• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

KAUNEIMMAT KUKAT ELÄMÄSI JUHLIIN

30.12.2019 in Koti & sisustus, Oma elämä

Kaupallinen yhteistyö Mestarin Kukan kanssa

Meidän joulussa oli tänä vuonna jotain aivan uutta, sillä niin kuin olen jo pariin otteeseen maininnut, vietimme sitä ensimmäistä kertaa kotona. Oli aivan ihanaa laittaa joulu luvan kanssa, ja aivan meidän näköiseksi. Kattaa huolella ja suunnitella koristeet, ja ennen kaikkea ne omat lempikoristeet joka juhlissa, eli kukat. Kukat kuuluu ehdottomasti jouluun, siinä missä mihin tahansa muihinkin juhliin, tai oikeastaan erityisesti.

Meidän joulukukat loihti valtavan taitava Mestarin Kukan Niina. Ja on muuten suuri ilo, että pääseen tekemään yhteistyötä näin taitavien ihmisten kanssa ja näyttämään myös teille vielä tarkemmin, miten upeat kukat meillä jouluna koristi kotia. Reipas viikko ennen joulua kävin tilaamassa kukat, ja kertomassa toiveeni Mestarin Kukassa. Halusin jonkinlaisen köynnösmäisen asetelman keskelle ruokapöytää, sekä kimpun tarjoilupöytään saarekkeelle. Annoin toiveeni värimaailmasta ja tyylistä, mutta muuten luotin, että Niina saa ajatuksestani kiinni. Näin kävikin, ja joulua edeltävänä perjantaina hain kerrassaan upeat joulukukat kotiimme, jotka täydensivät joulun tunnelman täydellisesti.

Itseasiassa Mestarin Kukka on ollut jo pitkään vakio kukkakauppani, tarvitsin kukkia sitten mihinkä tilanteeseen tahansa. Sieltä olen hankkinut suurimman osan kotimme koristeheinistä ja napannut mukaani niin perjantaipuskia, kuin kyläviemisiä ystäville. Tässä vaiheessa voin myös paljastaa, että Mestarin Kukasta on varattu meille ensi kesän hääkukatkin, joiden suunnitteluun pääsette kurkkimaan varmasti myös blogissa hieman etukäteen ennen häitä!

Ennen joulua hankin meille ensimmäisen pellavaliinan, ja se toi joulukattaukseen vielä viimeisen juhlallisen silauksen kultaisien aterimien kanssa. Oli kyllä ihanaa saada oma perhe jouluillalliselle meille, ja tehdä kattaus just eikä melkein oman maun mukaan. Nyt voikin sitten alkaa miettiä tosissaan häiden kattausta – kiinnostaisiko teitä lukea aiheesta muuten pohdintaa myös blogista?

Minkälaiset kukat kuuluu teidän jouluun? Vai kuuluuko ylipäätään? Itse en ole koskaan pitänyt joulunpunaisesta, mutta murrettu punainen on pieninä yksityiskohtina tosi kaunis. Kuitenkin niin kukissa kuin muissakin joulukoristeissa mennään melko maanläheisissä sävyissä kuten luonnonvalkoisessa ja vihreässä – pientä kullan kimallusta unohtamatta.

x Essi

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : joulu, Juhlat, koti, kukat, sisustusinspiraatio

Previous 24 JUTTUA MEIDÄN JOULUSTA
Next 9 PARASTA VUODELTA 2019

Related posts

LASTEN HARRASTAMISESTA & LIIKKUMISESTA

KAUNIS KÄSINTEHTY MATTO TYTÖN HUONEESEEN

PARAS LAHJAIDEA ALKAVALLE JUHLAKAUDELLE

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Sasa sanoo

    31.12.2019 01:15

    Onpa kaunista! Aivan ihana varsinkin tuo pöytäasetelma. Kaikkea hyvää ensi vuodelle! – Sasa

    Vastaa
    • Essi | piece by piece sanoo

      31.12.2019 11:08

      Kiitos Sasa! Se on tosi kaunis kyllä, ja siitä riittää iloa edelleenkin. Samoin sinne teidän koko perheelle <3

      Vastaa

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään