• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

KAHDEKSANKUINEN

17.4.2017 in yleinen

Kahdeksan kuukautta tuli tällä pallerolla täyteen viime keskiviikkona. 2/3 vauvavuodesta on jo takana, vaikka edelleen oon jumissa siinä tunteessa, että vastahan se alkoi. Aika on kulunut niin nopeaa. Se päivä kun kannettiin tuo pötkylä alle nelikiloisena kotiin ekaa kertaa elokuun puolenvälin tienoilla tuntuu kuin eiliseltä. Toisaalta sitten niin kaukaiselta, kun tänäänkin rundattiin yhdessä keittiönpöytää ympäri kävelykärryn kanssa. Ennen kesää Noel luultavasti jo ottaa ensiaskeleet ilman tukea, jos tää kehitystahti jatkuu… #missämunvauva #vauvakuume

Ihan tosiaan tuo kasikuinen alkaa enemmän ja enemmän muistuttamaan jo pientä taaperoa kuin vauvaa. Tottakai siihen vaikuttaa meillä se paljon, että Noel on ollut niin superliikkuvainen jo sieltä nelikuisesta asti. Se ihan pikkupikkuvauva-aika jäi tosi lyhyeen. Mitään michelinmakkaroita hän ei ole ehtinyt kasvatella missään vaiheessa, sillä ihan kaikki energia kuluu kun toinen viipottaa menemään. Etenkin nyt, kun ryömitään, kontataan, kävellään tukea vasten ja kärryllä. Touhua ja leikkiä riittää jokaiselle minuutille, jonka Noel on hereillä. Aktiivinen ja aurinkoinen bebis kaikin puolin on tämä poika.

Viime viikolla käytiin myös neuvolassa lääkärin perus kasikuisen tsekkauksessa ja hakemassa uudet merkinnät neuvolakorttiin parin kuukauden tauon jälkeen. Kaikki oli hyvin, poika kasvaa sekä kehittyy normaalisti ja omalla käyrällään tasaisesti. Vielä ei rikottu uusia kiloja tai kymmeniä senteissä, sillä painoa oli kertynyt 7730g ja pituutta 69,8cm. Minkä kokoisia muut kasikuiset ovat olleet? Ja hei millaisia määriä teidän saman ikäset pikkutyypit muuten syö soseita/sormiruokaa? Meillä Noel syö ehkä hippasen nihkeästi vielä kiinteitä, mutta kai ne siitä alkaa maistua paremmin ja paremmin mitä isommaksi toinen kasvaa.

Noel nukkuu kahdet päikkärit, aamu- ja iltapäivällä. Öisin edelleen heräillään usemman kerran, mikä tietysti vähän verottaa omaa jaksamista. Kuitenkin Noelin kohdalla mennään imetyksen kanssa varmasti lapsentahtisesti ihan loppuun asti, niin kuin Milankin kanssa toimittiin. Vieläkään niitä hampaita ei ole puhjennut, mutta kovasti kuolaaminen on lisääntynyt, joten jospa 9kuisena sellaisia jo löytyisi?

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : vauvajutut

Previous PÄÄSIÄINEN KOTONA
Next LAPSIMESSUT 2017 – ENNAKKOTÄRPIT

Related posts

Kysy pois?

MINI´S CLOSET // RENNOSTI LAUANTAINA

Pieni seikkailija lähti liikkeelle

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Emilia sanoo

    18.4.2017 08:02

    Meillä kasikuinen on 9030g ja 70,3cm. Nousee holtittomasti tukea vasten koko ajan seisomaan, menee konttausasentoon mutta ei vielä konttaa. Ryömii kyllä sitäkin vauhdikkammin. Kiinteät uppoaa nykyään hyvin, 5kertaa päivässä. Purkillinen sosetta uppoaa kerralla ja puuro aamuin illoin. Imetys loppui harmikseni jo 4kk kohdalla, ja samaan aikaan aloitettiin sosemaistelut. Parikolme kk meni ennenkuin alkoi kunnolla maistumaan. Meneväinen poika täälläkin vaikkei vielä noin kovasti liiku kuin teidän.:)

    Vastaa
  2. Jenna sanoo

    18.4.2017 09:36

    Meiän jätkä oli 8kk 8960g ja 75,4cm pitkä! Hoikka ja pitkä poika meillä. ? meillä syödään viis kertaa päivässä jo soseita hirveellä ruokahalulla. ? ja ikää on 9kk nyt.

    Vastaa
  3. Ebu sanoo

    18.4.2017 11:28

    Meillä viime kuussa 8kk mitat oli 76.4cm &11350g. Sormiruoat uppoaa vaihtelevasti. Mutta onneks maito maistuu täälläkin, etenkin öisin. ???

    Vastaa
  4. IP sanoo

    18.4.2017 22:10

    Täällä vasta kuusikuinen mutta samankokoinen. Ja soseet uppoaa hyvin, 2 puuro ateriaa ja 3soseateriaa.kiinteät aloitettu aikaisin koska keskonen… Ja makkaroita löytyy kun ei osaa vasta kuin kääntyä.:D

    Vastaa
  5. Loviisa sanoo

    19.4.2017 11:02

    Meidän 8kk on 9kg ja 68cm. Lyhyt pullukka? Kiinteitä syö sormiruokaillen 4x päivässä ja rakastaa syömistä, ruokaa menee reippaasti ja ihan kaikki maistuu. Tissi myös, ei tuo vähennä sitä varmaan ikinä ? 2 hammasta puhkes just ja niitä on myös kiva testata tisseihin ??

    Vastaa
  6. Henni sanoo

    21.4.2017 23:16

    Meidän nelikuinen on saman kokoinen kun teiän poju ? hyvin riittää siis oma maito.. suloinen poika teillä siellä♡

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle IP Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään