Kaupallinen yhteistyö / Viaplay & Indieplace
Ootteko koskaan havahtuneet miettimään, miten helppoa leffailtojen vietto on nykyään? Ei siitä lopulta ole kovin montaa vuotta, kun vielä juostiin vuokraamoissa hakemassa DVD:t, mutta toista se on nykyään, kun ensi-illoista alkaen leffat on saatavilla kotisohvalta käsin eetteriin muutamalla napin painalluksella. Vähän sama juttu sarjojen kanssa, kun nykyään lempisarjaa voi tykittää monta jaksoa putkeen, kun vielä omassa nuoruudessa lempisarjaa seurattiin kerran viikossa jakson verran tiettynä päivänä ja kellonaikana.

Niin kuin varmasti suurella osalla pienten lasten vanhemmista, meilläkin parisuhdeaika starttaa iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Meillä on aina ollut tietynlainen kaava illoissa, kun meidän rytmit on hieman erilaiset – heti lasten unille menon jälkeen vietetään aikaa yhdessä, syödään iltapalaa ja katsotaan joko sarjoja tai leffaa. Niko ei jaksa arkena valvoa pitkään, joten hän hilpaisee nukkumaan ennen mua, koska herää myös aiemmin. Kun muut nukkuu on mulla hetki ihan omaa aikaa, jonka vietän monesti omien lempiohjelmien parissa tai some-/blogihommissa.
Telkkari on meillä siis päällä oikeastaan joka ilta, ja sieltä tykätään katsoa monenlaista sisältöä ja rentoutua arjen keskellä. Viaplay on ollut osa meidän arkea jo pitkään, sillä monipuolisesta ja usein päivittyvästä valikoimasta löytyy oikeastaan aina katsottavaa! Nykyään treffi-illat on kyllä niin helppo järjestää kotisohvalla, kun sarjoja ja leffoja on saatavilla niin mieletön määrä. Ja hei, mikä onkaan parempaa, kun löytää yhteinen lempisarja, ja uppoutua sen pariin koko illaksi, kun ei vaan malttaisi jakso jakson jälkeen lopettaa ja mennä nukkumaan!




Minkäslaisia leffoja ja sarjoja me sitten tykätään katsoa yhdessä (ja erikseen)? Sanoisin, että me ollaan melko kaikki ruokaisia, mitä tulee viihteeseen. Monesti kyllä valitaan jotain rikospainoitteista, mutta välillä fiilis heittelee ja tekee mieli katsoa draamaa tai komediaakin. Viime aikoina ollaan tykätty katsoa sarjoja, joissa on useampi kausi, ettei vaan loppuisi liian nopeasti kesken, koska kyllähän ne sarjamaratonit vaan on parhautta myös kesäöinä!

Seuraavaksi listaan omat ja meidän yhteiset tän kesän lempparit Viaplayn valikoimasta – toivottavasti näistä irtoaa uusia vinkkejä sinnekin!
Fifty Shades -leffat
Christian pitää mut sen verran otteessaan, että kerta toisensa jälkeen nää elokuvat uppoaa uudelleen ja uudelleen. Niko ei niin välitä, mutta ollaan me kerran katsottu kaikki kolme leffaa yhdessä, jotka muuten löytyy kaikki nyt myös Viaplayn valikoimasta!
Blacklist
Yksi kaikkien aikojen koukuttavimmista ja viihdyttävimmistä rikossarjoista, eikä vähiten Raymond Reddingtonin vuoksi. Ja siis jos et oo katsonut, niin nyt on aika aloittaa, sillä samantien voit ahmia kaikki 7 kautta! Me ollaan nyt tykitetty kaikki, ja innolla odotetaan taas tuoreita jaksoja, kun niitä jossain kohtaa taas saadaan!
Chicago Med
Jos rakastat sairaalasarjoja, kuten minä, niin tää toimii! Tosin täytyy sanoa, ettei ole Greyn Anatomian (joka löytyy myös Viaplaysta) voittanutta, mutta erittäin koukuttavia suhdekoukeroita ja vauhdikasta menoa tarjoaa myös tämä sarja.
Absentia
Tähän mielenkiintoiseen rikossarjaan on juuri tullut uusi kausi, joka pitäisi täälläkin pistää aluilleen! Jännitystä ja draama ei Absentiasta puutu, sillä sarja starttaa siitä, kun FBI-agentti on ollut kuusi vuotta kadoksissa ja hänet löydetään lopulta vangittuna.
The Affair
Ihan huikea, tosin sarja jota katson yksin, mutta ihan mielettömän hienolla omintakaisella tyylillä tehty draamasarja, joka pitää imussaan. The Affairissa on kaikki elementit mitä ainakin itse ihmissuhdedraamalta kaipaan!
Grand Hotel
Tässä tuorein tuttavuus, ja myös sellainen sarja, joka sopii kesäiltoihin loistavasti. Grand Hotel kertoo Miami Beachin viimeisestä perheen omistamasta hotellista, jossa kaiken luksuksen takana piilee toinen toistaan mehevämpiä skandaaleja.
Cold Courage
Tämän Pihla Viitalan tähdittämän ja paljon kehuja saaneen sarjan aloitin itsekseni, mutta samantien tulin siihen tulokseen, että tässä on meidän yhteinen sarja, johon Niko on otettava messiin. Vielä ei olla yhdessä ehditty katsoa, mutta eka jakso lupasi pelkkää hyvää!

Minkälaisia sarjoja ja leffoja tykkäätte katsoa? Mielellään ottaisin kaikki vinkit vastaan etenkin uusista sarjoista, mitä ei meillä vielä ole ehditty katsoa!
Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3
x Essi
Tags : ajanviete, parisuhde, viaplay, viihde, vinkit&suositukset
Moikka!
Viimeisin sarja, jonka olen katsonut, on Normaaleja ihmisiä YLE Areenasta. Se oli vähän hidastempoinen, mutta koukutti nopeasti. Suosittelen!
Mistä teidän tv-taso muuten on? Juuri tuollainen on ollut etsinnässä.
Itseasiassa itsekin katsoin tuon pari viikkoa sitten, ja oli kyllä hyvä, vaikkakin juuri hitaanlainen, mutta joku siinä oli, mikä nappasi tiukasti otteeseen ja parin jakson jälkeen oli ihan koukussa! 🙂
Meidän TV-taso on Ikeasta, kaksi Bestå-kaappia vierekkäin. On ollut meillä jo monta vuotta, ja tykätty on!
Nordic noir-sarjat ovat suosikkeja. Pitää katsoa tuo Cold Courage.
Nordic noir on genrenä kyllä omiakin lemppareita 🙂 Cold Courage kyllä toimii!
Kiitos vinkeistä, täytyykin pistää listalle! Mutta ah, ihanaa että joku muukin ymmärtää Blacklistin ja charmikkaan mutta vaarallisen Reddingtonin päälle! Se ääni…. Mä ahmin tän koko sarjan ensin yksin kun en malttanut odotella yhtään, ja nyt katson yhtä onnessani miehen kanssa uusintakierrosta. Molemmat koukussa 😄
Kiva jos näistä löytyy sinnekin uutta katsottavaa! 🙂 Ja todellakin, Blacklist on ollut kyllä yksi kaikkien aikojen lemppari ja Redi on huikee tyyppi! Toivotaan että saadaan uusi kausi mahdollisimman pian! 😀