Aamulla herätessä oli tosi fressi ja hyvä mieli. Tätä päivää on odotettu, itseasiassa jo heinäkuun lopusta saakka. Ja nyt se on tässä, tänään! Vihdoin blogimatka Mamalifellä saa alkaa täysipainoisesti. Oon tästä askeleesta ja mahdollisuudesta todella onnellinen. Inspiraatiota ja innostusta boggausta kohtaan tursuaa nyt ovista ja ikkunoista. Syksy tulee olemaan mahtava joka saralla, blogi on nyt kotona!
Ihka ensimmäisen esittelypostauksen kirjoitin elokuussa tänne, ja sen voit lukea TÄSTÄ. Ajattelin kuitenkin tehdä teille nopean pika esittelyn vähän kuin treffi-ilmoituksen muodossa, vähän vaihtelua normi listoille. Näin te uudetkin tuttavuudet pääsette paremmin heti perille minkälainen tyyppi täällä antaa näppäimistön laulaa.
Olen Essi, 24vuotias äiti ja avovaimo Jyväskylästä. Omaan pieneen pesueeseeni kuuluu puoliso Niko 28vuotta ja 1-vuotias pieni päivänsäde Mila. Hullaannun helposti uusiin asioihin ja ilmiöihin. Rakastan kaikkea kaunista niin sisustuksessa kuin vaatepuolella. Pienisuuri materialisti asuu tässä naisessa, mutta sisimmältäni olen hyvin maanläheinen ja herkkä tyyppi. Raskauden jälkeen olen pistänyt elämäntavat täysin remonttiin, 10 raskauskilon jälkeen olen vuodessa tiputtanut 12kiloa elopainoa ja ensi kesään tavoite on vielä tuplata tuo pudotus. Saa nähdä millainen gimma sitä ensi kesänä pukee bikinit päälle? Urheilusta ja terveellisestä ruokavaliosta haluan tehdä pysyvän elämäntavan, ja sitä kautta olisi myös mahtavaa jakaa sitä omaa inspiraatiota teille lukijoille. Sillä varmasti moni äiti painii siellä hellan ja pyykkikoneen välissä kuinka saada itsensä liikkeelle samalla pyörittäen perhearkea. Oon täysin hetkessä elävä ihminen, en tykkää, enkä halua suunnitella elämää liian pitkälle. Vaikka häistä kyllä tykkään haavella hamassa tulevaisuudessa päivittäin… Rivarielämä kuuluu meidän perheen lähitulevaisuuteen, ja uusi koti onkin parasta aikaa etsinnässä! Yksi koti oikeastaan löytyikin jo, mutta mutkia tuli matkaan ja palattiin nolla pisteeseen. En malta odottaa sitä hetkeä kun saa päästää taas sisustushirmun valloilleen ja laittaa uutta kotia. Kaikkihetimullenyt-Essin on nyt aika vaikea olla maltillinen, sillä sen uuden kodin pitäisi löytyä mieluten välittömästi! Ollaan Nikon kanssa oltu vajaat 2,5vuotta yhdessä, ja edetty aika vauhdilla, sillä olimme tunteneet vain 5kuukautta kun saimme tietää Milan saaneen alkunsa. Tästä huolimatta meillä on mennyt älyttömän hyvin, vauvavuosi meni mukavasti ja nyt nautitaan taaperoarjesta täysillä. Eikä olla annettu myöskään parisuhteen harmaantua, pidetään huoli siitä että meillä molemmilla on omaa aikaa, mutta tehdään asioita myös ihan kahdestaan sillä välin kun Mila on hauskuuttamassa mummilan väkeä. Kaikista eniten nautitaan kuitenkin juuri niistä arjen pienistä perhehetkistä. Elämä hymyilee nyt ja meidän on hyvä olla, toivon että se hymy näkyy myös teille lukijoille täällä.
Siinä pieniä palasia musta ja meistä. Parhaimman kuvan meidän maailmasta saat kuitenkin seuraamalla blogia. Luvassa on taaperoarjen lisäksi, enemmän mamaa ja lifeä, tämän lisäksi myös Niko on luvannut ottaa blogissa pienen tontin haltuun 😉
Sydämmellisesti tervetuloa niin tuoreet kuin vanhat lukijat, tänne uuteen ja toivottavasti entistäkin parempaan blogiini!
Nyt toivotan teille kaikille ihanaa syksyistä uutta viikkoa!
♥ Essi
Tags : bloggaaminen, fiiliksiä, lifestyle, perhe
Katriina / Hetkiä sanoo
Onnea vielä Essi uuteen blogikotiin. Nyt saat keskittyä täysillä blogiin, eikä tarvii stressata kahdessa paikassa. <3
Essi sanoo
Kiitos <3 On tää kyllä ihan mahtavaa, nyt on innostus taas huipussaan kun saa keskittyä täysillä tähän yhteen paikkaan!
Mimi sanoo
Kiva kun nyt saa kukea kaikki postaukset täältä, ei tarvii pomppia kahdessa paikassa. 🙂 Onnea uuteen ja innolla odotan uusia postauksia joka päivä<3
Essi sanoo
Niin mustakin, tää helpottaa nyt teitä lukijoitakin toivottavasti kovasti 🙂 Kiitos <3
Pia sanoo
Kivaa kun on blogimuutto nyt ohitse! ♡
Pystyiditköhä sää muute antaa jonnekki palautetta siitä, ku bloglovin’in kautta seuraa näitä mamalifen blogeja, nii ne postaukset ei näy siinä vaa täytyy klikata lukemaan selaimen kautta. Jos ymmärsit? 😀 On muka niin tosi vaivalloista klikkailla, hih!
Essi sanoo
Niin on kyllä, helpompi kaikille ja ihanaa kun kaikki löytyy nyt yhdestä paikkaa 🙂
Hei joo, mä tsekkasin miten mulla toimii, ja saan kyllä auki siihen Bloglovinin ikkunaan jos sitä tarkoitit? Onks tää ongelma ollu pitkään vai voisko se olla selaimesta kii tai joku tilapäinen häikkä? Mut voin kyllä laittaa toki inffoo eteenpäin, onhan se ärsyttävää jos ei homma pelitä niin kun pitää 🙂
Pekoni sanoo
C’moon Essi, oot kultaa! Ei muuta kuin onnea uuteen blogiin, meikäläiset oottaa jo innolla tulevia päivityksiä<3
Essi sanoo
Voi muru, ihana oot <3 KIITOS! Huomenna vietetään sit laatuaikaa, kenties pääset pärstäs kanssa tänne kaunistelemaan 😉