Millaisella asuinalueella sinä haluaisit asua perheesi kanssa? Alue saisi olla rauhallinen, viihtyisä ja sopivalla etäisyydellä palveluista sekä tietysti turvallinen. Päiväkoti, koulu, lähikauppa ja hyvät kulkuyhteydet olisi ainakin mukava olla mahdollisimman lähellä. Kävelymatkan päässä olisi kiva tietysti myös olla leikkipuistoja, ulkoilualueita ja uimarantakin. Naapurustossa saisi olla kavereita lapsille, ja jos oikein tuuri käy, niin vanhemmille myös. Monilla perheiden suosimilla asuinalueilla nämä kriteerit täyttyvätkin, mites teillä?
Yllä mainitut jutut olivat myös meillä toivelistalla reilu pari vuotta sitten, kun uusi tilavampi koti oli etsinnässä. Silloin asumismuodoksi kuitenkin pohdittiin rivaria ja asuinalueeksi jotain, joka olisi lähempänä keskustaa. Kuitenkin ystävien kautta kuin vahingossa päädyttiin katselemaan myös uusia rakenteilla olevia paritaloja hieman keskustan ulkopuolelta. Onneksi näin tehtiin, sillä nyt pari vuotta myöhemmin tuntuu kuin näin olisi tarkoitettu. Tämä talon puolikas on ollut ihana koti meille ja nykyinen alue on täydellinen lapsiperheelle. Lämpimästi olen suositellutkin tätä aluetta jokaiselle, joka on uutta kotia perheelleen Jyväskylässä etsinyt. Kaikki tarvittavat palvelut ovat lähellä, eikä isoille marketeillekaan ole pitkästi matkaa – keskustaankin ajaa motaria about kymmenessä minuutissa.
Meidän kohdalla alue on paljastunut oikeaastaan melkeinpä lottovoitoksi. Arvatkaapa miksi? No koska meillä on ylivoimaisesti parhaat naapurit. Omalla kadulla lapsia vilisee joka talossa, aina ekaluokkalaisista vastasyntyneisiin ja ulkona harvoin jää ilman leikkikaveria. Lisäksi meille on muodostunut ihan supermahtava porukka ystäväperheitä, joiden kanssa vietetään yhdessä aikaa ja järkkäillään lapsille kaikkea kivaa. Viimeksi tänään suunnattiin heti aamulla naapuriin kokkailemaan lounasta porukalla. Nämä lounastreffit äitien ja lasten kanssa kestivätkin sitten kolmeen iltapäivällä, joten siitä voi jo päätellä kuinka kivasti äidit ja lapset tulevat juttuun keskenään. Juhannuksena onkin sitten suunnitelma ottaa isitkin mukaan, järkätä lapsille juhannusolympialaiset ja päättä päivä yhdessä grillibileisiin.
Täytyy sanoa, etten olisi ikinä osannut edes haaveilla tälläisestä paikasta asua lasten kanssa. Ja mikä parasta, asuinalue on vielä kesken, joten ehkä täältä löytyy tulevaisuudessa se omakotitalon kokoinen tonttikin?
Millaisella asuinalueella te asutte? Mitä asioita pidätte asuinaluetta valitessa tärkeimpänä?
Juhannus kolkuttelee tosiaan jo ovella ja meillä on luvassa jos jonkinlaista ohjelmaa tulevina päivinä. Katsotaan ehdinkö vielä blogin pariin ennen viikonloppua, jos en, niin ihanaa juhannusta etukäteen jokaiselle <3
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : Jyväskylä, lapsijutut, perhelifestyle, ystävät
❤ sanoo
Muutetaan ensi vk Sääksvuoreen! Alua juurikin sitä mitä perheellesenä voi toivoa. <3
S sanoo
Vitsit miten ihanalta kuulostaa. Meillä vähän sama tilanne eli ihanat naapurit ja paljon lapsia. Helpottaa arkeakin aika kivasti kun useimmiten löytyy seuraa lapsille. Asuuko kuvissa oleva kultahippu porukkakin teidän naapurissa?