• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

VAUNUPOHDINNAT

23.3.2016 in yleinen

Meillä tosiaan tilanne on vauvatarvikkeiden osalta se, että lähes kaikki Milan aikaiset on laitettu jo kiertoon. Vain lempparit ja ne rakkaimmat on säästetty, sillä tämä ajatus toisesta lapsesta tälläisellä välillä kypsyi meidän päässä vasta vajaa vuosi sitten. Suunnielmat muuttuivat, juuri kun oltiin luovuttu melkein kaikeasta vauvakamasta – just eikä melkein meidän tyylistä… No mutta sehän ei haittaa, sillä musta on aivan ihanaa miettiä ja pohtia vauvajuttuja ja erilaisia hankintoja. Eikä muuten ihan vähiten juuri tämä postauksen aihe, nimittäin VAUNUT!

Milan vaunut olivat Brion Kombi yhdistelmät, eikä niissä sinänsä mitään vikaa ollut. Omaan makuun ne olivat kuitenkin aika isot, juuri sellaiset maantielaivamaiset. Ilmakumipyörien suuri koko takasi kyllä sen, että lenkkeillä pystyi maastossa kuin maastossa. Autoillessa kuitenkaan takakonttiin ei paljon muuta mahtunut kuin vaunut ja kaukalon adapterisysteemi oli tosi hankala. Hurjasti tuntuu menneen vaunumaailma eteenpäin jo tässä kolmessa vuodessa, sillä Milankin vaunut tulivat meille uutena, mutta nyt ne tuntuvat jo jotenkin tosi antiikinaikaisilta kun on testaillut uusia malleja. Sempä vuoksi päätettiinkin jo heti odotuksen alussa, että tällä kertaa vaunut saavat olla jotain ihan muuta, kuin nuo edelliset yhdistelmät.

Millaiset vaunut tällä kertaa olisi juuri meidän tarkoituksiin sopivat? Yhditelmät tietty, mutta mahdollisimman ketterät ja helposti mukaan pakattavat. Ei maantiejyriä jotka ei mielytä silmää ollenkaan. Kääntyvät ja pienemmän etupyörät ois kivat ja ei oo pakko olla edes ilmakumit. Pehmeät ja tukevat kuitenkin samaan aikaan. Turvakaukalo on myös saatava runkoon kiinni – eli vähän sellainen ALL-IN-ONE-tyyppiinen ratkaisu ois just se mitä halutaan. Ei saa olla myöskään liian vaikea kasata ja vaihtaa kopasta turvakaukaloon ja kasvot pitäisi ratasosassa saada sitten käännettyä molempiin suuntiin – HELPOSTI vaikka kesken lenkin. Mitähän vielä, unohtuikohan jotain tosi tärkeetä? No ehkä siinä oli ne tärkeimmät pointit mitä meidän tulee ottee huomioon.

VAUNUPOHDINNAT11. Britax Go Next // 2. BRIO Smile // 3. STOKKE Crusi // 4. Bugaboo Donkey

Aluksi mä funtsin jo sisarusrattaita meille, ja sain päähänpinttymän alkuraskaudessa, että Bugaboon Donkeyt on saatava hinnalla millä hyvänsä. Voi että, miten sitä voikin hurahtaa johonkin tolla tavalla. Nikolla saattoi jo vähän hermo mennä, kun ilta toisensa jälkeen pidin myyntipuheita, kuinka me ei yksinkertaisesti pärjätä vauvan kanssa ilma niitä. Mutta onhan ne nyt niin kivat ja varmaan superhyvätkin. Tosin ei me taideta enää tuplia tarvita, Mila on kesällä kuitenkin jo reipas 3vee joka pysyy menossa mukana pyörän kanssa ja seisomalautakin tulee varmaan hankittua. Kolme muuta vaihtoehtoa onkin sitten jo paljon realistisempia täyttämään meidän vaunutoiveet – Britaxin Go Nextit miellyttää just nyt eniten, Brion Smilet olisi tosi näppärän oloiset ja niistä oon kuullut paljon hyvää ja samoin Stokken Crusit, jotka ulkonäössä nousee ykköspallille.

Olisi ihana päästä kuulemaan kokemuksia ja suosituksia! Millaisia vaunuja teillä on ja miten tyytyväisiä olette olleet? Entä sitten tuo seisomalautojen maailma, löytyykö joka malliin lauta vai onko sekin yksi huomioon otettava kriteeri kun vaunumallia valitsee?

Kuvat valmistajilta.

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : lapset, raskaus, vauvajutut

Previous #PRAYFORHUMANITY
Next 22. RASKAUSVIIKKO

Related posts

Nimiäiskutsut

INSTAWEEK #43

WANTED ! Täydelliset tapetit

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Eliis sanoo

    23.3.2016 15:26

    Miten ois bugaboon buffalot?onhan ne kalliit mutta joka sentin arvoset 🙂 Mua niin harmittaa että joudutaan luopumaan eikö voitu kerralla ostaa donkey duoa kun syksyllä syntyy uusi vauva ja esikoinen vasta 1,5v 😀

    Vastaa
  2. Netankoti sanoo

    23.3.2016 16:46

    Meillä on graco evo xt ja on just simppelit vaunut kaupunki-ihmiselle. Kuitenkin jos nyt saisin valita vaunut, valitsisin luultavasti noi go nextit. Parilla kaverilla on ne ja vaikuttaa kyllä erittäin hyviltä, lisäksi tuo harmaa kangas on tosi nätti <3

    Vastaa
  3. Netankoti sanoo

    23.3.2016 16:50

    Nii ja se vielä unohtui sanoa, että näissä meidän vaunuissa on ihan super helppo toi vaunukopan, kaukalon ja ratasosan irroitus. Lisäksi vaunut on pienet ja mahtuu meidän volvo v50 niin hyvin, että tilaa jää paljon muillekin tavaroille. (Tosin kopan kanssa tottakai vie tilaa enemmän.

    Vastaa
  4. Anni Jää sanoo

    23.3.2016 17:29

    Meillä on britaxit, ei kyllä just nuo kuvassa olevat, mut hyvin saman tyyliset. En nyt muista mallia… mut ollaan oltu supertyytyväisiä! Ostettiin settiin vaunukoppa ja sellasena tuli babystylessä hintaa alle 500€. Saatiin vielä lämpöpussi kauppaan mukaan. Noi menee tosi pieneen tilaan (mahtuu jopa mun äidin MININ takakonttiin xD ), saa kasaan yhdellä kädellä ja sopivan sirot. Ainoot huonot puolet näissä meidän on, et kaikki kankaat pitää irrottaa, jos haluaa käyttää vaunukoppaa. Tai saa sen kopan muulloinkin kiinni ja helposti, mut noi rattaat jää vähän niinkun alle ja näkyviin. Sinällään meille ihannsama. Toinen ”huono” puoli on ettei saa vauvaa kyytiin kuin naama menosuuntaan. Meillä on toiminut näinkin, mut jos sattuu herkkä vauva, niin voihan se olla hankalaa, jos ei näe työntäjää…
    Joka tapauksessa oon kokenut nää ihan tosi hyvinä ja helppoina. Lisäks hinta oli ok.

    Vastaa
  5. Anni Jää sanoo

    23.3.2016 17:34

    Pakko oli tarkistaa. 😀 Britax B-Motion 3 on meillä!

    Vastaa
  6. Kride sanoo

    23.3.2016 17:35

    Vaunuhullu täältä hei! Noista valitsisin Stokken kärryt, ominaisuuksiltaan varmaan aika samankaltaiset jonka vuoksi ulkonäkö veisi voiton. Jouduin itse käymään kovaa mietintää rattaiden suhteen kun toinen syntyi juuri joulukuussa. Silloin esikoinen oli 2,5vuotias ja täytyy sanoa että vastoin muiden ”ette te mitään tuplia tarvitse” olen sitä mieltä että on tullut tilanteita joissa ilman ei olisi pärjätty. Tietysti riippuu matkojen pituudet sun muut että jaksaako isompi kävellä tai että riittääkö omat hermot hitaan kävelijän tahtiin kun kello tikittäisi kiirettä. Myös autoilu, meillä mies käy autolla töissä joten päivisin ollaan rattaiden varassa jos jonnekkin halutaan liikkua.
    Meillä on Emmaljungan Super viking jonka saa tarvittaessa adapterilla tupliksi. Kesällä kun koppa alkaa jäämään pois niin esikoinen saa siirtyä kokonaan seisomalaudalle. Pidemmillä matkoilla kun tulee tarve levätä nappaan vauvan kantoreppuun. Emmaljungalta on myös superia pienempi malli Viking!
    Seisomalautana meillä on Bumprider. Lapsi pysyy reunojen avulla helposti kyydissä mutta työntäjälle vähän hankala tai ehkä siihen tottuu kun lumien sulettua on lautaa alettu käyttämään enemmän. Lauta on nopea ottaa pois ja laittaa takaisin ja taitaa käydä melkein kaikkiin malleihin.
    Nyt jos meille vauva olisi syntymässä en ostaisi tuplia kun esikoinen alkaa olla jo sen verran iso että kävelee helposti pidempiäkin matkoja. Siinä vaiheessa olisin miettinyt vaunuhankintoja myös isomman kannalta ja päätynyt esimerkiksi emmaljungan super nitroon jonka istuin menee vauvaa ajatellen makuuasentoon mutta isompaa ajatellen sinne mahtuu myös hänkin istumaan väsyn iskiessä jollon vauva olisi kantorepussa.

    Vastaa
  7. Meeri / Murulit sanoo

    23.3.2016 19:26

    Ehkä tiedätkin mutta meillä on Bugaboon Buffalot edelleen päivittäisessä käytössä enkä voisi tyytyväisempi valintaani olla. Ostin Buffalot Islaa odottaessani aika sika säkissä, nämä oli juuri vähän aikaa sitten lanseerattu eikä käyttökokemuksia oikein löytynyt mutta todella tyytyväinen olen ollut ja oikeastaan edelleen hankkisin samat vaunut.
    Vaunut ovat jykevät mutta samalla ketterät ja sirot, mahtuvat pienistäkin väleistä, eivätkä vie paljon tilaa, silti ovat raskaat ja isot vaunut jotta maallakin pääsee hiekkateillä ja talvella huonosti auratuilla teillä.
    Miinuksena on ehkä paino joka tuntuu näitä autoon nostellessa eikä mielestäni ole mitkään pienimmät kasattuina mutta silti varmasti pienemmät kasassa kuin esim. isommat Emmaljungat tai Briot.
    Nostelin näitä kuitenkin sen verran usein, että hankin Islan ollessa reilu puoli vuotias autoon matkarattaat kun vauvakoppa aika jäi pois.
    Olen blogiinikin kirjoitellut näiden kokemuksista, toki on hiukan vanhempi postaus jo mutta edelleen olen kokemuksistani samaa mieltä, http://www.murulit.com/2014/06/bugaboo-buffalo-kokemuksia.html

    Näistä valitsisin ehkä Stokket tai nuo sinun suosikkisi Britax go nextit, molemmista olen kuullut paljon positiivisia kokemuksia ja ovatkin suht samanlaisia Buffaloiden kanssa. 🙂

    Vastaa
  8. tipp sanoo

    23.3.2016 19:44

    Bugaboon Cameleoneille ääni täältä!! 🙂 ihan super hyvät on!

    Vastaa
  9. Minna sanoo

    23.3.2016 19:47

    Meil oli esikoisella noi brion go:t ja en voi tarpeeks kehua niitä. Täyttävät noi sun luettelemat kriteerit heittämällä. Plussaa vielä hyvä jousitus, näppärästi kääntyvät, oikeasti tilava tavarakori, hyvä ja säätyvä työntöaisa, vauvakoppa on tarpeeks korkealla niin ei ota selkään vauvan nosteleminen matalalta jnejne. Ostaisin ne uudelleen jollei tarvittais tuplia!

    Vastaa
  10. Elli sanoo

    23.3.2016 20:10

    Moi. Meillä syntyi toinen tammikuussa ja esikoinen täyttää huhtikuussa kolme. Donkeyja himoitsin itsekin, mutta samasta syystä jäivät, esikoinen tuskin istuisi enää. Päädyttiin bugiksien buffaloihin. Ihan täydelliset!!! Jykevät, mutta ketterät, vaunukoppa todella iso eli menee pitkään. Kääntyvät etupyörät ja ihana jatkettava kuomu, joten vaunuverhoha ei tarvitse. Bugiksien oma istumalauta on 3 veelle huikea. Kun sitö ei käytä, sen saa käytevästi vaan nostettua ylös ilman inhottavia narupidikkeitä. Laudan oma mekanismi pitää sen ylhäällä poissa tieltä. Itsekin jouduin miehelle selitteleen, mutta on sekin myyty. Huikea setti meidän likoille! 🙂

    Vastaa
  11. Hop sanoo

    23.3.2016 20:30

    Meillä brio go:t mallia 2013, mustat vermeet valkoisella rungolla. Tosi kätevät kyllä, hyvin on päässyt pienillä pyörillä melkein missä vaan. Tottakai lumi vähän tarraa kiinni, mutta ei mitenkään pahasti. Isot ”maasto”pyörät eteen löytyy myös, jos enempi ollu lunta niin niillä pääsee hyvinkin! Ainut ero ainakin 2014 malliin oli että kankaat ei lähde irti, tosin eipä nuo sotkuun ole mennytkään. Yhdellä lapsella käytetyt, olisi muuten myyntiin lähdössä tuplien tieltä ihan näillä näppäimillä täältä Jyväskylän toisesta päästä… 😉 Kaikki muut osat joutaisi, mutta kaukalo tarvitaan vielä toiselle kierrokselle!

    Vastaa
  12. laura sanoo

    23.3.2016 20:40

    Mun kommentti ei tainnut lähteä, kiitos huonon nettiyhteyden 😀 MUTTA meillä on pari vuotta sitten saadut brio go nextit enkä voi kun suositella!! Aivan ihanat, niin ketterät sekä menee pieneen tilaan! Suuri plussa tulee kankaiden vedenpitävyydestä (varmaan myös noissa britaxeissa on, mun luulo on sellainen ettei muuta kui nimi vaihtunut…?) ei meinaan ole kuin pari hassua kertaa tarvinnut kaatosateessa laittaa sadesuoja, muuten kestää oikein hyvin ilmankin! 🙂 ainut miinus että mitään kunnon seisomalautaa tms ei saa näihin isommalle sisarukselle kun aisa on niin korkealla eikä oikeinmuuta paikkaa mistä lapsi pitäisi kiinni ! :/ mutta loistopelit, joka pennin arvoiset!

    Vastaa
  13. Heli sanoo

    23.3.2016 20:41

    Meillä on Brio Smilet ollu ja ihan huippu hyvät. Ei tarvi turhia adaptereita ollenkaan, kaukalo menee samaan ratasosaan kiinni mihin koppa ja istuinosa. Hinta-laatu suhde hyvä! Helppo myös kasata. Toimii Suomen talvissa, myös lapissa. Kevyet ja näppärät. Noissa smileissä toi istuinosa on tosi korkeella mistä oma 1,5-vuotias lapseni on ainakin tykännyt.
    Bugaboot on kans hyvät, mutta kalliit.

    Vastaa
  14. Essi sanoo

    23.3.2016 20:48

    Brion Smilet! Meillä on vasta kuuden viikon käyttökokemus, mutta vaunukoppa ja turvakaukalo olleet jo kovassa käytössä. Ja meille ei niin näppärille ihmisillekki oikein helpot vaihdella noita ja menee superhelposti kasaan takaluukkuun! Ja nyt on koettu jo loska- ja lumikelitkin ja toimii ja kuulemma juoksukin onnistuu:D

    Vastaa
  15. Laura sanoo

    23.3.2016 21:30

    Jos haluat tulla testaa donkeyt niin laita viestiä 🙂 en tiedä onko ne välttis hyvä teille kun Mila on jo aika iso kakkosen syntyessä mut meidän tarpeisiin ne on olleet täydelliset. Isoin miinus huono kasattavuuis ja talvikeleillä taaperon hermo menee kuppipenkin huonoon istumatuntumaan (toppavaatteet plus jalkapeite), sekä niissähän painorajakin on 18kg, ettei kovin isolle lapselle enää sovi!

    Vastaa
  16. Ninni sanoo

    23.3.2016 22:11

    Bugaboo Buffalot ja niihin seisomalauta!! Seusomaluadassa on myös penkki niin voi 3vee välillä pidemmillä matkoilla istahtaa alas.Täydelliset 🙂

    Vastaa
    • minä vaan sanoo

      16.9.2016 15:10

      Onko helppo työntää pitkiä matkoja seisomalaudan kanssa?

      Vastaa
  17. Emmi sanoo

    23.3.2016 22:22

    Meille esikoinen syntymässä toukokuun lopulla ja juuri käytiin vaunuostoksilla hankkimassa Britaxin B-Motion 3 🙂 Ostopäätökseen vaikutti erityisesti turvakaukalon helppo kiinnitys runkoon, helposti kokoon taittuva runko ja näppärä liikkuvuus. Olin alun perin menossa ostamaan Brion Smilejä tuon helpon turvakaukalon kiinnityksen vuoksi, mutta ilmeisesti tuo Brion turvakaukalo on markkinoiden pienimpiä eli sitä ei missään paikassa oikeastaan suositeltu kun käyttöikä jäisi kuulemma niin lyhyeksi.

    Vastaa
  18. Suvi sanoo

    23.3.2016 22:33

    Meillä oli esikoisella stokke crusit ja oli tosi kivat hyvät ja näppärät kesällä ja matkoilla. Mutta syksyllä kun oli puista tippunut lehdet maahan niin käytännössä lenkkeily niillä oli mahdotonta samoin kun talvella lumessa ja sohjossa niin nou nou. Meni hermot sata kertaa. Muuten siis loistavat, vaunun koppa ihanan tilava ja korkeella, tykkäsin tosi paljon siitä, samoin kun meillä oli besafe stokke turvakaukalo niin sai sen siihen rattaiden runkoon niin oli kiva jos käväs kaupoilla niin ei tarvinnut kaukalosta pois ottaa 🙂
    Mutta kannattaa harkita jos talvella meinaa yhtään lumessa työntää edes lyhyitä matkoja nii en pysty suosittelemaan 🙁 toki stokkelta tullut se uusi ratasosa jossa erilaiset renkaat niin se voi olla tänne keski-Suomeen parempi vaihtoehto 🙂

    Vastaa
    • Jutta sanoo

      24.3.2016 12:08

      Aivan samat mietteet kuin Suvilla. 🙂 Meillä oli Crusit, mutta vaihdettiin syksyllä runko Trailz versioon. Nyt toimii kuin unelma, ei haittaa lehdet tai loska. Suosittelen. Meillä on muuten Stokken izi sleep turvakaukalo ja isofix telakka nyt vapautuneet, joten jos Stokkeen päädytte niin meiltä saa edullisesti nämä. 🙂

      Vastaa
  19. anonyymi sanoo

    23.3.2016 22:44

    Ääh turhaa materialistista massahysteriaa, eiköhän se ole pääasia että niillä kärryillä eteenpäin pääsee ja kasassa pysyvät sekä jotenkin kyytiin pakkautuvat..aika lyhyestä ajasta kuitenkin tuossa parissa kolmessa vuodessa kyse ja lapsi tuskin siitä piittaa, onko alla mitkä lie bukikset vaiko ihan tavan kiesit.

    Vastaa
  20. Emilia sanoo

    24.3.2016 03:43

    Bugaboon buffalot ehdottomasti! Ne vaan on niin parhaat ja hintansa väärtit!! ?

    Vastaa
  21. tikiz sanoo

    24.3.2016 07:27

    Riippuu mitä haet ? itelle kriteeri oli et lumes päästävä eteepäin. Pienet renkaat karsin heti pois… Mä rakastuin bumbleride omiin. Kevyet,joka sään menopeli, pien istuin osa.. Niihi saa vaunukopan ja kaukalon.

    Vastaa
  22. tikiz sanoo

    24.3.2016 07:31

    Tosin istuinosa ei käänny mutta ei oo meiä menoa haitannu. Eikös nuo brio smile oo aika massiiviset ja jäykän oloiset kun seurannu. Mielipiteitä monia. Ettekä sisarratraita tarvi. Mulla ei oo meiä yks weelle kaupungissa rattaita (+2-3muuta mukana). Hyvin pärjätty sovituskopista lähtie

    Vastaa
  23. Heidi sanoo

    24.3.2016 07:35

    Meillä oli esikoisella käytössä Brio Smilet ja ne oli aivan täydelliset! Ei mitään valitettavaa. Toimivat kaupungissa, hiekkateillä ja lumessa. Itse tykkäsin erityisesti siitä, että Smilet ovat kevyet ja kapeat ja niitä on helppo liikutella. Vaunut ovat kuitenkin todella vakaat. Plussia on että, tavaratila on iso, kova kantokoppa on helppo irrottaa ja kantaa ja se on tilava, istuinosa on hyvä ja sen suuntaa voi muuttaa, työntöaisan korkeutta on helppo muuttaa, vaunut on hyvännäköiset, turvakaukalo on helppo kiinnittää runkoon, vaunut on laadukkaat jne jne.. Täydelliset!

    Vastaa
  24. Anonyymi sanoo

    24.3.2016 09:18

    Meillä on lapset melkein samalla ikäerolla ja kyllä on tuplille käyttöä eniten! 🙂

    Ulkoillessa reippaat lenkit, kaupoilla/kaupungilla (muuten esikoinen säntäilee missä sattuu), nukkuvat tuplissa yhteisiä päiväunia, reissuilla..

    Itse muutenkin suosin maastorattaita ja matkarattaita erikseen, niitä kun ei saa samaan hyviä molempia 🙂 Ketterät kaupunkirattaat ovat aina maastossa huonoja :/ Ja ne taas kaupungissa kömpelöt. Yritin ostaa monikäyttöiset, mutta metsään meni. Joten nyt on useammat eri käyttötarkoituksiin. Meillä ulkoillessa ilmakumirattaat on pakolliset (kun ihan maastossakin ja lumessa kuljemme).

    Vastaa
  25. Lotta sanoo

    24.3.2016 09:23

    Meillä on brion smilet ja ne on kyllä ollu loistavat!
    Lapsilla ikäeroa 1v8kk, pienempi menee vaunukopassa ja isompi matkustaa seisomalaudalla. Meidän laudassa on vielä penkki, joten kun ei jaksa seisoa niin voi istahtaa alas. Suosittelen! https://www.lastentarvike.fi/verkkokauppa/Lastenvaunut/Seisomatelineet/Bumprider-SIT-seisomateline,-Musta.html

    Vastaa
  26. Miia sanoo

    24.3.2016 09:33

    Meillä vanhin neiti täyttää syksyllä 3 (9/13) ja viime elokuussa(8/15) meille syntyi toinen pikku neiti ja olin silloin varma ettei pärjätä ilman tuplavaunuja nooooh eihän toi meidän isompi neiti millään enään suostunut istumaan niissä, joten päädyttiin ostamaan tuplien lisäksi ”normi” vaunut:D ja hetken jo luulin että ihanat emmaljungan tuplat pitää myydä, mutta sitten kävikin niin että meille onkin tänä syksynä(9/16) tulossa vielä perheen lisäystä:) ja meidän nuorempi neiti ehtii täyttää juuri 1v ennen pikku kolmosen syntymää nii tuplat pääseekin käyttöön:D mutta säästetään myös nämä ”yksöis” vaunut:D, koska sitten kun meidän pikku kakkonen on omasta mielestään tarpeeksi iso olemaan vaunuissa niin siinä vaiheessa laitetaan tuplat kiertoon.:)
    Itse olen tykännyt emmaljungan vaunuista ja no suurimpana ehtona mulla olikin vaunuja hankittaessa että siihen pitää saada turvakaukalo adapteri, että esim kauppaan kun mennään niin ei tarvii ottaa kun vaunujen runko mukaan:)

    Vastaa
  27. Emilia sanoo

    24.3.2016 10:17

    Meillä on ollut nyt vuoden käytössä Stokken XPlory, eli se pienempi malli Crusista. Rakastan näitä vaunuja, ovat kauniit, kevyet, pienet ja helppokäyttöiset. Mutta tosiasia on että nämä ovat kaupunkirattaat. Itse asun Helsingin keskustassa, ja täällä ei ole ollut lunta maassa kuin muutaman hassun viikon. Vaunut toimivat siis hyvin tasaisella asfaltilla, mutta lumessa ja moskassa ei kovin hyvin.

    Vastaa
  28. R sanoo

    24.3.2016 10:23

    Brion smilet! Ihan loistavat kun saa kaikki yhdellä klikkauksella runkoon kiinni. Meillä ollut kahdella lapsella käytössä ja kestävät edelleen hyvin. En vaihtaisi pois. 🙂

    Vastaa
  29. Lotta sanoo

    24.3.2016 11:54

    Meillä on ollut Brio Go:t vm 2013 ja ollaan tykätty. 🙂 Ja kyllä näihin saa seisomalaudan kiinni, ensin meillä oli Bumbleriden(?) lauta mut se tuli niin pitkälle, että oli vaikea työntää sit ostettiin Brio Go:n oma seisomalauta ja se oli hyvä. Hyvin pystyi esikoinen siinä seisomaan ja sai pidettyä sivuaisasta kiinni. Suosittelen! ❤

    Vastaa
  30. Emilia sanoo

    24.3.2016 12:13

    Meillä on Brion Smilet olleet käytössä nyt yli 7 viikkoa ja en voi kyllä muuta kuin kehua! Kääntyvät etupyörät on todella ketterät, ja vaunut liikkuu hyvin myös lumessa. Vaunut on todella tyylikkäät joten kyllä kehtaa niitä ulkoiluttaa 😀 Todella näppärät kasata ja koota ja vaunukopan saa helposti irrotettua ja laitettua takaisin kiinni. Myös turvakaukalon saa todella näppärästi klikattua kiinni ilman mitään lisäosia. Ratasosa ei vielä pääse hetkeen käyttöön, mutta sekin vaikuttaa todella hyvältä, ja sen saa tosiaan niin kasvot itseen kuin menosuuntaan päin. Myös tavarakori on kivan kokoinen. Hintakaan ei ole kalleimmasta päästä. Täydelliset vaunut minun silmään 🙂 En voi muuta kuin suositella!!

    Vastaa
  31. Karoliina sanoo

    24.3.2016 13:13

    Meillä ollut Brio Smilet sekä Bugaboo Donkeyt. Molempiin olen ollut tyytyväinen. Smileissä on parempi vaunukoppa verrattuna Donkeyhin, mutta ratasosa taas parempi Donkeyssä. Jos pitäisi näistä kahdesta valita niin kääntyisin enemmän Bugaboon puoleen 🙂 Ootko katsonut Bugaboon Buffaloita? Ne on vähän kuin Donkeyt mutta niissä ei tuplamahdollisuutta. Ja vaunukoppa niissä parempi 😉 mukavaa odotusta <3

    Vastaa
  32. Outi sanoo

    24.3.2016 15:30

    Meillä on Brio Smilet olleet käytössä nyt puoli vuotta ja todella tyytyväisiä ollaan oltu. Vaunut ovat näppärän kokoiset. Ne saa kasaan todella helposti eivätkä vie paljon tilaa autossa. Vaunut ovat kapeat joten niillä on helppo liikkua kaupoissa jne. Vaikka vaunut ovat kapeat niin vaunukoppa on kuitenkin tilava. Meillä oli vaunuja ostaessa yhtenä suurena kriteerinä se että turvakaukalon saa runkoon ilman adapteria ja näissä vaunuissa se kriteeri täyttyy. Kääntyvä työntöaisa on myös erittäin hyvä asia. Näissä vaunuissa hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.
    Jos Stokke merkkinä kiinnostaa enemmän niin Crusin tilalta suosittelen Trailz-mallia. Kälylläni on kyseiset vaunut ja ne ovat ominaisuuksiltaan smilen kaltaiset. Kälyni oli alunperin ostanut Crusi-mallin mutta ongelmaksi muodostui runko. Siinä ei työntöaisa taipunut joten sitä oli huono työntää ja jalat osuivat kävellessä rungon alaosaan.

    Vastaa
  33. tikiz sanoo

    24.3.2016 20:16

    Potkupyörä neidille. Meillä ollu tuplat kahdesti ja ain hetkelliset. Eikös lapsen tärkeä itse liikkua.. Helposti muuten istuu kyydissä jos mahdollisuus. Meil 2.5v vetää 6km lenkkei täyttä häkää et saan ite juosta. Se mihi lapsen opettaa on itestä kiinni…

    Vastaa
  34. N sanoo

    25.3.2016 00:07

    Cybex Balios M ❤?

    Vastaa
    • Ashley sanoo

      25.7.2016 14:19

      Toimiiko lunnassakin?

      Vastaa
  35. Mami sanoo

    26.3.2016 14:28

    Meillä oltu erittäin tyytyväisiä Brion Smileihin! Kevyt runko, joka on helppo heittää takaluukkuun ja sit Brio Primo-kaukalon vaan napsauttaa kiinni niihin. Tavarakori on tosi tilava ja työntöaisassa hyvät säätömahdollisuudet. Ainut mikä ei täytä sun kriteereitä on tuo ratasosan kääntäminen vaikka kesken lenkin. Eli työntöaisaa ei pysty kääntämään. Ratasosan kyllä pystyy, mutta ei niin näppärää kesken lenkin. Kuomuosan saa toki tosi alas, joten jos aurinko häikäisee, niin se ei haittaa. Tykkään kun Smilet on korkeat, mutta silti kapeat ja näppärät. Kääntyvät etupyörät on ihan huiput esim. ostoskeskuksessa ja kaupassa. Pyörät saa yksillä napsauksilla myös lukittua takaisin.

    Meillä 10/13 tyttö ja pikkusisarus tulossa 5/16. Ollaan ajateltu ostaa noihin Smileihin vaan lisäksi seisoma/istumalauta, ja katsoa ainakin aluksi jos pärjättäis niin. Tyttö muutenkin aika nihkeesti jaksaa enää istua rattaissa.

    Vastaa
  36. Nelli sanoo

    26.3.2016 18:17

    Mun on pakko antaa ääni bumbleriden yksösvaunuille! Ei saa istuinta käännettyä mut muuten menee noihin sun toiveisiin! 🙂 tosi laadukkaat ja kapeat!

    Ja mitä tulee tohon ettette tuplia tarvi niin se kyllä riippuu.. ehkä ite ostasin jotkut halvat varavaunut, johon tarpeen mukaan saisi kummatkin lapset kiinni. Mä en ite pystyisi kuvitella et voisin luopua tuplista jos meille tulisi nyt poikien lisäksi vauva. Monessa tilanteessa vaunuja vielä tarvii! Tai ainakin ne helpottaa elämää monessa tilanteessa! 😀

    Vastaa
  37. M sanoo

    26.3.2016 23:57

    Meillä lapset 3v 9kk ja 1v 4kk ja edelleen tulee välillä tilanteita että tarvis isommalle myös penkin rattaisiin. Vaikkakin meidän isoin on jo pienestä kävelly monia kilometrejä ja ei oo ikinä ollu rattaissa istuja. Vaikka minäkin luulin että tuplia ei tarvita kun meillä on reipas iso kävelijä niin suosittelisin ainakin ostamaan nimenomaan varavaunut vaikka käytettynä mihin saa tarpeentullen molemmat.

    Babyjoggerilla ( cityselect ) on myös huiput vaunut/rattaat jotka saa sekä tupliksi että vain yhdelle lapselle, suosittelen tutustumaan vielä noiden sun kollaasi rattaiden lisäksi! On edullisemmat kun bugaboot mutta ajavat kyllä mun mielestä ihan saman asian, jopa paremmin. Muunneltavuus on ainakin huippu.

    Vastaa
  38. Kippuralla sanoo

    31.3.2016 00:40

    Mulla olisi brion got myynnissä teidän vanhan kodin lähinaapurissa 🙂 musta runko ja kova koppa (ja tähän punaiset koppa kankaat myös), oliviin vihreä ratasosa+jalkapeite+vihreä lämpöpussi+hoitoreppu, 2 sadesuojaa ja kaukalolle adapterit.

    Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään