Oi ihana ihana elokuu. Kuukausi joka muutti toistamiseen meidän elämän. Kuukausi jona musta tuli toistamiseen äiti, Nikosta isä ja Milasta ensimmäistä kertaa isosisko. Kuukausi jolloin meidän kaunis pieni poika syntyi! Elokuuhun on siis ihan pakko palata vielä instakuvien muodossa, vaikka postaus onkin venynyt jo reippaasti syyskuun puolelle. Tuo pienenpieni poika onkin aika iso syys viiveeseen, päivät nimittäin hujahtelee silmissä ja illat menee maitobaarina. Jospa tää tästä kuitenkin tasoittuu tulevien viikkojen myötä ja saadaan joku rytmi tähän meidän menoon. Nyt kuitenkin elokuun instakatsaukseen…
1. Elokuu alkoi odottavissa merkeissä bebe visusti masussa. 2. Tuleva isosisko alkoi myös olla hyvin malttamaton. 3. Kaikki oli valmiina hyvissä ajoin, vauvan menopelitkin sai odottaa eteisessä reilut kuukauden päivät ennen ekoja ajoja. 4. Voitte varmaan kuvitella ne rv40+ fiilikset…
5. Nää vauvakamat ♥
6. Helpoin ja herkuin vierasvara, valmis mudcake, vaniljajäde ja koristeeksi vähän lisää suklaatan! NAM! 7. Vika kesäretki Ysitienlemmikissä. 8. Alkuraskauden fiilistelyä loppumetreillä. 9. Ihanilla teekutsuilla juhlimassa pientä 4-vuotiasta.
10. Kaikki odottavat – imetystyyny kantsii hankkia hyvissä ajoin jo raskausaikana. Itse en olisi nukkunut odotusaikaa läheskään yhtä hyvin ilman tätä parhautta. Doomoo Buddylle* iso peukku! 11. Kummikutsu rakkaalle ystävälle. 12. Voimien keräilyä yliaikakontrollia edeltävänä iltana, eikä yhtään muuten jännittänyt käydä nukkumaan 😀 13. Vihdoin 12.8 hän oli täällä ♥
14. Vastasyntynyt suloinen ruttunaama ♥
15. Tota fiilistä on vaikea sanoiksi pukea. Eka ilta nelistään kotona – ehkä onnellisin ikinä!
16. Aikamoinen adventure alkoi, ja mieletön määrä saatiin onnitteluja. Instassa niistä kiitettiin tämän kuvan kuvatekstissä. 17. Kolme päivää pienellä ikää, hitsi se on jo tuosta kasvanut ihan liikaa! 18. Eka kylpy kotona, kyllähän se pistää väsyttämään pientä. 19. Viikon ikäinen muru.
20. Eat, sleep & repeat. 21. Aika ihania kahvituomisia, vai miltä kuulostaa macaronsit pätkistäytteellä? 22. Noi ihanat suuret mutta niin pienet silmät. 23. Meillä vielä pullotellaan tosi vähän ja pelkällä pumpatulla maidolla, mutta suositus lähtee näille Twistshaken anticolic pulloille*. Ihania värejä ja tuttiosia löytyy vastasyntyneistä taaperoihin. Käykää poimimassa alekoodi mun instasta Twistshaken sivuille!
24. Isi ja sen poika.
25. Yhdessä kuvassa kaikki mitä onneen tarvitsee. Perhe. 26. Milasta tuli isiloman aikana entistä enemmän isin tyttö. Onneksi Nikon loma loputtua reippailu on jatkunut ja meillä on mennyt aika kivasti päivät kolmistaan! Saa nähdä miten ensi viikolla käy… 27. Elokuussa meikäläinen saavutti uuden levelin – 26. sellaisen. Ikäkriisiä ei onneksi vielä näy! 28. Kakkutaikurin luona päiväkahvilla. Voisi varmaan sanoa, ettei ollut mikään perus kääretorttu? Ja hei välissä oli vielä Nutellaa!
30. Elokuun vika kuva, meidän pieni karhun poikanen ja jo melkein kolme viikkoinen tässä kuvassa.
Laittakaa @essipieces seurantaan Instassa ja Snapissa. Niitä ehtii päivitellä vähän tiheämpää nyt kuin blogia, joten siellä kuulumiset tulee ekana tällä hetkellä.
Ihanaa syyskuuta muuten! Hurjaa ja haikeaa että kesä meni jo, mutta luulempa, että syksystäkin tulee aika kiva!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Jätä kommentti