• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

2V. PASTELLIBILEET

28.6.2015 in yleinen

Nyt kahden päivän 2vee biletykset on ohi, ja vitsi miten onnellisia ollaan tästä viikonlopusta! Etenkin tuo pikkutyyppi on ollut ihan pähkinöinä kaikesta – rakkaista ihmisistä, herkuista ja lahjoista tietty kans. Mutta samaan henkäykseen voin myös sanoa kyllä että HUHUH! Vaikka kuinka rakastan juhlien järjestämisestä niin onneksi näitä partyja on toistaiseksi vielä vain yhdet vuodessa. Nimittäin eipä tullut taas päästettyä itseä juhlien osalta ihan helpoimmalla, mutta onneksi mulla oli luottoystäviä jeesimässä mm. kakkujen ja muiden järjestelyjen kanssa. Kiitos Mariam ja Kiira, olitte kullan arvoisia apureita!

Alunperin olin suunnitellut jo aikaisin keväällä synttäreiden teemaksi jätskin, joka olisi näkynyt isosti niin tarjottavissa kuin koristuksissakin. Ihan viime metreillä jätin teeman kuitenkin pois, sillä sain kuulla, että pari Milan kaveria on myös saamassa jätski teemaiset juhlat. Jotenka ajattelin ettei haluta ihan samistella tänä vuonna, ja jätetään teema vaikka ensi kesään. Vaikkakin jätski olisi ollut niin osuva teema, sillä se on Milan tän kesän ihan ykkösherkku. Teemattomia juhlia en kuitenkaan osannut alkaa järjestämään, ja osa koristeistakin oli jo sovittu Juhlahumun* kautta tilattavaksi – niinpä järjestettiin pastellibileet!

PASTELLIBILEET22 PASTELLIBILEET15 PASTELLIBILEET12 PASTELLIBILEET8 PASTELLIBILEET3 Koristukset halusin mahdollisimman näyttäväksi ja runsaaksi. Siispä ilmapallojen ja pompomejen rakastajana juhlissa näkyi paljon molempia. Ja eikö olekin nuo leijuvat ilmapallot ihan superhauskoja? Kiinnostaisiko teitä postaus siitä, kuinka helppoa nuo on toteuttaa? Meillä noi oli niin pelastus, sillä heliumpallojen täyttö paikkaa en pienellä varoitusajalla Jyväskylästä löytänyt. Jatkossakin aion kyllä turvautua tähän taktiikkaan ilmapallojen suhteen.

PASTELLIBILEET14 PASTELLIBILEET17 PASTELLIBILEET25 PASTELLIBILEET19 PASTELLIBILEET20 PASTELLIBILEET9

Kattauksessa näkyikin pastellien lisäksi kulta. Mä oon tänä keväänä ja kesänä rakastunut taas tuohon väriin, ja sitähän näkyi myös meidän tupareissa jos muistatte. Haluaisin myös ehkä tuoda kultaa tulevaisuudessa meidän kodin sisustukseen enemmän, mutta sitä hankaloittaa myös se, että meiltä löytyy myös paljon hopeaa. Ja eikös se ole aikamoinen haaste yhdistää nuo kaksi, ilman että tekee jäätävää tyylimokaa? Mutta joo, kattauksessa näkyi siis pastellit ja kulta, ja mielestäni herkkupöytä oli juuri niin herkullisen näköinen mitä se myös oli. Sokeriöverit oli taattu, sillä maailman parhaan kakun lisäksi tarjolla oli myös cookiepopseja, tuhdin suklaisia cupcakeja, vaahtiksia, keksejä ja suklaata. Sokerittomille pikkukamuille väsäsin vielä hauskan melonikakun ekaa kertaa, ja siitä tuli tosi söpö! Suolaisen puolen hoiti coctailtikut, kanapiirakka, ja tonnikala sandwichit. Mitäs tuumitte jos huomenna postaisin reseptejä juhlista, mitkä herkut kiinnostaisi eniten?

PASTELLIBILEET7 PASTELLIBILEET4 PASTELLIBILEET5Postauksen kuvat on muuten eiliseltä, eli ”kaverisynttäreiltä”, ja täytyy sanoa että meidän iltapäivä oli melkoisen vauhdikas kun talon täytti miltein parikymmentä lasta vanhemipineen. Harmi vielä että sää oli melkoisen tylsä tämän kesän tapaan, ja ulkona ei voitu sen enempää aikaa viettää. Mutta hyvin selvittiin, ja lapsilla oli hauskaa keskenään ja sehän se tärkeintä tietysti on! Hyvä mieli oli myös vanhemmilla, sillä taas sai huomata sydän lämpimänä sen, kuinka paljon meillä on ihania ja rakkaita ystäviä ympärillä, ennen kaikkea Milan ympärillä!

PASTELLIBILEET13 PASTELLIBILEET24

Sankarista puheen ollen, hieman huvittuneena Nikon kanssa seurattiin tämän meidän pikkumurun juhlakaluna toimimista. Nimittäin Milalla on ihan selkee juntturakausi päällä, keskipisteenä ei tykätä yhtään olla ja kaikki ylimääräinen huomio vain ujostuttaa neitiä ja vähän kiukuttaakin. Vähän joka tilanteessa tuli pientä kiukuttelua, mutta toki täytyy muistaa se että eihän tuo pieni muista viime vuotisista juhlistaan tuskin mitään. Pienen alkulämmittelyn jälkeen kuitenkin leikit ja meiningit jatkui hymyissä suin ja aikamoinen juhlija tästäkin neidistä sitten lopun kaiken kuoriutui. Mitenkä muilla 2-vuotiaat on suhtautuneet omiin juhliinsa? Ilolla vai kenties vähän ujostellen niinkuin meillä?

PASTELLIBILEET10 PASTELLIBILEET2 PASTELLIBILEET6 PASTELLIBILEET21 PASTELLIBILEET23 PASTELLIBILEET

Aikamoinen hulinaviikonloppu on nyt siis takana, ja osakseen huomenna vielä jatkuu, sillä pyysin vielä kavereita lapsineen huomenna rääppiäisille terassikahveille. Kakkuja nimittäin jäi, sillä tänäänhän meillä oli sukulaiset vielä kestittävänä. Kuvia tän päivän paardeista pistän sitten reseptipostauksen vielä täyteen – vai tuliko kuvaähky jo tästä postauksesta

PASTELLIBILEET11 PASTELLIBILEET16 PASTELLIBILEET1

Kiitos vielä ihan mielettömästi kaikille vieraille ja teille jotka olette onnitelleet Milaa tällä viikolla! ♥ Niin ja hei jos Jyväskylän seudulla kiinnostaa tilata upeita kakkuja juhliin, niin multa voi kysyä lisää – sillä meidän juhlien kakku on tosiaan mun taitavan kakkutaikuri ystävän Mariamin käsialaa.

Mitäs piditte meidän juhlista? Mä oon itse kyllä tosi iloinen, sillä juhlat olivat juuri sellaiset mitä olin suunnitellutkin ja kaikki toteutu paremmin kuin olin ajatellut. Nyt tää väsynyt, mutta onnellinen mama kömpii petiin oman 2vuotiaan viereen. Hyvää yötä!

*Juhlakoristeita saatu blogin kautta Juhlahumua-verkkokaupasta.

BLOGILISTA SULKEUTUI! SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA,BLOGLOVINISSATAI INSTAGRAMISSA!

Tags : lapsijutut, perhe, uusi koti, vinkit&suositukset, ystävät

Previous ONNEA RAKKAIN 2V.
Next INSTAWEEK #26

Related posts

ELÄIMELLINEN KESÄMENOVINKKI!

NYT NUTRATAAN!

MINI´S CLOSET // IHANIA KUUMAILMAPALLOJA

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Selina/kun äiti kelaa sanoo

    29.6.2015 00:30

    VOi miten ihanat juhlat teillä onkaan ollut!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:55

      Kiitos Selina <3

      Vastaa
  2. Jenni sanoo

    29.6.2015 01:07

    Ihanat juhlat pikku Milalla ja ihana blogi sulla, en muista oonko aiemmin kommentoinutkaan. Mua kiinnostaisi tuo kanapiirakka ja nuo ilmapallot. Meilläkin juhlat ensi viikonloppuna

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:55

      Kiitos Jenni kehuista <3 Tulipa hyvä mieli. Hyviä juhlia teille ja ihanaa kesää! <3

      Vastaa
  3. Niina sanoo

    29.6.2015 08:19

    Kolmen tyttären äitinä otan mielelläni vastaan vaikka koko juhlien menuun! Juhlat kolmesti vuodessa tuottaa päänvaivaa, koska en ite pelkällä perustäytekakulla haluu juhlia ja teemajuhliakin on ollut jos vaikka minkälaisia..Osaat kyllä laittaa kaiken niin nätiksi! Minkälaisella tyllalla saa tollasen pursotuksen kakkuun? Tosi ihanan näköinen meinaan…

    Vastaa
    • Minna sanoo

      29.6.2015 09:31

      Minua kiinnostaa myös kaikki juhlien reseptit, sekä tarkemmat teko-ohjeet tuohon kauniiseen kakkuun:)!
      Aivan ihanat juhlat!
      Ja niin ihana mekkokin pikkuprinsessalla!

      Vastaa
      • Essi sanoo

        2.7.2015 20:51

        Tuo hörhelökakku on ystäväni taidokasta koristelukäsialaa, ja se on tehty sokerimassalla 🙂 Aivan upea, joten siihen en osaa ohjetta jakaa, mutta kakun täyte- ja kuorrutereseptit jaan vielä tällä viikolla blogissa.

        Kiitos Minna <3 Se on viime vuoden mekko, joka meni vielä 2veenäkin!

        Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:54

      Kiva kuulla että innokkaita lukijoita resepteille löytyy 🙂 Onhan se aina oma homma ruveta miettimään tarjoiluja, ja sitä että mikä on riittävä määrä ja ainahan saisi olla myös vähän eri juttuja kun edellisinä vuosina. Ja sitten kun teillä juhlitaan vielä kolme kertaa vuodessa, huhuh 😀

      Kiitos Niina <3 Itseasiassa tuo päällinen on ystäväni käsialaa ja se on tehty sokerimassasta 🙂

      Vastaa
  4. Laura/Lillalove sanoo

    29.6.2015 08:44

    itken täällä verta kun ei päästy tulemaan!! Niin ihanat juhlat ja sankari <33

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:52

      Harmi tosiaan kun ette päässeet, ensi vuonna sitten <3

      Vastaa
  5. Tiina sanoo

    29.6.2015 10:29

    Ihania kuvia<3 pieni suloinen synttäri sankari<3 Minua kiinnostaisi kakun ohje, kiitos!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:50

      Kiitos Tiina <3 Kakku pohjan ohje on tehty ihan perus sokerikakku-ohjeella, mutta täytteet ja kuorrutteen ohjeet jaan vielä tän viikon aikana blogiin 🙂

      Vastaa
  6. salla sanoo

    29.6.2015 10:50

    Ihanat tarjottavat ja ootte molemmat ollut nätti<3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:49

      Ihana Salla, kiitos <3

      Vastaa
  7. Anniina sanoo

    29.6.2015 11:27

    Wautsi kuinka kaunista!! 🙂 Oot kyllä saanut ihanat juhlat Milalle!!

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:48

      Kiitos Anniina 🙂 Oli niissä kyllä hieman hommaakin!

      Vastaa
  8. Meeri / Murulit sanoo

    29.6.2015 13:59

    Ihastelin viikonlopun ajan näitä juhlakuvia, tuo kakku on kyllä tosi upea ja muutenkin kaikki tarjottavat niin kauniit. 🙂 Minä en ole vielä miettinyt Islan 2v synttäreitä jotka ovat lokakuussa vasta mutta aika varma olen siitä, että kakku tilataan ja ehkä muutkin leivonnaiset, Pinjan juhliin taas väkersin itse ja vaikka kuinka meinaan tehdä vain jotain pientä niin homma menee aivan överiksi ja kauheassa stressissä viime tipassa leivon ja koristelen itku kurkussa kun mikään ei onnistu joten Islan juhliin mieluusti maksan siitä, että joku muu tekee kaiken valmiiksi. 🙂

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:48

      Ihana Meeri, kiitos 🙂 Suosittelen kyllä ainakin hieman helpottamaan omaa taakkaa tarjoiluiden valmistelussa, mä hoidin kanssa 1v-kemut kokonaan ite ja nyt kyllä kun sai kakun kanssa niin ison avun niin helpotti kummasti. Ensi vuonna aion toimia samoin 🙂

      Vastaa
  9. Tiina sanoo

    29.6.2015 17:04

    Cupcakejen ja kanapiirakan ohjeet olisi kiva saada. 🙂 Tai kaikki kyllä kelpaisi kun niin herkullisilta näyttävät. 😀

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:46

      Siellä ne nyt ovat 🙂 Toivottavasti maistuu sielläkin yhtä hyvin kuin meillä!

      Vastaa
  10. M/The Realm of Maria sanoo

    29.6.2015 19:51

    Instassa jo kehuinkin kun näyttää niin hienolta! 🙂 Kaikki ohjeet kiinnostaa! ;D

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:46

      Kiitos M 🙂 Toivottavasti noista ohjeista joku lähtee sielläkin testiin, oli muuten hyviä!

      Vastaa
  11. henni sanoo

    30.6.2015 14:04

    Ohjeita kehiin vaan! Meillä kyllä on vielä 3kk yksvuotis synttäreihin ja yli puolivuotta pojan 3v pippaloihin, mutta saahan muutenkkn herkutella?;) kanapirakan ohje kiinnostaa, samoin kuppikakkujen. Ja mistä nuo ihanat lasipullot mitkä on juomalaseina on hommattu? Teillä on aina niin nätin näköset juhlat että oon ihan kade!<3

    Vastaa
    • Essi sanoo

      2.7.2015 20:45

      Tottakai ja saahan sitä aina välillä pistää suut makiaksi 😉 Lasipullot on myös juhlahumua -verkkokaupasta, ne oli kyllä lasten mieleen ja niin söpö lisä kattauksessa! Kiitos Henni <3

      Vastaa
  12. Annu sanoo

    6.7.2015 06:49

    Heippa, mistä tuo ihana viiri kakun päällä on ?:)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään