• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

RUOKARYHMÄ UUTEEN KOTIIN?

27.1.2015 in yleinen

Tästä se alkaa, vääntäminen ja kääntäminen kaikkien kalusteiden ja yleensäkin uuden kodin sisustamisen kanssa. VieläKÄÄN en hypetä teille uutta kotia, en ennen kun kaikki on 101% varmaa ja kauppakirjat kirjoitettu molemmista asunnoista. Mutta sen verran varmalla pohjalla jo ollaan että uutta kotia voidaan ihan tosissaan alkaa suunitella. Tää on samaan aikaan niin siistiä, jännää, mutta myös stressaavaa. Miljoona asiaa täytyy päättää ja valita. Onneksi pintamateriaalit on valittu jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ilman sen kummempaa stressiä. Viime perjantaina vietiin maalit talolle, ja siellä oltiinkin jo laminoimassa lattioita. Tällä viikolla luultavasti laatoitetaan kylppäriä, kodaria ja vessaa sekä rakennellaan keittiötä kasaan. Uskomatonta, jos ja kun kaikki menee nappiin niin kolmen viikon päästä asutaan jo uudessa kodissa. Se tarkoittaa myös blogin puolella sitä, että sisustus- ja kotipostauksia on tulossa iso kasa, ehkä jopa kyllästymiseen asti tässä seuraavien kuukausien aikana.

Nyt mä kaipaan teiltä pikaista apua! Me ollaan alustavasti tilattu jo uusi ruokaryhmä, isompi ja vaaleampi kuin edeltäjänsä. TWIST-ruokapöytä jonka kaveriksi MARVIN-tuolit Askosta. Ensin olin mattapintaisen pöydän kannalla, mutta saatiin paketista vielä alejen loppusuoralla niin lyömätön tarjous liikkeestä, että valinta oli sitä myöten selvä. Tuoleissa kuitenkin olisi vielä pelivaraa, ja niistä olen edelleenkin hieman epävarma. Viikon ajan ollaan niitä jo metsästetty, pohdittu ja venkslattu. Kaikki huonekaluliikkeet on koluttu, mutta vielä mikään ei ole kolahtanut ihan täysillä, ei edes nuo Marvinit.

Koko valkea ruokaryhmä on mun mielestä aina varma ja tyylikäs vaihtoehto. Keinonahka on helppo puhdistaa ja on myös suhteellisen ajaton. Siksi nyt ollaan päätymässä Marvineihin. Se siinä ehkä vähän mietityttääkin, haluaisin sisustukseen vähän persoonaa esiin. Ettei tuo ryhmä olisi nyt vähän tylsä? Mitä ootte mieltä? Antaa ainakin pelivaraa tuoda yllätyksellisyyttä muilla, pienemmillä sisustusjutuilla.

ruokaryhmäuuteenkotiin0Ruokapöytä, Asko  1. Asko 2. Jysk 3. IKEA 4. Asko

Kollaasissa on siis kaikki neljä mallia mitä ollaan pyöritelty mielessä pöydän kaveriksi. Käytännöllisyys ratkaisee aika pitkälti, mutta myös ulkonäkö saisi olla ajaton omalla twistillään.

Minkä näistä te pistäisitte pöydän ääreen? Mielipiteitä kehiin kiitos! Nimittäin meidän pitää vielä tänään vahvistaa ruokaryhmän tilaus. Ei siis kiire ollenkaan 😉

Tags : sisustus, uusi koti

Previous INSTAWEEK #4
Next BLOGIMAMAT BEHIND THE SCENES

Related posts

Twitter !

IHANA LIGHTBOX JA VINKKI YSTÄVÄNPÄIVÄÄN

MINI´S CLOSET // RENNOSTI LAUANTAINA

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Jenna sanoo

    27.1.2015 14:47

    Marvinit ehdottomasti! Todella tyylikkäät! 🙂 Eikä oo mun mielestä liian tylsä ryhmä ollenkaan, kun kuitenkin sitten esim. matolla, tableteilla, kaitaliinalla, kukilla yms saa tuotua ilmeeseen väriä. Ja niitä voi vaihdella vaikka vuodenaikojen mukaan 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 13:21

      Totta puhut 🙂 Marvinit tilattiinkin, ne sopii varmasti parhaiten uuteen kotiin ja nyt oon tosi tyytyväinen päätökseen!

      Vastaa
  2. Petra sanoo

    27.1.2015 15:03

    Jes, hienoa jos pääsette uuteen kotiin! Mä olen ehdottomasti 1. Marvinin kannalla!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 13:22

      On kyllä, aletaan olla tosi täpinöissään! Vaikka ei sitä ehkä vielä ihan täysillä tajuakkaan että parin viikon päästä pitäis olla jo muuttolaatikot suurinpiirtein pakattuna 😀 Marvinit tilattiin!

      Vastaa
  3. Nelli sanoo

    27.1.2015 15:04

    Meillä on tuo samainen pöytä juurikin marvineilla, eli suosittelen! Ja ei omaan silmään tylsä, vaan nimenomaan ajaton! 🙂 ja noi nahkatuolit on ihan mahtavat lapsiperheessä! Ja laatu on ollut todella hyvä! :))

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 13:23

      Jee jee, me nyt sit samistellaan 😉 Kiva kuulla että ootte ollut tyytyväisiä valintaan!

      Vastaa
  4. Anonyymi sanoo

    27.1.2015 15:06

    2 !!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 13:23

      Ne ois ollut kyllä kans ihanat, mut nyt kuitenkin otettiin nuo Marvinit 🙂

      Vastaa
  5. Noora sanoo

    27.1.2015 16:09

    Hei! Pakko vain tulla kommentoimaan noista Askon Romeo tuoleista. Meillä on samantapaiset ja valitettavasti jo yhdestä selkänoja rikki. Niitä tuoleja en siis suosittele.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 13:25

      Joo niistä kuultiin paljon huonoa joten jätettiin ne pois laskuista nopeesti 🙂

      Vastaa
  6. tintti. sanoo

    27.1.2015 16:26

    3. IKEA 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:53

      Kiitti mielipiteestä, tilattiin kuitenkin nuo Marvinit 🙂

      Vastaa
  7. Emma sanoo

    27.1.2015 17:01

    http://jysk.fi/olohuone/tuolit/ruokapoydan-tuolit/ruokapoydan-tuoli-hammel-keinonahka Meiltä löytyy nämä (käsittääkseni näitä samoja, mut eri nimellä on jossain kalustekaupassa siis valkosinakin) ja ne on iiihan sika mukavat istua! Romeot oli puolestaan mun vanhemmilla joskus ja noi jalat lähti leviämään niissä ajan saatossa, eli muuttuivat tooodella huteriks! Marvinit näyttää kyllä jämäkiltä ja siisteiltä ”perustuoleilta” ja ehdottomasti mun mielestä paras valinta noista ehdolla olevista! 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:54

      Nuo tuolit näyttää kyllä tosi mukavilta 🙂 Toivottavasti nuo Marvinitkin nyt ovat kun ne tilattiin. Romeoista kuultiin niin paljon huonoo että unohdettiin ne heti alkuun 🙂

      Vastaa
  8. Soikkeli sanoo

    27.1.2015 17:41

    Marvinit, nuo muut eivät sovi muotoilultaan (imo) noin massiviset ja suorakulmaiset jalat omaavaan pöytään.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:54

      Ne me otettiin 🙂

      Vastaa
  9. janika sanoo

    27.1.2015 19:07

    Meillä just tuo ruokaryhmä, Marvinin mustanahkaisilla tuoleilla! Tykätään! Huiput istua ja jykevät, tyylikkäät;))

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:55

      Jee kiva kuulla hyviä kokemuksia 🙂 Eli tuskin oli meilläkään vika hankinta!

      Vastaa
  10. Terhi sanoo

    27.1.2015 19:11

    Marvinit ihanan ajattomat ja suoralinjaiset. Itseeni myös iskee nuo Klarup tuolit. Olen aina tykännyt tuon tyylisistä tuoleista ja ihaillut kaupassa, mutta toisaalta en tiedä sopisiko ainakaan omaan kotiin. Kuitenkin jalka osa on aika mutkikas ja sitä kautta huomiota vievä, joten ehkä myös levoton? Äh olisikin joskus sellainen tilanne, että tietäisi heti ensi näkemältä mitkä haluaa ja vielä viikkojenkin päästä olisi samaa mieltä! 😀 Marvinit ainakin tässä tapauksessa ehkäpä se ”varmin” valinta.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:57

      Noi Klarupit olis ollut ihanan persoonalliset, mutta kuitenkin niin kopiot niistä Eamseista että toisaalta ärsytti 😀 Marvinit meille siis tulee, ovat varmasti ne ajattomimmat ja käytännöllisimmät lasten kanssa 🙂

      Vastaa
  11. Julia sanoo

    27.1.2015 19:14

    Marvineille ääni täältäkin! Ainoat tukevan oloiset. Meillä myös nuo Romeot ja on tosi rimpulat 🙁

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:58

      Joo ne kieltämättä ehkä vähän näyttikin rimpuloilta 😛 Marvinit meille nyt tulee.

      Vastaa
  12. sasu sanoo

    27.1.2015 19:38

    Moikka! Kannattaa harkita vielä noita nahkapäällysteisiä tuoleja, sillä niihin voi herkästi tulla ikäviä jälkiä esim farkkujen napeista :/

    Vastaa
    • Essi sanoo

      29.1.2015 23:59

      Meillä on tälläkin hetkellä keinonahkaiset ja hyvinä ovat pysyneet 🙂 Puuhun ja vaneriin sitten tuleekin niitä naarmuja, eli en tiedä mikä olisi paras ettei jäisi mitään jälkiä ?

      Vastaa
  13. Tuulis sanoo

    27.1.2015 19:39

    Marvin ehdottomasti 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.1.2015 00:00

      Marvin it is 😉

      Vastaa
  14. Iina sanoo

    27.1.2015 19:56

    En suosittele tuoleja nro 4. Meillä on ne,ovat ihme ”linkkurat” ja kolisee inhottavasti parkettia varten. Uuteen kotiin olisi tarkotus ostaa uudet tuolit,vaikka noikin on vasta 1-2vuotta..

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.1.2015 00:00

      Tällästä kommenttia tuli useilta 😛 Ei siis Romeoita meille.

      Vastaa
  15. Sanna sanoo

    28.1.2015 00:49

    Meillä on Marvinit mustana. Olen tykännyt tosi paljon, on helppo pitää puhtaana lapsiperheessä ja tosi hyvä istua eikä ole jäänyt farkkujen napeista tms. jälkiä. Kuudesta tuolista kahdessa on kylläkin tikkaukset ratkeilleet ja yhdessä jopa nahka on alkanut tosi ikävästi koko istuinosasta rakoilemaan. Loput näyttävät edelleenkin kuin uusilta. Noista vaihtoehdoista kuitenkin varmasti mukavimmat tuolit!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.1.2015 00:01

      Se voi olla että on ollut maanantaikappale tuo yksi, kannattaa reklamoida jos ovat tuoreet tuolit 🙂 Mutta kiva että ootte kuitenkin enimmäkseen tykänneet, toivottavasti meilläkin toimii 🙂

      Vastaa
  16. Tuulis sanoo

    28.1.2015 07:29

    ja se piti vielä laittaa että mä ostin taannoin ton jyskin klarupin lapsen tuoliksi koulupöytään, toimii siinä hyvin, mutta en ostais ruokapöydän tuoliksi…

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.1.2015 00:02

      Mä mietin sitä kans meille työhuoneeseen tai eteispenkiksi 🙂

      Vastaa
  17. Johannaa sanoo

    28.1.2015 12:33

    Klarupit miellyttää omaa silmää eniten!:)

    Vastaa
    • Essi sanoo

      30.1.2015 00:02

      Ne ois ollut kans kyllä ihanat 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään