Näin karulta näytti takapihamme vielä reilu viikko sitten. Piha oli tuolloin vielä täynnä remonttiroskaa, talon julkisivun keskeneräisyydestä puhumattakaan. Viime päivien aikana on kuitenkin tapahtunut aika huikeita harppauksia eteenpäin. Alkuviikosta kaivinkone kävi muokkaamassa pihan lopulliseen muotoonsa, piha laitettiin mullalle ja talokin on maalattu jo viimeistelyjä myöten. Vihdoin kaikki rupeaa olla valmista rakennuttajan puolesta, ja viikonloppun aikana päästään aloittelemaan omia pihaproggiksia. Ihan huisia, ollaan niin innoissaan kun piha saatiinkin tosi kivaan muotoon mitä alkuun jännitettiin kovasti.
Suunnitelmissa on vielä ennen kesää rakentaa katetun terassin eteen patio. Muuten pihalle istutetaan nurmikkoa ja yhteen kohtaan jää kalliotakin kauniisti näkyviin. Takapiha on loivalla rinteellä, jota pystyy kuitenkin käyttämään täysin hyväkseen. Sinne Milalle tehdään varmasti oma pieni leikkinurkkaus, jonne neiti saa ainakin oman hiekkalaatikon lisäksi isän rakentaman keinun. Istutuksia ei olla muuten suunniteltu lainkaan, muuta kuin meidän ja naapurin pihan väliin joku kaunis pensasrivistö pihoja rajaamaan. Olisiko kellään viherpeukalolla suositella jotain tiettyä pensaslajia? Mä en nimittäin tiedä näistä puutarha jutuista oikeastaan mitään. Saa nähdä millaisen landscapen tälläiset ensikertalaiset saa aikaan, no mutta senhän te näette tulevien viikkojen ja kuukausien aikana 😉 ..pakko muuten julkaista sitten sellaset ennen/jälkeen kuvat – toivottavasti ero on huomattava näihin verrattaessa!
Hauskaa perjantai-iltaa murut! ♥
Itse haaveilen tulevalle omalle pihalle aronia-aidasta, jos pensasaitaa tarvitaan. Aronia on aivan upean värinen syksyisin, jos ei häiritse ettei talvella anna näkösuojaa, kun lehdet putoaa.
Hei itseasiassa tota aroniaa oon tsekkaillutkin, se ois aivan upea kyllä syksyisin :))
Heh, mäkin olin tulossa aroniaa ehdottamaan juurikin sen ihanan syksyn takia 🙂
Se on yks varteenotettava vaihtoehto ehdottomasti! 🙂
Oi, varmasti ihanaa päästä laittamaan omaa pihaa! Mäkin haaveilen omasta pihasta, mutta ainakin toistaiseksi asustellaan vielä täällä kerrostalokämpässä 🙂
On ihan superia, ei vaan malttaisi odottaa valmistumista 😀
Meillä on aroniaa raja-aitoina, ja mua rasittaa niitten marjojen kerääminen syksyllä! Ne marjat nimittäin sotkevat aika hyvin, jos niitä ei kerää.
Aa totta, noita marjoja en oo miettinytkään.. Katsotaan mikä meille lopulta valikoituu 🙂
Itse asun vielä kerrostalossa, mutta mun lapsuudenkodissa on isotuomipihlajaa ja sireeniä pensasaitoina. Molemmat ovat nättejä 🙂 alussa kannattaa vaan malttaa leikata puskaa, jotta siitä tulee myöhemmin tiheä näkösuoja.