Joka keväisestä pesänrakennusvietistä kärsitään jälleen. Luulin että viime kevään raskausajan sisustusvimmasta on vaikea pistää paremmaksi, mutta kas kas tänä keväänä pistetäänkin homma vielä astetta isommalle. Tällä kertaa ei uusita mattoja ja verhoja tai hommata sisustusjuttuja, sillä suunnitteilla on laittaa olohuoneen sekä makuuhuoneen tehosteseinät uusiksi.
Tämän hetkiset tapetit ovat Nikon käsialaa, muutama vuosi takaperin asunnon ostaessaan hän remontoi asunnon täysin uuteen uskoon, lattiasta kattoon. Nyt ollaan siis ihan uuden tilanteen edessä kun tapetit täytyisi valita yhteistuumin, onneksi meillä kuitenkin on suht samanlainen maku sisustamisessa. Ilmettä on tarkoitus lähteä vaalentamaan, ainakin jonkin verran. Kapuloita rattaisiin kovasti koitetaan laittaa tälle valkean rakastajalle sillä uudet pinnat olisivat mun valikoimana mahdollisimman valkoiset. Saa nähdä kuinka hyvin osaan tuon toisen puolen puhua ympäri.
Viime päivinä olen surffaillut netissä kartoittamassa tämän hetkistä tapettivalikoimaa. Keräsin K-raudan ja Kodin Terran tapeteista potentiaalisimmat vaihtoehdot kollaaseiksi.
Mitä olette mieltä ? Mitkä näistä olisivat parhaat ?
Yksikään tapetti ei vielä iskenyt ihan täysillä, joten jännityksellä odotan löydämmekö molempiin huoneisiin juuri ne oikeat. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä rautakauppakierrokselle.
Millaisia tapetteja teillä on ? Mistä hankittu ? Suosituksia ? Osaako joku sanoa missä Jyväskylässä voisi olla parhain valikoima ?
Suvi H sanoo
ihania valintoja.. mä laittasin olkkariin ton nro ehkä 3 tai 4 (meil on toi 1 mut valkosena-tykkään siitäkin 🙂 makkariin toi 5 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Eikö ookkin ! Se tästä tekeekin vaikeaa kun vaan yhden saa valikoida molempiin huoneisiin 😀
Mia sanoo
Oioi, tapettikaupoille, ihanaaihanaa! Mie löydän itseni aivan liian usein tapettiostastolta haaveilemasta, jos jossakin kaupassa sellainen sattuu olemaan :DD
Jyväskylässä ehdottomasti ehkä parhain ja edullisin valikoima on K-Raudassa, sieltä on ostettu mm. tuo meidän olkkarin seinän tehostetapetti (jos muistat sitä, vaaleabeige jossa semmosia puita! Onkohan se peräti toi sama mikä sulla on tossa olohuone vaihtoehto nro4 🙂 Myös RTV:ltä löytyy ihania tapetteja! 🙂
Mä laittasin noista vaihtoehdoista niin olkkariin ton 1 tai 6! Ja makkariin 3 tai 2!
Ja voi et uskokkaan mikä vimma täälläkin ois alkaa remppatouhuihin, heti kun olkkarin pönttöuuni on valmis niin sitten kyllä puhaltaa muutoksen tuulet!!:D
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Sama juttu, tapetoida vois vaikka parin kk välein ettei kyllästyis 😀 jos se olis vaan halpaa ja vaivattomampaa hommaa !
Jep noissa ainakin käydään lauantaina, toivottavasti jotain löytyis !
Olis niin ihanaa omistaa samanlainen talo kun teillä, aina olis jotain pientä projektia 🙂 vitsi oon kyllä kade teille !
Anonymous sanoo
Olohuoneeseen 1, makuuhuoneeseen 3 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ei huonot valinnat 😉
Jazi Emily sanoo
Mä tykkään eniten
olkkariin nro. 4 ja
makkariin nro. 1.
Itse olen myös valkoisen ystävä ! 🙂
-jasi / pikku-nurmiset
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ne olis kyllä myös niin mun makuun, kun ovat niin vaaleat ! Saa nähä miten saan ton miehen ylipuhuttua 😀
rosalienism sanoo
Ehdottomat lempparit olohuone 2. Ja makkari 4. Niin kiva tuo lautakuvio 🙂 onnea päätöksen tekoon 😉
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Se on vielä Vallilan tapetti ja yks mun suosikki ! Kiitos vain, sitä tarvitaan 🙂
Anonymous sanoo
Teimme lokakuussa kattavan remontin rivitaloasuntoon, johon silloin muutimme. Tilasimme kaikki tapetit nettikaupasta ulkomailta, jossa hinnat ovat puolta halvemmat kuin suomessa. Postit olivat 25e tilaus ja tulivat kotiovelle alle viikossa. Mikäli päädytte tähän vaihtoehtoon niin kannattaa tilata yksi ylimääräinen rulla, jos kuljetuksissa tulee jotakin. Siltikin kokonaissumma jää hurjasti suomalaisten rautakauppojen hinnoista. Itse kävimme katsomassa tapetteja K-raudassa ja sitten huomasimme että samoja tapetteja on kyseisessä nettikaupassa (http://www.wallpaperwebstore.com/) ja tilasimme ne sieltä puolet halvemmalla. Meille tuli kaikki tapetit eijffinger merkkisiä. Ihastuin kyseisen merkin tapetteihin. Suurin osa tapeteista oli nähtävissä livenä K-raudan tapettikirjoissa. Nettikuvat eivät välttämättä anna kaikista tapeteista oikeaa kuvaa, sillä valo ja varjo vaikuttavat hurjasti. Ihania tapetteja kuitenkin!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hei kiitos mielettömästi vinkistä, tuollahan oli VALTAVA valikoima toinen toistaan ihanampia tapetteja <3 täytyypä matkia teitä jos liikkeistä ei löydy mieleisiä vaihtoehtoja ja tilata tuolta 🙂 Ja nuo Eijffingerit oli ihan mielettömiä !!
Anonymous sanoo
Meillä on olkkarissa Vallilan kelohonkaa, ihan vaaleata..muistaakseni Starkilta ostettu. Mun mielestä K-raudassa (ainakin Palokassa) ja Terrassa oli hyvin valinnan varaa. Starkilla valikoima oli aika suppea 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Me joudutaan varmaan kiertää nuo kaikki 😀
Anonymous sanoo
Vaihdoin juuri tapetit omaan olohuoneeseen jotka löysin Orolta. RTV:llä on todella laaja valikoima, sekä Terrassa. Suosittelen käymään noissa kaikissa kolmessa paikassa. 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ahaa sielläkin on, joutuu kiertämään varmaan koko kaupungin tapettiputiikit tosiaan 🙂
nitta sanoo
Parhain valikoima on mielestäni palokan k-raudassa ja kodin terrassa! Niistä ollaan monet hyvät ja hienot tapetit löydetty.:)
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Niissä ainakin täytyy käydä 🙂
Anonymous sanoo
Meillä on juuri meneillään kodin pintaremppa, makuuhuone, olkkari ja tuleva vauvanhuone saa uuden ilmeen. Tapetteja ollaan käyty katsomassa Jyväskylässä K-raudassa, Kodin Terassa ja RTV:llä. Kaikissa oli kauniita vaihtoehtoja, mielestäni potentiaalisimmat RTV:llä 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos vinkeistä ! 🙂 voi oompa kade kun teillä rempataan vauvanhuonetta ! Meillä on liian pieni asunto, ehkä reilun vuoden päästä pääsen ite samaan hommaan 🙂
Anonymous sanoo
Miksi ette maalaisi tehosteseiniä, jos tapetteihin nopeasti kyllästytte? 🙂 helpompi homma vaihtaa väriä 😉 vai oletteko enemmän tapetti ihmisiä? 😀
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Meillä on olkkarissa yksi seinä maalattu hopealla taikamaalilla ja makkaristakin löytyy toinen maalattu tehosteseinä, joten nää seinät olisi kyllä tarkoitus tapetoida kun jotain kuviotakin halutaan 🙂
Jenna / with all my love sanoo
tykkän kolmosesta olkkariin ja ykkösestä makkariin 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Nuo olis kyllä niin mun makuun juuri vaaleutensa puolesta !
Anonymous sanoo
Olohuoneeseen numero 1 ja makuuhuoneeseen numero 4 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Tuo 4 on niin magee, mutta toisaalta mietityttää se että tapahtuuko tossa tapetissa vähän liikaa ? 😛
Hanna Ritanen sanoo
RTV:llä on ainakin aiemmin ollut aina aivan ihania tapetteja! Hinta-laatusuhde on hyvä ja sieltä löytyy satavarmasti aivan todella kauniita kuoseja ja sävyjä. K-raudassa joskus on myös ollut ihan hyvä valikoima, mut silti kyllä RTV vie voiton 🙂 Siellä on minusta ollut myös kaikista paras asiakaspalvelu.
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Pitää kyllä tuolla RTV:lläkin kipaista 🙂 Kiitti vinkistä !
Niina sanoo
Itse vajaa vuosi sitten remontoidessamme hullaannuin Tapettitalon kuoseihin. Loppujen lopuksi omat tapetit kuitenkin ostettiin K-raudasta, koska remontti etenikin vauhdilla, eikä keritty odotella toimituksia. Myös Kodin Terrassa oli ihan mukava valikoima. 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Täytyypä tsekata myös tuo Tapettitalokin 🙂 Meillä ei sinänsä oo mikään kiire, tarkotus kuitenkin tässä kevään aikana vähän uudistaa kotia.
Anonymous sanoo
Suosittelen kans tapettitalon tapetteja. http://Www.tapettitalo.fi 🙂
Sieltä teille sopis esim.
http://www.tapettitalo.fi/mallit/69213.html
Tai
http://www.tapettitalo.fi/mallit/68350.html
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Oo noi on kyllä kivat 🙂 Mutta meillä on nyt valinta tehty ja tapetit löyty K-raudasta tällä kertaa.
Anonymous sanoo
Nooooo? Joko on valittuna jotain?
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Jeps, K-raudasta löytyi molempiin huoneisiin 🙂 Viikonloppuna päästään hommiin ! sitten tulee lisää kuvien kera inffoa meidän uusista seinistä 😉