• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

PINKIT BILEET

11.3.2015 in yleinen

minea3vee7 minea3vee5 minea3vee minea3vee3 minea3ve minea3vee8 minea3vee4 minea3vee1minea3vvMINEA0

Eilen päästiin taas viettämään erityiskivaa iltapäivää, kun viimein päästiin juhlimaan suloista kolme vuotiasta Mineaa. Yhdet kekkerit jouduttiin jo aiemmin siirtämään kun yli puolet porukasta oli sairaana, eli joo, on ne kevätflunssat riepotelleet myös tän ystäväpiirin perheitä. Siitä huolimatta pienen neidin pinkit kemut oli oikein onnistuneet myös näin jälkäkäteen. Lapset leikkivät sovussa, mutta meidän pikkuneiti pelkäsi aika rajustikin Pablo-koiraa ja ilta oli murulla vähän itkuinen, tosin jätski kyllä maistui… Jäätelöbaari muutenkin sai jokaisen pikkusuun napsaamaan ennätyksellisesti ennen herkkupöytään kutsumista. Ihan sika kiva idea Melinalta tarjoilujen suhteen, jädet maistui jokaiselle nassikalle varmasti paremmin kuin se perinteinen kermainen synttärikakku. Oli namuja, kastikkeita ja strösseleitä joka makuun. Vitsi jos Milan synttärit ei olisi kesän kuumimpaan aikaan peesaisin idiksen jätskibaarista myös meidän tuleviin juhliin!

Tää kekkereiden lisääntyminen on muuten ihan selkeesti myös yksi iso kevään ja kesän lähestymisen merkki. Eikö ookkin? Meillä ainakin jo nyt tuntuu siltä että lähes joka viikolle on jotain kissanristiäisiä ja ohjelmaa tiedossa. Apua mitähän kesästä tulee, keretäänkö mökille ollenkaan kun on niin paljon menoa ja meininkiä…

Kiitos vielä bileistä emännälle ja sankarille sinne bloginaapuriin! Sekä tietysti Katriinalle, Paulalle ja Evelinalle sekä lapsille jälleen kerran niin piristävästä seurasta.

Nyt parin päivän treffailuiden jälkeen huomenna blogissa vuorossa on TAAS Matti Myöhäisen mietteitä välikaudesta. Meillä nimittäin ulkoilu tuottaa nyt isosti vaivaa, koska A. meillä ei ole vielä kuravaatteita, koska B. neonpinkki toppis ei sovi yhteen kuran kanssa ja koska C. syksyn välikausivaatteet on jo auttamattomasti pieniä. Viikonloppuna on oikeastaan pakko lähteä ostamaan ainakin kurikset. Vinkatkaa mulle mistä niitä kantsii etsiä? Edullisuus ja laadukkuus sais olla sopivassa suhteessa? Entä meneekö teidän taaperot haalarilla vai takki+housu-setillä tän kevään? HUOMISEEN!

Tags : arki, lapsijutut, ystävät

Previous LOUNASVIERAITA JA AURINKOENERGIAA
Next ARKISAFKAA // PARAS BOLOGNESE

Related posts

HEI HEI KAKSPLUS – BLOGI MUUTTAA!

Instaweek #35

EKA BUSSIREISSU JA IHANA PAPU

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Veera sanoo

    11.3.2015 23:22

    Tohon kurahousu kysymykseen en osaa kokemuksella vastata mutta ehkä jostain peruskaupasta, esim Prisma vois löytyä hinta-laatusuhteeltaan ihan hyviä. Itse ostin hyvien kokemusten perusteella meidän neidille välikausihaalariks Name Itin softsellhaalarin, jossa vesipilari on 8000.. Ja noissa yksivärisissä on hauska taikamateriaali, eli kun se kastuu, sen pintaan tulee pieniä kukkia ja palloja tyttöjen väreissä.. Hintaa oli tuolla joku 55€..
    Täältä ainakin löydät kyseistä haalaria jos se kiinnostaa http://www.lastenvaatekaappi.fi/product_details.php?p=2690

    Noi oli tosiaan saanu paljon kehuja ja nyt odotan innolla millon meidän neidille saan tuon päälle laittaa.. Otin jo syksyllekin saman haalarin isompana eri kuosilla..Hinta-laatusuhde pitäs olla hyvä.. 🙂

    Vastaa
  2. Emmi - Yhteenkasvettu sanoo

    12.3.2015 08:54

    Pompin välikausihaalarilla meidän poitsu kulkee tämän kevään, mutta on niin pieni vielä että tuskin kovasti kuraisissa paikoissa vielä liikkuu 🙂

    Ihana tuo Milan mekko!

    Vastaa
    • Jenni sanoo

      12.3.2015 13:13

      Hei, suosittelen ettimään haalarin jossa alaosa on kurismatskua! Meillä pojalla lassie merkiltä semmonen ja on ollu ihan paras. Ei tarvii joka päivä miettiä millä varusteella lähtee pihalle..

      Vastaa
  3. TiinaFitfatmama sanoo

    12.3.2015 14:20

    Meidänki pitäs hankkii kurahanskat, eetu ku rupee ja heiluttelee käsiä rapakoissa niin mieluusti :D.

    Välikauteen meillä on popin fleecellinen puku ja hie osteluun rodinin musta pico 🙂

    Vastaa
  4. Vauvasekoitin sanoo

    12.3.2015 21:54

    Meillä on käytössä Polarn o Pyretin fleecevuorillinen haalari. Se on ollut aivan mainio, kestänyt hienosti eikä tosiaan päästä vettä lainkaan läpi eli kuravaatteita ei erikseen tarvitse. Mutta kieltämättä tuolla haalarilla on myös hintaa…

    Tuli mieleen vinkata siitä uudesta Halosen liikkeestä, joka vaihtoi nyt paikkaa. Siellä on tämän viikon loppuun asti kaikki normaalihintaiset tuotteet -20% ja kyllä siellä suht laaja lastenvaatepuoli näytti olevan. Jostain kumman syystä Sokoksella oli myös pari viikkoa sitten ihan välikausihaalareita -30%, ehkä sekin kannattaa käydä vilkaisemassa.

    Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään