Nyt on tultu siihen pisteeseen tän toisen raskauden jälkeen, että ei mee läpi enää se, että hiuksia tippuu vain se osa, joka ei odotusaikana tippunut. Pahentaako imetys ja hormonit yleensäkin tätä vaivaa? En tiedä, mutta välillä oikeasti pitää jo hieroa silmiään ja ihmetellä miten mulla voi vielä olla näin hyvin hiuksia päässäkin. Nimittäin tää sulkasato on jotain ihan jäätävää.
Kyllähän tähän osasin jo jollain tavalla varautua, kun onhan tämä jo toinen kierros. Kuitenkin tää tokan kiekan hiusten lähteminen on yltänyt jo ihan uusiin sfääreihin. Ja uskomatonta, mutta totta – tää on paljon pahempaa kuin Milan jälkeen.
Tällä kertaa hiusten lähteminen kuitenkin alkoi hitusen myöhemmin. Tietty sekin voi olla osasyy, että nyt tämä tupoittain lähtevä tukka tuntuu niin runsaalta. Ja sitä tukkaa on muuten meidän kotona ihan joka paikassa. Niko monesti manaileekin, että tuntuu kuin meillä olisi koira, kun tummia karvoja on vaaleat lattiat täynnä. Samoin vauvan kädet. Samoin suihkun lattiakaivon ritilä on yhden suihkukerran jälkeen mustana ja pestessä hiussuortuvia jää useampi kerralla sormien väleihin. Voitte varmaan kuvitella myös sohvan ja sängyn, muutama hius siellä ja täälläkin.
Ikävä on suuri sitä raskausajan kiiltävää ja hyvinvoivaa hiuskuontaloa. Tätä kuivaa sähköistä takkupesää kun suihkun jälkeen setvii lentää siinä usein myös muutamia ärräpäitä. Eikä ne ohimoiden töröttävät vauvahaituvatkaan niin kivoja ole. Tosin ei nää hiukset tällä hetkellä muutenkaan freeseimmät ole, sillä viimeisestä kampaamokäynnistä on taas vierähtänyt pian puolivuotta. Hups. Saksia ja väriä tämä pää ei ole siis nähnyt kuukausin, joten ehkä hiukset voisi paremmin pienen siistimisoperaation jälkeen ja olaplex tekisi varmasti myös hyvää. Täytyykin varailla aikaa ennen pikkuveljien rippijuhlia viimeistään!
Onko tähän pulmaan olemassa mitään niksejä? Priorinia olen jo vakaasti harkinnut – kokemuksia? Miten te muut olette pärjänneet raskauden jälkeisen sulkasadon kanssa?
Tags : äitiys, raskaus, vauva-aika
Elina sanoo
Mulla sama homma. Toinen muksu ja tuota tukkaa vaan lähtee. Nyt on ehkä vähä vähentyny ja tasaantunu, mut lähtee edelleen järkyttävästi. Kysyin lastenlääkäriltä neuvolas noista piimax-c:stä ja taisin kysyä priorinistaki et voiko käyttää imetyksen aikana, niin ei suositellu. Ei muuta ku raskaus- ja imetysvitamiineja ku ne on testattu kunnolla raskauden ja imetykseen sopiviksi. Ite meinasin kans alottaa just jonku hoidon tukkaan, mut en sit ku tuo lääkäri ei suositellu. Tuntuu et puolet hiuksista on lähteny. Siitä Priorinin shampoosta en tiiä kuinka toimii, mut sitä kyl varmasti voi käyttää. Teho ei varmaan oo yhtä hyvä ku kapseleis.
Essi sanoo
Ompa kyllä tylsää, ettei tähän tunnu apua oikein olevan. Täytyy nyt vaan kestää ja antaa aikaa. Eiköhän ne siitä sitten taas ala paksuuntumaan ja vahvistumaan. Tsemppiä sinne ja ihanaa kesää <3
Jenni sanoo
Hormoneista johtuvaan hiustenlähtöön ei valitettavasti auta kyin aika! Priorineihin sun muihin menee vain rahat kankkulan kaivoon. Ehkä biotiiniä tms voisi kannattaa kokeilla, sillä on vaikutusta kasvavien hiusten paksuuteen mutta mikään ihmelääke sekään ek ole. Kyllä ne joskus palautuu 🙂
Essi sanoo
Näinhän se taitaa sitten olla, ettei ole oikotietä onneen tässäkään asiassa 😀 Biotiinia voisi kuitenkin kokeilla sitten kun imetyksen lopettaa. Kiitos kommentista Jenni ja ihanaa kesää<3
Anonyymi sanoo
Ei tehonnut mikään, hiukset oheni, ohimot kaljuuntuivat kokonaan. Alaselkään asti olevat hiukset leikkasin olkapäille.
Toisen lapsen kohdalla kokeilin kaiken maailman biotiinit ja lisäravinteet; ei mitään vaikutusta. Sama kokemus kavereillani, joten no can do ?
Essi sanoo
Okei, eli ilmeisen rahan tuhlausta vaan alkaa kokeilemaan mitään kuureja. Tää on kyllä inhottava ongelma, mutta onneksi aika sitten auttaa. Kivaa kesää sinne <3
Tiina/ Fitfatmama sanoo
Miulla oli sama ongelma ja hiuksia lähti hitokseen esikoisen jälkeen,saa nähdä miten käy täm toisen babyn kohdalla 🙂
Kirjotin tästä iteki http://fitfatmama.fitfashion.fi/hiustenlahto-raskauden-jalkeen/
käytin paria seerumia päänahkaan jotka kyllä auttoi vähäsen 🙂
Essi sanoo
Hei kiitti linkistä, pitää käydä lukemassa 🙂 Toivotaan että siellä ei tokalla kierroksella ainakaan pahene ongelma niinkun mulla kävi. Ihanaa kesää Tiina teille <3
Maisu sanoo
Sama täällä, ohimot on vauvahaituvaa täynnä 😀 Tämä viimeksi oli toinen raskaus, tyttö nyt 3 vkon ikäinen. Ei kai auta kun kestää vaan…
Essi sanoo
Tsemppiä sinne <3 onneksi ajan myötä myös sitten taas helpottaa!
Henriikka sanoo
Minulla nyt kolmas lapsi 6kk ja ohimokaljuus järkyttää joka kerta kun katson hiuksiani peilikaapin peileistä, mistä näkee niin hyvin joka kulmasta. Omat hiukset ovat pitkät, tummat ja paksut, eli on mistä lähteä, mutta silti ihan kamalaa. Pari viikkoa sitten mies leikkasi minulle pitkän polkan kun ajattelin, että olisi edes vähän lyhyempää se hius mitä meillä kotona ajelehtii ja mitä vauva saa koko ajan käsiinsä vaikka siivotaan hyvin ja minulla hiukset useimmiten kiinni. Mitään vippaskonsteja en ole nyt imetysaikana ajatellut kokeilla, mutta ei ainakaan ole tilanteelta pelastaneet imetysvitamiinit ja lisäsinkit yms, joita syön päivittäin. Jospa se hius taas joskus kasvaa takaisin…
Essi sanoo
Toivotaan tosiaan että suurin osa menetetyistä hiuksista tosiaan vielä kasvaisi sitten takaisinkin. Tsemppiä sinne, ja ihanaa kesää sulkasadosta huolimatta <3
T sanoo
Mulla oli kanssa sulkasato raskauden jälkeen aivan järkyttävä. Mä aloitin Nioxin-tuotteiden käytön kampaajani suosituksesta ja hiustenlähtö väheni. En osaa sanoa, et olisko hiusten tippuminen loppunut muutenkin vai toimiko tuote oikeesti, mutta ainakin uuden tukan tuloa nuo tuotteet tuntui edistävän.
Tiia sanoo
Yhtään mitään vinkkejä ei ole antaa, mutta tulin vaan sanoon, että näytätpäs hyvältä! <3
Tiia
JenniK sanoo
Imetys ei mitenkään liity hiusten lähtöön. Se on ne ihanat hormoonit. Hiuksia ei lähde raskausaikana juuri ollenkaan. Synnytyksen jälkeen ne tippuvat sitten ”kaikki kerrallaan”, jonka takia se tuntuu ja näyttää kurjalle. Olen kuullut, että jotkut apteekin ”lääkkeet” ovat auttaneet. Kannattaa kokeilla, ei siinä ainakaan mitään menetä 🙂