• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

PIHA KESÄKUNTOON & BOSCH-ARVONTA

24.5.2017 in yleinen

Kaupallisessa yhteistyössä Bosch*

Kesä, se on vihdoin tainnut saapua myös tänne meidän leveysasteille? Kyllä sitä on odotettukin. Toivottavasti lämpimiä hellepäiviä saadaan tälle kesälle runsaasti enemmän kuin viime vuodelle ja ulkona saa nauttia auringosta yllin kyllin. Viime viikonloppuna otettiinkin lämmöstä heti kaikki irti ja pistettiin innolla meidän pihaa ja terassia kesäkuntoon. Viime vuonna ei oikein ollut aikaa eikä jaksamista pitää pihasta kovin kummoista huolta, joten kaikki se mitä jätettiin silloin tekemättä on tänä kesänä edessä. Hommaa kyllä riittää, mutta nyt on ekat jutut hoidettu ja mä oon oikeastaan kaikesta puuhasta vain innoissani. Tiedä vielä millainen harrastelija puutarhuri meikäläisestä kuoriutuu? No ei ehkä sentään, mutta kaikenlaista kivaa oon jo suunnitellut tälle kesälle.

Piha kesäkuntoon – projekti aloiteltiin lauantaina ja ekana otettiin työnalle meidän takapihan terassi. Tää meidän ”uusi koti” on nähnyt jo pari kesää, eikä olla käsitelty terassilautoja kertaakaan. Tuo homma on kyllä ollut keväisin ja syksyisin mielessä, mutta kas kummaa siihen ei vaan ole löytynyt mukamas aikaa. Nyt puu alkoi talven jäljiltä jo olla kuitenkin siinä kunnossa, että öljykäsittely oli pakko tehdä. Valittiin Tikkurilan Tuohi sävyllä sävytetty puuöljy ja terassista tulikin todella kiva meidän mielestä. Sunnuntaina myös etukuisti sai saman käsittelyn ja sävyn ylleen. Mitä te tykkäätte?

Viime viikonlopun jäljiltä olen myös yhtä suurta kokemusta rikkaampi. Sillä ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni nurmikkoa. Oli muuten jännää hei! Oon tähän pisteeseen asti kartellut tuota hommaa jostain syystä, ehkä siksi, että oon mieltänyt sen sille kuuluisalle miestenhommat-listalle. Nyt kuitenkin mun oli pakko päästä koeajamaan heti meille testikäyttöön saapunutta akkukäyttöistä ja kevyttä Boschin leikkuria. Tai ei ehkä pakko, mutta nakki napsahti mulle, kun Nikolla meni koko viikonloppu terassien kunnostushommissa. Onneksi napsahti, sillä nurtsin leikkuuhan oli yllättävän kivaa puuhaa. Näkee työnsä tuloksen heti ja pihalla on pienellä vaivalla heti siistimpi habitus.


Tähän positiiviseen ajokokemukseen varmasti vaikutti suuresti se, että ajoväline oli todellakin kohdallaan. Ei mikään painava, käyntiin vedettävä bensaleikkuri, vaan kevyt, hiljainen ja helppo käyttöinen nykyaikainen ruohonleikkuri. Mikä parasta, se silti omaa mahtavan leikkuutehon ja jättää nurtsin kauniin tasaiseksi. Touhussa ei myöskään tarvinnut sotkea vaatteita ajettuun nurmikkoon, sillä Rotak 370 LI leikkurissa on 40 litran tilava säiliö, joka nappaa mukaansa ajetun nurtsin. Isoimmat pointsit tippuu akkukäyttöisyydestä. Eipä jää nimittäin enää nurtsi leikkaamatta bensan loppumisen vuoksi, kun kotona saa ladattua akut leikkuriin. Kyllä on nykyään hommat tehty helpoksi!


Innostuin leikkurista jopa siinä määrin, että lupasin Nikolle, että voin leikata vaikka koko kesän nurmikot. Onhan mies hoitanut tähän astiset kesät, niin ehkä se on jo mun vuoro. Eikä muuten oo pöllömpää tapaa rentoutua kesäiltana – vähän hyötyliikuntaa, kuunnella koneen tasaista surinaa ja tuoksutella vasta ajetun nurmikon tuoksua! Näin kotiäidin vinkkelistä ainakin kuulostaa ihan kivalta, varsinkin jos sillä saa vastavuoroisesti nakitettua miehen hoitamaan iltataistelut lasten kanssa…

Superkivana juttuna saan tähän loppuun laittaa teille vielä arvonnan käyntiin! Sillä myös yksi teistä pääsee kokeilemaan Boschin uutuussarjan akkukäyttöistä puutarhatyökalua. Näissä kaikissa työkaluissa on ideana kestävät akut, joita voit käyttää myös muissa sarjan koneissa. Johdottomia työkaluja yhdistää erityisesti myös helppokäyttöisyys. Arvon yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisen Bosch-työkalun TÄSTÄ LISTASTA. Jos juuri teidän puutarhasta puuttuu tältä kesältä vielä akkukäyttöinen ruohonleikkuri, moottorisaha, trimmeri tai vaikka lehtipuhallin, niin nyt kannattaa ehdottomasti osallistua arvontaan. Kurkkaa siis koko akkukäyttöisten tuotteiden valikoima TÄSTÄ ja heitä kommenttiboxiin toiveesi – mikä puutarhatyökalu olisi paras just teille? Jätä kommentti toimivan sähköpostiosoitteen kanssa 29.5.2017 mennessä ja olet mukana. Onnea arvontaan! <3

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : arvonta, kaupallinen yhteistyö, kesä, meidän koti

Previous KYMMENEN VUODEN FACEBOOK-PROFIILIKUVAT
Next EI UNIKOULULLE – MISTÄ SIIS APUA ÖIHIN?

Related posts

ÖVEREIN KINDERKAKKU IKINÄ

IHANAA JOULUA 2014!

Vauvahankinnat vaiheessa

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Tiina sanoo

    24.5.2017 12:00

    Akkukäyttöinen 430l olisi unelmien täyttymys ❤ nurmikkoa riittää ja aina tuntuu bensa olevan lopussa ?

    Vastaa
  2. Salla sanoo

    24.5.2017 12:50

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430l kelpais kyllä meille, kun omaa ruohonleikkuria ei vielä ole. 🙂

    Vastaa
  3. Sanna sanoo

    24.5.2017 12:58

    Akkuruohonleikkuri tulisi tarpeeseen
    🙂

    Vastaa
  4. Paula sanoo

    24.5.2017 13:10

    Akkuruohonleikkuri, joko 370 tai 430 L. Meillä palvellut jo 7 kesää edellisiltä asukkailta jäänyt ruohonleikkuri joten uusi olisi niin paikallaan!

    Vastaa
  5. Iita sanoo

    24.5.2017 13:11

    Tuo ruohonleikkuri! Meillä on vaan sellainen ajettava mitä en uskalla ajaa kun piha on sen verran rinteinen joiltain kohti että pelottaa ajatuskin, joten tähän asti nurmikon huolto on ollut vain miehen vastuulla. Just tänään tuijotin ikkunasta ulos ja mietin että olispa tavallinen leikkuri niin olisin voinut käydä surauttamassa nurmikon kuntoon. 😀

    Vastaa
  6. Kirsi Huotari sanoo

    24.5.2017 13:18

    Akkuruohonleikkuri ois tosi mahtava, entinen vetelee jo viimeisiään.

    Vastaa
  7. Sini sanoo

    24.5.2017 13:19

    Hei, viime kesänä ehdimme juuri ostaa uuden ruohonleikkurin, mutta akkulehtipuhallin olisi kova sana helpottamaan syksyn haravointiurakkaa 🙂

    Vastaa
  8. Heidi Leinonen sanoo

    24.5.2017 13:31

    Huippu arvonta! https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/rotak-430-li-3165140895460-199945.jsp
    Olisi ehdoton valinta!

    Vastaa
  9. oona sanoo

    24.5.2017 13:33

    https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/akkuruohonleikkurit-199945.jsp

    No siis RUOHONLEIKKURI meiltä puuttuu. istutettiin keväällä nurmikon siemet ja nyt sitten nurmi odottaa leikkuuta. ollaan trimmeril ajeltu hätätapauksessa mutta kyl kunnon leikkuri ois tarpeeseen :)MUKANA!ja akkukäyttöisenä kiitos <3

    Vastaa
  10. Vesku sanoo

    24.5.2017 13:36

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi tarpeeseen. 430l !Mukana arvonnassa. Tämä onkin hyvä kerrankin arvonta joka kiinnostaa myös meitä miehiä!

    Vastaa
  11. Vesku sanoo

    24.5.2017 13:39

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430l. Kerrankin arvontaa joka kiinnostaa myös meitä miehiä!

    Vastaa
  12. Vesku sanoo

    24.5.2017 13:40

    akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430l

    Vastaa
  13. Jenni sanoo

    24.5.2017 13:45

    Kyllä juuri tuolla akkuruohonleikkurilla olisi mukava ajella uusi nurmikko☀️

    Vastaa
  14. mirva sanoo

    24.5.2017 13:46

    Moottorisaha meiltä (mieheltä) puuttuu ? Semmoista kauan jo haaveillut,josko nyt saisin hänet sillä yllätettyä ?

    Vastaa
  15. Aurinko sanoo

    24.5.2017 13:46

    Akkuruohonleikkuri ois mahtava.

    Vastaa
  16. Jenni sanoo

    24.5.2017 13:47

    Kyllä tuolla akkuruohonleikkurilla kelpaisi uusi nurmikko ajella☀️

    Vastaa
  17. Evelina M. sanoo

    24.5.2017 13:51

    Meille ois kans tarpeeseen tuo akkukäyttöinen ruohonleikkuri. Tällä hetkellä meillä on naapurin kanssa ”yhteinen” ja joudutaan aina menemään niiden pihalle hakemaan se.. Joten oma helpottaisi elämää kummasti ja tulisi ehkä ajettuakin useammin! 😀

    Vastaa
  18. Lotta sanoo

    24.5.2017 13:55

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri ois kyllä kiva! Rotak 430 LI 🙂

    Vastaa
  19. Sanna sanoo

    24.5.2017 14:03

    Trimmeri olisi loistopalkinto meidän kotiin! <3

    Vastaa
  20. Elina sanoo

    24.5.2017 14:04

    Tommonen akkutrimmeri olis meille hyvä. Sais kukkapenkin ym.reunukset siistittyä. Ruohonleikkuri jo löytyy.

    https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/advancedgrasscut-36-3165140887748-199946.jsp

    Vastaa
  21. Anne sanoo

    24.5.2017 14:08

    Ehdottomasti mukana! ruohonleikkuri olisi lottovoitto!

    Vastaa
  22. Teija sanoo

    24.5.2017 14:20

    Tämä:https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/advancedgrasscut-36-3165140887779-199946.jsp

    Vastaa
  23. Marja sanoo

    24.5.2017 14:21

    Ooh toi akkuruohonleikkuri!!!! Just on ostoslistalla mutta tällä hetkellä ei raaskis ostaa!

    Vastaa
  24. Henriikka sanoo

    24.5.2017 14:25

    Tarvittaisiin ruohonleikkuri tulevan kodin pihanhoitoon! 🙂

    Vastaa
  25. Jenna sanoo

    24.5.2017 14:28

    https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/art-23-18-li-3165140850384-199946.jsp ehdottomasti akkukäyttöinen trimmeri olisi meidän pihalle täydellinen!

    Vastaa
  26. Jenni sanoo

    24.5.2017 14:29

    Trimmeri kyllä kelpaisi ? Ollaan juuri muutettu uuten kotiin ja pihan laitto olisi vasta edessä ??

    Vastaa
  27. Suvi sanoo

    24.5.2017 14:47

    Kyllä tuo akkuleikkuri 430 olisi mainio! Nurmikkoa ajettavana tontilla ihan reippaasti ja onhan tuo ympäristöystävällsempikin kuin bensavekotin. 🙂
    Kaunis tuo terassin sävy!

    Vastaa
  28. Emilia sanoo

    24.5.2017 14:53

    Meiltä puuttuu akkuporakone. Jos katsoin oikein, sellainenkin olisi tuolla valikoimassa. 🙂 https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/easyimpact-12-3165140886741-2490700.jsp

    Vastaa
  29. Tulitikkutyttö sanoo

    24.5.2017 14:58

    Trimmeri olisi mahtava! (:

    Vastaa
  30. Marika sanoo

    24.5.2017 15:03

    Ruohonleikkuri akulla olis tosi jees tuon pahalta haisevan ja kovaa ääntä pitävän rohjon tilalle!

    Vastaa
  31. Mymmeli sanoo

    24.5.2017 15:11

    Akkupensasleikkuri!, se tulisi niin tarpeeseen anopin pihamaalla, jonne pääsemme taas kesähommiin.

    Vastaa
  32. Bebene sanoo

    24.5.2017 15:40

    Akkuruohonleikkuri tulisi tarpeeseen 🙂 Meillä on vain sellainen työnnettävä moottoriton malli. Sellainen raskaskäyttöinen…

    Vastaa
  33. Suvi Kaasalainen sanoo

    24.5.2017 15:43

    Trimmeri olisi ostoslistalla 🙂

    Vastaa
  34. Krista sanoo

    24.5.2017 15:44

    Akkuruohonleikkuri 430I olis enemmän kun jees,1,5vuotta asuttu tässä omakotitalossa ja kaks ruohonleikkuria jo sanonu ittensä irti… 😀

    Vastaa
  35. Helena sanoo

    24.5.2017 16:31

    Akkukäyttöinen 430l tulis tosi tarpeeseen. Vanha kone vetelee viimeisiään.

    Vastaa
  36. Elina sanoo

    24.5.2017 16:40

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi ihana, vanha rutku vetää viimeisiään ja pihaa on 2000m2 joten siksi tämä valinta ?

    Vastaa
  37. Miia sanoo

    24.5.2017 16:45

    Akkuruohonleikkuri olisi sellainen jonka haluaisin antaa vanhemmilleni ❤️

    P.s. Kauniin värinen tuo terassin lattian väri!

    Vastaa
  38. Emmi sanoo

    24.5.2017 16:50

    Lehtipuhallin!

    Vastaa
  39. Vilma sanoo

    24.5.2017 16:52

    Akkutrimmeri

    Vastaa
  40. Emilia Laakso sanoo

    24.5.2017 16:53

    Ehdottomasti akkuruohonleikkuri! 🙂

    Vastaa
  41. Helena sanoo

    24.5.2017 16:56

    Akkukäyttöinen 430l tulisi todella tarpeeseen. Vanha leikkuri alkaa vedellä viimeisiään.Leikattaa nurmea on paljon.

    Vastaa
  42. Tuuli-Maria Huotari sanoo

    24.5.2017 17:02

    Akkukäyttöinen saha olisi mieletön! Eipä haisi vaatteet bensalle työn jälkeen. 🙂

    Vastaa
  43. Krista sanoo

    24.5.2017 17:04

    Akkuruohonleikkuri tulisi tosi tarpeeseen! 🙂

    Vastaa
  44. Mia sanoo

    24.5.2017 17:08

    Ihana terassi! Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi niin tarpeeseen uuteen kotiin.

    Vastaa
  45. Manta0 sanoo

    24.5.2017 17:08

    Akkukäyttöinen pensasleikkuri olisi todella tarpeellinen. Orapihlaja-aita pitäisi siistiä 🙂

    Vastaa
  46. Krista sanoo

    24.5.2017 17:17

    Trimmeri tai lehtipuhallin! Olis kyllä mahtava helpotus pihan ylläpitämiseen.

    Vastaa
  47. Eppe sanoo

    24.5.2017 17:46

    Tämä akku tai joku porakoneista: https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/18-v-n-power-for-all-jaerjestelmae-199944.jsp

    Vastaa
  48. Eppe sanoo

    24.5.2017 17:51

    Tämä akku tai porakone: https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/18-v-n-power-for-all-jaerjestelmae-199944.jsp

    Vastaa
    • Eppe sanoo

      24.5.2017 20:51

      Tuli vahingossa kahteen kertaan.

      Vastaa
  49. heli sanoo

    24.5.2017 17:57

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi ehdottomasti tarpeeseen. Muutettiin omakotitaloon ja nyt ois ruohonleikkurin hankinta just edessä ?

    Vastaa
  50. Lotta sanoo

    24.5.2017 18:02

    Ruohonleikkuri

    Vastaa
  51. Peace sanoo

    24.5.2017 18:12

    Rotak 430Li ois oiva vekotin. Voisin naapurillekin lainata 😉

    Ja ehkä meilläkin menis työnjako miehen kans uusiksi tuon myötä, en saa sitä bensarakkinetta edes käyntiin, väärä käynnistystekniikka kuulemma

    Vastaa
  52. Hanna sanoo

    24.5.2017 18:14

    Akkuruohonleikkuri!

    Vastaa
  53. elovena sanoo

    24.5.2017 18:16

    Oi, tuo akkukäyttöinen ruohuri tulisi mökille niin tarpeeseen. Vanha leikkuri on nyt tiensä päässä…

    Vastaa
  54. sofia sanoo

    24.5.2017 18:18

    Ruohonleikkuri ois tarpeeseen!

    Vastaa
  55. Iina sanoo

    24.5.2017 18:26

    Just kuulin ettei taloyhtiöllä oo yhteistä ruohonleikkuria, joten akkuruohonleikkuri meille!

    Vastaa
  56. Airiina sanoo

    24.5.2017 18:51

    Meillä on isohko piha ja nykyinen ruohonleikkuri nikottelee jatkuvasti ainakin näin naisihmiselle, en pysty itse ajamaan nurmikkoa vaikka haluaisin valintani olisi siis Akkuruohonleikkuri.

    Vastaa
  57. Petri sanoo

    24.5.2017 18:52

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri on valintani jos onni osuu kohdalleni.

    Vastaa
  58. Reeta sanoo

    24.5.2017 18:53

    Akkuruohonleikkuri olis meille kiva:) Vasta leikatun ruohon tuoksu on kyllä niin ihana:):)

    Vastaa
  59. Hennajenniina sanoo

    24.5.2017 18:54

    Ainoa mikä meiltä puuttuu niin on oma ruohonleikkuri, lainaamme sitä nyt appiukolta.

    Vastaa
  60. Johannna sanoo

    24.5.2017 19:06

    Porakone olisi hyödyllinen!

    Vastaa
  61. Janet sanoo

    24.5.2017 19:22

    Vanha ruohonleikkuri alkaa jo vedellä viimeisiään, joten uudelle akkuruohonleilkurille olisi kovasti tarvetta! Mies ei muuta merkkiä kuin Bosch kelpuutakaan, joten toivottavasti arpaonni suosisi meidän perhettä 🙂

    Vastaa
  62. Sanna sanoo

    24.5.2017 19:52

    Viimeistelyleikkuria tarvittaisiin.

    Vastaa
  63. Heidi sanoo

    24.5.2017 20:03

    Akkuruohonleikkuri tulisi tarpeeseen, omaa leikkuria emme vielä omista ja talo kun saadaan valmiiksi niin sinne pitäisi ruohonleikkuri ostaa. =)

    Vastaa
  64. Anne sanoo

    24.5.2017 20:11

    Trimmeri todellakin! Viime kesänä ostettiin vanha omakotitalo ja pihahankintoihin ei pystytty vielä panostamaan. Mutta näin äitiyslomalla olis IHANA yllätys saada laadukas trimmeri pihanhoitoa helpottamaan! Kiitos kivasta blogista!

    Vastaa
  65. Anette sanoo

    24.5.2017 20:16

    Akkukäyttöinen lehtipuhallin

    Vastaa
  66. Teemu sanoo

    24.5.2017 20:16

    Ruohonleikkuri, Rotak 430 LI.

    Vastaa
  67. Lilli sanoo

    24.5.2017 20:17

    Akkuruohonleikkuri 430 LI olis meille just sopiva uutta omaa pihaa varten. 🙂

    Vastaa
  68. Maria sanoo

    24.5.2017 20:17

    Voi kun on ihana piha teillä!
    Ostettiin juuri ensimmäinen ikioma asunto ja ainahan kaikennäköistä pientä menoa on aluksi, joten tämänmoinen apu olisi enemmän kuin toivottua! Akkukäyttöinen ruohonleikkuri saisi miehen (ketä sitä huijaa, myös minut;) onnesta soikeaksi! Olisihan tuo myös bensakonetta ympäristöystävällisempi ja
    kesäämme ilahduttamaan saapuva esikoinen saisi kesällä nukkua suojatulla terassilla rauhassa, kun nurmikkoa ajetaan 🙂
    Ihanaa kesää perheellenne!

    Vastaa
  69. Teemu sanoo

    24.5.2017 20:18

    Ruohonleikkuri, 430 LI olisi mainio.

    Vastaa
  70. Anna / Kukkahattuäiti sanoo

    24.5.2017 20:20

    Ruohonleikkurille olisi ehdottomasti käyttöä. Vanha kone hajosi, eikä uutta ole vielä ehditty ostaa. Ja ruohonleikkaus on muuten kivaa puuhaa!

    Vastaa
  71. Neea sanoo

    24.5.2017 20:23

    Akkuporakone voisi olla tarpeen 🙂

    Vastaa
  72. Päivi sanoo

    24.5.2017 20:26

    Olen meillä se joka leikkaa nirmikot ja nyt on meillä koneet niin kotona kuin mökilläkin päässeet sinne saattohoito vaiheeseen. Joten tämä https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/akkuruohonleikkurit-199945.jsp olis minun toive.
    Päivi
    p.helmet.l@gmail.com

    Vastaa
  73. SannaM sanoo

    24.5.2017 20:36

    Kyllä se olisi tämä akkuketjusaha: https://www.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/akkuketjusahat-199952.jsp

    Pihan puuhasteluissa olisi tarvetta 🙂 Mieheni ei usko, että nämä akkukäyttöiset olisivat yhtä hyviä, kuin polttomoottorikäyttöiset. Itse kuitenkin käyttäisin paljon mieluummin kevyttä ja hiljaista sahaa 🙂 Sittenpähän näkisi että akun voimalla tapahtuu!

    Vastaa
  74. sikkuralla sanoo

    24.5.2017 20:43

    Akkuruohonleikkuri Rotak 430 LI

    Vastaa
  75. Jenny sanoo

    24.5.2017 20:45

    Voi mikä valinnan vaikeus! Ruohonleikkuria emme edes omista, kun olemme ulkoistaneet 2000neliön tonttimme nurmikonleikkuun, mutta kolmella pitkällä rajalla on pensasaita, joka tulee leikata joka syksy. Meillä on vanha sähkökäyttöinen pensasleikkuri, joten olisi ihana, jos ei tarvitsisi aina viritellä monen montaa jatkojohtoa, että pääsee viimeisenkin peränurkan leikkaamaan! Siispä valintani taitaa kallistua akkukäyttöiseen pensasleikkuriin 🙂
    (Vaikka oishan lehtipuhallinkin oiva apu :D)

    Vastaa
  76. Heidi sanoo

    24.5.2017 20:45

    Akkuruohonleikkurille olisi kovasti käyttöä, kun ei ole minkäänlaista leikkuria tällä hetkellä.

    Vastaa
  77. Elina.P sanoo

    24.5.2017 20:48

    Ehdottomasti akkukäyttöinen ruohonleikkuri, meidän nykyinen leikkuri vetelee viimeisiään ja se bensan haju nurmikkoa leikatessa ei ole mikään ihanin tuoksu 😉

    Vastaa
  78. Pauliina sanoo

    24.5.2017 20:48

    Ruohonleikkuri on vielä ostoslistalla. Eli ehdottomasti se!

    Vastaa
  79. Heljä sanoo

    24.5.2017 20:48

    Akkuruohonleikkuri tulevalle pihamaalle tulisi tarpeen ?

    Vastaa
  80. Henna sanoo

    24.5.2017 20:49

    Akkupensasleikkuri tulisi ehdottomasti tarpeeseen! ?
    helindho@gmail.com

    Vastaa
  81. Annika.J sanoo

    24.5.2017 20:51

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430 🙂
    tämä menisi lahjaksi miehen vanhemmille joilla on iso piha

    Vastaa
  82. Jenna sanoo

    24.5.2017 20:51

    Meille valmistui talvella talo, ja nyt olisikin tarve hankkia kaikenlaista laitetta pihaa varten. Ehkä tärkeimpänä valitsen kuitenkin tuon ruohonleikkurin, joka olisi akkukäyttöisenä ihan huippu!

    Vastaa
  83. Maiju sanoo

    24.5.2017 21:01

    Akkuruohonleikkuri!

    Vastaa
  84. R sanoo

    24.5.2017 21:12

    Trimmeri on ollu haaveena monta vuotta ja olisi erittäin hyödyllinen! Mutta ku ihminen saa kyllä kaikkea muuta ostettua mutta ei semmosta mitä oikeasti tarvii 😀

    Vastaa
  85. Elina sanoo

    24.5.2017 21:16

    Ruohonleikkurin osto on meillä edessä tänä kesänä, joten tuollainen akkukäyttöinen ruohonleikkuri kelpaisi meilleki!

    Vastaa
  86. Mari sanoo

    24.5.2017 21:16

    Ruohonleikkuri, muutettiin Juuri omakotitaloon ja leikkuri puuttuu ?

    Vastaa
  87. Emmi sanoo

    24.5.2017 21:18

    Meillä on vastavalmistunut talo ja tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus päästä kylvämään nurmikonsiemen, joten Akkuruohonleikkuri Rotak 430 LI olisi suurelle pihalle oikein sopiva! Lisäksi tämä on ympäristöystävällisempi kuin bensalla toimiva,mikä on meille tärkeä asia ?

    Vastaa
  88. Sannak sanoo

    24.5.2017 21:21

    Rotak 430 LI kelpasi tänne myös!:)

    Vastaa
  89. m sanoo

    24.5.2017 21:22

    Akkuviimeistelyleikkuri (trimmeri) olis aivan huippujuttu! Onpa kiva arvonta näin kevään kynnyksellä! 🙂

    Vastaa
  90. Iitu sanoo

    24.5.2017 21:38

    Ruohonleikkurin uusiminen edessä? osuisi….

    Vastaa
  91. Matleena sanoo

    24.5.2017 21:43

    Arvonnassa mukana! Rotak 430L akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi täydellinen häälahja veljelleni ja hänen tulevalle vaimolleen, jotka juuri ostivat itselleen omakotitalon ihanalla pihalla.

    Vastaa
  92. Hanna sanoo

    24.5.2017 21:45

    Mukana, kyllähän se valinta taitaisi kallistua akkukäyttöiseen ruohonleikkuriin 430l

    Vastaa
  93. Henna sanoo

    24.5.2017 21:47

    Akkuruohonleikkuri tulisi kyllä tarpeeseen! 🙂

    Vastaa
  94. piitu sanoo

    24.5.2017 22:08

    Akkuketjusaha. Ei tarvitsisi enää tylsillä kirveillä yrittää!

    Vastaa
  95. Sanna sanoo

    24.5.2017 22:16

    Meillä myös paritalo, moottorisahalla olisi käyttöä 🙂 mahtava palkinto!!!!

    Vastaa
  96. Nina sanoo

    24.5.2017 22:17

    Ehdottomasti akkuruohonleikkuri korvaamaan nykyistä manuaalista ruohonleikkuriamme. Sujuisi pienen pihamme nurmikentän huoltaminen huomattavasti kepeämmin 🙂

    Vastaa
  97. Johhu sanoo

    24.5.2017 22:23

    Vitsi mikä arvonta! Ruohonleikkurille olisi huutava pula! Valitsisin pinta-alan perusteella saman ruohonleikkurin kuin sulla!

    Vastaa
  98. Minsku sanoo

    24.5.2017 22:36

    Ehdottomasti ruohonleikkuri ☺️!
    Ensimmäinen kesä omassa talossa, joten leikkuri tulisi todella tarpeeseen. Ihan huippu arvonta ??!

    Vastaa
  99. Mummo ja koira sanoo

    24.5.2017 22:38

    Akkuketjusahalle löytyisi käyttöä.

    Vastaa
  100. Natja uutela sanoo

    24.5.2017 22:47

    Akkuruohon leikkuri tulisi käyttöön:)

    Vastaa
  101. Roosa sanoo

    24.5.2017 22:54

    Ruohonleikkuri!

    Vastaa
  102. Ida Kiviluoto sanoo

    24.5.2017 22:57

    Oi! Pensasleikkuri ois todellakin tarpeeseen. Ja ruohonleikkuri. Ja ja ja…

    Vastaa
  103. Emmi sanoo

    24.5.2017 22:58

    Aivan ihana piha teillä! 🙂 Ja tuo nurmikko.. ja leikkuri <3 Voin jo itsekin kuvitella, kuinka vaihdan lasten kanssa iltataistelut nurmikon ajoon! Eli mulle arvonnassa tommonen hieno Akkuruohonleikkuri Rotak 430 LI, kiitos <3

    Vastaa
  104. Saila sanoo

    24.5.2017 23:02

    Viimeistelyleikkuri. Sillä sais helposti pensaiden yms. aluset, kun istuttava ruohonleikkuri on välillä vähän kömpelö ahtaissa paikoissa.

    Vastaa
  105. Piia sanoo

    24.5.2017 23:11

    Onpa osuva juttu ? Meillä on eka oma talo ja nurmikon perustamis puuhissa tämäkin päivä mennyt. Helppo valinta, eli ruohonleikkuri olis mun valinta, akkukäyttöinen 430l!

    Vastaa
  106. Tanja sanoo

    24.5.2017 23:13

    Akkuketjusaha puuhommiin.

    Vastaa
  107. Ulla/unelmien elämistä sanoo

    24.5.2017 23:16

    Akkulehtipuhallin. Aika ei oo yhtään kullannut muistoja viime syksyn älyttömästi haravointi urakasta!!!!

    Vastaa
  108. Sara sanoo

    24.5.2017 23:19

    Akkuketjusaha mökille puuhommiin. 🙂

    Vastaa
  109. K sanoo

    24.5.2017 23:20

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 🙂

    Vastaa
  110. maija sanoo

    24.5.2017 23:26

    Oih. Ruohonleikkuri 430LI vanhan savuttavan häkkyrän tilalle <3

    Vastaa
  111. Roosa sanoo

    25.5.2017 00:04

    Omalle äidille akkukäyttöinen 430l ruohonleikkuri ? on jaksanut niin monet vuodet leikata nurmikon vaikka miehiäkin talossa.. ? parempi leikkuri tulis tarpeeseen!

    Vastaa
  112. Elise H. sanoo

    25.5.2017 00:18

    Akkuketjusaha olisi tarpeellinen mökillä 🙂

    Vastaa
  113. Veera sanoo

    25.5.2017 00:27

    Akkuleikkuri olisi aivan timantti – tuota bensakonetta kun saa repiä rystyset verillä käyntiin. Oliko se muuten Tuohi sen harmaan oikea sävy?!

    Vastaa
  114. Nanna sanoo

    25.5.2017 00:28

    Akkuketjusaha olisi tarpeellinen. Antaisin miehelleni lahjaksi <3 On toivonut sellaista.

    Vastaa
  115. Anna Lindberg sanoo

    25.5.2017 00:35

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi loistava vanhan yli 20v palvelleen leikkurin tilalle ja mikä parasta niin nurmikko ei enään kulkeutuisi pikkujalkojen mukana sisälle ?.

    Vastaa
  116. Petra sanoo

    25.5.2017 00:59

    Akkuketjusaha tulisi tarpeeseen! 🙂

    Vastaa
  117. Halejo sanoo

    25.5.2017 01:24

    Lehtipuhaltimelle olisi kyllä tarvetta. Saisi lehdet ja havunneulaset helposti katoltakin poistettua. 🙂

    Vastaa
  118. Petra sanoo

    25.5.2017 02:59

    Vaikea valinta, ketjusahalle olisi heti käyttöä, mutta toisaalta laadukas ruohonleikkurikin palvelisi varmasti useamman vuoden, vaikkei nykyisen kotimme nurmialueet kovinkaan isoja ole 🙂 Eli, jos voitto osuisi kohdalleni valitsisin joko ketjusahan tai ruohonleikkurin! ?

    Vastaa
  119. Sini sanoo

    25.5.2017 03:04

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430! 🙂

    Vastaa
  120. Mai sanoo

    25.5.2017 04:50

    Akkuruohonleikkuri. Aurinkoista kevään jatkoa!

    Vastaa
  121. Iida sanoo

    25.5.2017 07:29

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi perheellemme niin tarpeellinen?

    Vastaa
  122. Mamalina sanoo

    25.5.2017 07:34

    Akkukäyttöinen trimmeri 🙂 saisi pihastakin viimeistellyn näköisen

    Vastaa
  123. Jenni sanoo

    25.5.2017 08:16

    Pensasleikkuri, käsipelillä vähän raskasta ollut ?

    Vastaa
  124. Kme sanoo

    25.5.2017 08:30

    Ehkä mä kallistuisin tohon ruohonleikkuriin…

    Vastaa
  125. Anne sanoo

    25.5.2017 08:33

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri! 🙂

    Vastaa
  126. Stina sanoo

    25.5.2017 08:50

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430l helpottaisi mökillä elämää.

    Vastaa
  127. niina sanoo

    25.5.2017 09:13

    Ehdottomasti ruohonleikkuri! Vanha vetelee viimeisiään ja on ihan tuskaa leikata nurmea.

    Vastaa
  128. Johannan sanoo

    25.5.2017 10:09

    Akkuruohonleikkuri olisi mahtava ja tulisi tarpeeseen!

    Vastaa
  129. A sanoo

    25.5.2017 10:17

    Ruohonleikkuri se olis.

    Vastaa
  130. Erika sanoo

    25.5.2017 10:39

    Akkuketjusahaa ollaan jo pitkään pohdittu, se olisi niin kätevä ja helpottaisi puutöitä! 🙂 Sellaista meillä ei ole koskaan ollut.

    Vastaa
  131. tiiu sanoo

    25.5.2017 11:25

    Ketjusaha. Sitä ei vielä ole ja sille löytyisi käyttöä.

    Vastaa
  132. Jenna O sanoo

    25.5.2017 11:44

    Akkuketjusahalle olisi tarve. Meillä on meneillään vanhan talon remppausta ja pihan laittoa. Mielukuvissa se on kevyttä puuhastelua, mutta todellisuus on kyllä jo iskenyt vasten kasvoja 😀 Kuten remppa- ja kunnostushommissa aina, budjetti on venynyt ja ylittänyt itsensä jo aivan liikaa. On ollut pakko säästää työvälineissä, mikä on tavallaan ollut virhe – huonoilla vehkeillä hommaan menee tuplasti aikaa ja hermot on kireällä. Jos tuon akkuketjusahan voittaisin, nopeuttaisi se urakkaa ja jäisi aikaa esimerkiksi parisuhteen kunnossapidollekin <3 🙂

    Vastaa
  133. anna s. sanoo

    25.5.2017 11:50

    Akkuketjusaha tulisi tarpeeseen 🙂

    Vastaa
  134. Sofia sanoo

    25.5.2017 11:52

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi tarpeeseen isolla pihallamme,jossa nurmea riittää ja vanha kone vetelee viimeisiään. 🙂

    Vastaa
  135. hilkka sanoo

    25.5.2017 12:08

    Lehtipuhallin.

    Vastaa
  136. Tiffany sanoo

    25.5.2017 12:39

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 370l olisi tarpeen 🙂

    Vastaa
  137. Riiti sanoo

    25.5.2017 12:46

    Akku-puutarhaleikkuri ja -ruohosakset -setti. Kaikkialle ei ruohonleikkurilla pääse ja olen kyllästynyt tavallisilla saksilla siistimään reunoja, kun pihakaan ei ole pienimmästä päästä. Tuo puutarhaleikkuri olisikin meillä ihan huippujuttu 🙂

    Vastaa
  138. Kira sanoo

    25.5.2017 13:07

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi enemmän kuin tarpeeseen. ?

    Vastaa
  139. Minttu sanoo

    25.5.2017 13:18

    Ruohonleikkuria tarvittaisiin uuden kodin pihalle 🙂

    Vastaa
  140. Elina sanoo

    25.5.2017 16:21

    Trimmeri ehdottomasti!

    Vastaa
  141. Annie sanoo

    25.5.2017 16:31

    Pensasleikkuri tulisi tarpeeseen. Uudessa kodissa pihaa kiertää pensasaita ja leikattavaa riittää.

    Vastaa
  142. RR sanoo

    25.5.2017 16:52

    Akkuruohonleikkuri, ehkäpä malli 430 l olisi oikein hyvä valinta, jos voitto osuisi kohdalle.

    Vastaa
  143. Sofia sanoo

    25.5.2017 18:41

    Akkuruohonleikkuri unelmana täällä. <3
    Kauniisiin kesäpäiviin!

    Vastaa
  144. JonnaN sanoo

    25.5.2017 18:49

    Ruohonleikkuri ehdottomasti.

    Vastaa
  145. Jasmin Haapanen sanoo

    25.5.2017 18:55

    Ruohonleikkuri 🙂

    Vastaa
  146. Heidi sanoo

    25.5.2017 19:15

    Ruohonleikkuri uupuu :/

    Vastaa
  147. Henna sanoo

    25.5.2017 19:29

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri! Vihdoin on piha ja paljon nurmikkoa, mutta leikkuri puuttuu vielä. Tämä olisi huippu ☺

    Vastaa
  148. RH sanoo

    25.5.2017 19:44

    Ruohonleikkuri olisi tarpeen, nykyisen kela(?)leikkurin tilalle 🙂

    Vastaa
  149. Mia sanoo

    25.5.2017 20:35

    Ruohonleikkuri tulisi todella tarpeen 🙂

    Vastaa
  150. Laura sanoo

    25.5.2017 20:43

    Akkutrimmeri olisi loistava lisä puutarhahommiin! 🙂

    Vastaa
  151. marsipaani sanoo

    25.5.2017 21:06

    Vau, mikä arvonta! Meillä on niin iso nurtsi, etten oikein usko akkuleikkurin tehoon, mutta listalta tarpeeseen tulisi Akku-puutarhaleikkuri ja -ruohosakset -setti. Se on ollut itseasiasssa jo hankintalistallakin, muttei tunnu budjetti koskaan venyvän siihen asti.
    Kiitos kivasta blogista!

    Vastaa
  152. Niina sanoo

    25.5.2017 21:08

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri ois minun valinta 🙂

    Vastaa
  153. Ulla R. sanoo

    25.5.2017 21:46

    Ruohonleikkuri olis tarpeellinen!

    Vastaa
  154. sande sanoo

    25.5.2017 21:57

    Oi että vaikea valinta jos voittaisin…monelle ois tarvetta..mutta luulen että trimmeri tai lehtipuhallin ois valintani?

    Vastaa
  155. Soile sanoo

    25.5.2017 22:16

    Ryohonleikkuri ehdottomasti! Ehkä uusi ja toimiva kone tekisi tympeästä hommasta vähän mielekkäämpää.

    Vastaa
  156. Bebene sanoo

    25.5.2017 22:20

    Akkuketjusaha tulisi meille tosi tarpeeseen 🙂 Kaikkea pientä pätkittävää löytyy.

    Vastaa
  157. Noora sanoo

    25.5.2017 22:36

    Ruohonlekkurille olis täällä tarvetta 🙂

    Vastaa
  158. Lila sanoo

    25.5.2017 22:44

    Trimmeri olisi kiva juttu! Pieni piha ja nurmikon leikkuu hoituu työnnettävällä leikkurilla, mutta trimmerillä voisi viimeistellä.

    Vastaa
  159. Milla Forsman sanoo

    25.5.2017 22:47

    Ehdottomasti ruohonleikkuri ?

    Vastaa
  160. Maiju Kauppinen sanoo

    25.5.2017 23:15

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri!!! 🙂

    Vastaa
  161. Possuliini sanoo

    25.5.2017 23:39

    Akkuketjusaha olisi kaikkein tarpeellisin. Tai ei itselleni, vaan appiukolle. Antaisin lahjaksi sen hänelle. Appi on kova sahailemaan saunapuita, joten tälle olisi paljon käyttöä.

    Vastaa
  162. KCP sanoo

    25.5.2017 23:43

    Rotak 430L akkukäyttöinen ruohonleikkuri tekisi pihan hoidosta himpun verran helpompaa

    Vastaa
  163. Essi sanoo

    25.5.2017 23:44

    Ruohonleikkuri puuttuu joten sen valitsisin! 🙂

    Vastaa
  164. ansu88 sanoo

    26.5.2017 00:03

    Akkuketjusaha olisi toiveissa!

    Vastaa
  165. Nella sanoo

    26.5.2017 00:12

    Akkupensasleikkurille ois pian tarvetta ?

    Vastaa
  166. Marjaana Lehtinen sanoo

    26.5.2017 00:36

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri ehdottomasti ?

    Vastaa
  167. Jossukka sanoo

    26.5.2017 00:59

    Useammallekkin koneelle olisi käyttöä, mutta ruohonleikkuri olisi nyt se ykkös valinta. Syksyllä kylvetty nurmikko alkaa olemaan ensimmäisen leikkauksen tarpeessa, mutta ruohonleikkuri puuttuu vielä. 🙂

    Vastaa
  168. Miims sanoo

    26.5.2017 09:02

    Ruohonleikkuri! Käytössä tällä hetkellä taloyhtiön yhteinen vanha leikkuri.
    Meilläkin mies pääsääntöisesti hoitaa nurtsin leikkuun, mutta voishan sitä välillä itsekin kokeilla.. 🙂

    Vastaa
  169. MarjaKoo sanoo

    26.5.2017 11:20

    Akkuketjusaha olisi tarpeen.

    Vastaa
  170. Justiina sanoo

    26.5.2017 11:42

    Akkuruohonleikkuri tulisi tarpeeseen

    Vastaa
  171. Anniina sanoo

    26.5.2017 12:18

    Ehdottomasti tuo ruohonleikkuri!?

    Vastaa
  172. Matsalikka sanoo

    26.5.2017 12:34

    Akkukäyttöinen lehtipuhallin olisi todella kätevä 🙂

    Vastaa
  173. Katja B. sanoo

    26.5.2017 13:10

    Akkupensasleikkurille olis tarvetta ?

    Vastaa
  174. Niina sanoo

    26.5.2017 13:51

    Ruohonleikkuri on hankintalistalla joten sen valaitsisin. nurmikko istutettiin viime syksynä ja oikeastaan kaikille noille työkaluille olisi tarvetta jos olisi vain rahaa ostaa :/ 🙂

    Vastaa
  175. SusannaI sanoo

    26.5.2017 15:08

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi tervetullut syrjäyttämään vanhan bensaleikkurin 🙂

    Vastaa
  176. sarita sanoo

    26.5.2017 18:34

    Hmmm. Sekä trimmeri että ketjusaha tulisi tarpeeseen. Ketjusahan taidan kuitenkin valita.

    Vastaa
  177. miida sanoo

    26.5.2017 19:52

    Akkuketjusaha tulis tarpeeseen 🙂

    Vastaa
  178. Anniina sanoo

    26.5.2017 20:34

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri olisi ihana 🙂

    Vastaa
  179. Tiia sanoo

    26.5.2017 21:24

    Meille ehdottomasti myös ruohonleikkuri! Mukaan arvontaan siis 🙂

    Vastaa
  180. Hiisukas sanoo

    26.5.2017 21:38

    Viimeistelyleikkuri

    Vastaa
  181. Sanni sanoo

    26.5.2017 21:46

    Ruohonleikkuri tulisi käyttöön!

    Vastaa
  182. Anna-Riikka sanoo

    26.5.2017 22:14

    Akkukäyttöinen viimeistelyleikkuri tulisi tarpeeseen 🙂

    Vastaa
  183. mikkot sanoo

    26.5.2017 22:41

    Trimmeri on hankintalistalla joten valitsen sen.

    Vastaa
  184. Jenni sanoo

    27.5.2017 00:01

    Akkukäyttöinen ruohonkeräävä leikkuri sopis tälle allergikolle paremmin kuin hyvin. Voih Toivottavasti Onni ois kerrankin kohdallaan

    Vastaa
  185. Sallinen sanoo

    27.5.2017 00:20

    Akkuketjusahalle olisi paljon käyttöä. Meidän pihalla olisi paljon karsittavana ohuita riukupuita, ja tuo olisi varmasti oikein omiaan siihen puuhaan 🙂

    Vastaa
  186. vintagentti sanoo

    27.5.2017 08:20

    Meillä hajosi peruttamattomasti vanha 70-lukulainen ruohonleikkuri viime kesänä ja nyt on kerran parturoitu piha pikkuisella trimmerillä, huh.. Saksillakin tulisi siistimpää ja ehkä aikaakaan ei kuluisi paljon enempää. Eli akkuruohonleikkurille olisi akuutti tarve. Tuommoinen Rotak 370 olisi juuri passeli. Mukana arvonnassa siis.

    Vastaa
  187. suvi sanoo

    27.5.2017 10:05

    Mikä arvonta! Trimmeri olisi niinkö ihan ehoton! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kivetyksen reunoista tursuavat ruohotupot ja siihen ne jäävät rehottamaan, kun ei ruohonleikkurilla niin käsiksi pääse.

    Vastaa
  188. nikol sanoo

    27.5.2017 10:51

    Akkuketjusaha, sille löytyisi käyttöä.

    Vastaa
  189. Viivi sanoo

    27.5.2017 11:25

    Valitsisin akkuruohonleikkurin

    Vastaa
  190. Jessica sanoo

    27.5.2017 11:33

    Trimmeri tai leikkuri olisi hyvä! 🙂

    Vastaa
  191. Suvi sanoo

    27.5.2017 16:39

    Akkukäyttöinen 430l ruohonleikkuri
    suvipettinen@hotmail.com

    Vastaa
  192. ninni sanoo

    27.5.2017 16:41

    Akkuketjusaha!

    Vastaa
  193. Hainn sanoo

    27.5.2017 16:43

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430 litraa olisi täydellinen!

    Vastaa
  194. Peippo sanoo

    27.5.2017 16:45

    Akkuruohonleikkuri 430, ehdottomasti!

    Vastaa
  195. mammatuinen sanoo

    27.5.2017 19:26

    Pensasleikkuri!

    Vastaa
  196. Sini sanoo

    27.5.2017 21:10

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 🙂

    Vastaa
  197. Eija F. sanoo

    27.5.2017 21:42

    Ruohonleikkuri

    Vastaa
  198. ese sanoo

    27.5.2017 23:50

    Akkuketjusaha. Trimmeri ja ruohonleikkuri jo löytyy joten siksi valitsin ketjusahan.

    Vastaa
  199. Sari Rämä sanoo

    28.5.2017 08:03

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi todella tarpeeseen. Uusi koti kaipaa uutta leikkurin sillä nurmikko kasvaa kovaa vauhtia.

    Vastaa
  200. Villee sanoo

    28.5.2017 11:57

    Ketjusaha olisi kaikkein tarpeellisin. Pihalla rankoja odottamassa pätkimistä.

    Vastaa
  201. Katja sanoo

    28.5.2017 18:03

    Ensimmäinen kesä uudessa kodissa ja nurmikkoa tulee myös ajettavaksi. Eli ruohonleikkuri olisi tarpeen! ?

    Vastaa
  202. Katja sanoo

    28.5.2017 18:05

    Eka kesä uudessa kodissa joten nurmikkoakin riittää ajettavaksi. Ruohonleikkuria ei vaan vielä ole ☺️

    Vastaa
  203. heidil sanoo

    28.5.2017 18:49

    Akkuketjusaha. Sopisi ilmeisesti myös naisten käyttöön 😉

    Vastaa
  204. John G sanoo

    28.5.2017 19:12

    Rotak 430 LI akkukäyttöinen ruohonleikkuri kelpaisi. Oon vaimolle luvannut erään vedonlyönnin seurauksena ajella nurmikot koko kesän. Näin alkukesästä alkaa jo hymy hyytyä, kun välineet hyytyy ja saa huoltaa melkein metrin välein:D uus ruohonleikkuri ois siis enemmän kuin jees. Ehtisin töiden jälkeen esim saunoa tai grillailla jos ei tarvitsisi vanhan leikkurin kanssa tapella koko ajan..

    Vastaa
  205. Jonna sanoo

    28.5.2017 20:34

    Akkuruohonleikkuri 🙂

    Vastaa
  206. Maiijju sanoo

    28.5.2017 21:23

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri ehdottomasti! Mies leikkaa nurmikon aina, koska en tykkää/jaksa päältäajettavalla itse huristella, vaan kaipaisin hyötyliikuntaa! Ruohonleikkuu työnnettävällä leikkurilla oli nuorempanakin kivaa! ?

    Vastaa
  207. jarmo sanoo

    28.5.2017 21:40

    Akkukäyttöinen saha.

    Vastaa
  208. Malaika sanoo

    28.5.2017 22:24

    Akkukäyttöinen leikkuri 430

    Vastaa
  209. Samsam sanoo

    28.5.2017 22:29

    Ruohonleikkuri 430L olisi minunkin valintani!

    Vastaa
  210. Arle sanoo

    28.5.2017 22:33

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri kesäkaveriksi, 430 ois valinta

    Vastaa
  211. Tiu sanoo

    28.5.2017 23:17

    Akkuruohonleikkurin 430 valitsisin! 🙂

    Vastaa
  212. Hanna sanoo

    29.5.2017 02:46

    Akkuruohonleikkuri kiitos! Täällä käytellään taloyhtiön romua, ja se bensakin on aina loppu… No more!

    Vastaa
  213. Salli sanoo

    29.5.2017 06:08

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430 olisi niin tarpeellinen ja kätevä. Mukaan arvontaan.

    Vastaa
  214. Noora sanoo

    29.5.2017 09:15

    Ruohonleikkuri

    Vastaa
  215. Elisa sanoo

    29.5.2017 09:53

    Ehdottomasti ruohonleikkuri, olemme muuttamassa uuteen kotiin, joten ruohonleikkuria ei vielä entuudestaan ole.

    Vastaa
  216. Susq sanoo

    29.5.2017 10:55

    Akkuruohonleikkuri puuttuu meidän taloudesta ?

    Vastaa
  217. Ilona sanoo

    29.5.2017 10:58

    Oi!!! Ruohonleikkuri ehdottomasti! Haluaisin nähdä mieheni ilmeen, kun hurauttaisin uuden leikkurin pihaan 😀

    Vastaa
  218. Lotta-Maija Heinämäki sanoo

    29.5.2017 10:58

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri (430L) olisi minun valintani! Saisi tähänkin mammaan inspiraatiota ruohonleikkaukseen ja mies olisi tyytyväinen! ?

    Vastaa
  219. Matty sanoo

    29.5.2017 10:58

    Akkulehtipuhallin tai akkumoottorisaha tulisi tarpeeseen. Vanhassa moottorisahassa alkaa olla jo melko huono terä ja tarttisi pari puuta tosta pihalta kaataa. Lehtipuhallin taas helpottaisi syksyn haravointia ?

    Vastaa
  220. Tessa sanoo

    29.5.2017 11:00

    trimmeri ois tarpeeseen! ?

    Vastaa
  221. Annu Peura sanoo

    29.5.2017 11:01

    Akkuruohonleikkuri! ?

    Vastaa
  222. SALLA sanoo

    29.5.2017 11:02

    Trimmeri olis tämän kesän hankintalistalla! Saatais kivetysten ja kukkapenkkien reunat ojennukseen:)

    Vastaa
  223. Juha sanoo

    29.5.2017 11:04

    Trimmerille tulis käyttöä!

    Vastaa
  224. Heidi Pitkänen sanoo

    29.5.2017 11:04

    Viimeistelyleikkuri.

    Vastaa
  225. Minna Joutsen sanoo

    29.5.2017 11:06

    Trimmeri ?

    Vastaa
  226. Selma sanoo

    29.5.2017 11:06

    Luulen että akkuruohonleikkuri olisi appiukon mieleen kun ei omaa pihaa vielä löydy. ???

    Vastaa
  227. Elisa sanoo

    29.5.2017 11:07

    Kyllä se tuo kätevä ruohonleikkuri olisi. Varmasti tulisi useamminkin leikattua, kun ei tarvitsisi aina raahata taloyhtiön painavaa bensavekotinta omaan pihaan ?

    Vastaa
  228. KaroH sanoo

    29.5.2017 11:10

    Äää, tää ois paras voitto meille!! Nurmikko kylvetty uuteen kotiin viikko sitte ja ruohonleikkurin osto ois ajankohtainen. Nyt peukut pystyyn että arpaonni suosis just meitä 😉 (y)

    Vastaa
  229. Heidi sanoo

    29.5.2017 11:11

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri!! 🙂

    Vastaa
  230. Jenna sanoo

    29.5.2017 11:11

    Me kaivattaisiin ehdottomasti uutta ruohonleikkuria eli akkukäyttöinen ruohonleikkuri? Tällä hetkellä käytössä appiukolta peritty vanha bensakäyttöinen ruohonleikkuri. Saatta hyytyä kesken ajon ja leikkaus on erittäin epätasainen. Muutenkin jälki epäsiisti, kun leikattu ruoho jää pihalle. Meillä on toinen kesä tulossa tässä talossa, joten niitä muitakin hankitoja riittää niin ei ole se ruohonleikkuri ollut vielä hankintalistan kärjessä. Nyt olisi huippua, jos semmoisen sattuisi voittamaan ?

    Vastaa
  231. Heidi sanoo

    29.5.2017 11:14

    Akkuketjusaha, keksin sille heti sata käyttökohdetta ?

    Vastaa
  232. Anu sanoo

    29.5.2017 11:14

    Ketjusaha! 🙂

    Vastaa
  233. Klara sanoo

    29.5.2017 11:16

    Meidän parisenkymmentä omenapuuta kaipaisivat oksasaksia ?

    Vastaa
    • Klara sanoo

      29.5.2017 11:17

      Siis oksasahaa 😀

      Vastaa
  234. Julia sanoo

    29.5.2017 11:17

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 430 olisi unelmien täyttymys ? Vanha leikkuri sanoin sopimuksen irti viime kesänä ja tämä toisi ison helpotuksen ?

    Vastaa
  235. Oona sanoo

    29.5.2017 11:19

    Trimmeri olisi tälle kesää hankintalistalla ?

    Vastaa
  236. Sini Laakso sanoo

    29.5.2017 11:24

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri 🙂 vanha leikkuri alkaa veteleen viimisiään.

    Vastaa
  237. Noora P sanoo

    29.5.2017 11:29

    Trimmeri tarvittaisiin ?

    Vastaa
  238. Claudia sanoo

    29.5.2017 11:30

    Akkuketjusaha, meidän ”maatilalla” riittäis sille hommia vaikka kuinka paljon!

    Vastaa
  239. Anni sanoo

    29.5.2017 11:32

    Antaisin miehen päättää minkä hän kokisi meille tarpeellisimmaksi hankinnaksi 🙂 käyttöä olisi monellekin akkukäyttöiselle vempaimelle, ovat varmasti hiljaisempia käyttää kun pian syntyvä vauvakin nukkuu ja viettää aikaa pihalla kesällä!

    Vastaa
  240. J sanoo

    29.5.2017 11:36

    Lehtipuhallin olis valintani.

    Vastaa
  241. Tintti sanoo

    29.5.2017 11:42

    Ruohonleikkuri 🙂

    Vastaa
  242. Emilia sanoo

    29.5.2017 11:43

    Ruohonleikkuri!

    Vastaa
  243. Johanna W sanoo

    29.5.2017 11:44

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri tulisi todella tarpeeseen ?

    Vastaa
  244. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa sanoo

    29.5.2017 11:47

    Moottorisahalle löytyisi käyttöä niin kotona kuin mökillä, joten valitsisin sen! Juuri viime viikolla manattiin mökillä, miten olisi tarvetta uudelle moottorisahalle, joten ajoitus olisi täydellinen.

    Vastaa
  245. Pekka sanoo

    29.5.2017 11:49

    Lehtipuhallin

    Vastaa
  246. Sanna sanoo

    29.5.2017 11:56

    Mikä vaan akkukäyttöisistä ruohonleikkureista tulisi meillä tarpeeseen. 88-vuotias Mummoni asuu vielä yksin omassa kodissaan ja pihaa riittää kuten myös tarmoa hoitaa itse kaikki mahdollinen. Vanha käyntiin vedettävä leikkuri on käynyt hänelle liian raskaaaksi ja uskon että tämän hän voisi saada itse käyntiin ja olisi myös kevyempi työnnellä pihalla. Ja mikäli hän ei itse innostu uudesta leikkurista niin olisi ainakin meillä lapsenlapsilla hyvä uusi ruohonleikkuri kun käymme häntä auttelemassa ?

    Vastaa
  247. Essi sanoo

    29.5.2017 11:59

    Muutettiin joulukuussa omakotitaloon, nurmikko alkaa jo rehottaa ja ruohonleikkuri puuttuu edelleen! Eli suuri tarve olisi sellaiselle:)

    Vastaa
  248. Anna sanoo

    29.5.2017 12:08

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri! Edellinen leikkelee viimeisiä korsiaan ja lisäksi jysäytin juurikin 10 minuuttia sitte hänen vanhan teränsä kiveen. ?

    Vastaa
  249. Jenni Lehtola sanoo

    29.5.2017 12:12

    Kyllä se olisi tuo akkupensasleikkuri, mallia AHS 50-20 LI.
    Antaisin vanhemmilleni käyttöön, ovat juuri tuommoista kauan meinanneet ostaa.
    He aina ostavat meille lapsille kaikkea mahdollista, mutta eivät malta koskaan itselleen ostaa mitään. 🙂

    Vastaa
  250. Nea sanoo

    29.5.2017 12:17

    Ruohonleikkuri olis ostoslistalla, niin kokeillaan onnea jos tärppäis! ?

    Vastaa
  251. Inka sanoo

    29.5.2017 12:41

    Akkukäyttöinen viimeistelyleikkuri olis täydellinen meidän pieneen pihaan niin ei tarvitsisi saksilla enää leikellä reunuksia joita ei taloyhtiön leikkurilla saa leikattua ??

    Vastaa
  252. Milla sanoo

    29.5.2017 12:41

    Ruohonleikkuri tulisi tarpeeseen kun omaa ei vielä ole 🙂

    Vastaa
  253. Johanna Vasara sanoo

    29.5.2017 12:51

    Meidän ostoslistalla on akkukäyttöinen ruohonleikkuri. ?

    Vastaa
  254. Tiiju sanoo

    29.5.2017 12:53

    https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/easygrasscut-12-230-3165140882279-199946.jsp

    Meille tälläinen tulisi tarpeeseen! Meillä on iso piha ja todella paljon kohtia mihin ei ruohonleikkurilla pääse. Miehellä on oma polttomoottorilla käyvä trimmeri, mutta se on niin tehokas ja raskas etten itse uskalla sitä käyttää. Jos saisin itselleni kevyen ja näppärän akkukäyttöisen trimmerin, voisin auttaa tässäkin pihatyössä paremmin!

    Vastaa
  255. Iina sanoo

    29.5.2017 13:01

    Ruohonleikkuri olisi mainio! Tällä hetkellä käytössä ikivanha bensalla toimiva leikkuri, mikä jättää leikatun nurmen maahan. Meillä on niin iso piha, ettei millään jaksa joka kerta haravoida perästä, ja tästä syystä joka päivä löytyy kasa nurmikkoa sisältä kun kaksi temmeltäjää kuljettaa pienten jalkojen mukana nurmet sisälle.

    Vastaa
  256. Terhi sanoo

    29.5.2017 13:06

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri!

    Vastaa
  257. Laura sanoo

    29.5.2017 13:06

    Akkukäyttöinen viimeistelyleikkuri olisi kova, hermo menee kun saksilla joutuu leikkaamaan puskien juuret ka terasdin laidat

    Vastaa
  258. Jannika Tuomisto sanoo

    29.5.2017 13:29

    Akkuruohonleikkuri olisi niin kiva voittaa! Toivottavasti arpaonni suosis meitä tällä kertaa! ❤️

    Vastaa
  259. Sara sanoo

    29.5.2017 13:48

    Asutaan ekaa kesää omakotitalossa, jossa melkeen 3000m2 tontti. Päältä ajettava leikkuri löytyy, mutta akkutrimmeri ois kyllä tarpeellinen lisä välineistöön. 🙂

    Vastaa
  260. Sofia sanoo

    29.5.2017 13:51

    Ruohonleikkuri

    Vastaa
  261. Emilia sanoo

    29.5.2017 13:52

    Akkuruohonleikkuri se kyllä olisi! 🙂

    Vastaa
  262. Laura sanoo

    29.5.2017 13:57

    Ruohonleikkuri on ziljoona vuotta vanha joten uusi tulisi kyllä tarpeeseen!

    Vastaa
  263. Laura Nurmenniemi sanoo

    29.5.2017 14:16

    Akkukäyttöinen ruohonleikkuri, olis just huippu meidän omaan pihaan! 🙂

    Vastaa
  264. Merja sanoo

    29.5.2017 14:35

    Lehtipuhallin puuttuu. Olisi kiva lisä.

    Vastaa
  265. Ansku V sanoo

    29.5.2017 14:36

    Oi mikä arvonta! Meillä on noin 20v vanha ruohonleikkuri, joka toimii miten tykkää lukuisista korjauksista huolimatta. Akkuruohonleikkuri tulisi kuin tilauksesta meille, jos voittaisin.

    Vastaa
  266. Ansku V sanoo

    29.5.2017 14:46

    Akkuruohonleikkuri vanhan ja nikottelevan 20v vanhan tilalle tulisi enemmän kuin tarpeen.

    Vastaa
  267. Saana sanoo

    29.5.2017 14:58

    Meillä olisi ihan palava tarve akkukäyttöiselle trimmerille! Uuden omakotitalon osottain luonnontilaisessa pihassa riittää laittamista, trimmeri tulisi siis todella tarpeesen .

    Vastaa
  268. marika sanoo

    29.5.2017 15:06

    Ruohonleikkuri ☺

    Vastaa
  269. Anna sanoo

    29.5.2017 15:09

    Akkutrimmerille olisi todella käyttöä. Uuden talon pihassa onkin enemmän trimmattavaa kun ajattelin…

    Vastaa
  270. Elina sanoo

    29.5.2017 15:24

    https://m.bosch-garden.com/fi/fi/puutarhatyoekalut/puutarhatyoekalut/easygrasscut-12-230-3165140882279-199946.jsp Kyllä me tarvittais jonkin sortin trimmeri et sais ruohonleikkauksen viimeisteltyä talon seinämiltä ym minne ei ruohonleikkuri pääse..

    Vastaa
  271. Jessica sanoo

    29.5.2017 15:40

    Kyllä se olisi tuo Rotak 430 Li akkuruohonleikkkuri, joka tulisi enemmän kuin tarpeeseen, entisen hajonneen tilalle. Lääniä löytyy ja kuinka osuva olisikaan 7v. kihlajaislahjaksi miehelleni 😀

    Vastaa
  272. Petra sanoo

    29.5.2017 16:15

    Me niin tarvitaan tollanen viimeistelyleikkuri! Ensimmäinen oma piha ja tehdessä oppii… perustin innokkaana pyöreitä kukkapenkkejä luonnonkivistä, mutten ymmärtänyt ettei niiden vierestä noin vaan ajellakaan ruohonleikkurilla. Tommosella trimmerillähän saisi nekin reunat siistittyä ilman kyykkimistä ja repimistä! Kääääk nyt kaikki sormet ristiin että arpaonni suosii 🙂

    Vastaa
  273. Jaana sanoo

    29.5.2017 16:33

    Ruohonleikkuri!??

    Vastaa
  274. Anskumuru sanoo

    29.5.2017 16:50

    Rotak 430 Li! Omakotitalo rakenteilla ja tarvitsisin leikkurin, joka ei masenna uutta puutarhaintoilijaa. 😀

    Vastaa
  275. Heidi Leppäaho sanoo

    29.5.2017 16:56

    Rotak 430 LI akkukäyttöinen ruohonleikkuri. Tänään just bensan loppuessa kirosin bensakäyttöisen leikkurin 😀 me niin tarvitaan tää.

    Vastaa
  276. Amanda sanoo

    29.5.2017 17:56

    Ruohonleikkuri! ??

    Vastaa
  277. Suvisini sanoo

    29.5.2017 18:04

    Ketjusaha oisi aivan paras mökille, siellä kun ei ole sähköjä ja joutuu käsisahalla tekemään puut. Tulisi edes vähän helpotusta urakkaan, muutamat akut mukaan, niin saisi kivan pinon 🙂

    Vastaa
  278. Satu sanoo

    29.5.2017 18:19

    Akkutrimmeri olisi ihana 🙂

    Vastaa
  279. Emmi sanoo

    29.5.2017 18:23

    Akkupensasleikkuri AHS 50-20 LI

    Vastaa
  280. Ansku Vee sanoo

    29.5.2017 18:30

    Mahtava arvonta! Meille tulisi tarpeen tuo akkuruohonleikkuri. Edellinen on yli 20v vanha ja toimii vähän miten sattuu…

    Vastaa
  281. Juuli sanoo

    29.5.2017 19:00

    Ketjusaha

    Vastaa
  282. IP sanoo

    29.5.2017 19:09

    Ruohonleikkuri ehdottomasti. Entinen on vanha kuin mikäkin..

    Vastaa
  283. Julia sanoo

    29.5.2017 20:19

    Akkulehtipuhaltimelle olisi käyttöä :). Pihassa paljon lehtipuita ja siten myös haravoitavaa. Uskoisin että tuolla akkulehtipuhaltimella homma olisi vähän mieluisampaa ja ennen kaikkea nopeampaa :D!

    Vastaa
  284. Jonna sanoo

    29.5.2017 20:28

    Ruohonleikkuri kelpaisi tänne 🙂

    Vastaa
  285. Elviira sanoo

    29.5.2017 20:58

    Mies on haaveillut viimepäivinä moottorisahasta, joten eiköhön valinta olisi akkuketjusaha ?

    Vastaa
  286. Sari sanoo

    29.5.2017 21:27

    Akkuruohonleikkuri!

    Vastaa
  287. Taina sanoo

    29.5.2017 21:35

    Uusi ruohonleikkuri olisi meille napakymppi. Tällä hetkellä ajellaan nurmikkoa vanhalla ”perintökalleudella”, joka on kieltämättä jo parhaat päivänsä nähnyt ?

    Vastaa
  288. Samsam sanoo

    29.5.2017 22:38

    Rotak 430L 🙂

    Vastaa
    • Samsam sanoo

      31.5.2017 02:07

      Tämän tuplan saa poistaa, kuvittelin ettei kommenttini ollut päässyt läpi

      Vastaa
  289. Sanna sanoo

    29.5.2017 22:47

    Minäkin tykkään ruohon leikkaamisesta! Eli valitsisin ehdottomasti akkukäyttöisen ruohonleikkurin.

    Vastaa
  290. Abu sanoo

    29.5.2017 22:56

    Viime syksynä istutettu nurmikko alkoi kasvamaan, mutta ruohonleikkuri puuttuu. Mukana arvonnassa siis!

    Vastaa
  291. Emilia sanoo

    30.5.2017 23:12

    Kuka onnekas tämän voitti? ?

    Vastaa
  292. tiiu sanoo

    18.6.2017 11:43

    Hei! Kuka voitti tämän? Vai onko voittajalle ilmoitettu henkilökohtaisesti.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      19.6.2017 07:58

      Hei! Joo voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti 🙂
      Eli arvonta suoritettu ja palkinto on matkalla jo voittajalle. Kivaa kesää sinne!

      Vastaa
  293. Elise sanoo

    21.6.2017 08:57

    Salamyhkäistä menoa, kyllä nimimerkki pitää aina julkaista. Koska joudumme sen tänne laittamaankin. Niin.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      21.6.2017 23:25

      Nimimerkki Julia, voitti tämän arvonnan 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Vesku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään