• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

MUUTOKSIA MAKKARISSA

26.7.2017 in yleinen

Joku voisi odottaa postausta erilaisista muutoksista, mutta ihan sisustuslinjalla mennään. Muita paljastuksia meidän makkarista onkin turha odottaa 😀 Mutta makkarissa on siis tapahtunut pieniä muutoksia sitten viime näkemän, kun olen kuvia viimeksi blogiin laittanut. Huone on tosin edelleen aikamoisen mylleryksen vallassa, sillä ajattelin kysyä teiltä neuvoa pieneen pulmaani. Katsotaan kuitenkin ensin miltä huoneessa nyt näyttää.

Noelin vauva-ajan päiväunipesä, eli kehto on nyt muuttanut varastoon ja huoneeseen vapautui näin enemmän tilaa sängyn toiselle puolelle. Toki koko kapasiteetti ei ole vielä käytössä, kun pinnasänky vie edelleen toisen puolen vapaan tilan ja kevensin ilmettä myös sieltä ottamalla toisen yöpöydän pois. Itseasiassa olen miettinyt pöytien vaihtoa kokonaan, joihinkin modernimpiin ja kevyempiin vaihtoehtoihin. Olisiko ehdotuksia? Missä olisi kivoja valkoisia?

Varsinainen pulmani on kuitenkin tuo ikkunallinen sängynpäädyn seinä. Mitä sinne keksisin? Nyt haussa on kotiin paljon lisää kodikuutta ja pehmeyttä, joten seinillekin olisi kiva vihdoin saada jotain. Yksi vaihtoehto voisi olla ihan joku pehmeä sängynpääty, tai sitten puinenkin on käynyt mielessä. Taulut taas olisi aika helppo ja tyylikäs ratkaisu myös. Seinään kiinnitettävät lukuvalot voisi olla kiva myös?

Tämän hetken värimaailma on tosi paljon mun mieleen. Lisää kuitenkin olisi tarkoitus tuoda vaaleaa puuta ja mustaa ilmeeseen. Vaihtoon yöpöytien lisäksi on menossa päiväpeite. Joku untuvapeitteen tyylinen päiväpeitto sopisi hyvin.

Millaisia muutoksia te tekisitte tähän huoneeseen? Huomaa muuten että syksy alkaa lähestyä, kun sisustuskärpäsen ensimmäinen purema on ainakin täällä jo koettu, ja katseet siirretty pihalta ja puutarhasta taas sisälle.

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : meidän koti, sisustusjutut

Previous LINNANMÄELLÄ LASTEN KANSSA
Next TWIN BABY SHOWER!

Related posts

HELLÄ UNIKOULU

KESÄKIRI 2.VIIKKO

Sohvat vaihtoon ?

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Minski sanoo

    26.7.2017 23:48

    Itse laittaisin esim valkoisen nahka sängynpäädyn hopeisilla yksityiskohdilla. Sekä ehkä kiiltävän jonkun tumman päiväpeiton mihin sitten olis helppo laittaa mieleisiä värejä tyynyillä 🙂 toisi ehkä vähän näyttäväksi tilaa. Verhoiksi kans jotain kiiltävä pintaista/kuviollista. Nykyiset vähän hukkuu seinään 🙂
    Lamppukin voisi olla ”massiivisempi” 🙂

    Tsemppiä pähkäilyyn !

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:10

      Kiitos ideoista ja tsempistä! Tuo sängynpääty on tosiaan nyt varmaan se mitä alan metsästämään huoneeseen 🙂

      Vastaa
  2. J sanoo

    26.7.2017 23:59

    Suosittelen sängynpäätyä. Se toisi ilmettä huoneeseen ja jos valitsee jonkin sellaisen päädyn johon voi kiinnittää lukuvalot ja vaikka pitää sen päällä valokuvia/tauluja joita voi vaihdella fiiliksen mukaan.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:09

      Juuri sellainen on itseasiassa ollut mielessä. Saisi sekä päädyn että sitten tauluja tai valokuvia esille. Hyvin samoilla linjoilla siis ollaan 🙂

      Vastaa
  3. Laura sanoo

    27.7.2017 07:14

    Ihana tuo teidän lattia! Mitähän merkkiä/mallia mahtaa olla?:)

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:08

      Kiitos! Se on kyllä kiva, joskin kyllä kaikki lika näkyy aika hyvin luonnollisesti kun on niin vaalea 😀 Cello merkkinen ja Aspen Oak taisi olla väri.

      Vastaa
  4. Essi sanoo

    27.7.2017 13:01

    Hei!

    Itse olen nyt kovin mieltynyt vaneriin ja tein siitä makkaria sängynpäädyn. Heti tuli ilmettä ja lämpöä huoneeseen, eikä maksanut paljoa. ?

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:07

      Oo vaneri voisi ollakin tosi kiva. Täytyy miettiä millaisen ratkaisun siitä voisi meille rakentaa 🙂 Kiitos ideasta.

      Vastaa
  5. Rita sanoo

    27.7.2017 13:58

    Teidän makkari on tosi kaunis hieman ehkä liian naisellinen johtuen varmaan tyynyistä ja viltistä. Toisin sinne tosiaan pikkasen maskuliinisuutta.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:06

      Oot oikeassa, tuo puuteriroosa on kyllä aika tyttömäinen. Mustalla ja puulla olenkin ajatellut tuoda sitä kovuutta ehkä vähän lisää 🙂

      Vastaa
  6. Salla sanoo

    27.7.2017 19:19

    Sängynpääty ja pallovalot ikkunan ympärille/päälle. Muistaakseni ainakin Jollyroomilla oli kauniita, joissa toistuu tuo puuteriroosa!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      27.7.2017 22:05

      Tuo sängynpääty taitaa kyllä nyt olla se mitä alan etsiä makkariin 🙂 Valot voisi myös olla kiva lisä, hyvä idea!

      Vastaa
  7. Anni sanoo

    28.7.2017 08:09

    Luhdan Pilvi-päiväpeite on tosi nätti, kannattaa kattoa 🙂

    Vastaa
  8. LR sanoo

    29.7.2017 10:53

    Hei, ihanat värit makkarissa! Toivoisin postausta unikoulun sujumisesta. Täälläkin aloitellaan kohta unikoulua, joten kaikki vinkit ja neuvot ovat tarpeen! 🙂

    Vastaa
  9. Riikka-Maria sanoo

    29.7.2017 11:00

    Essi, jos myyt nuo yöpöydät, niin ostan!! ??❤ taisin mainita jo joskus aikaisemminkin…t.Riikka-Maria

    Vastaa
  10. suvi sanoo

    31.7.2017 08:23

    Vanerista sängynpäätyä tulin myös ehdottamaan 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.8.2017 23:34

      Sellanen ois varmasti ihana, jos jollain ois aikaa tehdä sellainen ;D

      Vastaa
  11. Hanna sanoo

    2.8.2017 18:43

    Me teetettiin juuri sängynjalkoihin ”lisäpalat” joilla sänky nousi n 15cm ylemmäs. Toi ihanasti ryhtiä huoneeseen, se vois näyttää kivalta teilläkin!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.8.2017 23:33

      Aika tosi hyvä idea hei! Täytyypä kokeilla meilläkin 🙂

      Vastaa
  12. Tiina sanoo

    3.8.2017 17:05

    Miten olisi sängynpäädyksi vanha puinen ovi? Itse olen ihastunut siihen ideaan mutta meillä on sängyssä pääty valmiina. Varastossa kuitenkin odottaa tällainen ovi, kun joskus tulee uuden sängyn hankinnan aika.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      8.8.2017 00:18

      Täytyy pitää silmät auki, jos joku nätti yksilö tulisi vastaan. Tosi kiva idea kyllä ja pinterestistä löytyikin ihania inspiskuvia!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään