Somessa on nyt paljon jaettu Vau.fi-sivuston artikelia, Kosketus on elintärkeää lapselle – lapsen minuuden rajat muodostuvat läheisyydessä. Luin artikkelin itsekin ja suosittelen muita lukemaan ehdottomasti myös! Hyviä muistutuksia pienen lapsen yksinkertaisista tarpeista, joita ei välttämättä itse edes tajua ajatella keskellä arkea. Läheisyyden ja kosketuksen kun pitäisi olla itsestäänselvyys, ja erityisesti vauva-aikana sitä tulisi suorastaan tankata ja pitää huoli sen riittävyydestä läpi lapsuuden. Vanhempien sylin tulisi olla aina avoin.
Sitä ei aina tajuakaan miksi se vauva taas itkee, ja usein syy on niinkin yksinkertainen kuin läheisyydenkaipuu, nälkä tai uni jos puhutaan perusterveestä ja tyytyväisestä vauvasta. Artikelia lukiessa tulikin fiilis, että tää oli just nyt hyvä lukea, sillä Noelilla on menossa nyt aika vahva eroahdistuskausi. Mun täytyy olla oikeastaan 24/7 näköetäisyydellä, ja joka toinen päivä on melkein sellaisia, että poika ei viihdy missään muualla kuin sylissä. Onneksi Nikonkin syli kelpaa, muuten voisi mennä sormi suuhun tässä vaiheessa.
Monesti kuulee juttuja, joissa lasten isovanhemmat puuttuvat ärsyttävästi lastenkasvatukseen. Me ollaan onneksi saatu kasvattaa omia pieniä aika rauhassa, mutta parista asiasta ollaan kyllä keskusteltu äitini ja mummini kanssa. Perhepeti oli näistä toinen, heidän aikanaan tälläistä termiä ei nimittäin edes ollut. Siksi varmasti sainkin epäileviä kommentteja, etenkin silloin kun kerroin ensimmäistä kertaa Milan aikana, että tyttö nukkuu meidän vieressä. Vaikka aiheesta käydään edelleenkin vääntöä puolesta ja vastaan, niin itse olen samaa mieltä mitä artikelissakin todetaan. Perhepeti on turvallinen, kun sen vastuullisesti toteuttaa. Vanhemmat nukkuvat savuttomina ja selvinä, patja ei ole liian pehmoinen ja sängystä ei löydy ylimääräisiä peitteitä joihin vauva voisi tukehtua. Perhepedin on todettu myös ehkäisevän kätkytkuolemia, sillä vauvan on hyvä nukkua lähellä sellaista ihmistä jonka katkotonta hengitystä hän voi seurata. Kuinka moni teistä lukijoista suosii perhepetiä?
Monet pitävät imetystä isossa roolissa lapsen ja äidin läheisyyden ja kiintymyssuhteen rakentamisessa. Tottahan se on, mutta saa sen rakennettua imetyksettäkin. Sen luomiseen joutuu vain tekemään ehkä enemmän töitä silloin kun lapsi on pulloruokinnalla. Silloin syli, silittely ja pesiminen vauva-aikana nousee entistä isompaan rooliin. Vaikka se jatkuva kantelu ja sylittely voi jossain vaiheessa vauva-arkea tuntua puuduttavaltakin, niin noina hetkinä ainakin itse muistutan itselleni, että joskus tulee se päivä, kun nuo pienet ei enää syliä niin kaipaakaan. Monesti mietin, että kumpa tän ajan ja vauvantuoksun saisi purkkiin. Näihin päiviin olisi niin ihana päästä vielä palaamaan uudelleen ja uudelleen, sitten kun nuo kaksi ovat jo isompia.
Uskon kyllä vakaasti, että juurikin läheisyyden tankkaus on yksi avain tyytyväiseen vauvaan. Meillä ei paljon ole kumpikaan lapsi huutanut vauva-aikana ns. turhista. Syliä on ollut aina paljon saatavilla, vanhemmilta ja isovanhemmiltakin. Lisäksi kuulun itse niihin äiteihin, jotka oikeasti myös itse nauttii suunnattomasti siitä vastasyntyneen kanssa pesimisestä ensikuukausina. Syliin on aina päässyt ja vieressä on saanut aina nukkua. Suht kivuttomasti Milakin siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan 3veenä, vaikka oli 2vuotiaaksi nukkunut meidän välissä ja vuoden meidän huoneessa omassa sängyssä. Hyvä että luotettiin tässäkin omaan tapaan tehdä asioita, sillä niin monet lauseet kuultiin siitä, että tehdään karhunpalvelus itsellemme, kun ei opeteta lasta ajoissa omaan huoneeseen nukkumaan. Lapsentahtisuus on kuitenkin ollut valttia monessa asiassa meidän perheessä, ja tähän tullaan luottamaan myös tulevaisuudessa.
Mä oon monesti sanonut täällä, että äitiyden kautta oon löytänyt itseni uudelleen. Kuitenkin väittäisin, että vanhemmuus on myös aina jollain tasolla uhrautumista ja sitä suurinta epäitsekkyyttä, joka tulee toisilla luonnostaan ja toiset joutuu sitä taas toisinaan vähän opettelemaan. Pähkinänkuoressa vanhemmuus kuitenkin on pienen ihmisenalun tarpeiden asettamista omiensa edelle. Vai mitä olette mieltä? Kertokaahan omia kokemuksia ja toimintatapoja, olisi kiva saada taas pitkästä aikaa hyvää keskustelua kommenttiboxissa aikaan!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : äitiys, ajatuksia, arki, kehitys&kasvu, perhelifestyle, vauva-aika, vauvajutut
Essi hyvä teksti! Varsinkin nyt raskausaikana kun omia tapoja ei vielä ole ja nämä asiat ovat kohta ajankohtaisia, on kiva lukea muiden kokemuksia. Sulla on ihana tapa esittää asiat neutraalisti, silleen vouhkaamatta omasta linjastasi, tiedäthän 🙂
Jään mielenkiinnolla odottamaan jos tänne tulis hyvää keskustelua. Mun karvat nousee pystyyn googlaa keskusteluita aiheen raskaus tai vauva tiimoilta, kun kaikki tavat aina jonkun mielestä vääriä ja joka asiasta saadaan ihme haloo. Oli se sitten mitä muut syö raskausaikana, imetys, lapsentahtisuus tms. Hyhhyh.
//Reetta
Kiitos Reetta, sun kommentista tuli hyvä mieli. Ja ihan superisti sinne onnea raskauteen ja tulevaan vauvaelämään <3
Ja oon ihan samaa mieltä. Ihan kamalaa miten äitiys tuntuu olevan monelle kilpailu ja kuka tekee mitäkin eniten oikein jne jne…
Olipa se ihana teksti <3 Oma poikani on jo 6-vuotias ja hänkin tankkaa läheisyyttä joka ilta. Saa nähdä muuttuuko tilanne, kun hän lähtee kouluun vai vieläkö äidin kainalo kelpaa. Tunnustan sen että 20v äitinä mulla oli hirveä kiire kasvattaa pojastani iso ja itsenäinen. Nyt mietin, että miksi?
Kiitos Vilma, kiva kun pidit! Ja voi eiiii… kumpa meidänkin lapset vielä tuon ikäisinä tankkaisivat <3
Tärkeä aihe ja hyvä teksti! Yksi juttu tosin särähtää; se että läheisyyden tankkaus olisi avain tyytyväiseen vauvaan. Meillä esikoinen Milan ikäinen ja nuorempi 10/15 ja pakko myöntää että synkimpinä aikoina on kyllä kadehtinut sellaista vauva-arkea mitä blogistasi välittyy. Meillä molemmat olleet haastavia vauvoja, muttei kyllä ole läheisyyden puutteesta, nuorempi varsinkaan kun ei ensimmäiseen vuoteen juuri muualla kuin sylissä viihtynyt. Eihän itkuisen vauvan kanssa ole muuta vaihtoehtoa kun pitää sylissä, kantaa sylissä, nukuttaa sylissä jne. Tosin se huoli itsellä välillä oli, että kun päivästä toiseen kanniskelet vauvaa niin ei välttämättä jaksa olla niin aidosti ja iloisesti läsnä vauvalle, jutella, leikkiä jne verrattuna siihen jos välillä viihtyisi muualla, vaan ennemminkin vain selviytyä. Toki varmasti vaikuttaa jos läheisyyttä oikeasti saa niukasti, mutta muuten taitaa olla aika tuuripeliä millaisen vauvan saa.. anteeksi avautuminen, tietenkään en heitä mihinkään vaihtaisi ja onneksi on jo paljon helpottanut!
Voin kyllä kuvitella, että varmasti on ihan ärsyttänytkin! Mutta ei tosiaan ollut tarkoitus kenenkään mieltä tällä tekstillä pahoittaa <3 ja niinkuin muillekin kirjoitin, niin sylittely on vain yksi TEKIJÄ tyytyväiseen vauvaan ja paljon on pelissä tosiaan myös tuuri… 🙂
Mukavaa alkanutta vuotte teille <3
Meillä pian 6kk täyttävä tyttö ja suositaan myös perhepetiä. Yritettiin yhdessä vaiheessa siirtää omaan sänkyyn omaan huoneeseen, mutta ei hän sinne nukahtanut millään.. meidän sänkyyn nukahtaa heti, kun on mun vieressä iltamaidon tankannut. Oon myös sitä mieltä, että imetys tekee vahvan siteen lapsen ja äidin välille, ehkä vähän liiankin vahvan. Meillä ei esim. väsyneenä isänkään syli kelpaa, vaan pelkästään äidin. Mutta itsekin olen sitä sorttia, että rakastan olla vauvan kanssa, eikä oikeastaan koskaan tunnu ärsyttävältä, että vain minun syli kelpaa tietyissä tilanteissa. Pikkuvauva-aika on niin lyhyt, että siitä pitää osata nauttia, vaikka välillä tuntuisi raskaalta 🙂
Joo toi on ihan totta, että välillä se side on kyllä ihan liiankin vahva, kun kukaan muu ei kelpaa kun äiti tisseineen 😀 <3
Meilläkin nukutaan perhepedissä ja lapsentahtisesti edetään muutoinkin. Vauva nyt 4kk. Välillä tulee ihmettelyä lähipiiriltä, kuitenkin jotenkin lämpimästi suhtautuvat asiaan ja äitini sanoi että tuntuu hänestä hyvältä kun tietää että vauvaa saa paljon läheisyyttä.
Itse koen niin että pikkulapsiaika (saati vauva-aika!) menee niin nopeasti että haluaakin olla vaan ja pesiä. Näitä aikoja varmaan kaipaan kun minimieheni kasvaa suuremmaksi ja saan houkutella syliin.
Ihana blogi sulla, löysin tämän kun raskausaikana etsin blogeja joissa raskausjuttuja. 🙂
Koen asian ihan samoin kuin sinä <3 Ja kiitos kovasti, mukava että oot eksynyt tänne 🙂
Hyvä teksti, mutta täytyy myöntää, että mullakin korpeaa tuo ”läheisyys on ehkä edesauttanut tyytyväiseen vauvaan”. Meillä ollut todella haastava vauva, joka oikeasti ollut sylissä päivisin kaiken muun ajan, paitsi äidin käydessä pissalla, ollut sitterissä. Nukkunut sylissä, syönyt sylissä, voimakkaan refluksin vuoksi käytännössä asunut sylissä ekat 4 kk. Silti huutanut täysillä tuon ajan, vaikka kuinka on saanut syliä ja rakkautta. Tosin uskon sen kantaneen myöhempään vaiheeseen ja tuoneen perusturvallisuuden tunnetta lapselle, vaikkei sillä hetkellä ole tuntunut rauhoittavan tai edes kovin vauvantuoksuiselta unelmalta. Silti olen ehdottomasti syliäiti ja läheisyyden merkitystä korostava vanhempi.
Kuulostaa niin tutulta! Oma näkemys tyytyväisestä vauvasta on sellainen joka viihtyy välillä muuallakin kuin sylissä..
Musta on jotenkin hassua että niin moni tarttuu tähän. Tyytyväinen vauva on suureksi osaksi varmasti myös hyvää ”tuuria”, mutta kyllähän niitä avaimia on monia joilla vanhemmat voivat edesauttaa vauvan tyytyväisyyttä. Jokainen vauva on kuitenkin yksilö, ja kaikki ei toimi kaikilla. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä <3
Tartun tuohon vanhempien ym kommentointiin. Niin monta krt kuullu sen että vauva ei nuku vieressä ja vauvan pitää olla lattialla ja vauvalle pitää pienestä asti antaa vettä! Se on välillä raskasta… ne nykyajan äidit ei tehdä mtn oikein.
Ihan totta 😀
Hyvä teksti. Ihana lukea tämmöistä kun niin usein vauvoja nukutetaan yksin ja unikoulutetaan.
Tuli hyvä mieli!
Kiva kun tykkäsit ja kommentoit <3
Aivan varmasti läheisyys on yksi avain tyytyväiseen vauvaan. Mutta sehän ei ole sama asia, kuin että ”tyytymätön” vauva ei saisi tarpeeksi läheisyyttä. Minulla molemmat lapset olivat todella tyytyväisiä ja ”helppoja”, eivätkä itkeneet turhasta. Mutta näkisin että näin oli minun toiminnan myötä tai siitä huolimatta. Tuollaisen perustyytyväisyyden lisäksi molemmat ovat olleet täysin erilaisia tarpeiltaan. Ekan kohdalla perhepeti oli ainut toimiva, toisen kohdalla ei lainkaan. Toista imetin pitkään ja jopa vieroitettiin pitkään rintamaidosta. Toinen päätti itse lopettaa eikä sen jälkeen suostunut rinnalle millään. Lapsentahtisuus voi tarkoittaa saman perheen lastenkin kanssa aivan erilaisia tapoja. Tärkeintä onkin jokaisen lapsen kohdalla tunnistaa ne hänen tarpeensa ja yrittää vastata niihin parhaimman mukaan.
Viisaita sanoja ja ihan totta. <3
Todella hyvä teksti! Tartut ihanan asiallisesti suuriakin tunteita herättäviin aiheisiin.
Mun esikoispoikani täyttää aivan pian 4 kuukautta (mihin tää aika menee!) ja on nukkunut jokaisen yönsä mun kainalossani. Raskausaikana ajattelin, että vauva nukkuisi pinniksessä, ja ehkä lopun yöstä aina meidän sängyssä. Sairaalassa vauva kuitenkin laitettiin itsestään selvästi mun viereen nukkumaan, enkä olisi edes kyennyt häntä siitä pois ja takaisin siirtämään. Perhepeti kuitenkin yllätti koko meidän perheen luontevuudellaan, joten tälle tielle jäätiin. Isoäideiltä on tullut jonkin verran kommenttia, mutta ei mitään suurempaa vääntöä kuitenkaan. Yllärinä neuvolassa kommentoidaan joka kerta, että olisi hyvä oppia nukkumaan omassa sängyssä. Oppiihan tää varmasti, kun on siihen kypsä. Nyt kuitenkin saadaan kaikki hyvät unet näin, joten en näe järkeä muuttaa mitään. If it ain’t broken, don’t try to fix it ?
Tota läheisyyden tärkeyttä saisi kyllä korostaa enemmän mun mielestäni. Oma poika oli etenkin ensimmäiset kuukaudet ihan sylitapaus. En tiedä saattoiko johtua siitä, että syntyi kuukauden etuajassa ja paikkasi sitten sylillä menetettyä masuaikaa. Ainakin ite koin, että vauvan jatkuva sylissä ja liinassa kantaminen auttoi prosessoimaan kesken jäänyttä raskautta ?
Kiitos Katja <3
Ihanaa kuulla tälläisiä kokemuksia perhepedistä. Voi vitsi. Mutta mitä ihmettä noi neuvolan kommentit on? Kummallista kyllä kun neuvot/ohjeistukset vaihtelee niin paljon paikasta riippuen ja TERKASTA riippuen.
Joo oon ihan samaa mieltä. Etenkin uudet vanhemmat ei välttämättä tajua tai osaa odottaa sitä, miten paljon vauvat oikeasti tarvitsevat ja vaativat sitä sylittelyä <3
Oon sun kanssa ihan samaa mieltä! Mulla on pian 1v vauva joka nukkuu edelleen mun vieressä joka yö. Ja Saa nukkua siinä niin kauan kunnes uni maittaa omassa sängyssä paremmin 🙂 rakastan nukkua vauva kainalossa ja haluan nauttia tästä kun toinen on vielä pieni. Ja vaikka mullekkin on monesti kommentoitu miten muiden mielestä asiat pitäisi tehdä, niin kyllä Mä teen just niin kun mun äidinvaisto sanoo ja annan mun vauvalle just sitä mitä hän tarvitsee 🙂
Ihanalta kuulostaa teidän meininki <3
Hyvä teksti ja tärkeä aihe. Itselläkin hieman tosin särähti korvaan se, että vauvat eivät itke turhista saadessaan paljon läheisyyttä. Meillä vauva nyt 5,5kk ja oikeastaan 4 ensimmäistä kk hän oli käytännössä koko ajan sylissä (ja saattoi olla tyytymätön ja kitisevä useinkin, vaikka muut perustarpeet eli syöminen ja vaipanvaihto), kun ei muualla viihtynyt laisinkaan. Vyöhyketerapiasta koimme saavamme apua ja vauva on nykyään paljon perustyytyväisempi ja hymyileväinen. Ajattelen myöskin että jos vauva saa paljon läheisyyttä, hän voi joko olla perustyytyväinen tai kitistä ”turhasta” (vaikka itse tosin ajattelen että pienellä vauvalla on aina kitinään jokin syy). Eli tavallaan on sattuman kauppaa millainen lapsi syntyy. Olen samaa mieltä kuitenkin siitä, että läheisyyden puute voi olla yksi syy siihen, jos vauva ei ole perustyytyväinen. Kolahtaa vähän tällainen lauseyhteys perustyytyväisyydestä ja läheisyyyden saamisesta, kun itse juuri kipuillut sitä, miksi oma vauva ei ole tyytyväinen vaikka pyrkii tekemään parhaansa hoidossa. Tuli siis tällainen avautuminen..:)
Alussa oli jäänyt lause kesken. Eli tarkoitus oli kirjoittaa että vauva oli usein(päivittäin) tyytymätön vaikka perustarpeet oli tyydytetty eli syönyt, vaipoitettu ja nukkunutkin. Syli ei rauhoittanut (ja juttelu sen lomassa)..
En väitä missään nimessä sitä, että nämä asiat jokaiseen vauvaan pätisi, mutta uskon että läheisyys ja syli on perusta sille tyytyväisyydelle ihan pikkuvauvana etenkin. Ei vastasyntyneitä ole luotu makoilemaan yksin lattialla tai pinniksessä. Se ehkä se pointti on kaikista raadollisimmillaan. Koska näitäkin vanhempia on, jotka olettavat että pienikin vauva voi pötkötellä pitkiä aikoja itekseen vaikka leikkimatolla. Kirjoitin että YKSI syy tyytyväiseen vauvaan on varmasti se syli ja läheisyys, tekijöitä on kuitenkin yksilöstä riippuen varmasti monta 🙂 Ihanaa että nykyään vauvoillekin on paljon erilaisia palveluita, joista on apua mahakipuiluun tai muihin vaivoihin <3 Tottahan se on, että paljon on tuurillakin merkitystä millainen se oma vauva tulee olemaan. Mutta on myös paljon, mitä voi tehdä 🙂 Tekstillä en missään nimessä ketään halunnut loukata tai mieltä pahoittaa. <3
Hyvä teksti ja monesta asiasta aivan samaa mieltä 🙂 meillä myös kolme veen kanssa oli perhepeti, itsekin koin että saatiin kaikki parhaiten tällä tavalla nukuttua ja nautin myös vauvan läheisyydestä. Meidän pieni ei oikein koskaan viihtynyt muutenkaan pinnasängyssä, tavallisessa alkoi nukkua 1,5-vuotiaana tuosta noin. Nykyään nukahtaa itsekseen mutta tulee yleensä jossain välissä yötä viereen ja nautin siitä edelleen<3 on ihana kun oma pieni rakas ottaa kaulasta kiinni ja käpertyy kainaloon. Tietysti on ihanaa että nykyään ehtii myös sen isomman rakkaan kainaloon käpertyä myös 😀
Kommentoin myös tuota että tyytyväinen vauva kun saa läheisyyttä. Toisaalta vauva, joka ei saa läheisyyttä voi vaikuttaa ns. Tyytyväiseltä. Ei osaa edes kaivata huomiota.
Onhan se ihan parasta kun saa nukkua omien pienten/pienen kanssa <3 ja tosiaan myös sen isomman rakkaan 😀
Jännä miten porukka nyt tarttuu tuohon yhteen lauseeseen, missä kirjoitan että YKSI avain tyytyväiseen vauvaan, en tarkoita tosiaan että se olisi ainut asia. Eikä se tietenkään päde kaikkiin vauvoihin. 🙂
Kuinka ymmärtäväiseksi maailma onkaan muuttunut oman elämäni aikana! Lapsuudessani elettiin Arvo Ylpön vakaumuksen mukaan. Hän korosti, ettei lapselle saa antaa tuttia, lapsella pitää olla oma vuode, lapsen ruokailu on sallittu vain määrätunnein, lasta ei saa turhaan pitää sylissä, vaan on annettava hänelle omaa tilaa. Kun pidin omaa vauvaani sylissä ”ilman syytä”, sain nuhteet vanhemmilta hoitajilta, koska olin tekemässä lapsestani sylivauvaa, ja joutuisin kamalaan kierteeseen, jos jatkaisin tuolla linjalla. – Pikkuveljeni puettiin ulkovaatteisiin vaunuun, ja vasta sitten annettiin maitopullo tyynyjen varassa, niin että lapsi nukahti ruokailun päätteeksi ja siirrettiin ulos jatkamaan uniaan. Itse en niin tehnyt, syötin pieneni aina sylissä, mutta huono omatuntohan oli ainaisena vieraanani. Aikaisimpina vuosikymmeninä ei vauvan itkuun kannattanut kiinnittää huomiota, jos ruoka ja vaatteet olivat kunnossa. Lasta ei saanut opettaa huonoille tavoille. Huomionkipeyttäänhän se vaan huutaa!
Ei se ollut ilkeyttä, eikä välinpitämättömyyttä, päin vastoin. Lapselle piti antaa tasainen ja järjestyksessä oleva elämä alusta alkaen. Äitinä oleminen ei ole koskaan ollut helppoa! Ajat muuttuvat.