No totta hitossa saa, mutta en tiedä onko se kovin kannattavaa. Painoasiat vaan on meille naisille luontaisesti niitä arimpia asioita – myös raskausaikana. Ristiriitaisia fiiliksiä käy varmasti jokainen nainen läpi odotuksen aikana oman kroppansa kanssa, sillä yksikään nainen tuskin selviää ilman minkäänlaisia muutoksia. Toisella ne ovat suuria, toisilla super pieniä. Paljon vaikuttaa se miten on aikoinaan geenilotossa sattunut käymään. Luonnostaan hoikat usein selviytyvät raskaudestakin minikiloilla tai ovat vaan muuten vaan oman elämänsä Nanna Karalahteja. Näistä mä en ole kumpaakaan.
Vuosi sitten keväällä pääsin normaalipainoon kovan työn tuloksena muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta siitä alkoi taas lisäkiloja kertymään pelottavalla tahdilla. Mä oon aina tosin ollut sellainen, että tarvitsen paljon liikuntaa ettei paino nouse, vaikka söisinkin terveellisesti. Silti mua stressasi hulluna, että miksi paino nousee jatkuvasti vaikka kiinnitän huomiota syömisiin ja liikun säännöllisesti. Alkuraskaudesta todettiinkin sitten kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka toivon selittävän tuon painon nousun. Nopean kilojen kertymisen johdosta raskauteen lähdettiin harmittavasti isommalla vaakalukemalla, millä Milan odotus alkoi. Silloin jo melkein itketti. Olin samana vuonna ollut lähes ihannekropassani ja nyt peilikuva oli taas aivan toinen – jo ennen raskautta.
Kroppaprojektin aikaan muistan tyytyväisenä myhäilleeni, että toiseen raskauteen pääseen lähtemään ihanan hyvinvoivana ja tyytyväisenä itseeni, mutta eihän se aivan niin mennyt. Nyt ahdistus omasta kropasta alkaa olla kova, vaikka oikeasti myös arvostan ja rakastan vartaloani mielettömästi, sillä kasvattaahan se sisällään maailman arvokkainta juuri nyt. Kuinka ristiriitaista ja ärsyttävää on tuntea näin. Tää on ihan uutta mulle, sillä Milan raskaudessa olin sinut itseni kanssa ja ihailin päivittäin kasvavaa vatsaa. Olisipa tälläkin kertaa saanut mennä noilla fiiliksillä, mutta ei.
Raskauskiloja on onneksi kertynyt tosi maltillisesti, ihan niinkuin Milastakin. Kroppaa kriiseilin tosiaan jo ennen raskautta, ja painon nousu otti ja ottaa kieltämättä aika kipeästi itsetunnon päälle. Ruodittiinhan asiaa myös vauvapalstalla asti kesällä, kun ensimmäiset raskausepäilykset sinne juoruttiin. Tunsin itseni viime syksynä niiiin epäonnistuneeksi ja olin itselleni niin vihainen, ja oon edelleen, vaikka loppupeleissä isoin tekijä onkin ollut kilpirauhanen. Onneksi lääkitys siihen on alkanut purra ja olo on kaikin puolin parempi, se on jo iso ilo se!
Tässä loppuraskauden aikana, aion kiinnittää entistäkin enemmän huomiota syömisiini ja pitää mielihalut kurissa. Tavoite on kerryttää raskauskiloja mahdollisimman vähän ja voida niin hyvin kuin mahdollista loppumetreille saakka. Liikkumaan tuskin pystyn kunnolla enää, ennen kuin synnytyksen jälkeen joskus jossain vaiheessa, mutta ei auta kuin mennä näillä mitä on. Positiivisin mielin kuitenkin funtsin jo tulevaa syksyä, sekä kasvattelen treeni-intoa – sillä sitten alkaa morsiuskunnon tavoittelu jo hyvissä ajoin 😉
Kirjoittaminen aiheesta on kuin terapiaa mulle, ja vaikka tämänkin ajatuksen juoksun ajattelin jättää julkaisematta luonnoksiin, jaan sen teille kuitenkin. Samaa pohdin silloin kun kirjoitin kilpirauhasen oireiluista ja lopulta diagnoosista, mutta se on poikinut niin paljon hyvää, ja ollut avuksi monelle siellä ruudun toisella puolen, että oon niin onnellinen että postasin aiheesta. Näistä asioista on hyvä välillä pitää ääntä, sillä harva välttämättä tajuaa edes kärsivänsä tietyistä vaivoista, ennen kuin lukee tai kuulee jonkun toisen sairastuneen.
Miten te ootte osanneet suhtautua raskauden tuomiin muutoksiin kropassa? Onko pukannut kriisiä vai onko raskaus mennyt hehkeästi alusta loppuun ilman turvotuksia ja liikakiloja? Ainiin ja huomenna aamulla mulla onkin edessä sokerirasitus – mitenköhän siitä selviää, pysyyköhän siellä edes tajuissaan?
SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES
Mä olin molemmissa raskauksissani super harmissani kropan takia. Esikoista odottaessa söin mitä sattuu ja olin iloinen, kunnes kaikki alkoivat kommentoida et oon tosi iso. (Siis aina oon ollu normaalikokoinen vähän ehkä laihakin) Itkin ja painin kauheen morkkiksen kanssa. Kuopusta odottaessa päätin että nyt en liho juuri mitään ja söin terveellisesti ym. Ja taas olin ku valas. Molemmissa raskauksissani tuli painoo yli 20 kg. Raskauksien välissä olin suht normipainossani, mutta että mä inhosin olla raskaana. Lapsiani en koskaan vaihtais pois ja iloitsen heistä joka päivä, mutta raskaana inhosin olla. Varsinkin kaikkien kommentointi raskausajan painostani ahdisti super paljon.
Ja voi että raskauskilojen laihdutus on hankalaa ollut. Onneksi nyt se jo mennyttä elämää.
Juu, ahdistus on tuttua täälläkin. Mulla oli kyllä bmi ennen raskautta vain 19, niin kuin edelliselläkin kerralla. Muutta, viime raskaudessa tuli 20 kg! Ja nyt tässä vaiheessa mulla on jo 4 kg enemmän kuin viimeksi, vaikka viikkoja on vasta 29. Pelottaa vaa, että kuinka paljon painoa voi tulla! Ja se vaa’an lukema numeroina on ahdistava, vaikka peilikuva ei tietenkään näytä samalta, jos samat 20kg tulis ilman raskautta. Onneks vaa’alla ei tarvitse käydä kuin neuvolassa. Tsemppiä sulle, koita olla ajattelematta sitä painoasiaa numeroina, vaan koita nauttia raskaudesta ja pyöristyvästä masusta! Kuntoon ehtii myöhemminkin, eikös 🙂
Näytät hirmu hyvältä masusi kanssa!!!!kaksi raskautta oon käynyt läpi ja ollut silloin aina tyytyväinen kroppaani. Nyt toisen lapsen jälkeen onkin ollut vaikeaa saada entistä kroppaa takaisin ja sen asian kanssa painin lähes joka päivä. Toiveissa on että lapset kun hieman kasvaa niin pääsen taas paremmin liikkumaan ja keskittymään itteenikin. Nyt tuntuu saavutukselta se,että lapsille huolehdin ruuat ja muut. Itseeni ei enää riitä energiaa panostaa 🙂
Mun mielestä sä oot todella kaunis ja ihana vauvamasu! 🙂 Itse ennen ensimmäistä raskautta olin alipainoin ja normaalipainon rajalla – kiloja tuli 16, nyt toinen raskaus täysin samasta lähtöpisteestä ja kovaa vauhtia mennään samoja lukemia kohden, vaikka en sen kummemmin syö kun ennen raskauttakaa . Kovasti tsemppaan itseäni, että syksyllä/talvella pääsee sitten treenaamaan itseään juurikin tuota morsiuskuntoa varten jo hyvissä ajoin 😉
Mulle tuli esikoisesta noin 10kg ja lähtikin suht nopeasti. Nyt kakkosesta tullut pari kiloa enemmän tähän mennessä ja tässä raskaudessa oon kriiseillyt paljon enemmän. Vatsalla on kokoa enemmän mitä ensimmäisessä ja nyt loppua kohden tulee niitä päiviä kun olo tuntuu niin mahdottoman isolta ja odottaa vaan, että kohta tämä lähtee. Välillä taas se tuntuukin haikealta ajatukselta. Eli KYLLÄ SAA kroppakriiseillä! 🙂
Mua on ärsyttänyt aina se, miten raskaana oleva on sellasta ”vapaata riistaa” kaikille kommenteille, mitä kenellekin juolahtaa tulla mieleen. Saa saman päivän aikana kuulla että maha on pikkuruinen ja toisen mielestä valtava, tai että ”ihan selvä poikamaha” joka toisen mielestä on ”ihan selvä tyttömaha”. Sitten tulee ne vertailut että ”minun kumminkaima on ihan samoilla viikoilla ja maha on ehkä puolet tuosta sun!” Mä oon kuullut kaiken alkaen näistä ”ootko ihan varma että siellä on vaan yksi?!” helmistä ja voin kyllä todeta että kropan kanssa on kriiseilty x2 ihan kiitettävästi! Ekalla kertaa vaivana oli myös kaikenlaiset kivut jotka ei tietty helpottaneet yhtäön sitä olotilaa. Että ihan vilpittömästi vihaan raskaanaoloa ja oon tyytyväinen ettei välttämättä enää tarvitse siihen hommaan lähteä, kun on saatu jo sisarukset aikaiseksi – toisaalta never say never, lopputulokset kun korvaavat kaiken sen !
Mä vilpittömästi myös uskon ja toivon, että tuo todettu kilpirauhasen vajaatoiminta korjautuessaan auttaa sua taistelussa liikakiloja vastaan. Nyt vaan raskaus kunnialla loppuun ja ihan varmasti pääset vielä mukavampiin mittoihin, sitten aikanaan 🙂 ylipainoiselle onkin tosi hyvä tavoite jo se, ettei kerrytä ylimääräisiä kiloja raskausaikana, onpa sitten vähemmän tiputettavaa jälkeen päin. Tsempit täältä <3
Täällä on kaksi lasta saatettu maailmaan, ja molemmissa raskauksissa tuli +21 kg joista noin 10 kg jäi suoraan sairaalaan ja loput reilu 10 kg piti hoitaa itse. Itse olen ollut aina melko pienikokoinen, 167cm ja 47 kg. Kaverit eivät olleet ikinä uskoa sitä että kiloja tuli niin paljon. Muistan kuitenkin että ensimmäisen kohdalla olin ihan hirveän ahdistunut noista kiloista. Toisen kanssa suhtauduin hieman eri tavalla, mutta ahdistunut olin silti kun vaaka näytti taas +20kg. Jos jollain tapaa pitäisi sitä kaikkea kuvata niin on se raskausaika vaikeaa naiselle. 😀 Jos itse hetkeksikään erehtyi murehtimaan raskauskiloja ja kroppaa niin joku oli varmasti heti muistuttamassa ”hei sähän olet raskaana ei ke kilot haittaa”. Naisia kun ollaan niin oma kroppa on tärkeä. 🙂
Mulla oli tuo kamala ahdistus esikoisen odotusaikana! Se oli jotain ihan hirveää, kun en osannut nauttia raskaudesta oikein ollenkaan kun vaan pidin itseäni valaana.. 🙁 Olin aina ollut pikkuruinen mutten siltikään tyytyväinen itseeni. Raskauskiloja tuli ekasta n. 13 kg ja turvotus oli lopussa ihan järkyttävää. Kyllä mä edelleen vähän kauhistelen kun katon niitä harvoja kuvia mitä silloin on otettu.. 😀 Toisen lapsen raskausaikana tuli painoa pari kiloa vähemmän kuin ekasta, ja olin ihan tyytyväinen kroppaani. Nyt toisen lapsen syntymästä on vuosi ja 7kk ja alan olla oikeasti tyytyväinen mun omaan kroppaan taas. Kovan työn takana se on ollutkin. Noh, tein tässä pari päivää sitten plussatestin ja oon jo nyt ihan kauhuissani siitä jäätävästä nahkapussista joka jää raskauden jälkeen 😀 Kääk, mitähän tästäkin tulee, pitää yrittää katsoa mitä suuhunsa laittaa!
Mutta hei, tsempit sulle loppuraskauteen! <3
Mulla kävi aika samanlailla, ennenkun alotin odottaa toista lastani vuos sitten, olin just saanut kroppani kondikseen ja itsetunto oli taas korkeella monenmonen vuoden jälkeen. Plussan saatuani pelkäsin jo tulevia kiloja. Ensimmäisessä raskaudesss tuli kiloja se 20 enkä halunnut missään nimessä mennä tässä raskaudessa siihen lähellekkään. Olinkin tyytyväinen puoleenväliin raskautta kun ei paino noussut niin nopeasti kun edellisellä kerralla mutta mitä loppua kohti mentiin, sitä enemmän alko turvotus painaan ja oltiinkin synnärillä samoissa lukemissa kun ekalla kertaakin.. Nyt poika 4kk ja imetys on auttanut hurjasti kilojen lähtemiseen, mutta silti peiliin katsoessa tulee ihan kamala olo. Jotenkin toisen raskauden kohdalla sitä on vielä enemmän kriittisempi itseään kohtaan. Olen tiukasti pitänyt raskauden jälkeen terveellisen ruoan ja liikunnan osana arkee mutta silti junnataan. Kai tähänkin olis se ensimmäinen sääntö ettei saa stressata 🙂
Itsellä oli sekä raskausaikana, että nyt muutama kuukausi synnytyksestä kroppakriisi. Olin raskaaksi tullessa +5kg omasta normipainosta huonosti eletyn (=syödyn) talven jäljiltä. Raskauden aikana paino nousi heti alkuun hirmuista vauhtia ja todetun raskausdiabeteksen takia oli pakko kiinnittää syömisiin huomiota ja loppujen lopuksi raskauskiloja tuli vain 8! Imetys on tehonnut hyvin ja samoissa painoissa ollaan kuin ennen tuota retuperällä elettyä talvea. Nyt lähinnä kriisiä aiheuttaa tuo löysä nahkamakkara mahalla, josko se siitä ajan myötä palautuisi?
Oot Essi todella kaunis etenkin nyt raskaana ollessa! Kriiseily on sallittu, mutta ole armollinen itselles 🙂 Täällä ainakin yksi ihailee sun kauniita kuvia sekä blogissa että instassa. Ihania kevätpäiviä teidän perheelle <3
Mä rakastin mun vauvavatsaa kovasti ! Kilot (+13kg) ei näkynyt pahemmin muualla kuin masussa. Jostain syystä inhosin kun ihmiset kommentoivat vatsan kasvaneen. Kuvittelin aina että sanottiin mun olevan lihonnut. Syytän hormoneja tuosta ajattelusta 😀
Sä näytät hyvältä !:)
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi kilpirauhasen vajaatoiminnasta raskauden aikana. Itsellä vasta todettu ja tuntuu, ettei asiasta paljoa tietoa löydy… Kiinnostaa myös, mitä tapahtuu raskauden jälkeen. Jatkuuko lääkitys ja millainen seuranta…:)
Harmi juttu kun joudut samasta vaivasta kärsimään. Tsemppiä! <3 Täytyy kirjoittaa asiasta taas ihan pian, ensi viikolle voin postauksen luvata!