• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

5. RAKSAVIIKKO

28.5.2018 in Koti & sisustus, Oma elämä

Taas on yksi raksaviikko purkissa, joka itseasiassa tuntui vähän sellaiselta väliviikolta. Touhu ei ollut lähellekkään sellaista tykitystä, kuin pari edeltäjäänsä ja Nikoa näki taas vaihteeksi enemmän kotonakin. Kaivinkone kävi tekemässä loput pohjatyöt ennen perustustöitä ja talon paikka merkattiin tontille, lisäksi alapihalta talolle lähtevät portaat pistettiin työn alle. Kaikki mitä pitikin hoitui siis tälläkin viikolla ajallaan. Täytyy sanoa, että näin alkuprojektin perusteella voisi helposti kuvitella, että Niko olisi rakentanut ainakin pari taloa jo elämänsä aikana, sillä niin hyvin hän on suunnitellut ja aikatauluttanut kaiken!

Luottavaisin mielin tässä siis jatkellaan raksaelämää ja tällä kuudennella viikolla tosiaan saadaan valmiiksi jo talon alin osa, eli perustukset. Mielenkiintoista seurata, kuinka urakoitsija hoitaa hommat ja vieläkin siistimpää on päästä viikonloppuna tsekkaamaan valmista jälkeä. En nimittäin oikeasti malta enää odottaa, että päästää lähemmäksi juhannusviikkoa ja runkotoimituksen saapumista! Ei enää montaa viikkoa…

Mites muilla raksaajilla sujuu? Onko hommat sujuneet näillä hellekeleillä niin kuin on suunniteltukin?

Ja hei olkaahan huomenna kuulolla, sillä vihdoinvihdoinvihdoin saan liveksi talo-postauksen!

x Essi 

Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : meidän talo, omakotitalo, Rakentaminen, raksa2018, taloprojekti, uusi koti

Previous KESÄVIIKONLOPUN LEMPPAREITA
Next TÄSSÄ ON MEIDÄN TULEVA TALO

Related posts

TOUKOKUUSSA

JOULUAAMUJEN HERKKU = HELMIPUURO RUSINASOPALLA

KIERRÄTYSKAMUT – HAUSKA & OPETTAVAINEN KIER...

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Laura sanoo

    29.5.2018 13:13

    On kyllä niin hauska seurata tätä teidän projektin etenemistä, kun tehdään just samaan aikaan samoja hommia ?
    ja talopaketitkin saapuu näköjään aikalailla samaan aikaan ? Niin jännää!
    Hommat on edenneet meilläkin suunnitelmien mukaan, ja perustukset alkaa olemaan valmiit. Nyt vaan odotellaan kuumeisesti runkotoimitusta saapuvaksi ja aletaan samalla rakentaa autotallia ? On tää rakennusaika vaan niin ihanan jännittävää! ?

    Vastaa
    • Essi | piece by piece sanoo

      30.5.2018 22:53

      Ihanaa että näitä on mielenkiintoista lukea, vaikka just tälläsillä väliviikoilla tuntuu ettei oo oikein mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa 😀

      Ja hei vähän jännää, että mennään noin samalla aikataululla, kaikkea hyvää teidän projektiin! <3

      Vastaa
  2. Hilda sanoo

    29.5.2018 21:38

    Kommentoin joskus syksyllä sun postausta kun kerroit et alatte rakentaan. Hauska seurata miten teidän projekti etenee!
    Meillä tehtiin syksyllä siihen pisteeseen että paketti tuli marras-joulukuun vaihteessa, sillon kirottiin sitä et miks aloitettiin syksyllä kun se oli niin kylmä, kädet kohmeessa ja pimeässä oltiin hommissa.. Nyt väliseinät pystyssä ja alkaa jo todella hahmottaan mitä siitä tulevasta kodista on tulossa. Se on hieno tunne kun saa yhden homman taas eteenpäin, pian saadaan myös valmista pintaa! Tällä hetkellä kuitenkin pientä hengähdystaukoa ja ajatus valmistumisesta on siirtynyt kanssa sinne jouluun!
    Onnea teille projektiin, ihana seurata miten teillä edistyy ja millaista on tulossa!

    Vastaa
    • Essi | piece by piece sanoo

      30.5.2018 22:54

      Hei kiva, että seurailet innolla Hilda 🙂

      Oi teillä ollaan jo noin pitkällä – varmasti niin siisti vaihe!

      Kiitos kommentista ja tsempeistä, sitä samaa toivon teille sinne samojen asioiden äärelle <3

      Vastaa
  3. Janet sanoo

    29.5.2018 23:18

    Ihana, että sielläkin fiilikset edelleen hyvät ja kaikki mennyt suunnitellusti ❤??Myös me edetään melko samoissa aukatauluissa teidän kanssa eli perustukset tulossa seuraavaksi ja juhannusviikolla talotoimitus. Ihan superkivaa ja jännittävää ??? Tällä viikolla seurattiin lasten kanssa innoissamme naapuritontilla ollutta pystytystä ja mietittiin, että kohta meidänkin tontilla on ihka oikea talo! Huikeeta ??

    Vastaa
    • Essi | piece by piece sanoo

      30.5.2018 22:55

      Ai teillä mennään noin samoissa! Tää on kyllä niin siistiä ja ihana että siellä tosiaan seurailee noin samoja juttuja eläviä raksaajia <3 Voidaan intoilla yhdessä!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Janet Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään