• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

Helou HELMIkuu & kuulumisia

2.2.2017 in yleinen

Ihanaa helmikuun alkua kaikille! Tammikuu meni yhdessä hujauksessa ja jotenkin on vähän hömppä olo, sillä kevät on melkein jo ovella ja tuntuu samaan aikaan, että vastahan talvi alkoi. Valon määrä on selkeästi jo lisääntynyt ja päivä pitenee hitusen joka päivä. Samalla sen huomaa selkeästi myös omissa energiavarastoissa, vaikka Noelin yöt on samaan aikaan alkaneet menemään levottomampaan suuntaan. Välillä on ihan OK väsyttääkin, mutta kun samaan aikaan panostaa omaan syömiseen ja liikkuukin muutaman kerran viikossa vaikka väkisin, niin kyllä kaikki tuntuu paljon kevyemmältä. Onneksi luovuin herkuista, sillä jos mässäilisin sohvan nurkassa päikkäriaikaan karkkia ja pullaa niin olo olisi varmasti tosi kurja. Pikkuhiljaa sitä taitaa taas heräillä näistä vauvavuoden ekoista sumukuukausista muutenkin, ja ihan hyvä niin, sillä tuleehan Noelilla parin viikon päästä jo puoli vuotta ikää!

Usein teiltä tipahtelee toiveita, että haluaisitte enemmän ihan sellaisia ”arkipostauksia”. Nyt helmikuussa lupaan toteuttaa niitä myöskin ja sellaisia kevyitä, joidenkin mielestä tylsiäkin kuulumispostauksia haluan jatkossa mahduttaa jokaiseen viikkoon. Niitä on kiva saada itsellekin muistoksi arkistoihin näiltä ajoilta. Kamera pistetään laulamaan useammin, eikä blogin sisältöä enää mietitä niin tarkoin harkiten. Palataan sinne juurille, jolloin en ehkä ottanut tätä touhua ihan näin ”tosissaan”. Veikkaan että moni teistäkin tulee pitämään tästä muutoksesta ja mielelläni kyllä kuulisin toiveita aina teiltäkin. Millaisista postauksista tykkäätte ja mitä haluaisitte lukea!

Meidän alkuvuosi on alkanut hyvin ja ihanan tavallisesti. Viikot rullaa omalla painollaan, arki toimii ja viikonloput on ihan parasta perheaikaa. Mila käy edelleen päiväkodissa, mutta nyt hoitopäiviä on joka viikko kaksi, kun ennen vuoden vaihdetta niitä oli joka toinen viikko kolme ja joka toinen viikko kaksi. Tää uusi rytmi on meille selkeästi parempi, ja viikossa on nyt hyvä balanssi. Mila nauttii hoitopäivistä täysillä, ne on tytön ihan oma juttu ja kaverit siellä todella tärkeitä. Noel on sitten Milalle nykyään ihan kaikki kaikessa, sisarukset bondaa jo niin vahvasti yhteen kun pikkuveli on yhä enemmän kaikessa menossa mukana kasvaessaan. Niin ihania nuo kaksi, vaikka tietysti osaahan ne olla välistä ihan älyttömän raskaitakin. Myöskään kotihommat ei tästä talosta lopu tekemällä, mutta nää on näitä juttuja, jotka kuuluu tähän pikkulapsiaikaan. Välillä on oltava armollinen itselle ja välillä se koti näyttää siltä kuin siellä olisi pommi räjähtänyt. Mä en kuitenkaan halua menettää näitä aikoja suorittamiselle, vaan ottaa kaiken mahdollisen tästä ajasta kun lapset on pieniä. Sydäntä vähän puristaa jo nyt ajatus siitä, kuinka näitä vuosia tulee joskus vielä ikävä!

Ensi viikonlopusta on tulossa aika jännittävä, sillä mun on tarkoitus irtaantua ekaa kertaa kotoa vähän pidemmäksi aikaa lauantaina juhlimaan ystävän valmistujaisia. Mitään railakasta juhlimista se mun osalta ei tule vielä olemaan, koska tiedän ettei Noel ole vielä valmis olemaan musta erossa niin pitkiä aikoja. Nyt oon pumppaillut maitoa jääkaappiin, jotta isin kanssa pärjätään kuitenkin ilta ja alkuyö, eli useampi tunti mitä tähän asti ollaan erossa oltu kertaakaan. Mila menee mummilaan lauantaina yökyläilemään, joten Nikolla on kaikki aika sitten keskittyä Noeliin. Vähän jännittää, ja tiedän että Nikoakin, mutta eiköhän nuo pojat pärjää oikein loistavasti! Ja tiedättekö, mä niin odotan pientä irtiottoa ja aikaa ystävien kanssa – ilta aikuisessa seurassa (ja pari lasia skumppaa!) tekee varmasti hyvää näin piiiiiiiitkän tauon jälkeen!

Ja hei, arvatkaa vaan pääsinkö eilen sinne kampaajalle? No en 😀 Meidän lapset on kyllä terveenä, mutta ystäväni joutui siirtämään mun aikaa, kun hänen poika tuli sopivasti kipeäksi. Onneksi kuitenkin vain päivällä, ja tänään pääsen vihdoin hiusuudistukseen!

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : arki, fiiliksiä, oma elämä, perhe

Previous Uudet hiukset kiitos!
Next Alkuviikon fiiliksiä & nopeat herkkusämpylät

Related posts

Vauvanvaate haaveita, Kappahl Newbie

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!

OLISIPA PIILOPAIKKA PAHUUDELTA

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Minna sanoo

    2.2.2017 14:03

    Tälläiset perus arkipostaukset on kaikista kivoimpia! 🙂 ei tarvitse ottaa stressiä sisällöstä, aina yhtä kiva lukea näitä.

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:36

      Jee kiva kuulla 🙂 Näitä siis luvassa lisää!

      Vastaa
  2. Minnea/Minnean muruja sanoo

    2.2.2017 16:32

    Pieni irtiotto ja pari lasia skumppaa kuulostaa ihanalta!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:37

      Teki kyllä hyvää, ja nyt jaksaakin taas olla pitkään ihan vaan rauhassa viikonloppuisin 😀

      Vastaa
  3. Elina sanoo

    2.2.2017 20:48

    Hei, ihania kuvia sulla aina ja kivoja juttuja! Toivoisin imetys aiheista postausta esim. imetysajan vaatevinkit ja muutenkin fiiliksiä aiheesta. Koti kuvat olis kivoja myös, ihanan näköistä tuolla taustalla aina
    Terv. 3-v isoveljen ja 4kk pikkusiskon äiti

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:39

      Kiitos Elina <3 Joo hei imetyksestä on pitkään lojunutkin yksi postaus luonnoksissa, täytyy kirjoittaa se tällä viikolla loppuun ja julkaista 🙂 ja kiitti myös uusista ideoista, laitetaan toteutumaan!

      Onnea sinne tuoreesta pikkusiskosta ja tsemppiä tähän pikkulapsiarkeen sinnekin! <3

      Vastaa
  4. Sanna sanoo

    2.2.2017 22:18

    Mistä ihana matto?! Suloiset sisarukset:)

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:40

      Matto on Ellokselta, mallin nimi on Tanger. Sillä kun hakee Elloksen sivuilla niin löytyy ainakin 🙂

      Vastaa
  5. Jii sanoo

    4.2.2017 10:23

    Huoliiko Noel vielä tuttia? Entä miten pullo kelpaa ja oletteko jo soseita alkaneet tarjota? Kuulumisia arjesta lisää voisi olla 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:41

      Noel ei kyllä hirveästi tuttia syö, vähän vaihdellen. Nukkuessa, väsyneenä ja autossa se oikeastaan sitä vain huolii. Pulloa syö tosi nihkeesti, mutta ei sitä kovin usein olla tarjottukaan ja soseita ollaan maisteltu nyt kuukauden päivät kohta 🙂 Täytyykin kirjoitella aiheesta ihan postaus muuten!

      Vastaa
  6. Westend Mum sanoo

    6.2.2017 12:28

    Ihana matto, ostopaikkaa minäkin olisin kysynyt.
    http://westendmum.fi

    Vastaa
    • Essi sanoo

      6.2.2017 23:42

      Matto on kyllä ihan nappivalinta ollut ja ihana <3 se löytyy Elloksen valikoimasta 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jii Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään