• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Joulukuun EKA!

1.12.2014 in yleinen

Vihdoin se on täällä, JOULUKUU! Fiilis on kerrassaan ihana, eikä edes koko porukan vuotavat nokat haittaa. Aamu alkoi tänään todella hitaasti fiilistellen, sytyteltiin Milan kanssa kynttilät ja avattiin telkkari aamun lastenohjelmia varten. Käperryttiin sohvan nurkkaan sylikkäin katsomaan muumeja samalla heräillen, vasta tovin jälkeen siirryttiin aamupalalle. Pikkuneiti veti jälleen onnensa kukkuloilla kanelilla maustettua riisipuuroa, kuinkahan kauan tää puurobuumi kestää? Aattoon asti ainakin.

joulukeka6 joulukeka9 joulukeka7joulukeka4joulukeka5

Joulukalentereista aukesi  ekat luukut tietty myös tänään! Askareltava yllätyskalenteri oli koko marraskuun suunnitteilla, mutten saanut mitään aikaiseksi, joten vielä tänä aamuna ajattelin että Mila pärjäisi tän vuoden pelkällä kuvakalenerilla. Toisin kuitenkin kävi. Päiväuniaikaan hullaannuin täysin ja inspiroiduin tekemään pikkumimmille kalenterin vielä eteisen oveen. Nyt meilläkin on joulun odotus entistä jännittävämpää, sillä jokaiselle päivälle on pieni yllätys tai hauska aktiviteetti luvassa Milalle. Ajattelin esitellä tän DIY-kalenterin vielä omassa postauksessa tarkemmin tällä viikolla. Mun mielestä se onnistui tosi kivasti ja askartelukamatkin löytyi vielä kaapista valmiina. Oon tosi tyytyväinen ja mikä tärkeintä Mila on innosta sekaisin. Ainakin tänään ihmetys oli suuri kun ekasta luukusta tonttu oli tuonut äidille ja isille tosi jännän pöllömaatuskan. Voitte kuvitella kuinka monta kertaa maatuska on tänään purettu ja kasatty yhä uudelleen ja uudelleen. ♥

jouluk3 joulukeka2 joulukeka joulukeka4joulukeka1

Joulukuusi kannettiin alavarastosta eilen illalla olkkariin. Sen kanssa kävi vain hieman ohraset, se nimittäin katkesi kasatessa, juuri kun oltiin saatu koristeet paikalleen. Eiks oo ihan siisti noin puolikkaanakin, tällänen pensasmalli 😀 Vois melkein jättää noin! No ei, jospa me saatais se huomenna fiksattua.

joulukeka11 joulukeka12 joulukeka8 jouluk10

Nyt on joulu vihdoin kotona, mielessä ja sydämmessä – IHANAA! Miten teillä joulukuun eka on sujunut? Millaisia kalentereita siellä on täksi vuodeksi hankittu/tehty? 

Tags : arki, fiiliksiä, joulu, lapsijutut, lifestyle, perhe

Previous Milan jouluinen lempiruoka
Next Instaweek #48

Related posts

BABY SHOWER SUPRISE!

Tiistai

INSTAWEEK #12

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Saila sanoo

    1.12.2014 21:57

    Meidän neiti sai suklaakalenterin, mutta mielestäni se ei ollut vielä 1-vuotiaalle ihan sopiva, joten popsittiin suklaat omaan napaan ja vaihdettiin tilalle ksylitolipastillit sekä tarroja. Tuntui kyllä niin väärältä syödä toisen kalenterista suklaat, mutta onneksi pastillit on pikkuneidille herkkua. Tällä mennään tänä vuonna. 😀

    Vastaa
    • Essi sanoo

      3.12.2014 14:41

      Hitsi toihan on tosi hyvä idis! 🙂 Ensi vuonna sitten herkullisemmalla kalenterilla 😉

      Vastaa
  2. miia uusitalo sanoo

    1.12.2014 22:03

    Hei,löysin blogisi joka on ihana. Syvennyn siihen lisää vielä illan aikana. Tuo pöllömaatuska oli aivan supersuloinen siksipä utelen mistä tuota ihanuutta voi itselle hakea?Tyttäreni rakastaa pöllöjä tällä hetkellä ja lahjana hänelle olisi täydellinen. Ihanaa joulukuun alkua sinulle!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      3.12.2014 14:43

      Moikka Miia, tervetuloa <3 Kiva kun löysit tänne! Öö tuon maatuskan tilasin Konglomerat.fi verkkokaupasta, luulin että se olisi ollut isompi mutta on aika mini. Siellä on isompiakin valikoimassa 🙂 Tuo on kyllä kiva, mutta tollaselle taaperolle ei niin sopiva leikkikalu, ainakaan ne pienimmät pöllöt. Samoin sinne, ihanaa joulukuuta 🙂

      Vastaa
  3. Heidi sanoo

    1.12.2014 23:09

    Onpa teillä tunnelmallista! Pensas on ihanan sympaattinen.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      3.12.2014 14:43

      Kiitos Heidi <3 On joo aika symppis, saa nähdä miten korjataan, vielä ei olla saatu kuusta pystyyn… 😀

      Vastaa
  4. Selina/kun äiti kelaa sanoo

    2.12.2014 01:33

    Ihanan valkoista ja tunnelmallista. Voi kunpa saataisiin uloskin saman näköistä jouluksi! Ja tuo joulukuusi on vähintäänkin persoonallinen! 😀
    Meillä A-murulla on joulusukka ja kaksi paperikalenteria. Kannattaa käydä minun blogissa myös kurkkaamassa A-murun joulusukka-postaussarjaa johon liittyy myös taitelijaystäväni upea joulukalenteri. Teen hänen kanssa yhteistyötä aina 24 päivään asti! 😉 Mila voisi innostua eläinteemasta!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      3.12.2014 14:44

      Kiitos Selina <3 Ei vissiin huomaa mikä on äidin lempiväri sisustuksessa 😉 valkoinen ja harmaa 😀 Tuun ehdottomasti kurkkimaan, hauska idea tuo joulusukka 🙂 ja eläinteema kuulostaa myös siltä että meidän pientäkin innostaisi!

      Vastaa
  5. Riikka-Maria sanoo

    2.12.2014 11:17

    Kaunis joulukoti! <3 Miten teit tuon joulukalenterin, onko tuo kuusi kenties washiteippiä?

    Vastaa
    • Essi sanoo

      3.12.2014 14:46

      Kiitos <3 Se on ihan kartonkia, meinasin lähtee hakemaan teippiä, mutta sitten askartelin kuusen tällä kertaa paperista 🙂 postaan vielä kalenterista huomenna lisää!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Saila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään