Tätä vuotta on jäljellä enää vain muutamia hassuja tunteja. Haikeaa, mutta samalla myös tosi innostavaa. Nyt on kuitenkin aika käydä läpi hieman mennyttä vuotta ja tehdä pieni katsaus mitä kaikkea tähän vuoteen onkaan mahtunut mun ja meidän elämässä. Vuosi on ollut kerrassaan upea. Se on ollut täynnä rakkautta ja onnea, välillä myös surua ja haasteitakin, mutta pääpiirteittäin tää vuosi muistetaan rintaa puristavista onnen tunteista. 2014 on mahtunut myös iso kasa uusia tuttavuuksia, kavereita ja ystäviä. Innostumista ja lannistumista. Monen monituisia pudotettuja kiloja joita on välillä myös otettu takaisin. Urheilua ja treeniä enemmän kuin aikuisiällä koskaan aiemmin. Kukkakaalia ja kanaa sekä vastapainoksi myös ansaittuja herkkupäiviä. Milan 1-vuotis bileet. Ensimmäinen kesälomareissu perheenä. Rutkasti yli vuoden imetystaipaleen päättyminen. Uusi blogikoti. Nykyisen kodin myyntiin laitto ja uuden unelmakodin löytyminen.
Olo on järjettömän kiitollinen tän uuden vuoden kynnyksellä. Tää kulunut vuosi on antanut niin paljon enemmän kuin ottanut. Se on kasvattanut mua ihmisenä rutkasti ja ehkä entisestään vahvistanut mua mun omana itsenä. Tänä päivänä mä koen että oon oikeesti aika jees tyyppi. Suunnaton onni on myös ihmisistä ympärillä, etenkin siitä joka seisoo mun rinnalla vaikka mitä tapahtuisi ja siitä pienemmästä joka tekee jokaisesta päivästä aurinkoisen ja elämisen arvoisen olemassa olollaan. Tää vuosi menee TOP-3 ehdottomasti, tätä aikaa mä vielä joskus oikeasti ikävöin!
Mä haluan vielä kiittää loppuun ihan teitä jokaikistä jotka luette tätä! ♥ Mä ja me saatiin kokea niin paljon hienoja ja ihania asioita tänä vuonna. Iso kiitos omalle perheelle, Nikon perheelle – ihan koko meidän huippu tukiverkostolle! ♥ Kiitos ystäville että ootte pysyneet matkassa mukana siitä huolimatta että nykyään nähdään harvemmin, se että ootte siellä merkkaa äärettömästi! ♥ Kiitos myös teille lukijoille menneestä blogivuodesta. Te ootta jaksaneet kommentoida ja käydä lukemassa meidän menoa. Se on tän koko bloggaamisen suola, toivottavasti pysytte mukana tulevankin vuoden! ♥
Suurin kiitos lähtee kuitenkin ihan ansaitusti mun paremmalle puoliskolle, Nikolle. KIITOS kun oot ollut siinä, tukena ja turvana kaikessa. Kannustanut, potkinyt persiille ja ennen kaikkea rohkaissut ja rakastanut! Sä ja Mila ootte mun kaikki ♥
Nyt me toivotetaan teille kaikille ihan SUPERIHANAA UUTTA VUOTTA 2015!!! Mulla on fiilis että siitä tulee vielä huikeempi kuin tää edeltäjänsä! ♥
Millanen vuosi siellä on takana? Oliko se enemmän onnekas kuin epäonnekas?
Tänään illalla on aika taas tehdä lupauksia, meinasitko sä tehdä sellaisia? Mä todellakin aion, jokavuotiseen tapaani – niistä postaankin heti lähipäivinä!
Tags : ajatuksia, arki, lifestyle, oma elämä, parisuhde, perhe, ystävät
Tiia sanoo
Vuosi on ollut henkisesti tosi rankka. Ei mikään hyvä vuosi siis, vaikka kyllähän mukaan mahtuu tietysti paljon hyviäkin hetkiä. Mut enemmän se on ottanut kun antanut.
Mutta jos kaikki menee niinkun pitää, niin ens vuosi on sitten se kaikkien aikojen paras.
Pakko muuten sanoo, että Mila on ihan noista vauvakuvista lähtien jotenkin tosi paljon ittensä näkönen, kasvanut tietysti, mutta kasvon piirteiltään. 🙂
Hyvää uutta vuotta koko teiän perheelle!
T.Tiia
Essi sanoo
Toivotaan sinne extrahyvää vuotta nyt sitten tälle uudelle <3 eli juurikin sitä parasta!
Joo eikö ookkin, me ollaan monesti katsottu samaa, että se oma näkö on ollut jo tosi aikaisessa vaiheessa Miltsillä 🙂
Samoin teille <3
arja sanoo
Hyvää uuttavuotta teillekin!! 🙂 ja hyvää blogivuotta 2015 😉 täällä luetaan ja pysytään sun seurassa myös ensivuonna!
Essi sanoo
Kiitos arja, mukava kuulla <3
TiinaFitFatMama sanoo
Hyvää Uutta vuotta sinnekin <3! Onko Niko muuten tekemässä blogiin jatkossakin niitä treenipostauksia :)? Miulla on kova kiristys, uhkailu ja lahjonta käynnissä, että saisin Tuomaksenkin tekemään pitkästä aikaa postauksen :D.
Essi sanoo
Kiitos Tiina <3 On tekemässä, sillä on työnalla juurikin kotitreeni-postaus 🙂 Varmaan ensi viikolla ehtii sen postata! Eiköhän se Tuomaskin vielä suostu, TOIVOTTAVASTI ois kiva päästä lukemaan.
Petra sanoo
Täällä myös yksi mama, joka odottaa kuumeisesti niitä kotitreeni-ohjeita! 😀