Ei, en ole menossa Jutan ohjelmaan, voitte huokaista helpotuksesta. Ihan niin retuperälle en kondistani ole kesän aikana kurauttanut. Onneksi. Uusi puolenvuoden kroppaproggis on kuitenkin taas alkamaisillaan ja mua jännittää ihan älyttömästi ! Ensi maanantaina starttaa uusi elämä, uusi jakso, uusin tavoittein, oikean valmentajan kanssa.
Sain vuosi sitten Nikolta syntymäpäivälahjaksi lupauksen – lupauksen palkata mulle oikea personal trainer projektiin jossa saavuttaisin oman unelma vartaloni. Vuosi sitten en ollut vielä moiseen valmis, synnytyksestä oli aikaa vain muutama kuukausi, täysimetin ja yleiskunto ihan retuperällä. Nuo tekijät estivät täyspainoisen projektin aloittamisen vielä silloin. Tänä syksynä asia on toisin, imetys alkaa olla ohi, olen henkisesti sekä fyysisesti valmis toteuttamaan unelmani. Nyt on sen aika ja ensi kesänä olen siinä kropassa mistä olen aina unelmoinut. Kropassa jossa tunnen itseni kauniiksi, hyvinvoivaksi sekä ennen kaikkeaa omaksi itsekseni ja olen sinut itseni kanssa – nyt se on sanottu ääneen, enää ei voi perääntyä ! Ensi maanantaina kutsuu lenkkipolku, sali ja ah niin herkullinen dieettiruoka.
Teistä lukijoista oli viime syksynä ja talvena suuren suuri apu, kun saavutin ensimmäisessä projektissani tavoitteeni. Pudotin raskauskilojeni lisäksi 12kiloa ja sain elämääni aivan uudet elintavat sekä urheilu palasi osaksi arkea. Nyt kesällä on höntsätty ihan liikaa, lenkkeilty vain satunnaisesti ja nautiskeltu lukemattomia herkkuja. Tästä helposta elämästä jäi vyötärölle kesän jälkeen reilu 4kiloa, eli nyt on aika startata uusi projekti, sillä maalissa ei vielä olla lähellekkään.
Toivottavasti te siellä ootte valmiita lukemaan taas treenijuttuja kyllästymiseen saakka, sillä nyt alkaa vielä rutkasti kovempi homma kuin viime syksyn FitMom-projekti. Nyt on aika laittaa 110% lasiin ja kuoria itsestään se paras versio esiin sekä saavuttaa viimein mahdollisimman kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tehdä oikeasti siitä urheilusta ja terveellisestä ruokavaliosta pysyvä elämäntapa ja oma nautinto. Muuttaa omaa ajatusmallia monia asioita kohtaan sekä arvostaa itseä ja omaa vartaloaan niiden vaatimalla tavalla. Oppia myös rakastamaan itseä ehdoitta.
Mä oon valmis aloittamaan tuon matkan, matkan kohti uutta minää. Toivoisin että ootte messissä samanlailla kuin vuosi sitten ! Motivoitte mua niin suuresti ja teidän kautta saan voimaa mielettömästi onnistua tavoitteissani, se nähtiin jo FitMomin aikana. Riittääkö siellä puolen mielenkiinto tulevaan projektiin ? Mulla oli idea aloittaa taas samanlainen viikkokatsaus-postaussarja kuin viime syksynäkin, oisko se hitti vai huti ?
Loppuun vielä muistutus ihan itsellekin siitä mihin asti viime treenijakson aikana päästiin…
Voin taata että ensi keväänä muutos on monta astetta kovempi ! 😉
Huomenna meidän pesue starttaa kohti Helsinkiä ja Katajanokan terminaalia, josta illalla lähdemme naatiskelemaan vielä ennen projektin alkua Tukholman risteilystä Viking Linelle. Luvassa on mm. allekirjoittaneen syntymäpäivät perjantaina Tukholmassa shoppailun merkeissä, perheen keskistä laatuaikaa, hyvää ruokaa ja pikkumimmin ekan ulkomaanreissun fiilistelyä. Ihanaa päästä vielä kunnon irtiotolle arjesta näin syksyn kynnyksellä !
Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, joten ihanaa loppuviikkoa kaikille. ♥
Melina / Minishow sanoo
Go Essi!! Sä kyllä pystyt siihen! Leivotaan sit blogitreffeille vaan terveyspullaa tästä eteenäin niin pysyy nää mammat kondiksessa :)!!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Melina tsempeistä 🙂 Mutta kyllä tuo herkuista kieltäytyminen luonnistuu viime talven jälkeen varmasti tänäkin vuonna, joten mun takii ei tarvii terveyspullia leipoa ! 😉
Tiina FitFatMama sanoo
Jee mie ainakin luen innolla :))!!
Miullaki levis homma kesällä,mut nyt jo parempaan suuntaan menossa 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Jee jee, tän mä melkein arvasinkin että Tiina ainakin lukee 😉 Me löysäiltiin tää vloppu vielä kun oltiin reissussa ja huomenna on vielä juhlia, mutta maanantaina se arki sit alkaa. APUA 😀
Anonymous sanoo
Tuo Fit Mom projekti oli kyllä aivan älyttömän kiva, ja kiinnostava – innolla rupean seuraamaan myös tätä!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Se oli kyllä onnistunut jakso, toivotaan että tämäkin 🙂
Emmi // And Something Daily sanoo
Ihanaa seurata sun projektin edistymistä!! Tsemppiä Essi <3 oot mun ehdoton idoli kunhan pääsen laittamaab itseänikin kuntoon! 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Emmi <3 nostaa hymyn huulille aina tällänen kommentti. Nauti sä kuitenkin vielä ihanasta babu bellystä 😉
Nelli | Mistä on pienet pojat tehty? sanoo
Jes! Ja ehdottomasti hitti! Mulla starttaa kans hääkuntoonprojekti maanantaina eli kiva seurata sun etenemistä! Jospa se motivoisi itseäkin!
Tsemppiä Essi!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Wihii mahtavaa, tsemppiä sinnekin 🙂 Vitsi kun olis itelläkin tollanen motivaattori kun häät <3
sara // Ipanani&inspiraationi sanoo
Hienoja ja tsemppiä! Saisinkohan itestäni kanssa puskettua esiin fitimpää versiota, kovasti olisi kyllä halua yrittää. Motivaationa voisi toimia se hääpuku ensi vuonna 😀
http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Sara 🙂 kyllä varmasti saat jos niin päätät ! ja mikä sen parempi motivaattori kuin hääpuku <3
Anonymous sanoo
Kiinnostaa! Motivoit samalla myös kaikkia muitakin. Tsemppiä, hyvin sä vedät 😉
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Jee hyvä, se ois tarkoituskin :))
Janica sanoo
Seuraan ehdottomasti! 🙂 Rohkea olet, mä en voisi moisia kuvia itsestäni julkaista. Jotain tai PALJON on täälläkin tehtävä ensi kesäksi.
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiva juttu ! Mulle oli kyllä ihan karseen iso kynnys lisätä nuo kuvat ekaa kertaa alku kesällä tänne, mutta palautteena sain niin paljon positiivistä että oon onnellinen että uskalsin 🙂
Anonymous sanoo
Tulipa tästä tekstistä missä paljon projekti-sanaa viljeltiin, dieettiruuista ja runsaasta liikunnan lisäämisestä puhuttiin, mieleen tämä kauan sitten lukemani silmiä avaava ja melko ”radikaalisti” kirjoitettu blogiteksti painonhallinnan sudenkuopista, jossa juuri sanotaan, että projektien, dieettien ym. avulla on turha odottaa pysyviä tuloksia. http://samisundvik.com/2013/04/29/painonhallinnan-sudenkuopat-osa-1/
En tiedä onko ko. valmentajan (kirjoittaa nykyään myös Iltalehdessä tai -sanomissa, en muista :D) kirjoitukset bloggaajalle tai lukijoille tuttuja, mutta mielestäni tuosta blogista löytyy kuntoilu ja ruokavalio-hifistelyn joukosta virkistävän suorasanaisesti kirjoitettua tekstiä, joka ainakin itseni on saanut miettimään elämäntapojani 🙂
Tosi hienoa, että sulla Essi on jo nyt armollinen ja terveen kuulonen suhtautuminen kroppaasi ja rohkeutta pitää tätä blogia avoimesti! Kiitos säännölliseltä lukijalta 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hei pitääkin lukea tuo 🙂 Mutta siis korjauksena vielä että projektin jälkeen ei oo tarkoitus palata enää niihin huonoihin herkuttelu elämäntapoihin vaan pysyä opituissa paremmissa ja terveemmissä tavoissa ja pitää se liikunta arjessa pysyvästi 🙂
Kiitos kommentistasi <3 Juuri tälläsen palautteen takia sitä rohkeutta haluan jatkuvasti kaivaa jopa lisää !
Paprika sanoo
Yeess! Toistan muita: Kiinnostaa 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Jes jes ! 🙂
Pörrösukka sanoo
Tsemppiä Essi! Mullakin on menossa iso elämäntapamuutos Personal Trainerin kanssa. Tuloksia on tullut, mutta maaliin on vielä paljon matkaa 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos 🙂 Hyvä juttu, tsemppiä sinne myös omalle matkallesi !
Anonymous sanoo
Go Essi, hengessä ollaan mukana! Toivon että julkaiset paljon ruoka&treenivinkkejä, jos vaikka itsekin innostuisi! 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Mahtava kuulla 🙂 Niitä tulee varmasti tässä syksyn/talven aikana PALJON 🙂
Anonymous sanoo
Tsemppiä! Mä en henk.koht usko yhteenkään diettiin, tiukkaan treeniin jne. Avainsana on pysyvä elämäntapa muutos, silloin ei paino jojoile 😉 Joku dietti voi olla ok siihen homman aloitukseen, että saa nesteet pois kehosta ja samalla pari kiloa. Hitaasti hyvä tulee 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Pysyvää muutosta tässä myös itsellä on tarkoitus hakea, saada itsensä kuntoon puolessa vuodessa ja ylläpitää kuntoa opituilla tavoilla 🙂
Paula / Mutsimatskua sanoo
Mahtavaa Essi! Onpa mukava seurata edistymistäsi ihan aitiopaikalta! Tästä lähtien voidaankin treffailla meillä, sillä oon niin surkean laiska leipuri… Eli porkkanatarjoilu sopii myös tänne paremmin kuin hyvin! 😀 Tsemppiä! <3
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Paula <3 joo oottakaapas vaan kun rupeen hajoilee teille tätä mun projektia niin se ei aina välttämättä oo niin mukavaa 😉 Mutta joo, porkkanatarjoilut tulee olee kova sana 😀
Anonymous sanoo
Sä oot essi niin upee! Täällä kaivataan motivaatioo, joten paljon vaan reenipostauksia. Tsemppiä seuraavaan rutistukseen!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
<3 KIITOS ! Saamasi pitää, ensi viikosta lähtien niitä rupee tippumaan tasaisesti.
Anonymous sanoo
Tämä menee nyt ohi postauksen aiheen mutta olisi kiva tietää mihin välikausihaalariin päädyitte, kun niistä aikasemmin kirjoittelit 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Postaus on tulossa, toivottavasti saisin jo ensi viikolla koottua 🙂