumien kautta meidän häät tuli kuin tulikin videokuvattua! Häävideon myötä tuohon täydelliseen päivään pääsee hyppäämään vielä todentuntuisemmin takaisin, kuin pelkkien valokuvien kautta. Videosta jää ikuinen ja hääpäivän henkiin herättävä muisto <3
Alkuperäisien 2020 kesälle suunniteltujen häiden budjettiin tämä tärkeä elementti oli jo karsittu kertaalleen pois, mutta häiden siirryttyä vuodella otettiin häiden videointi uudelleen mietintään. Tänä keväänä alettiin sitten kartoittaa vaihtoehtoja videoinnista ja laitettiin tarjouspyyntöjä tekijöille. Tarjouksia oli monenlaisia ja monen hintaisia. Yksi videokuvaaja johon otettiin yhteyttä oli Feelit Filmsin Pekka Roilas, jonka löysin somea tutkaillessa. Suhteellisen tuoreen tekijän hinnasto sopi budjettiimme toki tarjouksista parhaiten, mutta suurin syy miksi valittii Feelit Films oli, että Pekalta löytyi selkeästi suurin palo päästä toteuttamaan just meidän häät videolle. Tuli sellainen olo, että ollaan tosi samalla aaltopituudella ja muutenkin tuntui tosi hyvältä bookata tekijä jolla on noin suuri intohimo lajiin – se näkyi kyllä myös Pekan työskentelyssä koko pitkän hääpäivän myös!
Tällaiset yhteistyöt on itselle niitä henkilökohtaisia lemppareita, kun löytää huipputyyppejä ja tekijöitä, ja voi olla osaltaan auttamassa heitä saamaan lisää näkyvyyttä hienolle työlleen. Tässä alla pääsette kurkkaamaan meidän häävideon teaserin – pidempi video on vielä Pekalla työnalla, mutta sekin saadaan ihan lähiviikkoina! Kun se saadaan, niin pääsette näkemään sen myös ja kerron enemmän, miltä häävideointi meistä tuntui hääpäivän aikana.
Pyysin Pekkaa myös laittamaan teille myös vähän omia ajatuksiaan häävideoinnista.
FEELIT FILMS / PEKKA ROILAS VASTAA:
Miksi häävideo?
- Häiden valokuvaus ja videokuvaus eroavat toisistaan merkittävästi ja molemmilla on vahvuutensa. Sekä valokuvien että videokuvan tarkoituksena on välittää tunteita ja taltioida päivän tärkeimmät tapahtumat ja upeimmat hetket. Suurin ero valo- ja videokuvauksessa on ääni sekä liikkuva kuva. Videolla yksi sekunti koostuu 25-120 valokuvasta! Häävideolla tärkeitä elementtejä ovat lisäksi musiikki, erilaiset puheet sekä äänitehosteet. Videokuva ja ääni yhdessä onnistuneen leikkauksen kanssa luovat kokonaisuuden, johon valokuvaus ei kykene.
Miten häävideo valmistuu?
- Tapoja häävideon tekoon on tietenkin yhtä monta kuin on videokuvaajiakin. Feelit Filmsin kohdalla prosessi etenee kuitenkin näin:
- Hääpari ottaa minuun yhteyttä ja ehdottaa kuvauspäivää
- Mikäli kuvauspäivä on vapaa, lähetän asiakkaalle tarjouksen
- Tarjouksen hyväksymisen jälkeen sovitaan suunnittelutapaaminen. Suunnittelutapaaminen järjestetään yleensä 2-4 kuukautta ennen varsinaista hääpäivää. Suunnittelutapaamisessa kuuntelen hääparin toiveet videon ja samalla käydään läpi kaikki seikat, jotka tulisi ottaa huomioon hääpäivänä kuvatessa.
- Hääpäivän aikana kuvataan tapahtumat alkuvalmisteluista illan juhlaan hääparin toiveista riippuen. Hääpäivälle sovitaan lisäksi 1-2 kuvaushetkeä potrettiotoksia varten. Nämä kuvaushetket voivat olla esimerkiksi vihkimisen jälkeen sekä myöhemmin illalla.
- Häävideokuvauksen jälkeen seuraa editointivaihe, joka kestää yleensä 4-8 viikkoa. Tämän jälkeen valmis video toimitetaan asiakkaalle.
Mitä videokuvaus vaatii hääparilta?
- Videokuvaajan tehtävänä on olla hääpäivänä mahdollisimman huomaamaton. Parhaimmat videot vaativat kuitenkin hääparilta hieman heittäytymistä. Kun häävideointiin suhtautuu rennolla asenteella, myös kuvattuna oleminen on hääparille varmasti ikimuistoinen ja hauska kokemus. Mikäli saatte toisenne nauramaan ja nautitte toistenne seurasta, nautitte siitä taatusti myös kameran edessä!
Onko teidän häät kuvattu tai tarkoitus kuvata myös videolla? Täältä ainakin super suuri suositus, kuten varmasti jo rivien välistä luittekin!
Ihanaa syyskuun tokaa kaikille!
x Essi
Ihanaa elokuun viimeistä päivää!
Sehän tarkoittaa myös sitä, että meidän häistä on tänään jo tasan KUUKAUSI aikaa! Nyt kun häistä on toivuttu jo muutama viikko, niin on aika hyvä sauma alkaa purkaa päivää palasiksi – vaikkakin se nostattaa kyllä melkoista haikeutta pintaan. Jotenkin sitä ei ole vieläkään ihan sisäistänyt, että miten upeasti kaikki menikään ja se unelmien hääpäivä oikeasti oli nimenomaan meidän hääpäivä, eikä vain haaveunta.
No mutta se siitä, ja nyt tosiaan aloitetaan käymään läpi pala palalta ja postaus postaukselta hääpäivää, luonnollisesti siis ekana kurkitaan meidän hääaamuihin.
Kuvat mun aamusta / Maria Ahokas Photography
Meille molemmille oli itsestäänselvää, että häitä edeltävä yö nukuttaisiin eri paikoissa, koska se yksinkertaisesti kuuluu asiaan ja lisää ihanasti jännitystä. Lisäksi onhan se super kivaa myös päästä fiilistelemään tulevaa päivää ja loppusuoralla olevaa matkaa alttarille kaasojen ja bestmanien kanssa ja viettää niin sanottu viimeinen ilta rentoutuen omien ystävien kanssa.
Niinpä hääviikonlopun alkajaisiksi, kun hääpaikka oli saatu laitettua juhlakuntoon minä suunnistin kahden kaasoni kanssa hotellille, ensin vietiin tavarat huoneeseen, jonka jälkeen laskeuduttiin Paviljongin alakertaan Trattoriaan, jossa illallisseurueeni = iso kasa ystäviäni odotti jo. Ilta meni ihanasti hyvässä seurassa, kuplivasta ja herkullisesta ruoasta nauttien – kaasojen kanssa iltaa jatkettiin sitten meidän sviitissä nimenomaan rentoutuen ja laitettiin kaikki valmiiksi jo aamua varten. Puolenyön aikoihin valot sammuteltiin, kun herätyskellot oli laitettu soimaan jo kuudelta.
Herätyskelloa ei kyllä edes tarvittu. Itse nukuin ihan koiranunta koko yön malttamattomuuttani, mutta aamulla avasin silmät juuri ennen kellon soittoa yllättävän rauhallisin mielin ja suuntasin suihkuun. Tämän jälkeen heräiltiin kaasojen kanssa, juotiin aamun ekat kupit kahvia ja tirautettiin myös ekat itkut. Seiskalta hotellille tuli mun kampaaja-ystäväni Kati (joka muuten työskentelee Helsingin Folkilla) ja pääsin morsiuskuntoon laitettavaksi. Laitettiin hääsoittolistat soimaan ja tunnelmoitiin rennosti – edelleen olin tosi rauhallinen ja tyyni, mikä yllätti mut itsenikin!
Hetken päästä myös kaasojen kampaaja saapui ja kasilta mun isä toi Milan hotellille valmistautumaan meidän kanssa. ja melkein samalla oven avauksella huoneaamiaiset saapui. Jälkikäteen naureskeltiinkin, että meille olisi hyvin riittänyt kolmen aamiaisen sijaan yhden hengen kattaus, kun kenellekkään seurueesta ei juuri ruoka maistunut luultavasti jännityksen seurauksena.
Nikon veli kävi hakemassa hääseurueen kaikki kukat myös aamulla ja hotellille mun kimpun, kaasojen rannekukat ja Milan seppeleen – ne oli niiiin kauniit, että ihasteltiin niitä moneen kertaan!
Muuten aamu kului kyllä kuin siivillä laittautumisen ohessa (no niin kului kyllä koko päivä) ja fiilis oli kyllä niin uskomaton, että välillä tirahti pienet onnenitkut siellä ja täällä. Lopulta olin itse valmiina siinä puoli 11 aikoihin ja samaan aikaan kuvaajat saapuiva myös hotellille. Tämä olikin se piste, jossa jännitys alkoi kunnolla nousta, sillä ensin kuvattiin vähän fiiliskuvia kaasojen kanssa, jonka jälkeen sain lukea Nikon mulle kirjoittaman kirjeen samalla, kun videokuvaaja taltioi sitä hetkeä nauhalle. Voitte kuvitella, että tunteet nousi pintaan aika lujaa!
Hitusen meille meinasi lopulta tulla jopa kiire, kun kello alkoi käydä entistä kovempaa ja vasta reilua puolta tuntia ennen vihkimisen alkua puettiin vasta mekko päälle. Toki huomiona, että hotellilta ajoi kirkolle alle kymmenen minuuttia. Valkoisen unelmamekon kun sai viimein päälle pukea hääpäivänä kaikki konkretisoitui – ihan pian pääsen seisomaan elämäni miehen viereen altterille! Kerran elämässä fiilis – todellakin!
Kuvat miesten aamusta / Atte Vehkala
Niko puolestaan vietti häitä edeltävän yön meillä kotona, ja sai yökylään kaikki bestmaninsa. Miesten ilta oli sujunut ilmeisen mukavasti ja rennosti saunomisen, pakastepizzan, viinin ja oluen merkeissä sekä yhdessäolosta nauttien hieman pidempään kuin meillä naisilla. Toki sulhasen valmistautuminen ei viekään yhtä pitkään kuin morsiamen, joten miehillä oli varaa onneksi nukkuakin vähän pidempään ja pääasia, että ilta oli Nikolla just sellainen mitä oli toivounutkin!
Kovin paljon en tiedä yksityiskohtia miesten aamusta, mutta onneksi mun veli kävi videokuvaajan lisäksi kuvaamassa myös meillä aamun fiiliksiä. Sen verran Niko kyllä kertoi, että jännitys oli vahvasti läsnä myös miehillä, eikä sulhasellekaan aamupala ollut juurikaan maistunut. Mun isä vei aamulla Noelin puolestaan valmistautumaan miesten kanssa ja kuinka tohkeissaan tuo pikkumies oli kaikesta, niin kuin kuvistakin näkee.
Ollaan onnellisia ja kiitollisia kyllä mun veljelle näistä kuvista – Nikon lukiessa mun kirjettä tunteet puskee läpi näistä kuvista <3 Ihan älyttömän ihania aarteita nämäkin!
Jos jotain vinkkaisin tuleville hääpareille hääaamun suunnittelussa, niin ne olisi nämä asiat:
1. Viettäkää häitä edeltävä yö ehdottomasti erillään!
2. Varatkaa aamuun riittävästi aikaa – mieluusti vähän liikaa, niin jää aikaa fiilistelylle ja hetkeen uppoutumiselle!
3. Järjestäkää aamu niin, että kuvaaja tai kuvaajat ehtii kuvata teitä molempia!
4. KIRJOITTAKAA TOISILLENNE KIRJEET HÄÄAAMUKSI. <3 Tää laukaisi meillä molemmilla terävintä tunnelatausta ja jännitystä, kun pääsi avaamaan hanat kunnolla jo ennen kirkkoa. Kirjeistä jää myös maailman ihanimmat muistot!
Hei muuten, kertokaahan jo kokeneemmat avioparit – kuinka kauan menee häiden jälkeen siihen, että tää häähaikeus helpottaa? Tää on jotenkin yllättänyt meidät ihan täysin, kuinka hääkuplasta on vaikea irroittaa otetta!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
Kaupallinen yhteistyö / Viinimaa & LYV-viinit
Häiden suunnittelu oli mielettömän ihanaa aikaa, ja heittämällä suurin itse suunniteltu juhla luonnollisesti. Se vei kuitenkin valtavasti aikaa ja panostusta muilta asioilta, enkä ihmettele enää lainkaan, miksi monet ulkoistaa häänsä, tai ainakin osan niistä. On enemmän kuin suotavaa kääntyä hääammattilaisten puoleen, jos houkuttaa päästä itse helpommalla ja siihen löytyy rahallisesti mahdollisuus.
Pyöriteltävän hääpaletin mittavuus pääsi meidätkin vähän yllättämään, kun tahtotila oli, että tärkeimmän päivämme pienetkin yksityiskohdat on mietitty sopimaan juhlan ja meidän tyyliin saumattomasti. Yksi osa hääpäivän visuaalista ilmettä ja kattausta oli kuitenkin tehty jo hyvissä ajoin – sillä jo reilu pari vuotta sitten, kun tein ensimmäistä kertaa yhteistyötä silloisten GEM-viinien – nykyisten LYV-viinien kanssa päätimme, että nämä viinit tulee kruunaamaan myös hääkattauksemme. Kauneimmat mahdolliset viinit mitä kuvitella voi!
Poikkeuksellisesti meidän häissä ei tarjottu viiniparia vaan näyttävä viinitrio. Keväällä uudistunut raikkaan ranskalainen LYV-viinisarja täydensi meidän häämenun aivan loistavasti. Erityisesti meidän vieraat tuntui olevan tosi mielissään, kun perus valko- ja punaviinin lisäksi lasiin sai valita kaadon myös rosééta. Me taidettiin olla vielä enemmän fiiliksissä siitä, miten kauniilta pullot näyttivät pitkissä pöydissä – ne eivät olleet vain viinipulloja, sillä jalokiven muotoa muistuttavat LYV-pullot kruunasivat myös kattauksen.
LYV-viinit ovat kuuluneet meidän lempiviineihin jo parin vuoden ajan, ja niiden ympärille oli helppo alkaa suunnitelemaan häämenuuta. LYV Savignon Blanc – kuivan ja kevyen hapokkaan valkoviinin kaveriksi buffet pöydästämme löytyi mm. erilaisia salaatteja sekä kala- ja äyriäisruokia. LYV Rosé, marjaisa ja kuiva roseviini on itseasiassa mielestäni parasta kesän seurusteluviininä, mutta sopii yhtälailla kevyiden alkupalojen ja salaattien kanssa. LYV Grenache Rouge – keskitäyteläinen punaviini, joka kevyellä mausteisuudellaan ja mehevällä marjaisuudellaan suunniteltiin sopimaan liharuokien pariksi, ja toimi tehtävässään erityisen hyvin.
Meidät itseasiassa jopa vähän yllätti, että useammat vieraat tuntui kallistuvan punaviiniin kuin valko- tai roseviiniin. Olimme varanneet valkoviiniä vähän enemmän kuin kahta muuta viiniä, koska kyse oli kuitenkin kesäjuhlasta ja aiemmissa meidän houstaamissa juhlissa valkoviinin menekki on ollut suurinta kesäisin. Liekkö kuitenkin olleen vaikutusta sillä, että häät vietettiin loppukesästä ja punaviinikausi oli jo alkamaisillaan? Tämä siis ihan huomiona, että juhlan ajankohdalla on iso merkitys eri viinien menekkiin.
Viinimääriä mietittiin toki tarkkaan meilläkin, ja päädyttiin käyttämään laskentakaavaa, jossa viinimäärä laskettiin kertomalla tarjottavien juomien senttimäärä ja kaatomäärä vieraiden lukumäärällä ja jakamalla lopputulos 75:llä. Meillä vieraita oli päälle 100, mutta joukossa oli myös viisitoista lasta ja alkottomia vieraita, joten laskettiin tarvittava määrä lopulata 80 hengelle. Tämä oli toimiva tapa, sillä viinit oli mitoitettu aikalailla nappiin ja vain punaviiniä olisi saanut olla ehkä muutama pullo enemmän.
Ollaan todella tyytyväisiä viinivalintaamme. Ollaan molemmat suuria viinin ystäviä ja arvostetaan hyvää ja laadukasta viiniä, joka sopii moneen makuun. Meille tärkeää hääviineissä oli, että viinit toimi myös seurusteluviineinä, ja vieraat saivat nautiskella niitä myös ruokailun jälkeen halutessaan muun ohjelman lomassa. LYV-viinisarja on meidän kokemuksella kyllä täydellinen juhlan kruunu!
Kuinka muut hääparit ovat priorisoineet hääviinien valinta? Visuaalisuus vai maku edellä? Nyt ei tarvitse muuten enää ainakaan valita vain toista näistä kriteereistä, kun näissä viineissä yhdistyy molemmat!
Kiinnostaako teitä muuten kuulla meidän häämenusta vielä tarkemmin? Siitä on ajatus myös kirjoitella oma postauksena lähiaikoina – meidän häissä meinaan viinien lisäksi myös ruoka oli niiiiiiin hyvää!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
Kaikki kuvat / Maria Ahokas Photography
Ne on täällä! Nimittäin saatiin viime torstaina sadoittain aarteita – meidän kaikki loput hääkuvat ja ne on TÄYDELLISIÄ, kuten meidän päiväkin oli!
Ollaan selattu näitä nyt joka päivä sydämet pakahtuen välillä nauraen ja välillä liikutuksesta itkien – aivan kuten hääpäivänäkin. Ollaan niin onnellisia, että valittiin meidän kuvaaja ihan nappiin ja dokumentaarinen kuvaus oli ainut oikea valinta – koko päivä on taltioitu niin upeasti, ihan ne pienet hetket ja tunnelma tulee kuvista täydellisesti läpi. Vai mitä te tuumaatte? Valtavan ihanaa, että päivän voi ikään kuin elää uudelleen aina kuvien kautta! Videota muuten vielä odotellaan, ai että – eli herkkua vielä tarjolla syyskuun puolellakin! <3
Pidemmittä puheitta, tämä oli tällainen alkusysäys häiden jälkeisiin postauksiin. Hääpäivästä tulen kertomaan lisää pian, tosin yhteen postaukseen koko päivää ei saa varmasti ympättyä. Nyt on siis hyvä alkaa purkaa päivää osiin ja jakaa toivottavasti inspistä ja ideoita sinnekin tuleville hääpareille, kun hääkuvat on hallussa.
Tässä kohtaa ihan eka vinkki on kyllä kaikille häitä suunnitteleville: BUUKATKA KUVAAJA & VIDEOKUVAAJA – DOKUMENTAARISENA! Kuvamateriaali on lopulta se mitä hääpäivästä käteen jää muistojen lisäksi <3
Joten jos yhtään tulee mieleen, mistä erityisesti haluaisitte häiden osalta lukea, niin laittakaa kommenttiboksiin toiveita – otan ne mielelläni toteutuslistalle!
Hurjaa, että tämä häiden jälkeinenkin aika jatkaa vain kuluaan hurjaa vauhtia – ihan käsittämätöntä, että meidän päivästä on jo yli kolme viikkoa! Ollaan edelleen ihan fiiliksissä, haikeus osaltaan on edelleen kovasti läsnä – voi kun tuon päivän saisi elää uudelleen!
x Essi
Huhhuh heinäkuu minkä teit – heittämällä elämäni onnellisin ja ihanin kuukausi! Juuri siksi se ehkä hurahtikin yhdessä silmänräpäyksessä, ja pää lyö vähän tyhjää mitäs kaikkea muuta siihen sisältyi kuin häät. No kokeillaanpa virkistää vähän muistia ja häitähän se heinäkuu hyvin pitkälti olikin!
- vuoden odotetuin kuukausi alkoi ihanassa auringon paisteessa!
- vietin mahtavan illan ystävien kanssa Idan & Kallen keikalla, jossa mulle järkättiin ikimuistoinen ylläri ystävien toimesta ja keikan viimeinen biisi omistettiin mulle – tulevalle morsiamelle! Voitte kuvitella, että yllätys oli aikamoinen ja reaktio sen mukainen <3
- alkukuusta hain meidän molempien puvut muokkauksesta ja häiden lähestyminen alkoi konkretisoitua.
- heinäkuun ekana viikonloppuna Niko yllätettiin ja haettiin polttarihulinoihin. Melkoiset mytkeet sai myös sulhanen!
- samana viikonloppuna houstasin itse perinteisen naapurinaisten viini-illan meidän terassilla perjantaina ja lauantaina vietettiin yökyläiltaa parin ystävän ja lasten kanssa, kun miehet juhli polttareissa.
- futismeininkejä riitti lasten kanssa treenien ja pelien merkeissä.
- otin pitkästä aikaa rakennekynnet häitä varten, ja koukkuun taisin jäädä – niin helpot ja siistit!
- lämmöstä ja auringosta nautittiin, mutta puutarhassa liiallinen kuivuus alkoi etenkin ärsyttää, kun nurmikko paloi ja kasvit pääsi kuivumaan, kun ei ehtinyt olla koko ajan kastelukannu kädessä.
- ilmalämpöpumpun viilennys oli korvaamaton jeesi välillä ja mehujäitä kului päivittäin.
- käytiin Ikeasta hakemassa viimeisiä maljakoita, kynttilöitä ja tarpeita häiden baariin ja Eurokankaasta ostettiin metritolkulla harsokangasta kaitaliinoiksi pöytiin.
- testailtiin hääkattausta kotona.
- suunniteltiin Havu & Helmen kanssa häiden paperituotteet, joista tuli täydelliset. Pian saatte nähdä niitä enemmän, kun julkaisen yhteistyöpostauksen aiheen tiimoilta!
- katsottiin harvase ilta Satuhäiden vanhoja jaksoja Yle Areenasta ja tehtiin häävalmisteluja samalla – se oli ihanaa fiilistelyä kaksin.
- käytiin kirkkoharkat kaasojen, bestmanien ja mun vanhempien kanssa – odottavatunnelma sen kuin kasvoi!
- maalailtiin tienvarsikylttejä mun vanhempien luon yhtenä iltana.
- ystävien mökin pihasta saatiin terijoensalavan lehtiä kirkon jälkeen heitettäväksi ja niille askareltiin tötteröitä pari iltaa.
- käytiin rannalla monen monta kertaa polskimassa ja otettiin eväät mukaan melkein joka kerta.
- viimehetken morsiusasusteet kävin valikoimassa paikallisen Wedding Garagen valtavasta valikoimasta, josta löytyi juuri täydellisen simppeli huntu lookkiini sopivasti.
- jännitettiin häitä vielä extraa, kun koronatilanne alkoi taas mennä huonompaan suuntaan.
- onnistuttiin kuitenkin pitämään hyvä fiilis ja maisteltiin hääkuohuvaa pari viikkoa ennen häitä kuumalla kotiterassilla lasten mentyä nukkumaan ja viimeisteltiin hääsoittolistoja.
- pidettiin ystävälle läksiäiset rapujuhlien muodossa, kun hänen piti lähteä Australiaan miehensä luo elokuun alussa. Ilta oli ihana, mutta läksiäiset ne ei lopulta olleet, sillä ystävän muutto lykkääntyi maailman tilanteen vuoksi.
- koko perheen kesäloma alkoi.
- kävin kampaajalla, ripsihuollossa ja kynsihuollossa hääviikolla – oli aika hemmoteltu olo!
- hääviikko oli touhua täynnä ja keskiviikkona päästiin jo laittamaan hääpaikkaa kuntoon – onneksi, sillä muuten olisi saattanut tulla kiire. Kun saatiin rauhassa laittaa paikkaa useampana päivänä vältyttiin stressiltä ja kaiken valmistelun sai tehdä rennolla fiiliksellä – nimenomaan nauttia kaikesta järkkäilystä myös!
- perjantaina viimeisteltiin juhlatila, floristi kävi tekemässä kukka-asetelmat ja illalla päästiin hyvissä ajoin viettämään vikaa iltaa ystävien kanssa naimattomina.
- suuntasiin kaasojen kanssa hotellille Paviljonkiin, jossa käytiin illallisella vielä isolla ystäväporukalla Trattoriassa. Hääviikonloppu sai täydellisen ja naurun täyteisen startin!
- kuun viimeinen päivä olikin sitten aivan maaginen, meidän hääpäivä, joka ylitti kaikki meidän odotukset. Lähes kaikki rakkaat paikalla todistamassa kun sanottiin ”tahdon” ja juhlimassa meidän rakkautta. Päivästä ei puuttunut mitään, se oli jotain niin uskomatonta!
Heinäkuu meni hujauksessa, mutta se oli kyllä aivan uniikki sellainen, eikä sellaista tule enää ikinä. Haikean ihanaa.
Häiden tiimoilta sisältöä riittää varmaan loppuvuoteen saakka, joten jatketaanpa pian aiheesta!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
Täällä ollaan – onnellisesti naimisissa!
31.7.2021 oli meidän täydellisin, rakkauden täyteisin, tunteikkain ja yksi elämän onnellisimmista päivistä. Vihdoin päästiin sanomaan toisillemme tahdon ja juhlimaan rakkautta kaikkien meidän rakkaiden ympäröimänä.
Näin reilun kahden viikon jälkeen tuo päivä tuntuu kuin unelta – kaikki meni niin hyvin, paremmin kuin uskallettiin edes toivoa ja päivä ylitti kaikki odotukset. Ollaan niin kiitollisia ja onnellisia kaikesta ja ihmisistä meidän ympärillä. Fiilis on aivan uskomaton edelleen – ihan parasta olla naimisissa ja vihdoin VAIMO!
Blogin rikkoutumisen vuoksi ennen häitä luvattuja postauksia en saanut liveksi, joten ne tulevat myös näin jälkijunassa. Onneksi vihdoin kaikkien teknisten ongelmien pitäisi olla lopullisesti selätetty, kun ”mini-honeymoonin” jälkeen niitä pääsin kunnolla korjaamaan.
Tästä alkaakin sitten häiden purku myös tänne blogiin – joten toivottavasti te jaksatte vielä innostua yhtä paljon kuin minä! Sain meinaan juuri viestiä kuvaajalta, että saadaan huomenna meidän kaikki loput hääkuvat näiden sneak peek kuvien lisäksi.
Kiitos vielä kerran myös kaikkista onnentoivotuksista mitä ollaan jo saatu <3
x Rouva Ekman
Kuvat / Maria Ahokas
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa @essi.ekman
KYMMENEN PÄIVÄÄ!!! Mihin tää kesä on hujahtanut, kysynpä vain? Ihan kreisiä, meidän häät on ihan just – siis ENSI VIIKOLLA!
Jännitys alkaa olla jo aika tapissa! Luonnollisesti myös päivät alkaa olla häätouhuja täynnä, ja huhhuh – onneksi huomisen jälkeen alkaa päivätöistä LOMA! Sitten ehtii paremmin järkkäillä ja ehkä välillä vähän hengähtääkin. Viime päivinä on meinaan menty melkoisella minuuttipelillä, mutta pianhan se helpottaakin, kun häät on juhlittu ja ollaan vihdoin onnellisesti naimisissa. Ihan huikean ihanaa, tätä on niin kauan odotettu!
Ihan ministi kyllä harmittaa, ettei mulla ole ollut aikaa enempää kirjoitella kesän aikana blogiin hääjuttuja, koska aiheita olisi ollut vaikka millä mitalla – onneksi häiden jälkeen riittää materiaalia pitkäksi aikaa ja varmasti inspistä on luvassa paljon tuleville vuosille häitä suunnitteleville.
Ainiin ja hei tiedättekö mitä – kerroin alkuvuodesta ettei HÄÄYÖ TYYLIKKÄÄSTI KAUPUNGIN KATTOJEN YLLÄ toteudukaan, kun Jyväskylässä piti olla MM-rallit meidän hääviikonloppuna, mutta rallejahan siirrettiin ja nyt tilanne on se, että päästäänkin Solo Sokos Hotel Paviljonkiin viettämään hääviikonloppua! Onhan se fakta, että fiilis on ihan eri olla ensin häitä edeltävä yö kaasojen kanssa kauniissa hotellihuoneessa, käydä dinnerillä ja nauraa kaikki jännitys pienemmäksi ystävien kanssa häitä edeltävänä iltana sviitin parvekkeella skumppalasi kädessä – hääyöstä puhumattakaan, kun saadaan pujahtaa hotellin valkoisiin lakanoihin ekaksi yöksi avioparina.
Varmaan sanomattakin selvää – en malttaisi enää odottaa yhtään!!!
Onko siellä muita loppukesän hääpareja? Mitä fiiliksiä? Onko jo kova jännitys päällä?
Ihanaa keskiviikko-iltaa kaikille <3 palataan pian!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces
- kuun ensimmäinen päivä on aina meille kovin merkityksellinen – 1. päivä nimittäin meillä oli jo yhdeksäs vuosipäivä! <3
- Mila sai ensimmäisen todistuksensa, ja ekaluokka saatiin purkkiin niin hienosti.
- vietin ekan kesälomaviikkoni heti kuun alkuun lasten kanssa.
- lomaviikolla uitiin, käytiin ulkona syömässä ja rentoiltiin vain.
- kävin extemporeen tyttöjen kanssa terassilla ja samana iltana myös pussikaljalla rannalla – oli ihanaa!
- juhlittiin pitkästä aikaa vähän isommalla porukalla pikkuveljieni valmistujaisia.
- kuukauden ihanin päivä oli kuitenkin se, kun saatiin lapset mummilaan yökylään ja vietetiin vuorokausi kahdestaan. Käytiin ravintolassa syömässä pitkän kaavan kautta, jonka jälkeen mentiin kuuntelemaan Ida Paulin & Kalle Lindrothin keikkaa Lutakkoon <3
- järkkäiltiin suurella innolla myös omia häitä ja vastaanotettiin ilahduttava määrä ilmoittautumisia hääjuhlaan!
- jännättiin Leijonien MM-finaalia ja kannustettiin Huuhkajia Euroissa.
- rakastuin lämpimiin kesäiltoihin uudelleen ja uudelleen.
- käytiin monta kertaa uimassa lähirannalla.
- vietettiin juhannusta perinteisellä kaavalla, eli mökiltä mökille meiningillä, niin ystävien kuin perheenkin kanssa.
- kävin koekampauksessa ja meikissä + vein hääpukuni lyhennettäväksi – mun morsiuslookista tulee niiiiiiiin ihana, etten malta odottaa enää yhtään!!!!
- esikoinen täytti KAHDEKSAN – mitä on aika vaikea käsittää. Jotenkin hullua, että meillä on niin iso, mutta samaan aikaan pieni tyttö, joka kasvaa, viisastuu ja kaunistuu vain päivä päivältä <3 niin ylpeä hänestä!
- kasivuotisia juhlittiin tänä vuonna Harry Potter -teemalla ja suosiolla ulkoistin kakun mahdollisimman osaaviin käsiin Minna Bakesille. Kakku saatu yhteistyössä*
- ostettiin terassielämää helpottamaan uusi aurinkovarjo ja vitsi miten kätevä se on ollut. Vihdoin meidän aurinkoterassilla pystyy jopa syömään varjossa! Tän kesän paras ostos luultavasti.
- ilmalämpöpumppu on ollut tänä kesänä mittaamattoman arvokas kapistus myös!
- ollaan grillailtu paljon, mutta menty aika helpoimman kautta. Kesällä nimittäin kummasti ei kiinnosta ruoanlaitto juuri ollenkaan, olisi niin paljon muuta kivempaa tekemistä jatkuvasti!
- mietittiin häämatkakohteita ja mielessä pyöri ulkomaan reissutkin, mutta kyllä se kuopattiin aika nopeasti ja päätettiin, että pieni honeymoon-reissu tehdään järki edellä kotimaassa.
- ihastuin rosé-viiniin ja siitä tulikin tän kesän lemppari kesäjuoma.
- ostin olivipuun ja istutin sen ruukkuun – lisäksi ihailin puutarhassa ekoja kukkivia dahlioita ja pioneita!
x Essi
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
- 1
- 2
- 3
- …
- 148
- Seuraava sivu »