Kaupallinen yhteistyö / Arla & UPM
Kuinka teidän perheessä kierrätetään? Meillä kierrättäminen on jokapäiväinen ja arkinen asia, mutta kuitenkin sellainen, jossa on vielä parantamisen varaa. Se on myös sellainen juttu, jossa halutaan vanhempina näyttää mallia omille lapsille, ja kantaa korsi kekoon omalta osalta, jotta jälkeemme jäisi valveutuneet kierrättäjätyypit, joille kierrätäminen on helppoa – tai oikeastaan ihan itsestäänselvä ja tärkeä asia.
Asiaan liittyen – meidän perhe on saanut hiljattain uusia kamuja, Kierrätyskamuja. Aamupalapöydässä nämä kamut bongattiin ensimmäistä kertaa, kun vakkarijogurtin, eli Luonto+ jogurttipurkin kylkeen ilmestyi söpö Aamu-kissa, joka huikkaa ”Tule pelaamaan kanssani!”. Tokihan meidän piti päästä Aamun kanssa pelaamaan, ja pian lasten kanssa ladattiin puhelimeeni Kierrätyskamut -niminen AR-peli.
Kierrätyskamut-peli yllätti meidän koko porukan positiivisesti. Lapset innostui silminnähden, kun avasimme Arilyn-sovelluksen ensimmäistä kertaa, ja osoitimme sen jälkeen kameralla Arlan Luonto+ jogurttipurkin kylkeä, jonka seurauksena näytölle hyppäsi Aamu-kissa kavereineen. Pelistä on auennut päivittäin uusia kierrätys- ja luontoaiheisia tehtäviä, jotka suoritettuaan lapset ovat saaneet pelinsä maatilalle palkintoja.
Arlan ja UPM:n lanseeraman Kierrätyskamut -pelin idea on yksinkertaisuudessaan se, että kierrätyksestä halutaan tehdä lapsille ja perheille hauska, helppo ja tärkeä yhteinen juttu. Idean voin sanoa toimivan, sillä meillä etenkin eskarilainen pelaa peliä aivan mielettömällä innolla. Lisäksi jo ennen Kierrätyskamuja ollut mielenkiinto luontoon ja kierrätysasioihin on vain kasvanut, mikä on kyllä aivan ihana asia!
Pelin tehtävät onnistuu kotona tai kodin lähiympäristössä, ja pelissä pääsee eteenpäin, vaikkei tehtävän suorittaminen aina ihan täydellisesti onnistuisikaan. Esimerkiksi yhtenä päivänä tehtävänä oli ottaa luontoaiheinen kuva ja Mila päätti, että kotipihan kallion raossa kasvavat voikukat on ehdottomasti luontokuvan arvoinen asia. Tämän suorituksen jälkeen lapset palasivat jogurttipurkin ääreen tarkistamaan mitä aarrearkusta paljatui palkinnoksi ja minkälaisia lisäosia maatilalle taas saatiin.
Meidän jääkaapissa Luonto+ jogurtit ovat vakiinnuttaneet viime vuosina paikkansa, ja ne maistuvat ihan koko perheelle. Luonnolliset, ei liian makeat suosikkimaut – äiti tykkää vaniljasta, isi mangosta, tytär päärynästä ja poika mustikasta. Ilman valkoista sokeria, vain hedelmien ja marjojen oma makeus. Plussana vielä puuperäiset pakkaukset, jotka Kierrätyskamujen tapaan on helppo ja vaivaton kierrätää.
On aina yhtä kiva huomata, miten lapset lähtee ennakkoluulottomasti ja aidosti uusiin juttuihin mukaan. Tämä peli on yksi hyvä esimerkki, ja kuinka helppo pieniä lapsia on vähän kuin itsestään ohjata tekemään arkisia pieniä hyviä tekoja! Kierrätyskamut-peli on muuten myös tähän hetkeen oikein hyvää tekemistä ja virikettä lapsille, kun kotona ollaan enemmän.
K I L P A I L U
Voita 200€ lahjakortti Papun verkkokauppaan!
Näin osallistut: Ottakaa Kierrätyskamut -peli haltuun, ja aloittakaa pelaaminen! Kilpailuun voit osallistua jakamalla maatilanne kuvan missä tahansa somekanavassani (blogissa, Instagramissa #kierrätyskamut hästägillä tai lähettämällä sen minulle viestillä siellä). VINKKI! Mitä enemmän päivätehtäviä suorittaa, niin sitä enemmän maatilalle saa elementtejä! Aikaa osallistua kilpailuun on viikon ajan.
TÄSTÄ pääset vielä kurkkimaan pelin ohjeet Kierrätyskamut -sivuilta. Sitten ei muuta, kun oppimaan lisää luonnosta ja kierrättämisestä, ja tietysti tekemään tehtäviä ja rakentamaan omaa maatilaa kamujen kanssa!
Onnea skabaan!
x Essi
Tags : arki, hyvinvointi, kasvatus, kierrätys, lapset, perhelifestyle, vanhemmuus
Jätä kommentti