• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

LAUANTAIRAKKAUTTA

5.9.2015 in yleinen

Ihana ihana lauantai. Tiiättekö sen tunteen kun takana on vaan niin törkeen hyvä päivä? Ihan mahtava, vaikka mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut tai kuulunut päivän ohjelmaan. Superhyvään päivään ei oikeastaan tarvita mitään muuta kuin päivä ilman aikatauluja, vapaus tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä mitään ja tietysti ne omat tärkeimmät. Eli perhe ja koti. Tää lauantai on ollut meillä kesän jälkeen ensimmäinen ”arki lauantai” täysin ilman ohjelmaa tai yhden yhtä aikataulutettua menoa, ja täytyy sanoa että vitsi miten hyvältä se on tuntunutkaan!

lauantai5 lauantai3 lauantai7

Mä oon sen verran menevä tyyppi, että usein mua ahdistaa jos viikonlopuiksi ei ole mitään ihmeellistä luvassa. Nyt kesän lopussa mua kuitenkin alkoi jo vähän väsyttää kaikenlaiset menot ja meiningit. Loppupeleissä kesä oli aika hektinen, eikä siltikään ehditty tehdä kaikkea mitä haluttiin. Suurin syy tähän on ollut uuden kodin pihahommat joiden vuoksi ollaan oltu myös aika sidottuja kotihuudeille. Sellaista rauhallista perheaikaa kesässä oli tosi vähän mitä oltaisiin myös kaivattu, mökillekkään ei ehditty vetäytyä yhdeksikään viikonlopuksi relaamaan. No ehkä repäistään vielä tässä syksyn aikana yksi mökkiviikonloppu ennen lumen tuloa?

lauantai6 lauantai1 lauantai9

Tänään ollaan siis puuhailtu just mitä on huvittanut. Aamu alkoi sillä että nukuttiin koko porukka ihmeellisen pitkään, Milakin aukaisi silmänsä ekaa kertaa vasta kasin jälkeen! Aika luxusta jo pelkkä tunnin extra uniaika tälle äidille nimittäin. Sitten alettiin aamupalahommiin, ja nautittiin päivän eka ateria oikein pitkän kaavan kautta. Kaikista ihaninta oikeesti on kiireettömät aamut perheen kesken, ja niitä nyt uuden arjen myötä osaa arvostaa taas ihan uusiin sfääreihin. Aamupäivä pötköteltiin, leikittiin ja luettiin kirjaa, kunnes reipastuttiin ja painuttiin ulos. Tehtiin muutamat kesältä venyneet pihajutut valmiiksi, ja pian alkoikin sataa. Sopivasti juuri lounasaikaan. Sitten sisälle, mä kokkasin ja sillä aikaa Niko siivosi koko kämpän. Ihana mies. Ruoan jälkeen Mila unille, ja päiväkahvit sekä pari jaksoa Modern Familyä. Iltapäivällä sateen ropistessa vietettiin vielä koko perheen leffahetki ennen kun pakattiin kamat ja lähdettiin salille. Mila oli taas mukana meidän kanssa jumppaamassa, ja siitä huolimatta saatiin Nikon kanssa molemmat treenattua hyvin. Milaa on niin hauska seurata salilla, kun se ottaa jo niin monesta liikkeestä mallia, kuinkakohan kova punttimimmi tosta tytöstä vielä tulee? Haha. Sitten ajettiinkin Apsin kautta kotiin, tekemään tortilloja. Äkkiä kello olikin jo pienimmän uniaika ja me saatiin vielä viettää aikuisten leffailta huipun lauantain päätteeksi.

lauantai

Hitsi, mä en nyt ehkä saanut puettua tätä fiilistä niin hyvin sanoiksi mitä halusin. Mutta pointti oli se, että miten sitä välillä unohtaakaan sen tosiasian, että ne ihan tuikitavalliset vapaapäivät on arjen luxusta? Tai että viikonloput on ihmisen parasta aikaa? Voi vitsi. Nyt hymyssä suin vällyjen väliin ja huomisen seikkaluja kohti… Kauniita unia ♥

Miten teillä lauantait yleensä vietetään? Aina jotain spessumpaa ohjelmaa vai ladataanko akut ihan oman porukan kesken kotioloissa?

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA.

Tags : ajatuksia, fiiliksiä, lifestyle, perhe, uusi koti

Previous VIDEO SAIRASTUVALTA & TÄRKEÄ MUISTUTUS
Next INSTAWEEK #36

Related posts

INSTAKUU – SYYSKUU

Ensimmäinen uusivuosi perheenä !

Instamonth 4/12

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Nicole sanoo

    6.9.2015 09:01

    Kuulostaa hyvältä! Tollasen viikonlopun jälkeen saa aina vähän lisäenergiaa! 🙂 Mä oon usein viikonloput töissö, koska vuorotyö. Jos satun olemaan kotona niin usein se menee vaan salilla käyden ja kotona rötväten. Mikä ei siis ole huono ollenkaa ! 🙂
    Teillä on muuten aivan ihana koti!! <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      7.9.2015 23:27

      Joo kyllä on ollut ihan erilainen boosti tähän uuteen viikkoon tuollaisen viikonlopun jälkeen 🙂 Mutta kotona rötväyshän on PARASTA <3 Kiitos Nicole, paljon on vielä kesken, mutta pikkuhiljaa tää koti muuttuu kodikkaammaksi 🙂

      Vastaa
  2. Annika/ Morning Glory sanoo

    6.9.2015 21:44

    Lauantai on mun ehdoton suosikkipäivä viikosta, juurikin sen takia että silloin meillä ei ole yleensä sovittuna mitään ihmeempää ohjelmaa. Aamiaisen voi syödä rauhassa, ja jvoin uoda vielä toisen kupin teetä kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Yleensä ollaan mietitty edellisenä päivänä vähän runkoa lauantaille tai tsekattu mitä menoja kaupunki tarjoaisi, mutta niihin mennään ihan fiiliksen mukaan.

    Parhaita lauantaipäiviä ovat ne, jolloin tehdään ihan perusjuttuja koko perhe yhdessä, eli tiedän ton sun fiiliksen 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      7.9.2015 23:29

      Sama juttu, lauantai on perjantain kanssa parhaat päivät 🙂 Mutta lauantai vetää kuitenkin ehkä pidemmän korren juuri siksi, että on koko päivä aikaa!

      Vastaa
  3. Emmi sanoo

    6.9.2015 22:16

    Oi kuulostaa ihan täydelliseltä <3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      7.9.2015 23:30

      Täydellinen päivä olikin <3

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään