• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Asuntomessut 2014

7.8.2014 in yleinen
Nää Matti Myöhäiset kävi viime sunnuntaina katsastamassa tämän vuoden Asuntomessut läpi. Messualue on itseasiassa melkein meidän naapurissa, alle parin kilsan päässä meidän kotoa. Jo kevättalven aikana käytiin pyörimässä autolla messualueella kun talot olivat vielä rakennusvaiheessa. Jo silloin fiilikset oli kaksijakoiset. Ja niin ovat myös messujen jälkeenkin. Taloja ja sisustuksia oli lukemattomia erilaisia, ja itseasiassa alue oli niin valtava ettei kolmessa tunnissa ehditty kiertää kuin puolet. Lopulta kuitenkin löydettiin sieltä myös ne meidän omat lempparit.  Sain taltioitua osan niistä kameran muistikortille ja kokosin teille niistä valtavan kollaasin postauksen muotoon. 

Voimakkaan kuumeen tuo tapahtuma sai aikaan, nimittäin rakennuskuumeen. Tosin nuo hommat eivät ole meillä ajankohtaisia vielä vuosiin, mutta ainahan sitä saa ja PITÄÄ haaveilla. Jos nyt seuraavan vuoden aikana päästäisiin kuitenkin remppa- ja sisustuspuuhiin isomman kodin löytyessä. Tuota etappia silmälläpitäen messut tarjosivat rutkasti idiksiä, etenkin lastenhuoneet sai mut huokailemaan ihastuksesta.

Ihan sitä meidän unelmataloa ei messuilta löytynyt. Nää nykypäivän trendit on osaltaan myös vähän outoja, etenkin rakentamisessa. Joskus tulevaisuudessa meidän unelmatalo tulee olemaan (ainakin tällä hetkellä) vähän kartanomainen vaalea puutalo isolla pihalla jossa lapsilla ja lapsenlapsilla on tilaa temmeltää. Ja mitä juuri ylempänä kirjoitinkaan haaveilusta… No mutta anyway, toivottavasti vielä joskus se päivä koittaa että saamme alkaa suunnitella sitä omaa taloa alusta loppuun asti ihan itse !

Ja se Drama Queen, aivan mielettömän upea ! ja tuo näköala… 
Löytyikö sieltä samoja messulemppareita ? Mitenkä muut messukävijät, millaiset fiilikset jäi ? Omasta mielestä Asuntomessut oli hienosti järkkäilty ja alue oli upeasti toteutettu. Toivottavasti pian saadaan tapahtuma tänne Keski-Suomeen uudelleen.
Previous Sivublogi Mamalifellä auki !
Next Vaaleanpunaista kasvatusta

Related posts

Instaweek #20

INSPISTÄ ISÄNPÄIVÄÄN

Joulusuunnitelmia & itsetehtyjä lahjoja

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. MINI/Elina sanoo

    7.8.2014 13:59

    Samoja lemppareita löytyi, itse tein postauksen pelkistä lastenhuoneista joista suosikkini oli (kohteen: 4 tytön huone, Marimekkoa ja peilin edessä balettitanko). Messuilla oli mun mielestä kivoja taloja ja sit ei niin kivoja taloja, mitään suosikkia en osaa tosin nimetä. Me oltiin kans messuilla vähän ”myöhässä” käytiin viime lauantaina 😉

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      8.8.2014 12:34

      Hei täytyykin kurkkia tuo postaus, me ei tosiaan keritty kiertää kun puolet eli jotain on voitu missata 🙂

      Vastaa
  2. sara // Ipanani sanoo

    7.8.2014 15:22

    Ihania! Mä niin haaveilen omasta uudesta ihanasta kodista (talosta) päivittäin. Vielä ei ole sen aika mutta toivottavasti joskus. Ite en kykenisi menemään asuntomessuille. Löhtisin sieltä niin vihreänä kateudesta ettei tosikaan 😀

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      8.8.2014 12:35

      Sama juttu, olisi toisaalta ihana päästä siihen ”lopulliseen” kotiin mahdollisimman pian 🙂 Mulla kävi kyllä juurikin noin.. petollisia tapahtumia !

      Vastaa
  3. Kedolla sanoo

    7.8.2014 16:02

    Mä en ole vieläkään käynyt, vaikka sain ilmaislipunkin messuille ja tosiaan ei olis pitkä matka 😛 huomenna onneks korjataan sekin asia, kun mies ottaa pekkasen töistä hoitaakseen bébéä ja pääsen päiväseltään käymään. Kävittekö illalla vai aamusta? Oliko miten enää ruuhkaa?

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      8.8.2014 12:36

      Kannattaa ehdottomasti kyllä mennä 🙂 Huippua että pääset vielä ihan rauhassa kiertämään. Me käytiin iltapäivällä ja porukkaa kyllä riitti edelleen, mutta ei onneksi ihan ruuhkaksi asti.

      Vastaa
  4. Anonymous sanoo

    8.8.2014 02:11

    onko sulla joku uusi kamera millä kuvat on otettu, ja saitko sen kenties tuon uuden blogin ansiosta? 🙂

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      8.8.2014 12:37

      Ei ole uutta kameraa, vielä opetellen tuota jouluna ostettua käyttämään 😀 vähän hakusessa säädöt edelleen kun en ole jaksanut/ehtinyt paneutua kameran käytön opetteluun 😉

      Vastaa
  5. Anonymous sanoo

    8.8.2014 10:54

    Hieman jäi harmittamaan että asunnot olivat erittäin suuria ja hukkatilaa oli paljon. Kohteista jäi ajatus että ”eipä näissä juuri mitään spesiaalia ollut” samaa huttua 😀 Sisutukset myös klassisia ja perinteikkäitä.Tämä ilmeisestikkin juuri verottanut kävijämääriä,kun ei ole SITÄ jotain niissä taloissa 🙂 Meillä talonrakennus tulossa ajankohtaiseksi nyt joten mielenkiinnolla silmäilin erityisesti keittiöitä 😉 ..Paljon oli kuitenkin nähtävää ja tulikin isot rakkulat kantapäihin 😛 -Ansku

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      9.8.2014 23:40

      Näinpä 🙂 Tosi moni oli sellanen aika pliisu ja mitään sanomaton. Mutta silti omasta mielestä onnistuivat järkkäämään onnistuneet messut vaikka kohteet eivät ehkä monipuolisuudellaan loistaneet !

      Vastaa
  6. AnneK sanoo

    11.8.2014 00:29

    Kivat messut oli, mutta jotain jäi puuttumaan. Hienoja koteja, mutta sellaiset wow-elämykset jäi vähälle eikä omaa unelmataloa tuolta löytynyt. Aikaisemmilla messuilka niitäkin on ollut 🙂 Kirjoitin itse parikin messupostausta (http://ladtenhuoneenkapina.blogspot.fi) en vain millään saanut mahtumaan kaikkea yhteen 🙂

    Vastaa
    • Essi // Pieces of Miracles sanoo

      11.8.2014 09:40

      Pitääkin tulla lukaisemaan sun postaukset 🙂 Mutta siis ilmeisimmin siellä jäi samat fiilikset messuista kuin täälläkin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään