Reilu kolme vuotta sitten helmikuussa lähdin melko uhkarohkealle reissulle. Perhosia vatsanpohjassa hyppäsin ystäväni kanssa laivaan, kohti Tallinnaa ja satamassa mua odotti pienen pieni, ihka oma ensimmäinen koiranpentuni.
Rohkean reissusta teki se, että ystäväni oli hoitanut kaiken yhteydenpidon Viron päähän koirien kasvattajiin, sopinut kaupoista ja muista yksityiskohdista. Itse en ollut tietoinen kuin siitä, että minulle oli varattuna paperillinen, rokotettu sekä syötävän suloinen Venäjäntoyn pentu joka oli ehtinyt jo lähes 4kuukauden ikään. Koiran luonteesta mulla ei myöskään ollut hajuakaan, mutta mulla oli vahva tunne siitä, että jo ennakkoon Denyksi nimetty pentu tulisi olemaan mun tulevaisuuden paras(karvainen)kaveri. Ja sellainen hänestä tulikin! Heti kun sain Denyn ensi kertaa syliini, ja hän katsoi minua ihanilla pienillä tummilla silmillä, se oli rakkautta.
Deny osoittautui vallattoman ihanaksi pennuksi, jota ikävä kyllä oli kasvatuskodissaan kohdeltu silminnähden kaltoin. Pieni poikakoira oli aluksi hyvin hyvin arka, vaikka otti musta heti ensinäkemällä oman ihmisensä. Muita kohtaan luimisteltiin ja välillä epävarmasti ärhenneltiin. Joka kerta ulos lähtiessä Deny pelkäsi hihnaan laittoa täristen, alistui ja pissasi hädissään lattialle, liekkö tähän liittynyt Viron päässä lyömistä tai muuta pahoinpitelyä koiraa kohtaan? Olen todella onnellinen että päätin hakea D:n kotiin, ainakin yksi koira pelastettu huonolta kasvattajalta. Heti pari päivää kotiin tulon jälkeen, käytin D:n lääkärintarkistuksessa, varmistaakseni että kaikki olisi kunnossa ja lääkäri tarkasti myös papereiden aitouden. Kaikki oli kondiksessa, lääkärin mukaan D olisi ollut jopa ihan näyttelypotentiaalinen yksilö, jos toinen kives olisi normaalisti laskeutunut. Riski oli siis ottamisen arvoinen, ja kasvattaja oli puhunut totta ja paperitkin oli viimeisen päälle kunnossa.
Koiraa hankkiessa elin melko sekavaa aikaa elämässäni ja näin jälkikäteen ajateltuna hain Denystä jonkinlaista tukea ja turvaa, ystävää joka pysyisi vierelläni tapahtui mitä tahansa. Musta oli ihana ajatus, että tämä karvakamu tulisi tulevaisuudessa jakamaan kanssani elämän ilot ja surut. Deny tulisi olemaan läsnä elämässäni kun löydän unelmieni miehen, saan lapsen ja joskus sanon tahdon. Iso osa näistä onkin jo tapahtunut.
Ikävä kyllä Deny ei enää voi asua kanssamme Nikon rajun allergisoitumisen vuoksi. Onneksi uusi koti löytyi läheltä, ja D:stä tuli mummilakoira. Näin ollen mun paraskamu on edelleen läsnä meidän elämässä ja Mila saa tulevaisuudessa pitää puppea kuin omanaan vaikka hän asuukin nyt mummin ja papan luona. Ikävä Denyä on kova, mutta joskus elämä menee näin ja pakottaa luopumaan rakkaista asioista kuten lemmikeistä. Viime viikolla saatiin nauttia pitkästä aikaa Denyn vierailusta kotona, mun vanhemmat olivat lomalla Espanjassa joten D oli meillä viikon ilostuttamassa päiviä! Oli ihana kun joka aamu pikkutassujen rapina kuului sängyn alta ja Mila oli myös onnesta soikeana kun oli karvainen leikkikaveri seurana ja sai heittää Denylle lelua. Kieltämättä ajatus siitä, ettei meille enää koskaan voi tulla koiraa kaihertaa syvältä, etenkin ihmistä joka on elänyt koirien kanssa puolet elämästään…
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Haettu lemmikkiä ulkomailta tai ootteko kenties joutuneet luopumaan karvakamuista allergioiden takia?
♥Essi
Ootteko harkinnu muita eläimiä? Itsellä ollut aina ”itsestään selvyys” että omassa kodissa on oltava koira, koska pienestä asti olen koirien kanssa elänyt. Poikaystäväni allergia rajoitti lemmikin hankintaa, mutta kavereiden koirien ”testailujen” jälkeen huomattiin että bichon frise oli rotu joka ei allergiaa aiheuttanut. Ja sellainen pieni valkoinen koira meille sitten muutti 🙂
Ei ainakaan vielä olla, mutta tulevaisuudessa varmasti tullaan harkitsemaan 🙂 Mun vanhemmilla on Bichon Frise, juurikin samasta syystä. Se on kaikin puolin ihana rotu 🙂
Mun kummitädillä on nyt toinen koira ulkomailta. Eka oli rodokselta ja toinen on romaniasta. Ihania karvaturreja. Allergiasta sen verran kokemusta kun olin pieni niin meillä oli mun kummisedän koira hänen astmansa takia. Se oli mulle ainakin positiivinen asia :)) mun on niin ikävä koiraa kotiin mutta ei haluta kerrostaloon ottaa 🙁
Oo sun täti on aika kaukaa koirat kotiuttanut 🙂 Se on kyllä ikävä jonka kanssa joutuu elämään jos koirat on lähellä sydäntä. Mutta ehkä teillekin joskus tulevaisuudessa vielä koitutuu kun aika on oikea ? 🙂
Meillä oli lapsuudenkodissa melkein aina koira. Sitten mä jotenkin mystisesti allergisoiduin koirille, kun olin 16-vuotias. Jouduttiin luopumaan mun koirasta. Ei ollut ketään tuttua, joka olis voinu ottaa, joten se meni ihan vieraaseen paikkaan. 🙁 Edelleen haaveilen koirasta, jostain pienestä, joka ei allergisoi. En tiedä toteutuuko tämä haave koskaan. Asutaan kerrostalossa, enkä näin pieniin tiloihin halua edes pientä koiraa. Nyt meillä on kaksi kissaa, joita meidän 14kk tyttö ra-kas-taa! Kissat ei niinkään tykkää. ;D Mutta mun mielestä on hyvä, että perheessä on eläimiä kun lapsi on pieni. Ainakin toivon, että se opettaa miten eläimiä kohdellaan sekä jonkinlaista kunnioitusta eläimiä kohtaan.
Aika jännä, usein ihmiset allergisoituu sen jälkeen kun luopuu koirasta, tai ei enää asu koiran kanssa. Harmi juttu ettei koiralle löytynyt tuttua kotia läheltä :/ Mutta ehkä joskus hankitte vielä allergiaystävällisen rodun? Ja nuo kissat varmasti tuo myös iloa elämään, ja ihana kun tulevat pikkumimmin kanssa hyvin toimeen <3 Totta puhut, oon samaa mieltä että nuo asiat lapsien on hyvä oppia jo pienenä!
En allergian takia, mutta lapsen takia kyllä noin muuten… Koiramme oli kaikkea muuta kuin lapsirakas yksilö, sillä pelko ja arkuus ilmeni agressiivisina eleinä. Ei sitten uskallettu ottaa riskiä, vaan luovuimme koirasta ennen pojan syntymää. Teki kipeää, sillä kyseessä oli vanha koira ja jo vuosia perheessä matkannut, mutta lohduttavaa on, että uusi koti on hyvä ja rakastava.
Tuo on kans melko yleistä vissiin, mut tosi ikävää 🙁 Onneksi kuitenkin koira vanhukselle löytyi uusi hyvä koti!
Meillä on kaksi minikoiraa, L ja M, jotka ovat rodultaan chihuja.
Ihania ovat molemmat ja tuntuisi pahalta luopua heistä, joten ymmärrän surusi. Pelkäsin kovasti että A-muru tulisi allergiseksi koirille. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka meillä Isimiehen kanssa ei allergioita olekaan. Onneksi ainakin tähän mennessä näyttää siltä, että minikoirat eivät allergisoisi A-murua ollenkaan.
Onneksi tiedät että Deny on hyvässä hoidossa ja pääset katsomaan sitä aivan koska vain. 🙂
Chihut on ihania <3 Pidetään peukkuja ettei allergiat löydä teidän perheeseen jatkossakaan!
Se on kyllä onni, että koira on kuitenkin edelleen meidän elämässä 🙂
Ei voi kun ihmetellä miksi hakea koira ulkomailta? Koiraa hankkiessa on erittäin tärkeää olla kasvattajan kanssa itse yhteydessä jotta juuri tietyn luonteinen koira saa sille sopivan kodin. Kasvattajaan ollaan monesti yhteydessä vuosia koiran hankinnan jälkeen. Hyvät kasvattajat tekevät todella ison työn täällä Suomessa kasvattaessaan terveitä ja hyvänluonteisia koiria. Tuo periaate, että ”pelastimpa yhden koiran huonosta olosuhteista” ei ikävä kyllä ole kovin järkevästi ajateltu. Parasta mitä voi tehdä on olla ostamatta koiraa pentutehtailijoilta joilloin niiden toiminta ei tule kannattamaan ja koko kauhea touhu loppuu.
Mielenkiinnosta, mikä sai sinut ostamaan koiran Virosta eikä ihan Suomesta?
Rehellisesti sanottuna tuohon aikaan en edes ajatellut kaikkia seikkoja, vaikka meidän hakemat koirat eivät olleet pentutehtaasta tosin. Ystäväni oli lähdössä hakemaan itselleen koiria ja tiesi että olin haaveillut juuri Venäjäntoysta pitkään. Joten vinkkasi mulle että siellä olisi vapaana tuollainen pentu, kuvan nähtyäni en paljon aikaillut vaan olin messissä heti kun muut speksit selvisi. Tänä päivänä en enää lähtisi moiseen, hakisi koiraa ulkomailta! Oot ihan oikeassa että pentutehtailua ei pitäisi ruokkia yhtään enempää. 🙂
Mulla on kolme koiraa, joista kaksi on paperillisia ja ahkerassa harrastuskäytössä. Kolmas on kuitenkin haettu Venäjältä koiratarhalta, eli entinen katukoira. Sen kanssa on toki saanut tehdä kovasti töitä terveyden ja sopeutumisen kanssa, mutta nyt se on terve ja täydellinen kotikoira! Katukoiraakaan en tosin uskaltaisi ulkomailta tuoda muuten kuin kahden yhdistyksen kautta, viipurin koirien tai rekkurescuen 🙂 Mulla on ollut myös varattuna pentu ulkomailta kasvattajalta, mutta tein kyllä todella kovan työn silloin taustojen ja muiden selvittämiseen ja olin yhteydessä suomalaisiin kasvattajiin, jotka olivat tämän ulkomaisen kasvattajan kanssa tehneet yhteistyötä. Valitettavasti astutus ei kuitenkaan onnistunut ja pennut jäi syntymättä :/
Harmi ettei kovaa työtä palkittu ja et saanutkaan pentua :/ Tosiaan jos joskus itse vielä hankkisi koiran, kiinnittäisi nimenomaan paremmin huomiota noihin taustojen setvimisiin 🙂
Täällä kävi samalla tavalla; avopuolison allergian takia jouduin antamaan koirani vanhemmilleni, mutta ihana kuitenkin kun toinen on tutussa ympäristössä ja pääsee näkemään vaikka päivittäin. <3 Vauvakin tulossa niin harmitus on kyllä suuri, ettei hän pääse kokemaan lapsuutta lemmikkitaloudessa, mutta jep, mummolakoirat on myös oikein jees! 🙂
Nimenomaan, kiva kun teilläkin uusi koti löytyi mummilasta <3 Onnea odotukseen !
Tosi kiva et oot pelastanut ihanan koiran elämän 🙂 oli pakko kommentoida; meidän karvakuonon nimi on myös Deni. Alussa oli vielä Denny mut kun kukaan ei ääntänyt sitä oikein muutettiin kirjoitustapaa 😛
Aa ihana, Denyllä ei olekkaan aiemmin ollut tiedettävästi kaimaa, nyt on 🙂
Hyvä kuulla, että nykyään koiraa hankkiessa kiinnittäisi enemmän huomiota tärkeisiin asioihin 🙂
🙂