• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

MILA-SUOMI-MILA

15.11.2015 in yleinen

Heipat sunnuntaihin! Täällä toivutaan vielä eilisestä pikkujoulukauden avauksesta. Juhlittiin ystäväporukalla meillä eilen vuoden ekat pikkikset ja juhlan aihe vain kasvoi kun Nikon veli täytti myös vuosia. Täytyy kyllä sanoa ettei ikä kyllä tule ikävä kyllä yksin, nimittäin me ei Nikon kanssa edes lähdetty kaupunkiin asti, ja silti tänään on ollut kaikkien aikojen dagen efter. Huhuh, harmi kun ei voi sanoa, että tässä oli pikkujouluilut tältä vuodelta, sillä ensi viikonloppuna ja joulukuun alussa olisi vielä samanmoiset kemut eri kaveriporukoilla. Jospa sitä osaisi sitten juhlia vähän hillitymmin? Ehkäpä.

Mila sai viettää viikonloppuna kunnolla laatuaikaa mummin, papan ja kaikkien enojensa kanssa yökyläillessään. Tänään haettiin niin hymysuinen neiti kotiin että! Mun pikkuveli Allu on Helsingistä käymässä nyt vähän pidemmän pätkän kotona, ja on ihana huomata miten tärkeä tuo Hesan enokin on Milalle vaikka välimatkan vuoksi nähdään ihan vain muutamia kertoja vuodessa. Aivan superia kun meillä on Nikon kanssa molemmilla useampia sisaruksia, ja Mila on senkin vuoksi oikea onnentyttö kun ympärillä on iso kasa rakastavia enoja, setiä ja tätejä jotka jaksaa höpsötellä ja leikkiä tuon tirrin kanssa kerta toisensa jälkeen.

miniscloset00 Mistä mä tänään sitten tulin kirjoittamaan? Milan puheesta, tai pikemminkin jakamaan hauskoja tytön omia sanoja. Aika paljon on nimittäin tullut teiltä kyselyjä miten Milan puhuminen sujuu nykyään, ja päiväkodin alun jälkeen se on ottanutkin valtavia harppauksia eteenpäin. Silti neidillä on myös iso kasa aivan omia sanoja, jotka vain me lähimmäiset ihmiset ymmärretään. Tässäpä teille pieni listaus,

Maito – piipää

Vesi – piipii

Auto – piipii ja aato

Mummi – pupu

Ruoka – kuoka

Pöllö – pööpöö

Reppu – peppu

Pikkuhousut – kika

Housut – säisäi

Lumi – tunta

miniscloset000 Puuro – puupo

Kiitos – Kiitot

Anteeksi – Anttet

Rahka – Rara

Koira – havva

Omena – ome

Mopo – popo

Lintu – tinttu

Maalata – maamaa

Nukkua – ukkua

Herkku – hekku

Laulaa – auvaa

Syödä – Nam

miniscloset00000

Tässä iässä Milalle on erityisen vaikeita vielä L ja R kirjaimet, mutta se taitaa olla aika yleistä, että juuri nuo kirjaimet ei puheessa vielä kovin sujuvasti tule. Pikkuhiljaa kuitenkin niitäkin reenaillaan ja joka päivä puhe kehittyy ja sanavarasto kasvaa. Kolmen neljän sanan lauseitakin jo kovasti yritetään jäsennellä oikeaan muotoon, eli yrityksestä ei ole ainakaan puutetta. Eikös se ole tärkeintä? Aikamoinen papupata tuo neiti jo on, ja juttua tulee jatkuvalla syötöllä joka paikassa.

Kuinka teidän lapset puhuvat tai ovat puhuneet 2,5vuotiaana? Musta on niin ihanaa kun nyt jo pidemmän aikaan Milan kanssa on voinut ihan oikeasti jutella, ja tyttö on kyllä hyvää vauhtia kasvamassa hyvin sosiaaliseksi huipputyypiksi. Äitin rakas.

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : kasvatus, kehitys&kasvu, lapsijutut

Previous FROZEN BILEISSÄ
Next INSTAWEEK #46

Related posts

NYT NUTRATAAN!

EKA FILLARIKESÄ

ME OLLAAN MUUTAKIN KUIN ÄITI JA ISI (SIS. ALEKOODIN)...

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Anna sanoo

    15.11.2015 22:45

    Meillä on heinäkuun lopussa 2013 syntyny tyttö ja tekstiä tulee ihan valtavasti. Oli just viikonloppuna kertonu mummulle kuin äiti menee sänkyyn maate ja tissistä tulee tissimaitoa.

    Vastaa
  2. Laura/Lillalove sanoo

    15.11.2015 23:11

    Meillä Minea puhu hyvin ymmärrettävävästi kun alotti päiväkodin, vajaa 2 v, sanoja siis. Neuvolassa tuli parin kk päästä 3-5 sanan lauseita. 2,5 en muista yhtään, mutta varmaan jo sitte pidempiä lauseita? 🙂

    Vastaa
  3. Milla sanoo

    15.11.2015 23:19

    Kyllähän nyt usein tuon ikäinen puhuu hieman ”paremmin”. Meillä samanikäinen poika puhuu pitkiä lauseita, ymmärttää synonyymeja sanoille, kuten esimerkiksi, että joku on ”iso” tai ”suuri” ja puhuu vaikeita sanoja, kuten vaikka ”suppilovahvero”. Meillä tosin ei ole pidetty telkkaria auki juuri ollenkaan ja lapsen kanssa on kommunikoitu ilman jatkuvaa ulkoista ärsykettä.
    Oletko miettinyt, voisiko tällä olla vaikutusta asiaan? Viittaan siis tähän http://mamalife.fi/piecesofmiracles/2014/11/paskamutsi-katsoo-telkkaria/
    Tarkoitus ei ole olla ilkeä, pisti vaan pahasti tuo vanhempi kirjoitus silmään tuolla taustalla.

    Vastaa
    • Jenna sanoo

      16.11.2015 23:08

      No jaa, meillä on myös katsottu paljon telkkaria, lapsi siis, mutta piirretyt mitä katsoo on kyllä opettavaisia ja niitä katsotaan useimmiten yhdessä ja jutellen samalla 🙂 😀 lapsi 2,5 v ja puhuu sujuvasti, keskustelut ja pitkät lauseet onnistuu hyvin.
      Että vaikka teevee onkin iso ärsyke voi siitä tehdä myös yhteisen ja hyödyllisen asian. Tietokoneet ja padit avataan vasta lapsen mentyä yöunille, nykypäivän some ja koukuttavat sovellukset vie aivan liian paljon huomioo lapsilta. Onhan se ihan todistettu juttu, että lapsen kielellinen kehitys viivästyy jos vanhemmat istua tapittaa padien ja puhelimien ääressä eikä huomaa lasta/ sen juttuja.

      Vastaa
    • Minna sanoo

      17.11.2015 14:20

      Pakko kommentoida edelliselle tökerölle vastaajalle: Sillä katsotaanko televisiota toisinaan vai ei, ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä lapsen puheen kehittymisen kanssa. Aivan turha tulla tänne sättimään toista ja kertomaan omasta ”paremmuudestansa”. Meillä ei ole televisiota katsottu kertaakaan, olen kotona lapsen kanssa ja häntä viedään harrastamaan jne eikä 1,5 v puhu edelleen kuin muutaman sanan. Hänen serkkunsa, joilla sama loistava hoito kotona, alkoi puhua vasta 2v iässä. Lapset kehittyvät erilailla ja itse kasvatusalan ammattilaisena, en voi kuin halveksua ”Millan” kaltaisia kommentoijia.

      Vastaa
  4. Susanna sanoo

    16.11.2015 07:59

    Ihania sanoja Milalla ?

    Onko tuo pipo-huivi setti Pompin?

    Vastaa
  5. Sarkku K sanoo

    16.11.2015 08:44

    Ihana pikkuprinsessa! Pitää vissiin sruraavaksi hullaantua POMPin vaatteisiin (nämä kait on sitä 🙂 ).Tuostahan sais mukavan postausaiheen, mutta tuo meijän 2v5kk on kyllä melkoinen papupata hänkin ja osaa jo pitkiä lauseita. L, R ja D tosiaan on vielä vähän hakusessa.

    Vastaa
  6. Saikku / Valkoista ja Kiekuraa sanoo

    16.11.2015 09:29

    On niin suloinen tuo sun tyttö<3 muutenkin kuvat tosi hienoja. 🙂
    Puhuminen on kyllä yks parhaita asioita lapsen kanssa. Meillä esikoinen oppi puhumaan sujuvasti 2,5 vuoden iässä siis sillain että pystyi ilmaisemaan kaiken mitä halus lähes ja puhua monien monien sanan lauseita. Keskimmäinen puolestaan puhui jo reilusti alle kaksi vuotiaana samantasoisesti kuin siskonsa 2,5 vuotiaana. Alkoi vuoden iässä puhua ja puolitoista vuotiaana tuli jo monen sanan lauseita. Uskon että siskon vaikutus oli suuri, ovat niin saman ikäisiä kun 1v3kk ikäeroa vain. 🙂 kaks vuotiaasta asti puhunut jo ihan täysin oikein.
    Nuorimmainen yllätti vielä enemmän kun ikää on vain 1v 6kk ja puhuu jo 4-5 sanan lauseita ja pystyy täysin ilmaisemaan mitä haluaa. Puhumalla selvitetään kaikki ei ole "omaa" kieltä ollut oikeastaan 1v2kk jälkeen. Tosi aikaisin aloitti oman kielen puhumisen mikä muuttui sanoiksi alle vuoden ikäisenä ja nyt lörpöttelee kaiken. Oon ihan kummissaan ollut että missä mun vauva kun aivan yli aikaisin alkanut puhumaan sujuvasti. Jotenkin pitää välillä paljon isompana kun hän ilmaisee kaiken sanoin niin selkeästi. Ei enää yhtään vauvamainen. Toki ihana asia ja siitä johtuen onkin paljon sisarusten leikeissä jo nyt mukana ja tulee hyvin ymmärretyksi niin helpottaa kyllä arkea ja kanssäkäymkstä. Niin suloinen ja rakas pikkuvanha tyttö<3

    Puheen kehitys on niin yksilöllistä, mutta just esikoisella oli tutti ja uskon sen vaikuttaneen ehkä hänen puheen kehitykseen. Kahdella nuoremmalla ei ole tarkoituksella ollut tuttia ja tuttipulloa niin tosi paljon paremmin kehittynyt puhe. Luulen että se on yks vaikuttava asia ollut. 🙂

    Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle 🙂

    Vastaa
  7. Niinaj sanoo

    16.11.2015 10:28

    Meillä tuo 2v poitsu osaa hämmästyttävän hyvin puhua 😀 6 sanankin lauseita tulee ja kaiken osaa kertoa, mitä haluaa. Osaa hauskasti käyttää myös erilaisia fraaseja, kuten ”tottahan toki”, ”eipä kestä”, ”hyvänen aika”… neuvolassakin kehuttiin, miten hyvin osaakaan puhua. 1v8kk iässä ei vielä juuri tullur kuin muutamia sanoja, mutta yhtäkkiä se oppikin sitten parissa kuukaudessa puhumaan 🙂
    Ja meillä on myös telkkaria kyllä katseltu pienestä pitäen 😉 (viitaten tuohon ylempään kommenttiin)

    Vastaa
  8. Selina| Kun äiti kelaa sanoo

    16.11.2015 11:33

    Ihana Mila! 😀

    Vastaa
  9. Ade sanoo

    16.11.2015 17:26

    Meillä 2,5 vuotias puhuu jo aika ”normaalisti”. Mila on ehkä vähän jäljessä puheenkehityksessään tällä hetkellä noiden tietojen perusteella, mutta ei syytä huoleen. Lapset kehittyvät eri vauhtia ja yhtäkkiä puhe voi kehittyä tosi nopeasti paremmaksi.

    Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, ettet ole se somettajamutsi, joka kommunikoi kännykkänsä, ei lapsen kanssa ja lapsen puhe ei siksi kehity. Ja tv kiinni. Kirjat, lorut ja tarinat kehiin. Mutta varmasti onkin 🙂 jotkut alkaa puhua sujuvasti vasta 3-vuotiaana, älä siis huolehdi liikoja mutta on hyvä tehdä semmonen tsekkaus näihin

    Vastaa
  10. Laura sanoo

    16.11.2015 21:45

    Meillä toi on aika tavallista että sanoissa on joku kirjain joka menee väärin. Siis takki on ’kakki’ ja kiitti on ’kiikki’ jne. Niitä eroja voi olla vaikea kuulla. Esim pöllö ja pelle on sellaiset sanat, joita toi neiti ei vaan erota toisistaan. (Tämän olen päätellyt siitä, että jos kysyy, niin pelle sanoo ’huu’ 😀 kuten pöllökin) Tosin totta kai Mini on Milaa melkein vuoden nuorempi, että sekin vielä vaikuttaa. Samoja muuten listalta löysin, tuon mopo=popo ja ruoan yleissana on meilläkin ’nam’ 😀
    Meillä nautitaan kans sellaisesta vaiheesta, jossa puhumaan opitaan vauhdilla. Yksinkertaisia 2-3 sanan lauseitakin on jo kuultu ja koko ajanhan tuo nappailee uusia juttuja meidän puheista (pitänee alkaa kohta varoa mitä sanoo!). Ihania hetkiä 🙂

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jenna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään