Lauantai oli super, mutta senhän kävin kertomassa teille jo eilen. Samoin myös eilinen sunnuntai, vaikka pientä kohmeloa olikin havaittavissa biletysillan jälkeen luonnollisesti. Kyllä tuollaiset pienet irtiotot normaaliin lapsiperhe-arkeen tekee ihan törkeen hyvää välillä, nyt on akut taas ladattu moneksi viikoksi eteenpäin ja virtaa on olla entistäkin parempi äiti ja puoliso noille kahdelle hölmöläiselle.
Lauantaina herättiin koko porukka tosi varhain, syötiin aamikset yhdessä, ja suunniteltiin päivän aikataulua. Kymmeneltä hypättiin jo autoon, Niko ja Mila pudotti mut keskustaan etsimään täydennystä illan asuun, samalla Niko suuntasi salilla käymään ja Mila meni hetkeksi leikkimään toiseen mummilaan. Vielä ennen Milan yökylään lähtöä tultiin kotiin päiväunille ja siivoamaan. Iltapäivällä sitten suunnattiin vuorastaan mun vanhempien luo, jonne Mila sitten jäi viettämään laatuaikaa mummin, papan ja enojen kanssa.
Samalla reissulla heitin Nikon ystävänsä synttärijuhlille, nappasin osan tytöistä kyytiin ja kaupan kautta tultiin meille ja virittäydyttiin bilefiiliksiin. Äkkiä talo olikin täynnä mahtavia mimmejä ja tarjoilupöytäkin saatiin notkumaan herkullisia snacksejä. Nyyttärimeiningein tarjolla oli mm. tacosalaattia, giabattaa, karkkia, juustoja, pizzaa ja sipsiä. Herkkuja kuitenkin jäi isokasa, sillä tää meidän porukka taisi keskittyä enemmän siihen oleelliseen. Puolenyön aikaan soitettiin tilataksi pihaan ja suunnattiin osan porukan kanssa vielä Jyväskylän yöhön.
Jälleen kerran saa todeta että illan paras anti koettiin meillä ennen baaria. Eipä tuolla yökerhossa todellakaan viihdy enää entiseen malliin, etenkin kun porukka hajoaa aina niin nopeaa ja ei tuttujakaan tunnu enää näkyvän juurikaan. Kesää ja terassikelejä odotellessa! Tosin juuri ennen kotiin lähtöä oli tosi hauskaa, sillä Nikon kanssa jäätiin yllättäen kaksistaan kun porukka hajosi perinteisesti sinne tänne. Tanssilattialla vietettiin aikaa kuin ennen vanhaan, jorattiin ja vähän ehkä pussailtiinkin – ja olihan se kivaa! Raskauden ja Milan syntymän jälkeen tälläistä ei ole päässyt tapahtumaan kertaakaan, joten olihan se virkistävää ja teki meille hyvää viettää aikaa yhdessä myös muualla kuin niissä normiympyröissä. Kahden jälkeen jo kuitenkin suunnattiin Subin kautta kotiin nukkumaan, ja hyvä niin, sillä en halua edes ajatella millainen väsymys olisi eilen ollut jos pilkkuun asti oltaisiin humputeltu!
Eilen herättiin piiiiiiiiiitkästä aikaa kahdestaan. Sisäinen herätyskello herätti meidät jo 8, väkisin kuitenkin jatkettiin unia yhteentoista. Sen jälkeen pötköteltiin rauhassa ja nautittiin kahdenkeskisestä kiireettömästä ajasta. Kun vihdoin noustiin kasasin meille kunnon brunssin höystettynä edellisen illan herkuilla. Sitten tekikin jo mieli lähteä hakemaan Milaa kotiin, mutta päikkäriaikaan siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Katsottiin parit sarjat nauhalta ja iltapäivällä sitten ajettiin mummilaan kahville ja hakemaan muru kotiin. Siellä se neiti söi välipalaa parasta aikaa papan kanssa, ja mitäs muuta kun makkaravoikkaria. Se on Milan ja papan yhteinen herkku. Yö oli mennyt mainiosti ja Mila oli jälleen kerran ollut niin reipas että ei tosikaan. Ollaan kyllä niin superonnellisia noista molemmista isovanhemmista ja niiden avusta ja tuesta mitä heiltä saadaan Milan kanssa. Joka kerta Miltsi jää innostakiljuen mummilaan töhöttämään, eikä äidin ja isin perään paljon jäädä edes vilkuilemaan. Kiitos mummit ja papat että ootte olemassa ♥
Seuraavana Milan yökyläviikonloppuna vähän jo suunniteltiin Niksun kanssa että ollaan ekaa kertaa ihan rauhassa kahdestaan. Tähän asti ”lapsivapaana” (vihaan tota sanaa :D, ei lapsista voi ottaa vapaata!! Lupaan että tää postaus on eka ja vika jossa sitä käytän.) iltana ollaan aina lähdetty yhdessä tai erikseen ulos kavereiden kanssa. Ensi kuussa ehkä repäistään ja vietetään oikeat treffit pitkän kaavan kautta. Iltaan voisi kuulua mm. leffa/keikka, ravintola illallinen, saunaa ja ehkä pari lasia viiniä kotisohvalla? Niin ja tietysti PITKÄT YÖUNET. Ai vitsi, ois aika bueno!
Kuinka usein teillä lapset ovat yökylässä isovanhemmilla? Miten tälläisiä iltoja vietätte? Kavereiden kanssa ulkoillessa vai laatuajasta nauttien ihan rauhassa akkuja lataillen?
Tags : äitiys, lifestyle, oma elämä, parisuhde, perhe, uusi koti, ystävät
Johanna sanoo
Musta on tullu sellanen kanaemo että en osais millää jättää lasta mummulaan hoitoon yöksi, mä hajoaisin ikävään! Toinen on nyt toukokuussa määrä syntyä ja uskon että sitten jossain kohtaa toisen kanssa tulee olo että voisi ihan vaan nukkua ja olla yhdessä miehen kanssa kahden. 😀 esikoinen siis on 1v 7 kk nyt. Toki tekis mieli viettää ihanan miehen kanssa kahdenkeskeistä aikaa mutta ei henno! Toisaalta osataan kyllä ottaa viikonloppuisin ja iltaisin sitten myös sitä kahdenkeskeistä aikaa kun lapsi nukkuu, se on meille riittänyt ainakin toistaiseksi.:) oon myös vähä hölmö ku ajattelen että ite pitäis lapsensa hoitaa, ettei muita sais vaivata yhtään omalla lapsellaan 😀 mutta eiköhä nuo lapset sitte joskus mee mummulaan hoitoon :p
Nella sanoo
Kuulostaa aivan todella hyvältä! 🙂 vielä paremmalta kuulostaa kuitenkin toi teidän kahdenkrskinen aika seuraavan kerran! Tollaista odotellessa! 🙂 ehkä vuoden päästä onnistuu meillä, 7kk vanha nukkuu yöt tissillä joten vielä en pääse, enkä koe tarvettakaan, irtaantumaan 🙂 kyllä tollasesta silti haaveilee!
l3ikki sanoo
voi eikä tuo pötköttää sana… 😀 jotenki se on miun korvaan aina kuulostanu iha kauheelta, en tiiä miks.. 😀
henni sanoo
Vitsi miten rentouttavan kuuloista! Me otetaan ihan liian vähän omaa aikaa niin että lapset olis jossain yötä. Esikoinen oli aikanaan kaksi kertaa yökylässä mummilassa. Nyt kun näitä tenavia on jo kaksi nii ei oo helppoa saaha molempia samaan aikaan yökylään 😀
Laura sanoo
Niin kadehdittavaa! Meillä kun asuu kummatkin isovanhemmat >1,5h matkan päässä – ei olla vielä kertaakaan saatu yökylään ipanaa… Ja muutenkin ne hoitamiset on ollu aika vähissä, en mä tiedä kyllä oisinko aiemmin raaskinutkaan jättää… niin ja pitkään toki myös yöimetin, että senkin puoleen. Mutta kunhan tuosta kasvaa, niin ehkä vielä joskus saadaan vähän kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa 😀