Moikat sairastuvalta! Vaikka kuinka oon yritännyt koputella puuta kuluvana keväänä, lähes sairastelemattoman talven jälkeen rantautui se ikävä kuume meillekin eilen. Tällä kertaa tuo pienin joutuu olemaan potilaan roolissa, saa nähdä siirtyykö tauti vielä meihin vanhempiin vai onko hampaiden teko nostanut vain kunnolla lämpöä? Itseasiassa tää on ensimmäinen kuume laatuaan Milalla, jos otetaan laskuista pois rokotuksista johtuneet kuumeilut. Todella vähällä sairastelulla ollaan kyllä päästy, joten täytyy olla superiloinen että Mila on saanut viettää tähän astisen elämänsä niin terveenä. Toivottavasti sama trendi jatkuu myös tulevina vuosina ja tääkin kuume selätetään ihan pikapuoliin!
On se vaan ihmeellistä miten nuo pikkuset osaa ottaa tuon kipeänä olemisenkin niin rennosti ja reippaasti. Nyt toiseen kertaan saa ihmetellä kuinka pienessä riittää virtaa vaikka on oikesti kipeänä, viimeksi kesällä oksennustaudissa ja nyt kun kuume huitelee reippasti yli 38asteessa. Tottakai itku on herkemmässä ja paljon levätään piirrettyjä katsellen, mutta kuitenkin leikit kulkee, ruoka maistuu ja huumorikin on tallella. Aikuisena kun nykyään oikeastaan tauti kuin tauti tuntuu vievän voimat ihan nolliin ja pelkästään sohvan pohjalta nouseminen jääkaapille on ylitsepääsemätön ongelma. Ei voi kun ihailla pienen reippautta!
Samaan syssyyn muuten jätettiin keskiviikkona ihan extemporee tutti pois kokonaan. Täytyy sanoa, että jos oikesti lupsutin unohtuu näin helpolla miten meillä on kuluneet viime päivät ja yöt, niin oon kyllä ihan äimänä! Mä odotin jotain niin paljon pahempaa, valvottuja öitä, itkupotkuraivareita ja vaikka mitä! Sillä ihan viime aikoina tuo ”muumuu” joksi Mila tuttia kutsuu, on ollut tosi kovaa kamaa ja sitä on välillä kyselty hereillä ollessakin. Tuttihommista taidan kuitenkin ensi viikolla vielä kirjoitella ihan oman postauksen, kun ollaan vähän pidempään oltu niistä erossa.
Kiitos muuten ihan älyttömästi edelliseen postaukseen kommentoineille! Hyviä pointteja ja neuvoja on tullut paljon, ja aika paljon on omatkin ajatukset selkiytyneet jo opiskelujuttujen osalta. Viikonloppuna keskustellaan vielä kotona, mutta eiköhän ensi viikon alussa heti täytetä kouluhakuja. Jännää!
Niin ja SUPERHAUSKAA VIIKONLOPPUA kaikille!
Tags : äitiys, arki, kehitys&kasvu, lapsijutut
Jonna sanoo
Milalle pikaiset paranemiset! 🙂 Pienet on kyllä uskomattoman reippaita sairastelijoita. Tuntuu, että itse on kun zombi aina kun on sairaana. Meillä on vältytty *koputtaa puuta* vielä toistaiseksi kaikilta niiltä taudeilta mitä on nyt ollut liikkeellä. Saa nähdä miten käy kun ensikuussa aloitetaan päivähoito, alkaako siitä sitten sairastelukierre niinkun olen kuullut monesti käyvän. Meilläkin jätettiin tutti pois 1v4kk ikäiseltä pojalta pääsiäisen aikaan. Olin myös varautunut unettomiin öihin, huutoon, tuttikaipuuseen yms mutta ei mitään, kertaakaan poika ei ole itkenyt tutin perään ja nukkumaan menoonkaan se ei vaikuttanut mitenkään. Olin ihan ihmeissäni miten helposti se kävi, kun olin jo luonut kauhukuvia siitä miten valvomme koko pääsiäisen itkien tutin perään 🙂
Else sanoo
No lyödään vetoa että kun milan päiväkotiin laitat, ette välty kuumeiluilta ja flunssalta. Se on sata varma . Se on fakta , odota vaan ;D -else
Janni sanoo
Paranemisia pienelle. Olette kyllä tosi onnekkaita kun lapsenne on noin terveenä pysynyt. Olen aina luullut että lapset sairastelee paljon muillakin. Meillä 1v3kk lapsi, joka sairastui ekan kerran jo 1kk iässä. 6kk iän jälkeen alkoivat korvatulehdukset ja flunssat, oksentelutaudit jne. Putket on jo korvissa ja sairastelu jatkuu vaan. Viimeiset 3kk aikana ollaan oltu maksimissaan viikko terveenä ja taas flunssaa tai muuta. Lääkärien mukaan pienet vaan sairastelee paljon.
Tytti sanoo
Ihanaa, että olette olleet noin terveinä! Niinkuin joku mainitsikin, päivähoidon aloitus voi aiheuttaa sairastelua. Ei tosin kaikille! 🙂 kaikki aikanaan, olette saaneet ainakin tähän asti nauttia täysin terveinä! 🙂