Ihanaa iltaa! Tänään on ollut erityisen hyvä päivä. Monia asioita on kiteytynyt tähän päivään, joista voi omassa elämässä olla just nyt tosi kiitollinen. Ystävät ja perhe etunenässä. Aamupäivällä sain meille tuvan täyteen tärkeitä tyyppejä, joiden kanssa mulla ja meillä on ilo jakaa monia asioita elämässä. Tässä kokoontumisessa oli kuitenkin tällä kertaa jotain ihan erityistä, sillä olimme suunnitelleet yhdessä jotain hyvää. Hyvää maailman lasten puolesta.
Tiesittekö että huomenna on Nenäpäivä? Halusin ehdottomasti myös tänä vuonna olla mukana ja levittää Nenäpäivän sanomaa blogissani. Levittää hyvää ja auttaa omalla panoksellani maailman lapsia. Blogini lisäksi halusin kuitenkin valjastaa tällä kertaa mukaan myös ihania ystäviäni ja miten mahtavaa olikin kun he innostuivat ideasta. Siitä syntyi meidän tämän päiväinen Nenäpäiväbrunssi!
Brunssin idea oli yksinkertainen. Jokainen osallistuja toi mukanaan nyyttäriperiaatteella herkkuja ja osallistuu myös omalla panoksellaan meidän NENÄjengin keräykseen. Tästä ei hyvän tekeminen enää paremmaksi muutu, kun sen saa tehdä porukalla ja hyvän ruoan siivittämänä.
Mitä Nenäpäivän lahjoituksilla sitten voidaan konkreettisesti tehdä? Se varmasti kiinnostaa monia, joten tässä muutama esimerkki. Jo kymmenellä eurolla saa mm. kolmelle lapselle koulutarvikkeet tai pienen kasvimaan neljälle kotitaloudelle. Sillä saa yhdelle lapselle myös syntymätodistuksen, joka takaa hänelle oikeuksia, suojaa ja turvaa. Ilman todistusta lapsi ei esim. voi saada rokotuksia tai pääse kouluun. Käytännössä tuo todistus voi muuttaa lapsen elämän.
Huomenna Nenäpäivää vietetään ympäri maata erilaisilla tapahtumilla ja perinteisiä Nenäpäivä show-ohjelmia tulee telkkarista jopa neljä erilaista. Me ainakin katsotaan koko perheen voimalla – luvassa taitaa olla aikamoista viihdettä, mutta aiempien vuosien tapaan ei myöskään kyyneliltä vältytä. Eli nessut esiin jo valmiiksi huomista varten!
Näissä tunnelmissa haastan myös just sut mukaan auttamaan! Lahjoittaminen on tehty todella helpoksi ja sen voi tehdä monella eri tavalla. Nenäpäivän sivuilta löytyy lisää inffoa ja TÄSTÄ LINKISTÄ pääset lahjoittamaan myös meidän tiimin kautta.
Kiitos jo etukäteen kaikille mukaan lähteville, ootte kultaa <3
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : oma elämä, tapahtumat, ystävät
Jätä kommentti