• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Kysy pois?

7.9.2014 in yleinen

Mä ajattelin että nyt ois kiva hetki näin syksyn alkajaisiksi toteuttaa pitkästä aikaa kysymyspostaus, etenkin kun siirtyminen täyspainoisesti Mamalifen puolelle lähestyy kovaa vauhtia. Tälle puolelle on voinut eksyä jo uusia lukijoitakin, niin tällä tavoin myös uudet tuttavuudet pääsevät kysymään mahdollisesti mieltä askaruttavia jutskia ja tutustumaan meidän meininkiin paremmin.

Nyt on hieman eri sävelet kuin aiemmissa kysymyspostauksissa, kysymyksiä saa jättää mun lisäksi myös Nikolle ! Postaustoiveita saa myös jättää ja ne ovat erittäin tervetulleita. Niin ja Niko on muuten myös lupautunut virailemaan blogissa tän lisäksi myös ihan postaajan roolissa. Toiveita senkin saralle toivotaan, eli mitä haluisitte Nikon postaavan ? Vastauksia postaillaan ensi viikon lopuilla ja mahdollisimman monet toiveet pyrin toteuttamaan tän syksyn aikana.

Joten, antakaahan palaa ! Kysykää mitä mieleen juolahtaa, ideoikaa, ja ehdottakaa ! Nyt pääsette vaikuttamaan blogin syksyn ohjelmistoon 😉

kysy

Tänään on muuten tosi jännä päivä, ihan extempureen päätettiin eilen että nyt on sen aika – uuden isomman kodin metsästys alkaa ja tänään iltapäivällä on jo pari näyttöä plakkarissa. JÄNNÄÄ !

– Essi

Previous Hello Autumn!
Next Uusi hanke / viikonloppufiiliksiä / kysymyspostaus

Related posts

TESTISSÄ IHMEGEELI KASVOILLE

YKSI KESÄN TUNTEIKKAIMMISTA & TÄRKEIMMISTÄ PÄI...

INSTAWEEK #34

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Katja sanoo

    7.9.2014 13:22

    Onko parisuhteenne muuttunut lapsen myötä?

    Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?

    Mitkä on ne rakkaimmat hetket perheesi kanssa?

    Minkälaisia unelmia sinulla on tulevaisuuden varalle?

    Vastaa
  2. jipunen sanoo

    8.9.2014 16:39

    Mikä susta tulee ”isona”?(molemmille) Miten huollatte parisuhdetta taaperoarjen keskellä?(molemmille) Millaisena näet elämänne 5vuoden päästä?(molemmille) Mikä on Nikon paras puoli? Entä Nikosta sun paras puoli? Miltä äitiys susta tuntuu, tai millaista se on? Miten teillä yöt sujuu Milan kanssa nykyään?

    Vastaa
  3. Josefiina sanoo

    8.9.2014 16:58

    Kone sekoili, enkä tiedä, tuliko äsken sellainen ”kesken jäänyt” kommentti, joten kysyn nyt uudestaan…
    Kysymykset sulle:
    Mikä on tärkein asia, joka pitäisi kertoa jokaiselle tulevalle äidille?
    Miltä äitinä tuntuu?
    Missä asioissa oot huomannut ajattelevasi eri lailla nyt Milan syntymän jälkeen?
    Mikä on sun lempisatu?

    Kysymykset yhteisesti:
    Miksi juuri Mila? (Nimenä)
    Ootteko huomannut toisistanne jotain uutta sen jälkeen, kun Mila syntyi?
    Miltä vanhempina tuntuu?

    Kysymys isälle:
    Onko Essi alkanut kohtelemaan sua eri lailla Milan syntymisen jälkeen?

    Vastaa
  4. AK sanoo

    8.9.2014 22:27

    Kuinka monta kuvaa tulee napsittua viikossa, entä kuukaudessa?
    Miten lajittelet kuvat tietokoneelle? Viikon mukaan, kuukauden vaiko aiheen?
    Käytätkö/käytättekö puhelinta (nykyään kun monella esim. facebookin sovellus) Milan seurassa vai laitetaanko se sivuun ja keskitytään vain muruseen?
    Monen tunnin yöunilla pärjäätte?

    Vastaa
  5. Lotta K sanoo

    9.9.2014 00:04

    Mistä te haaveilette?

    Vastaa
  6. invisible sanoo

    9.9.2014 00:06

    Essi:

    kauanko ajattelit olla hoitovapaalla? Tiedätkö vielä suunnitelmiasi sen jälkeen?
    uskotko Jumalaan?
    hasveiletko enemmän tällä hetkellä häistä vai toisesta lapsesta?
    Miten jaatte Nikon kanssa kotityöt?
    Mikä on ollut haastavinta Milan syntymän jälkeen (väsymys, parisuhdeajan puute tms)?
    Milloin olitte viimeksi Nikon kanssa kahdestaan jossain?

    Nikolle:

    Mikä on päiväsi paras hetki?
    Kuinka monesta lapsesta haaveilet vai onko yksi hyvä määrä?
    Minkä pituisia työvuoroja sulla on?
    Uskotko Jumalaan?
    Mihin rakastuit Essissä? Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä?

    🙂

    Vastaa
  7. Jonna sanoo

    9.9.2014 01:05

    Molemmille:
    – Mitkä on teidän lähitulevaisuuden suunnitelmat?
    – Mistä unelmoitte?
    – Mitä kaipaatte tällä hetkellä?
    – Millaista asuntoa etsitte? Mitkä ovat tärkeitä seikkoja?
    – Mikä on ollut haastavinta vanhemmuudessa? Entä onko jotain mikä on yllättänyt helppoudellaan?
    – Oliko teillä ennakko-odotuksia/pelkoja siitä millaista vanhemmuus tulisi olemaan? Ovatko ne toteutuneet vai osoittautuneet turhiksi?
    – Kuinka muistatte toisianne arjen keskellä?
    – Kuvailkaa 3 sanalla elämäänne tällä hetkellä

    Essi:
    – Kuinka päädyit kirjoittamaan blogia? Oletko koskaan katunut päätöstä?
    – Bloggaamisen positiivisin ja negatiivisin asia?
    – Onko sinulla jotain haaveita blogiisi liittyen?
    – Saatko paljon negatiivista palautetta? Miten suhtaudut niihin?
    – Miten lähipiirisi reagoi kun aloit kirjoittamaan blogia?
    – Mitä herkkua/ruokaa tulee eniten ikävä dieettisi aikana?

    Vastaa
  8. Susanna sanoo

    9.9.2014 08:55

    Millaiset haaveet teillä on uudelle kodille? Vuokra vai oma? Kerrostalo, rivari, paritalo, omakotitalo? Jne? 🙂

    Vastaa
  9. Eeni sanoo

    9.9.2014 15:02

    Essille:
    ○ Mikä haluat olla ”isona”?
    ○ Onko sinulla esikuvia, jos niin kuka, ketä? Miksi he ovat esikuviasi?

    Miehellesi:
    ○ Parhaat puolet Essissä?
    ○ Ärsyttävät/”Ei niin mukavat”- piirteet Essissä?
    ○ Mihin ihastuit Essissä?

    Molemmille:
    ○ Haluatteko lisää lapsia, millon?
    ○ Onko häät suunnitelmissa?
    ○ Miten parisuhde muuttunut kun lapsi on tullut?

    Vastaa
  10. Sarppa sanoo

    13.9.2014 08:04

    Ootteko koskaan mustasukkaisia toisesta, esim. jos toinen lähtee vaikka yöelämään tms.?

    Vastaa
  11. johanna sanoo

    14.9.2014 23:16

    Mistä olet kotoisin? Oletko Jyväskylästä?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Lotta K Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään