• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

VOHVELIAAMIAINEN? YES PLEASE!

17.2.2016 in yleinen

Viime viikonloppuna vietettiin sunnuntaina ystävänpäivää, silloin meillä päivä aloitettiin pari astetta spesiaalimmin. Herättiin koko konkkaronkalla laittamaan aamiaista, hieman erilaista sellaista. Jo aiemmin viikolla oltiin nimittäin suunniteltu, että ystävänpäivää meillä juhlistettaisiin vohvelikesteillä ja Mila saisi hääriä apukokkina meidän apuna aamiaisen valmistelussa. Sunnuntai oli siis melkoisen odotettu päivä!

VOHVELIT6 VOHVELIT1Mila tykkää nykyään ihan älyttömästi hääriä keittiössä meidän kanssa. Kaikkea täytyisi päästä tekemään itse munien rikkomisesta lähtien. Monia juttuja en ole vielä uskaltanut antaa neidin edes kokeilla, mutta asteittain aina kokeillaan yhdessä uusia juttuja. Harjoittelemalla oppii, ja Mila kasvaa kohisten, joten kyllä meillä kohta on aikamoinen kokki kolmonen apuna, jos into säilyy jatkossakin yhtä kovana. Onneksi vielä munien vatkaaminenkin on usein maailman siisteintä ja jännittävintä puuhaa kuitenkin!

VOHVELIT

Tällä kertaa tosiaan to do -listalla oli vohvelit pitkästä pitkästä aikaa. Perus lettuja meillä on paisteltu muutaman kerran, banaanilettuja harva se päivä, mutta vohveleita duunattiin nyt ekaa kertaa sitten Milan syntymän. Itse asiassa omaa vohvelirautaakaan ei omisteta, vaan nää kestit pistettiin pystyyn lainavehkein. Jospa sitä innostuisi nyt hakemaan ihan oman raudan näiden herkkujen jälkeen? Mila nimittäin tulee ainakin vaatimaan vohveleita myös tulevaisuudessa, joten tuo ostos on ehkä väistämättä edessä!

Vaikea itse asiassa keksiä herkkua, joka sopisi paremmin viikonlopun hitaaseen aamuun, saati sitten ystävänpäivään. Onhan vohvelit ja erilaiset letut just nyt muutenkin sitä kuuminta trendiherkkua. Lasten mieleen yksi suurimmista herkuista, mutta nykyään myös moneen muuhun makuun, sillä vohveleita tarjoillaan yhä useammin myös suolaisilla täytteillä. Me kokeiltiin ihan ekaa kertaa tehdä vohveleista myös niitä suolaisia versioita, ja en voi kun suositella!  Vohvelisandwichit vei nimittäin kielen mennessään, ihan superhyviä ja sopivat esim. brunssipöytään täydellisesti. Resepti kannattaa kurkata K-ruoan sivuilta TÄSTÄ, ja se löytyy myös tuoreimmasta K-ruoka-lehdestä.

VOHVELIT5Sandwichien lisäksi meidän aamupalapöydästä löytyi myös se perinteisempi jälkkäriherkku. Vohvelit kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Ai että, on se vaan niin simppelin hyvää, ettei siihen muuta edes tarvita. Ajattelin ensin, että koottaisiin pöytään runsaasti erilaisia makeita täytteitä, kuten vaikka nutellaa ja banaania. Kuitenkin hetken mietittyäni tulin tulokseen, että vähemmän on enemmän mitä tähän herkkuun tulee. Ehkä toisella kertaa sitten pistetään pystyyn oikea vohvelibuffa, kun on tarkoitus herkutella pelkästään makealla ja pöydän ääressä on isompi porukka.

VOHVELIT3VOHVELIT7Seuraavana missiona mulla onkin ideoida tarjottavat pian koittaville Pompin kutsuilleni. Kovasti haluaisin väsätä jotain ihan uutta ja hauskaa, ja aloinkin jo pohtimaan, että paistaisin suolapalaksi pikkuisia vohveleita, joiden päälle sujauttaisin jotain herkullista täytettä. Ei huonompi idea ja niistä voisi saada aika nättejäkin!

VOHVELIT0

Tuosta lasten mukana kokkaamisesta tuli vielä mieleen, että löysin tämän yhteistyökuvion myötä tosi hauskan osion K-ruoan sivuilta. Nimittäin Lasten Kokkikornerin, sieltä löytyy helppoja reseptejä lasten kanssa toteutettaviksi, ideoita lastenjuhliin sekä mm. hauskoja makusatuja, joiden avulla lasta voi tutustuttaa esim. uusiin makuihin. Kannattaa tutustua!

Herkutellaanko teidän perheessä vohveleilla? Perinteiseen tapaan vai vähän erikoisemmin? Kertokaahan miten ne vohvelit kuuluisi teidän mielestä syödä. Katotaan, jyrääkö hillot ja kermavaahdot vai jokin ihan muu kombo?

Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Tags : ARKISAFKAA, kaupallinen yhteistyö, lapsijutut, perhe

Previous 16. RASKAUSVIIKKO
Next HELPOTUS VAI ITKUN PAIKKA?

Related posts

INSTAWEEK #28

VOIDEKOKEMUKSIA JA PARI VINKKIÄ RASVAILUUN

REPSAHDUKSIEN REPSAHDUS

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Elsa sanoo

    17.2.2016 16:02

    Voi! Mulla on ollut koko alkuvuoden missiona löytää kirpparilta vohvelirauta, mutta vielä ei ole tärpännyt. Hiihtolomaviikolla pakko kyllä ryhtyä tosissaan etsimään 😛 tosin en ole edes katsonut olisiko se uutena nyt niin kallis, etteikö raaskisi ostaa.

    Vastaa
  2. Riikka-Maria sanoo

    17.2.2016 21:26

    Nam..Hyvältä näyttää ♡ mistä muuten tuo pieni talolyhty on peräisin?

    Vastaa
  3. Tiia sanoo

    18.2.2016 15:41

    Näyttääpä niin herkuilta! Noita suolasia pitäis kyllä testailla, kuulostaa tosi hyviltä.
    Ja toi Milan tukka <3 koska se on noin kasvanut, ihana isontytön tukka jo.
    Tiia

    Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään