No miten meni noin niinkun omasta mielestä? Yksinkertaisuudessaan ei juurikaan niinkuin olin suunnitellut.

Ihan alkuun ajattelin, että tästä lähtisi taas joka syksyinen mieletön skarppaus liikunnan, terveellisen ruokailun ja yleisen hyvinvoinnin saralla. Kesäkilot veks ja elämä jatkuu. No eihän se homma ihan niin yksinkertaisesti sormia napsauttamalla toimi. Eli näin ei ihan kuitenkaan käynyt, ainakaan siinä määrin mitä olin suunnitellut ja toivonut. Tää syksy nyt vaan on ollut ehkä liian mullistuksellinen ja voimavaroja ei ole riittänyt kaikkeen. Tää syksy on pikemminkin ollut tutkimusmatka omaan itseeni.

Lauantaina vietettiin IWELLOjengin kanssa hyvinvointi10-puristuksen päätöspäivää hemmottelujen merkeissä. Itse olin hieman puolikuntoisena viikonloppuna, joten ihan täysillä en päässyt harmikseni päivästä nauttimaan ja aktiviteetteihin osallistumaan. Oli kuitenkin ihana päästä päivään mukaan ja viettää aikaa noiden mielettömien naisten seurassa viimeistä kertaa hyvinvointivalmennuksen merkeissä. Päivästä on luvassa ihan oma postauksensa, mutta tänään käydään valmennusta läpi henkilökohtaisemmalta tasolta.

Kymmenen viikon matka päästiin kertaamaan myös meidän ihanan valmentajan Hennan kanssa lounaan merkeissä. Jokainen pääsi kertomaan vielä vuorollaan omat fiilikset ja onnistumisensa. Mä olinkin käynyt omaa matkaa aika paljonkin läpi omassa päässä ennen kuin sitä pääsi kertaamaan ääneen muille. Täytyykin sanoa, että vibat oli ja on tosi kaksjakoset edelleen. Olo on epäonnistunut, mutta helpottunut samaan aikaan. Mä tein parhaani näissä olosuhteissa mitä on, ja se riitti tähän tulokseen. That´s It.

Tänä syksynä mulla ei vaan oo ollut yksinkertaisesti eväitä samaan mitä kahtena edellisenä syksynä. Sen suhteen mun on pitänyt olla tosi paljon armollisempi itselleni mihin oon tottunut. Siinä sitä onkin ollut pureskeltavaa ja oppimista. Mistä tullaankin siihen yhtälöön, että hyvinvointivalmennuksesta oli todella paljon hyötyä. Mä nimittäin opin itestäni ihan todella paljon edellisinä viikkoina ja valmennuksen ansiosta oon saanut pidettyä liikkumisen arjessa ajan puutteesta huolimatta. Syömisien suhteen oon lipsunut ihan liian monesti, mikä tekisi mieli pistää väsymyksen piikkiin, mutta eiköhän se vaan oo omasta itsekurista ollut kiinni. Arjen yksin pyörittäminen ei oo helpottanut tätä komboa kun liikkumaan ei oo enää niin helppo ollut päästä. Onneksi sekin asia korjaantuu nyt, sillä Nikon reissutyöt on ainakin hetkeksi purkissa.

Mun on tosi vaikee jäsennellä tätä tekstiä fiksusti, sillä ajatus aiheen kirjoittamisesta putkahti päähän ihan äsken vaikka suunnitelmissa oli toteuttaa ihan toinen postaus tähän väliin. Sponttaanisti ne parhaat postaukset tulee, vai miten se meni? Ei mutta itse ainakin tykkään lukea aitoja ajatuksia ja tunteita muiden blogeista, joten toivottavasti edes joku nappaa mun fiiliksistä kiinni ja saa ehkä jopa jotain vertaistukea omaan syksyynsä. Oman ajan puutteen kanssa kun taitaa painia aika moni muukin ihminen, ja erityisesti äiti. Tosin oon joutunut syömään sanojani sen suhteen, että ei sitä aikaa tai JAKSAMISTA aina vaan ole, eikä sitä voi taikoa tyhjästä. Edellisinä syksyinä kotiäitinä olemisen ansiosta ja myös siksi, että Niko on työskennellyt ainoastaan Jyväskylässä, on myös mun projektit ja itsestä huolehtiminen ollut paljon helpompaa. Siihen on voinut keskittyä Milan lisäksi täysillä. Kotiäitiys ois selkeesti siis mun juttu, harmi vaan kun siitä ei makseta parempaa palkkaa…

Lueskelin tuossa valmennuksen ensimmäiset postaukset ja täytyy myöntää, että ihan hävettää kuinka joudun nöyrästi toteamaan ettei mun tavoitteet täyttyneet lähellekään. Uhkat joita kirjasin alun SWOT-analyysiin oli tiedossa, mutta niitä ei onnistuttu eliminoimaan. Väsähdin, repsahdin ja laiskottelin. Välissä oli superhyviäkin viikkoja, keskimääräisesti treensin varmasti sen kolme kertaa viikossa, mutta paletti oli puolenvälin jälkeen enemmän kuin sekaisin. Tavoitteni oli saada paino hallintaan, pudottaa sitä ja luoda toimiva arki jossa myös urheilulle olisi tilaa. Paino lähti laskuun, mutta hyvin hyvin hitaasti, treenattiin miten ehdittiin ja jaksettiin, vähemmän mitä suunnittelin. Ja niinkuin jo aiemmin kirjoitin ruokapuolikaan ei ollut täysin hallinnassa, unesta ja sen laadusta puhumattakaan. Riman alitus, mutta näillä eväillä ihan OK. Olisinhan mä voinut rötvätä koko ajan vain treenaamatta ja syöden pullaa himassa pieruverkkareissa – positiivistä on pakko löytää myös niinä ei niin tähdellisinä hetkinä, eiks niin? Pääosin syön tosi fiksusti, liikun ja painokin menee alaspäin pikkuhiljaa taas, joten suunta on oikea. Pikkuhiljaa hyvä tulee, mikä on muuten vaikea tälläisen kaikkihetimulle-tyypin hyväksyä.

Edellisinä syksyinä kun oon ollut tosi tosi reipas ja muokannut vartaloani melkein sinne ihanne kroppaan asti, moni teistä lukijoista kirjoitelli mulle ihailevia kommentteja siitä miten oon kuin joku superäiti joka jaksaa ihmeen kaupalla. Tänä syksynä mä todistin selkeästi teille, että kyllä se ihan tavismama tätäkin sirkusta ja blogia pyörittää. Onneksi jouluun on vielä aikaa ja uuden vaihteen voi laittaa silmään just nyt ja oma elämän mittainen matka hyvinvoivempaan minään saa jatkua!

Kohtalosisaria siellä ruutujen äärissä? Onko muita joiden syksytsemppi ei mennyt ihan nappiin?

Kiitos vielä kaikille IWELLOjengiläisille kaikesta, tuesta ja tsempistä matkan varrella! ♥ Oli huisia, mutta eihän tää tähän jää – nimittäin omatoimisia jengitreenejä suunnitellaan jo…

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : ajatuksia, lifestyle, oma elämä