• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

MITÄ KUULUU HYVINVOINNILLE?

25.9.2015 in yleinen

Siellä on varmasti mietitty mitä kuuluu hyvinvointivalmennukseen jonka aloitin yhdeksän muun bloggaajan kanssa elokuussa? Viikottaisia postauksia ei ole kuulunut, eikä blogissa muutenkaan hyvinvointi ole ottanut sen isompaa roolia mitä kesälläkään. Onko homma siis jäänyt kesken? Ei suinkaan.

Vaikka valmennuksen alussa puhuinkin ehkä siihen malliin, että postauksia alkaa tippua viikottain samantien, niin otinkin hieman takapakkia ja päätin että viikkoraporttien aika ei ole vielä. Liian vähän aikaa ja liian paljon stressiä kasaantuisi heti kärkeen. Halusin tehdä hiljaa töitä ensimmäiset viikot itsekseni hyvinvointini eteen, päästä stressittömästi hyvien valintojen syrjään kiinni, saada treenit sujumaan ja ennen kaikkea löytää niille aikaa uudesta arjesta. Halusin myös kokea ekat onnistumiset ja nähdä tuloksia ilman blogin tuomaa painetta. Tää oli selkeästi hyvä päätös ja nyt voin sanoa rehellisesti, että HYVIN MENEE!

hyvinvointia

Kokonaisvaltaista hyvinvointia etsiessä, ensimmäinen steppi on mun kohdalla oikeasti saada ruokahommat järkevöitettyä. Ei liian tiukkaa, ei liikaa kieltoja, terveellinen ja kevyt ruokavalio painotettuna. Kultainenkeskitie on vihdoin löydettävä painonpudotuksen ohella, jotta se säilyisi elämäntapana myös tulevaisuudessa sitten kun ihannepaino on saavutettu. Tähän asti on menty hyvällä fiiliksellä alun sokerikoukkutaistelun jälkeen. Nyt terveellisistä ruoista on ehtinyt muotoutua jo intohimo! Kaikkea uutta ja erilaista tulee kokeiltua ja etsin inspiraatiota jatkuvasti lehdistä ja netin syövereistä. Ruokavalioni pohjana kuitenkin käytän viime syksyn dieettiruokavaliota jonka sain puolen vuoden valmennuksessa. Se on jo kertaalleen todettu mulla toimivaksi tukemaan aktiivista elämää ja samalla keventämään oloa ja ulkomuotoa sopivaan tahtiin.

hyvinvointia6 hyvinvointia3 Herkutteluissa en ole ollut viime syksyn tapaan niin ehdoton, ihan kaikkea en ole siis itseltäni kieltänyt. Jos vastaan on tullut jotain spesiaalimpaa kuten synttärit tai muut juhlat, olen antanut itselleni luvan maistaa herkkuja, mutta pakko ei ole. Sitä selkärankaa on taas kesän jälkeen alettu löytää ja ystävien keskisille kahvitteluille olen joko ottanut omia eväitä tai juonut kahvin ihan sellaisenaan. VINKKI! Lidlin raakapatukat on ihan törkysen hyviä ja korvaavat sokeriöverit 100-0. Suosittelen! Nää on ihan lemppareita. Käyttöön on muutenkin otettu nimenomaan sellaisia toimintatapoja jotka kantavat projektin jälkeenkin. Olen nimittäin päättänyt että tää on viimeinen syksy kun laihdutan suunnitelmallisesti. Tää saa olla viimeinen kerta kun löydän itseni tästä tilanteesta, että vaivalla pudotetut kilot on otettu huolettoman elämän varjolla takaisin kesän aikana. Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se meni?

hyvinvointia7hyvinvointia5hyvinvointia1

No mites se liikunta? Ensinnäkin just nyt kaikki liikkuminen tuntuu ihan superhyvältä. Nikon ollessa reissuhommissa treenit pitää mut suorastaan järjissäni ja hymyn huulillani. On voimaannuttavaa, että työharkan ja kodin lisäksi on se omakin juttu vielä arjessa jolle löytyy aikaa. Tietysti tällä hetkellä se on verottanut aikaa bloggaamiselta, mutta asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Ymmärrätte varmasti! Arjen hektisyyden lomassa treenit pyörii siinä 3-5 kerrassa per viikko, mutta nyt kun saimme Lekmeriltä juoksuvaunut* blogin kautta testattavaksi lenkkeilyt helpottuu huomattavasti. Oon niin innoissani, että voin hoitaa aamulenkin samalla kun vien Milan päiväkotiin ennen työpäivää. Tää aiheutti pikku stressiä kun Niko aloitti taas reissutyöt, sillä me annettiin meidän yhdistelmät loppukesästä Nikon veljen tulevan vauvan käyttöön ja meille ei jäänyt kuin matkikset, ja voin kertoa että ne ei mitkään lenkkirattaat ole. Eli yksin en lenkille ole arkisin päässyt muutamaan viikkoon, eikä päiväkotiin viemisetkään ole oikein onnistuneet. Nyt juoksuvaunuilla matka taittuu kevyesti ja saa tehokkaan startin vaikka joka aamuun! Saliharjoittelu painottuukin sitten viikonloppuun usein kun Niko on kotona. Tällä hetkellä harmittaakin ehkä vähän, että Nikolla on just nyt työkuviot muilla paikkakunnilla kun salilla tekisi mieli käydä vaikka joka päivä!

Hyvinvointivalmennus on muutenkin sujunut kivasti ja antanut tai pikemminkin vahvistanut omaa tietotaitoutta hyvinvoinnista. Ikävä kyllä mulla on jäänyt osa tapaamisista väliin kun lastenhoitokuviot ei ole järkkääntynyt. Reissutyömies ei selkeestikään sovi hyvinvointia tavoittelevalle naiselle 😉 no ei vaan, mutta näitä sattuu ja elämä on. Viime viikolla kuitenkin pääsin taas treffaamaan meidän ihanaa IWELLOjengiä ja tapaamisen teemana oli ravinto. Vaikka mä jo paljon tiedänkin terveellisestä ruokavaliosta, ainakin mitä tulee painonpudotukseen, niin tapaaminen toi muutaman uuden asian myös mulle. Esimerkiksi uusi juttu oli se, että voit helposti itse laskea oman painon mukaan kuinka paljon proteiinia tarvitset päivittäin. Löydät oikean haitarin kertomalla oman painosi luvulla 1,2 ja sen jälkeen 1,8. Esimerkiksi 65kiloinen nainen toimii näin, 1,2 x 65=78 ja 1,8 x 65= 122. Lopputuloksina saadut summat, eli 78 ja 122 antavat sinulle grammojen määrän joiden väliin proteiinin saannin olisi suotavaa osua päivittäin. Aika simppeliä siis! Toki painonpudottajalla proteiinin määrä voi olla vielä muutaman asteen suurempaa, sillä protskut on erityistärkeitä kun kiloja karistellaan. Lisäksi keskustelimme ravinnosta laajasti yhdessä, jaettiin kokemuksia ja laskettiin myös esim. perusaineenvaihduntaa. Tapaaminen oli tosi inspiroiva ja antoi omaan urakkaan boostia taas rutkasti. Luulempa että tästä jojoilijasta on kehkeytymässä pikkuhiljaa tuleva hyvinvoinnin harrastaja! Hurahdus on nimittäin saattanut tapahtua…

hyvinvointia2 hyvinvointia4

Saatiin muuten aiemmin ohjeistus ladata puhelimeen Fat Secrets -sovellus, jonka avulla laskisimme päivän kaloreita ja saisimme myös tietää hieman tarkemmin mitä kaikkea ruoka jota suusta alas laitamme pitää sisällään. Sovellukseen on tosi helppo klikkailla päivän aikana mitä syö, sillä se tunnistaa hyvin runsaan määrän ruokia. Se asettaa myös tavoitteidesi mukaiset ”tavoite kalorit” päiviin ja opettaa syömään oikein sekä tekemään järkeviä valintoja. Fat Secretsiä voinkin suositella jokaiselle joka haluaa tarkkailla syömisiään, ei pelkästään laihduttajille! On muuten silmiä avaavaa tsekata vaikka joku herkkupäivä, aika älyttömän määrän sitä jo pienellä herkuttelulla voi saada kerrytettyä!

Pari viikkoa sitten päättyi muuten puntarilakko, ja nyt ajattelin sen myötä aloittaa tarkkailemaan kehitystä viikottain, tai ainakin kerran kahdessa viikossa. Katsotaan miten aika riittää. Tässä tulisi siis vielä loppuun kahden viikon totaalit uudessa projektissa jonka nimesin tällä kertaa HYVINVOINTI FITMOMiksi. Tällä kertaa haluan kropan muutosten ja treenien lisäksi tarkkailla myös omaa hyvinvointiani laajemmin ja muutoksia joita teen ja saan aikaan. Kohtia saattaa siis tulla projektin aikana lisää ja ne sattavat vaihdella myös…

HYVINVOINTI FITMOM // VIIKOT 1. & 2

Paino // – 2,3kg

Treenit // 7/10

Sentit kropasta // 11cm

Uni // Nukun tällä hetkellä paremmin kuin vuosiin. Osaan mennä aiemmin nukkumaan, ja käyttää aikaa iltaisin vähemmän tietokoneen ääressä. Aktiiviset päivät, oikea ruokavalio ja lisääntynyt liikunta vaikuttaa selvästi unenlaatuun. Tavoite on saada joka öinen uniaika nostettua syksyn aikana vielä lähemmäs 8 tuntia.

Ruokailut // Sujuu tällä hetkellä tosi tasapainoisesti ja monipuolisesti ilman pakkopullan tunnetta. Niin kauan kun paino jatkaa tällä tyylillä reagointia alaspäin, on hyvä myös jatkaa näin. Ilman kieltoja, omaa päätä ja kroppaa kuunnellen.

Kuinkas siellä on lähtenyt syksy sujumaan? Onko treeneihin ja hyvinvointiin otettu enemmän tavoitteellista toimintaa mukaan? Entä mikä on just sun lemppari treenimuoto tänä syksynä? Olisi mukava kuulla myös teidän fiiliksiä tältä rintamalta ja millä mielin otatte nää postaukset taas osaksi blogin ohjelmistoa? Illaksi on ajastettuna vielä toinen postaus, ja silloin luvassa on aikamoinen yllätys Jyväkyläläisille lukijoille koskien tätä hyvinvointivalmennusta! Pysykääpä siis kuulolla ja ihanaa perjantaita kaikille! ♥

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : ajatuksia, fitmom, lifestyle, treenaus, vinkit&suositukset

Previous ARKISAFKAA // KUKKAKAALIPIZZA
Next TULOSSA: IWELLOJENGIN LUKIJATREENIT!

Related posts

TESTISSÄ PROTEIN PANCAKE MIX

Isin tyttö

23. RASKAUSVIIKKO

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Tiia sanoo

    25.9.2015 16:05

    Syksy menee pientä, vajaa neljä viikkoista tuhisijaa ihastellessa ja suukotellessa. <3
    Reeni hommat on siis ihan tauolla vaunulenkkejä lukuun ottamatta ja täytyy kyllä myöntää että mieli tekis jo palata jumppaamaan ja oikeesti liikkumaan. Mutta pikku hiljaa mennään ja kyllähän sitä ehtii vielä reenaamaan!

    Kiva kuulla, että oot löytänyt tasapainon ruokailujen suhteen ja liikuntakin maistuu. Täältä lähtee taas tutut tsemppitoivotukset sinne päin!

    Tiia

    Vastaa
    • Essi sanoo

      28.9.2015 15:02

      Siellä se saakin mennä niin <3 Voi että, onne vauvakuplaan <3

      Kiitos tsempeistä 🙂 Nyt tuntuu kyllä kivalta kun ruokajutut ja treenit tuntuu menevän ihan omalla painollaan ilman hirveetä taistelua!

      Vastaa
  2. Heidi sanoo

    25.9.2015 21:18

    Itsekin olen käyttänyt tuota Fat Secrets sovellusta ja on aika toimiva, kun haluaa seurata syömisiään. Hieno tulos ekalta kahdelta viikolta ja mukava muutenkin kuulla hyvinvointiprojektista, tsemppiä :).
    -Heidi-

    Vastaa
    • Essi sanoo

      28.9.2015 15:03

      FS on kyllä tosi näppärä appi. Joo ihan mukava aloitus ja toivottavasti tahti säilyy niin pääsee äkkiä eroon näistä kesän kiloista 😀 Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan!

      Vastaa
  3. Kerttu / Modernisti Kodikas sanoo

    25.9.2015 21:25

    Ihana postaus, Essi! Hyvä olo huokui kirjoituksestasi. Hyvin me vedetään! <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      28.9.2015 15:04

      Ihana tukipilari siellä <3 Kyllä saadaan lokakuun loppupuolella olla tyytyväisiä, mutta eihän se siihen jää!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään