• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

20. RASKAUSVIIKKO

12.3.2016 in yleinen

20viikko Vihdoin ollaan jo puolessa välissä raskautta, vaikka hurjalta tuntuu, että toinen samanlainen ajanjakso ja eletäänkin jo laskettua aikaa vauvan syntymälle. Hurjaa! Ylihuomenna päästäänkin sitten jo ultrailemaan bebeä ja tsekkaamaan miltä siellä masussa näyttää. Ihanan jännittävää!

Mun vointi noin yleisesti paranee paranemistaan, ja päivät alkaa olla helpottavan energisiä. Ehkä tässä saa kotonakin vielä kaikenlaista aikaan ennen kuin pieni saapuu. Ainut mikä kiristää ihan hulluna, on se, etten pääse tällä hetkellä kyllä liikkumaan tippaakaan. Urheilu mielessä siis. Tänään käytiin Milan kanssa aamupäivällä puistossa ja matkaa tulee alle 2km. Nyt on sitten taas illan saanut tuskailla jäätävästi kipuilevan alapään kanssa. Nää tuskat on tosiaan päivittäisiä, mutta pahenevat sen mukaan mitä enemmän liikun päivän aikana. Onneksi se voi olla, että nää liitoskivut vielä tästä hetkeksi helpottaa ennen kuin se keilapallo-tunne saapuu vuorostaan. No mutta, onneksi tää on vain väliaikaista – pääasia että rakas saadaan masusta onnellisesti kesällä ulos. Kyllä sen ajatuksen nojalla kärsii vaikka kaikki mahdolliset vaivat vielä tulevinakin viikkoina.

20VIIKKO1

Maanantaita odotellaan kuin kuuta nousevaa. Mulla on koko raskauden ollut sellainen fiilis, että jotain ikävää tässä odotuksessa käy. Ettei vaan yksinkertaisesti voida olla niin onnekkaita että saataisiin kaksi tervettä lasta ilman ongelmia. Ihan kamalia tälläset ajatukset, mutta hyvähän se on varautua kaikkeen. Olisi niin helpottavaa tietää rakenteiden tsekkauksen jälkeen, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Mitään en toivo tällä hetkellä niin paljon!

Juuri tuossa illalla vietin laatuaikaa parituntisen verran naapurissa ystävien kanssa, herkkujen ja kauniiden vaatteiden parissa. Oli ihana päästä pitkästä aikaa ihan vaan itekseen irtaantumaan kotoa. Jutut sitten taas välissä eksyivät meidän odotukseen ja vauvan sukupuolen arvuutteluun. Edelleenkin suurin osa veikkaa meille tytön tulevan ja täytyy sanoa, että mitä lähemmäs nyt ollaan maanantaita menty, oon myös itse alkanut kallistumaan pois sieltä varman pojan fiiliksistä. Itseasiassa luulen, että tää sintti ei edes aio kertoa sitä salaisuutta kumpi on ja saadaan odotella sitä tietoa syntymään saakkaa.

Laitetaan vielä vika veikkaus tännekin käyntiin – tuleeko meille tyttö vai poika? Oikein vastanneiden kesken keksin jonkin kivan palkinnon yhdelle onnekkaalle, viimeistään sitten kesällä jos nyt vielä ei saada mitään veikkausta edes.

20VIIKKO2

Musta tää vika kuva oli niin hauska, Yritettiin ottaa masupusu-kuvaa, mutta ei nyt ihan saatu heilahtamattomia versioita. Sen sijaan tässä Milan ilmeessä on jotain niin ihanan innostunutta ♥ …jota meidän arjessakin näkyy hirveästi!

Nyt kauniita unia ja huomiselle kivaa sunnuntaita! Blogiin palailenkin luultavasti vasta maanantaina rakenneultran jälkeen – olkaahan silloin kuulolla 😉

SEURAA BLOGIANI, FACEBOOKISSA, BLOGLOVINISSA JA INSTAGRAMISSA + SNAPCHAT: @ESSIPIECES

Tags : fiilikset, perhe, raskaus

Previous PÄIVÄT JOITA EI EHDI KUVATA
Next RAKENNEULTRA JA SUURI ONNI

Related posts

Herätyksen paikka!

ISÄNPÄIVÄFIILIKSISSÄ

Vuoden viimeinen – INSTAWEEK #52

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. Päivi sanoo

    12.3.2016 23:20

    Mä veikkaan teille poikaa 🙂

    Vastaa
  2. Jonna sanoo

    12.3.2016 23:47

    Mä veikkaan poikaa, koska jotenkin on ollut alusta asti sellainen fiilis että poika teille tulee 🙂 Hassua kun tulee tällaisia tuntemuksia tuntemattomista ihmisistä! Näytät muuten todella sädehtivältä ja onnellisesti näissä(kin) kuvissa ♡

    Pakko vielä kysyä että mistä tuo neule on? Näyttää just sellaiselta mitä tarvi ehdottomasti itselle mikäli ei ole mammavaate 🙂

    Vastaa
  3. Susku sanoo

    13.3.2016 08:28

    Mä luulen että teille on tulossa poika 🙂

    Vastaa
  4. Jenna sanoo

    13.3.2016 08:32

    Minä veikkaan poikaa 🙂

    Vastaa
  5. Mammamiia sanoo

    13.3.2016 08:37

    😀 Masupusukuvia täälläkin yritettiin ottaa lukemattomia kertoja, siinä koskaan onnistumatta 😀 Aina heilahti. höh.

    Ihania odotushetkiä. <3

    Vastaa
  6. Lotta-Maija sanoo

    13.3.2016 09:18

    Minulla kyllä vahva poika-veikkaus teille! 🙂

    Vastaa
  7. Primrose sanoo

    13.3.2016 09:18

    Kyllä mä veikkaan poikaa. Ihana masu sulla, ja kiva, että Milakin jo odottelee uutta tulokasta. ❤

    Vastaa
  8. Jenska sanoo

    13.3.2016 10:43

    Poika 🙂

    Vastaa
  9. Petra - Parempia yhdes ku eriksee sanoo

    13.3.2016 11:55

    Minä veikkaan sitä poikaa!
    Jännää, tuu sitten heti kertomaan mitä ultrassa selvisi vai selvisikö mitään! 🙂

    Vastaa
  10. Sara sanoo

    13.3.2016 12:30

    Kyllä mä veikkaisin kanssa tyttöä! <3

    Vastaa
  11. Tiia sanoo

    13.3.2016 12:49

    Tyttö!

    Vastaa
  12. Niina sanoo

    13.3.2016 14:15

    Mäkin veikkaan poikaa! Paljon onnea koko perheelle odotukseen 🙂 ja näytät muuten ihan mielettömän upealle näissä kuvissa!

    Vastaa
  13. sensei sanoo

    13.3.2016 18:36

    Tyttö 🙂

    Vastaa
  14. Jonna sanoo

    13.3.2016 19:08

    Veikkaan tyttöä 🙂 Kiva seurata näitä raskausaiheisia postauksia, koska itsellänikin on heinäkuussa laskettu aika. Tsemppiä odotukseen 🙂

    Vastaa
  15. jenny sanoo

    13.3.2016 19:30

    On kyllä fiilikset, että voi hyvinkin olla kumpi vaan 🙂 mutta veikataan poikaa kuitenkin! Mulla tyttöolo hämäsi omalla kohdalla, loppuraskaudesta kyllä huomasi jo, että selvä poika masussa on kun potkut oli viedä jalat alta :-D<3

    Vastaa
  16. Maria sanoo

    13.3.2016 20:49

    Tyttö! 🙂

    Vastaa
  17. Jenni sanoo

    13.3.2016 21:06

    Kyllä se poika on aivan varmasti 😀

    Vastaa
  18. Sannuska sanoo

    13.3.2016 22:08

    Poika! 🙂

    Vastaa
  19. Veera sanoo

    13.3.2016 23:21

    Tyttöä veikkaan minä 🙂

    Vastaa
  20. Essi sanoo

    14.3.2016 09:57

    Mä kallistun kyllä poikavauvan puoleen 🙂

    Vastaa
  21. Matkantekijätär sanoo

    14.3.2016 10:54

    Veikkaan poikaa!

    Vastaa
  22. Minna sanoo

    14.3.2016 11:11

    Tyttö!

    Vastaa
  23. A sanoo

    14.3.2016 12:49

    Tyttöä veikkaan. 🙂

    Vastaa
  24. tytti sanoo

    14.3.2016 13:04

    Veikkaan tyttöä 🙂

    Vastaa
  25. Tiina sanoo

    14.3.2016 16:47

    Poikaa minäkin veikkaisin. 🙂

    Vastaa
  26. Suski sanoo

    14.3.2016 19:06

    Vielä ehtii! Ilman muuta teille tulee poika! 🙂

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään