Ihan hullua – heinäkuuta on jäljellä muutama hassu päivä, eikä musta tunnu vieläkään, että kesä olisi kunnolla alkanutkaan! Ehkä se johtuu tästä jatkuvasta odottavasta fiiliksestä, mikä luonnollisesti loppuraskauden myötä on ollut läsnä koko kesän. Tästä johtuen meidän kesäreissut on jääneet myös hyvin vähiin. Oikeastaan päiväpuuhiksi, ilman pitkiä automatkoja. Suunnitelmissa olisi vielä ehtiä käydä elokuun lopulla Muumimaailmaan, sillä Mila on sinne niin kovasti koko kesän hinkunut! TämänKIN vuoksi pikkuveikka voisi nyt ihan lähipäivinä syntyä, ettei ihan vastasyntyneen kanssa tarvitse reissuun lähteä…
Pari viikkoa sitten meidän oli tarkoitus lähteä yhden yön hotellireissulle Tampereelle ja käydä Särkkiksessä, mutta mulle sattui ylläriylläri tosi huono olo perjentaille, kun lauantaina piti lähteä. Reissusta ei sitten tullut mitään, kun outo olo vaivasi vielä lauantainakin, mutta kun sunnuntaina olin jo ihan ok, oli keksittävä jotain korvaavaa kivaa Milalle. Mietittiin hetki, mitä kivoja kesästoppeja voisi olla parin tunnin matkan säteellä. Ensin meinattiin Ähtärin eläinpuistoa, mutta päädyttiin kuitenkin Tuuriin, sillä Mila oli toivonut tivolijuttuja ja Tuuristahan sellainen löytyi. Samassa voitaisiin tsekata Kyläkaupan tarjonta muutaman vuoden tauon jälkeen.
Parin tunnin ajelun jälkeen päästiin perille, ja saatiin huomata, että kesäsunnuntaina muutama muukin oli eksynyt Kyläkaupan kulmille. Parkkipaikat oli ääriäänmyöten täynnä ja ihmisvilinä oli melkoinen. Täytyy sanoa, että ihan yllätyin kuinka suosittu paikka kesäisin nykyään on! Toisaalta hyvin ymmärrettävää kun alueelta löytyy koko perheelle jotakin – ilmainen tivoli alle 13-vuotiaille, mielettömän kokoinen tavaratalo, josta löytyy nykyisin ihan merkkikamaakin, uusi ihana Muumipuisto perheen pienimille ja vaikka mitä! Kyllähän tuolla päivän parikin viettäisi, kun kyläkaupan kylkeen on vielä isketty aika pramea hotelli. Onko muuten jollain kokemusta yöpymisestä Hotelli OnnenTähdestä? Ihan mielenkiintoista olisi tietää, onko paikka yhtä satumaisen näköinen sisältä mitä ulkoa?
Meillä tosiaan on aika sopiva ajomatka Tuuriin ihan päiväseltäänkin, ja tulevina kesinä voi hyvinkin olla, että tästä minireissusta tehdään meidän perheessä perinne. Niin pähkinöinä Mila oli Muumipuistosta ja tivolin laitteista – joita muuten löytyi aika mukavasti 3veellekin!
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : kesä, matkailu & reissut, perhelifestyle, vinkit&suositukset
UllaL sanoo
Löytyy kokemusta hotelli Onnentähdestä. Ja kyllä, huoneet on ihanasti sisustettu ja kaikinpuolin esteettisesti todella kaunis!
Keskisen ympärille on kehittynyt todella paljon kaikkea tekemistä. Lasten kanssa on helppo käydä ostoksilla, kun välillä voi käydä melkein sisäleikkipuiston tasoisessa leikkipaikassa.
Tsemppiä viimeisiin hetkiin!
outi sanoo
hieman häiritsi sun mainita ”nykyään suosittu” 😀 monia kesiä ja ympäri vuodenkin ihmismäärä on ollut valtava, kesäisin toki aina eniten. ihana että viihdyitte!
terveisin kassatäti sieltä 🙂
Pamela sanoo
OnnenTähden huoneet on kivoja! Kesäkuun alussa varatessa hääyötä sinne ei ollut ainuttakaan huonetta heinäkuulle vapaana. Suosittu mesta siis on!