• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Herätyksen paikka!

20.11.2014 in yleinen

Blogissa on nyt pari vuorokautta mennyt täyshiljaisuudessa. Suunnittelemattomassa sellaisessa. Koko viikko meni eilen ihan pipariksi, kun illalla meidän perheen maailma pysähtyi hetkeksi. Olin Milan kanssa kaksistaan kotona ja odoteltiin Nikoa kotiin kauppareissulta. Viikon verran mulla oli jo ollut kummallista jomottavaa alavatsakipua oikealla puolella, en kuitenkaan ollut siitä huolissani. Ajattelin että se on varmaan jotain suolistoperäistä ja menee ohi pian. Näin ei kuitenkaan ollut, eilen illalla kipu tuli ihan toisenlaisena, eikä lähtenyt pois. Salkkareiden jälkeen mua sattui jo niin paljon että kyyneleet nousi silmiin ja soitin äkäisen puhelun Nikolle että missä hän viipyy. Niko tuli kotiin tietämättömänä tilanteesta ja kysyi miksi tiuskin puhelimessa. Itkunsekaisesti kerroin tilanteesta ja soitettiin mun isä viemään mut päivystykseen. Murut jäi sitten kotiin pesemään hampaita huolissaan, kun äiti suuntasi sairaalaan.

5tuntia myöhemmin,  kun kello lähenteli jo kahta yöllä pääsin päivystyksestä kotiin. Kolmella eri lääkärillä ehdin sinä aikana käydä, yhdet verikokeet otettiin ja vatsaa paineltiin. Kukaan ei tuntunut tietävän mikä mua vaivasi? No kipulääkkeitä ainakin sain. Umpilisäkkeen tulehdus suljettiin pois, ja aamulla käskettiin suunnata naistentautien poliklinikalle. Näin toimin käskystä ja tuomioksi viimein tänään sain – vatsaonteloon puhjennut munasarjakysta. Helpotuksen tunne oli sanoinkuvaamaton, olinhan kuitenkin  fiksuna tyttönä ehtinyt googlettaa ja pelätä niitä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja.

heratys

Tää toimi meikäläiselle isona herätteenä. Omaa terveyttä kun ei voi liikaa arvostaa, mutta sen silti jostain ihmeellisestä syystä usein laiminlyö ja unohtaa. Niinpä aion keskittyä nyt loppuvuonna vieläkin enemmän omien elämäntapojen parantamiseen. Liikun entistä enemmän, nukun paremmin, syön puhtaasti ja elän hetkessä! Yritän myös nauttia ihan tästä perus arjesta suuremmalla draivilla, enkä kangistu kaavoihin ja rutiineihin. Ihmisen terveys on niin arvokas asia, meidän pitäisi iloita ihan jokaisesta terveestä päivästä mitä meillä on. Terveys ei oo itsestäänselvyys, ei tosiaan. Ikävän moni ei voi edes terveestä elämästä unelmoida. Se pelko oman terveyden menettämisestä nostaa mulle nytkin kyyneleet silmiin. Arvostetaan siis enemmän terveyttä ihmiset!

Yllätyksenä naistenpolin lääkäri kertoi mulle tänään, että nuo munasarjakystat on kuulema todella yleisiä. Uutena tietona tuli myös, että mulla käytössä oleva hormonikierukka altistaa kystille normaalia enemmän. Kysynpä siis että kuinka monella siellä on käynyt samoin kun mulla? Löydettiinkö kysta ja sen puhkeaminen helposti?

Tags : oma elämä

Previous Kisaväsymystä – FITMOM viikko.11
Next Hyvinvointia Kultahippulassa

Related posts

Tunteiden vuoristorataa

Mila 1v – juhlatarjoilut

ARKISAFKAA / SISKONMAKKARAPASTA

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Selina sanoo

    20.11.2014 23:29

    Varmasti säikäytti, olisi säikäyttänyt kenet tahansa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, eikä kyse ollut mistään vakavammasta, vaikka olisihan tuokin saanut jäädä kokematta! <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:32

      Ei tollasta toivois kyllä kenellekkään. Yllättävän yleisiä kuitenkin ovat! Kaikkea me naiset joudutaankin kokemaan :/ Niinpä, onneks oli kuitenkin noin harmiton juttu <3

      Vastaa
  2. Oona sanoo

    20.11.2014 23:45

    Hui onneks ei mitään vakavempaa :/ <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:32

      Niinpä <3

      Vastaa
  3. Amy//Strongmamy sanoo

    21.11.2014 09:10

    Mulla kävi samoin muutama vuosi sitten. Se kipu oli kyllä todella intensiivinen ja voimakas. Mullakin tuli kun olin yksin kotona illalla, ja isäni tuli viemään minut sairaalaan. Ihania isiä meillä 🙂 miespuolinen lääkäri totesi hetken painelun ja kokeiden jälkeen, että varmasti kysta joka on puhjennut. ”Se sattuu ehkä nyt mut se menee nopeesti ohi”. Sori vaan, mut mitä sä tiedät asiasta?! Silloin mua ärsytti erittäin paljon, et hän sivusi sen kivun tolla tavalla. Sain lääkeruiskuja ja takaisin kotiin. Onneksi ei ole tapahtunut uudestaan sen jälkeen! 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:34

      Se kipu kyllä säikäytti ja kovaa! Niinpä, onneksi on tollasia isejä apuna hädän hetkellä <3 Ohoh, ompas ollut vähän tökerö lääkäri! Toivotaan ettei meistä kumpikaan joudu enää kokemaan tota uusiks.

      Vastaa
  4. Emmi / & something daily sanoo

    21.11.2014 11:32

    hui! varmasti pelotti :/

    Mulla löytyi kysta munasarjoista edellisen raskauden np-ultrassa! olin ihmetellyt kovia kipuja ja se sitten johtui siitä :/ ilmeisesti puhkesi itsekseen kun ei enää myöhemmissä ultrissa näkynyt.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:35

      Noi on kyllä ikäviä, ja varsinkin raskaana ollessa kun jokainen ylimääräinen kipu aina mietityttää entistä enemmän. Onneksi sullakin kuitenkin lähti pois itsekseen 🙂

      Vastaa
  5. Korinna sanoo

    21.11.2014 13:00

    Mun ainut syy miksen halua kierukkaa on just noi kystät. Oon kärsiny muutamaan otteeseen semmosia kipuja et oon istunu päivystyksessä huutoitkien. Paskinta on se, ettei niitä saa koskaan kokonaan pois! Pelkään aina ku tulee pienikin vihlasu ettei se taas olis menoa… Tsemppiä! Toivottavasti kivut lähtee pian<3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:38

      Mä en tosiaan edes tiennyt sen vaikutusta noihin kystiin, olisi ehkä täytynyt tarkemmin tutustua tuohon kierukkaan ennen sen ottamista. Kauheelta kuulostaa nuo sun kivut 🙁 Ihan noin rankasti mulla ei sattunut, mutta veikkaan että mulla muutenkin on toi kipukynnys synnytyksen jälkeen kasvanut. Kiitos Kori <3

      Vastaa
  6. Anette sanoo

    21.11.2014 14:01

    Mulla kävi. Kirjotinki siitä. Auts!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:38

      Täytyy käydä kurkkii sun kirjoitus 🙂

      Vastaa
  7. arja sanoo

    21.11.2014 15:24

    Onneksi selvisi mikä kivun aiheutti. Ja sait hoitoa 🙂 tuli mieleen, tämä asian toinen puoli… Että vaikka eläiskin kuinka terveellisesti(ei juo,polta,syö hyvin,treenaa) niin sairastuukin johonkin. Kokemusta lähipiirissä on..:/ Kun painotit tuota treeniä ja ruokavaliota. Kyllä monesti tuntuu et ne on joidenki muiden voimien varassa miten/mihin sairastuu. Mutta elämä on lahja <3 pitäis osata arvostaa enemmän itsekin.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:40

      Todellakin, muuten olisi jäänyt mietityttämään että mikä siellä mahassa nyt oikein on. Etenkin kun pelkäsi jotain paljon pahempaa. Niin tottahan se on, ei elämäntavat takaa sitä terveyttä, mutta edesauttaa sen säilyttämistä ainakin. Jos joku vakava sairaus on tullakseen niin silloin se tulee, vaikka olisi muuten terve kuin pukki. Kamalaahan se on :/ Näinpä, koitetaan muistaa se <3

      Vastaa
  8. Nella sanoo

    21.11.2014 19:06

    Hyvä että selvisit ”vähällä”! <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:41

      <3

      Vastaa
  9. Ansu sanoo

    21.11.2014 19:29

    Heips!

    Olen viimeisen vuoden ajan juossut naistentautien poliklinikalla kun multa löydettiin sairaus nimeltä endometrioosi, vihdoin löytyi syy koviin kuukautiskipuihin! Kystia minulla on myös, niitä on kuulemma kaikilla naisilla ja niitä tulee ja menee eikä itse edes huomaa välttämättä. Kuitenkin kystat saattavat alkaa kasvaa ja esim. Kuukautiskipujen kramppauksen seurauksena puhjeta! Yli 5cm kokoiset kystat joudutaan poistamaan leikkauksella pahoissa tapauksissa 😮

    Oon yrittänyt levittää endometrioosista tietoa kaikille läheisille ja kavereille toitottanut että kun käytte gynellä niin pyytäkää _aina_ ultraääni tutkimus samalla mistä näkee kaikki poikkeamat! Iso raha mutta terveydessä ei saa säästellä! 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      22.11.2014 14:43

      Moikka Ansu! Endometrioosista oon kuullutkin jonkin verran, kun omalla ystävällä on myös se. Ikävä sairaus todellakin, mutta onneksi usein sen kanssa pystyy elämään ihan normaalia elämää. Täytyykin muistaa sun sanat seuraavalla gynekäynnillä! Kiitos kun tulit kertomaan <3

      Vastaa
  10. dolla sanoo

    23.11.2014 00:21

    Mulla myös endo ja dermoidikystia joiden hoitona hormonikierukka. Pari kertaa tullut myös toisia kystia jotka ilmeisesti juurikin hormonikierukasta ”johtuvia” tai jotain jota se kierukka pahentaa. Se puhkeaminen on ihan hirveää ja kun joka kerta saa miettiä kuitenkin että onkohan se umpisuoli tällä kertaa!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      23.11.2014 22:52

      Ai sitä käytetään kuitenkin hoitona noihin, jatkuvasti tulee lisää uusia juttuja näistä asioista 🙂 Kiva kun kerroit omat kokemukset! Toivottavasti et joudu hirmu paljon kärsimään noista sairauksista, tsemppiä dolla <3

      Vastaa
      • Vanha naapurisi. :) sanoo

        24.11.2014 08:08

        Mirena (hormonikierukka) on endometrioosin hoitoon, ei Dermoidin hoitoon. Mirena tosiaan voi aiheuttaa puhkeamattomia munarakkuloita, jotka voi kasvaa ja aikanaan puhjeta. Ja munasarjakystat on tosiaan hirmusen yleisiä, myös naisilla kenellä ei ole Mirenaa käytössä. Dermoidikystat on erityyppisiä munasarjakystia ja ne otetaan leikkauksella pois. 🙂

        Ja blogisi on todella mukavaa luettavaa! Olen jo vuodenpäivät lukenut! Jatka samaan malliin! 🙂

        Vastaa
        • Essi sanoo

          24.11.2014 13:28

          Kiitti selvennyksestä, se on hyvä että sieltä löytyy näistä asioista tietäviä! Näistä on hyvä välillä pitää ääntä, jotta me joille nää on viraampia juttuja saadaan myös vähän enemmän tietoa. Tälläsiä vaivoja ja sairauksia kun naisen elämässä tuppaa tulemaan vastaan :/

          Taidankin ehkä arvailla kuka entinen naapuri siellä kirjoittelee, kiva kun oot löytänyt tänne! 🙂

          Vastaa
  11. Suvi sanoo

    1.12.2014 14:04

    Mulla ollu viimeiset kaks vuotta kysta toisessa munasarjassa. Sille ei mitään tehdä, koska olen näin nuori. Se on pysynyt saman kokoisena eikä ole mihinkään hävinnyt…

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle dolla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään