Ihana päivä. Ihana aurinko. Vain pientä särkyä lantion seudulla ja vähän supistaa.
Se ei haittaa, olin äsken treffeillä maailman ihanimman otuksen kanssa, joka
sattuu kasvamaan mun masussa. ♥
Uusinta neuvolalääkäri käynti takana ja niin hyvä fiilis.
Lääkäri oli täysin vastakohta verrattuna edeltäjäänsä, empaattinen ja aidosti
kiinnostuneen oloinen mun odotuksesta ja sen kulusta. Sisätutkimus ei tuntunut
miltään verrattuna viime kertaan, silloin lääkärin otteet tosissaan sattuivat.
Käynnin kruunasi Nupun kokoarvio ja ultrailu hetki ! Masussa köllöttelee
1814g pienokainen, ja jos hän kasvaa käyrällään rv40 asti niin luvassa olisi
n.3500grammainen ihanuus. Keskikäyrällä siis mennään ja muutenkin raskaus
sujuu mallikkaasti. Neuvolakortin merkintöjä en erikseen tällä kertaa laita, sillä kaikki mitä
mittailtiin oli pysynyt lähes samana, paino pudonnut 300g ja paineet samoissa kun viime
kerralla. Pieni on pysytellyt ”oikein” päin, josta osakseen mun kipuilu
johtuu, pienen pää on porautunut melkoisen alas ja syvälle lantioon ja näin
ollen luo painetta alakertaan. Siellä se kovasti teki hengitysharjoituksia ja sydän
löi reippaaseen tahtiin. Lääkäri ei uskaltanut sanoa juuta tai jaata kun yritin kysäistä että
näkyykö haaruksissa ylimääräisiä ulokkeita, eli jännitys säilyy loppuun asti.
On se vain joka kerta ihana nähdä omin silmin miten pieni ihminen kasvaa ja kehittyy,
mun kropassa. WAU !
Neuvolassa iski taas myös malttamattomuus. Odotushuone oli täynnä toinen toistaan
suloisempia pienen pieniä vauvoja, siinä sai taas tää tuleva mama pidätellä itkua kun
katseli sitä touhua. Kohta me ollaan siellä, meidän oman täydellisen pakkauksen kanssa.
Jätä kommentti