Minulle äitinä on tärkeää, että lapseni kokevat joka ikinen päivä olevansa ihania ja ainutlaatuisia juuri omalla tavallaan. Kauniita ja suloisia. Reippaita ja eteviä. Taitavia ja valloittavia. Olen sitä mieltä, että lasta ei voi kehua liikaa. Kuka nyt kehuista menisi piloille?
Minulla ei aina ole ollut hyvä itsetunto. Itseasiassa just tällä hetkellä se ei ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta ehkä tämä onkin sellainen asia jonka kanssa täytyy jokaisen tehdä töitä. Elämäni aikana itsetunto on yleisesti mennyt aikalailla vuoristorataa vaihtelevasti johtuen juuri siitä, miten olen itseeni ja itsetuntooni panostanut. Matalalentoisilla vaiheilla itsetunnon heikkous on näkynyt monella eri levelillä. Parisuhteessa, työelämässä ja ystävyydessäkin. Omiin kokemuksiin peilaten haluankin antaa kaikkeni ja tehdä parhaani, jotta äidin roolissa tukisin lasteni itsetunnon kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla.
Erityisesti tämän hetken maailmassa lapsen itsetunnon tukeminen myös mietityttää paljon. Ulkonäköpaineet heitetään niskaan ihan liian aikaisin. Some – jossa suosituimmuus mitataan tykkäämisillä, jaoilla ja kommenteilla. Entäs se kaveripiirin kilpailu, joka oli olemassa jo silloin kun itse olin lapsi. Nää jutut alkaa nousta enemmän mieleen, mitä lähemmäs mennään esikoisen koulutien starttaamista. Miten ikinä saisi pidettyä lasten mielissä ne kaikki ihanimmat ominaisuudet itsessään niin, että he osaisivat arvostaa itseään aina?
Mielestäni on kuitenkin hyvä muistaa se, että lapsi tarvitsee myös yhtälailla niitä epäonnistumisten kohtaamisia elämässään. Silloin kun sellaisia tulee vastaan on hyvä olla läsnä, tsempata ja kehua kuitenkin jo pelkästä hyvästä yrityksestä. Itsetunnossa kysymys on kuitenkin myös niistä omien heikkouksien tiedostamisesta vahvuuksien lisäksi. Kaikki ei aina mene putkeen, eikä kaikessa voi olla hyvä. Kannustaminen toimii kuitenkin aina paremmin kuin moite. Tämän kun muistaisi itsekin aina silloin, kun pinna on vähän liian ohut ja kehujen sijaan suusta lentääkin turhautuneen äidin mäkätystä.
Lapsen hyvä itsetunto perustuu paljon muullekkin kuin kehuille. Sen juuret luodaan läsnäololla. Se on jotain sellaista mitä ei sanota ääneen. Se on jotain sellaista, joka pitäisi jokaisen ihmisen päästä heti elämän alkumetreillä kokemaan. Se on täydellinen kelpaaminen juuri niille omille tärkeimmille tyypeille.
Tänään iltapäivällä oltiin tekemässä lähtöä ulos. Siinä peilin edessä sitten vetelin ulkohousuja itselleni jalkaan ja tuskastelin tämän hetken väsynyttä ulkomuotoani mitään sanomatta. Ehkä kuitenkin yksi pieni neljävuotias huomasi äidin tuskastumisen ja kapsahti jalkoihin kiinni, halasi ja sanoi ”sä oot kyllä mulle ihanin äiti”. Siinä kasvaen kohisi myös vanhemman itsetunto.
Minä teen tosiaan töitä oman itsetuntoni kanssa päivittäin. Toivon että lapseni oppivat pitämään siitä parempaa huolta läpi elämänsä. Sillä aikuisena sen oppiminen ei olekaan ihan helppo nakki välttämättä. Muistetaan ettei yksikään ihminen mene rikki siitä, että hän kuulee olevansa ihana ja rakastettu päivittäin – päinvastoin <3
Tää aihe kiinnostaa mua kovasti ja kuulisin tosi mielellään, miten teidän perheessä panostetaan lasten itsetuntoon? Entä omaan?
Nyt kauniita unia <3
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : kasvatus, lapsijutut
Todella hyvä ja aina ajankohtainen postaus., omat lapset on pian 3 ja 1v joten samoja ajatuksia minullakin. Myös työssäni erityisopettajana tämän kanssa painitaan joka päivä. Heikko itsetunto nimittäin näkyy elämän aika monella osa-alueella. Itsellä kehut tulevat niin luonnostaan ( hyvä, hienosti meni, Wau, rakas!) että ei aina muistakaan että kaikki vanhemmat eivät tällaisia asioita sano koskaan ääneen. Ja se valitettavasti näkyy esim. koulussa ja harrastuksissa jos lapsi ei ole koskaan kokenut olevansa hyvä tai taitava, sitä aukkoa ei oikein paikata hetkessä vaikka koulussa kuinka kannustaisi.
Kehumista ei minustakaan voi olla liikaa, kunhan se on aiheesta. Ja todellakin niitä pettymyksiä on myös oltava matkalla, muuten on kova koulu edessä jossain vaiheessa kun ei meistä kukaan pettymyksittä elämässä selviä. Itse oon myös kamppaillut huonon itsetunnon kanssa, ja oikeastaan vasta viime vuosina; työn, ja omien lasten kautta itsetuntoni on noussut enkä sen kanssa päivittäin kamppaile. Ehkä se on jokin ”kiltin tytön syndrooma” että ennen en kelpaa ennen kun on tätä ja tätä, tuo ja tuo saavutettu vaikka eihän elämä tosiaankaan niin mene, nurkan takana voi olla taas uusia huolenaiheita.
En tiedä oliko tässä nyt päätä tai häntää mutta erittäin mielenkiintoinen aihe joka tapauksessa. Kiitos kivasta blogista ja ihanaa joulunodotusta ?
Tosi hyviä ajatuksia ja ihanaa että jaksoit kirjoittaa omia fiiliksiä aiheesta noin kattavasti <3 Ja toi on varmasti totta, että sitä ei aina tajuakaan, että on myös niitä lapsia joita ei koskaan kehuta ja se onkin niin suuri vääryys ja vaikea asia korjata myöhemmin. Toivottavasti näistä asioista puhuminen korjaisi asioita edes vaikka yhdessä perheessä <3
Kiitos sulle kun pistäydyt lukemassa ja samoin sinne <3
Tärkeä aihe, tämä olikin hyvä muistutus itselle :)lapsia tulee kehuttua ja ”ihailtua” koen myös että lapselle on tärkeää joka päivä kuulla olevansa ihana ja rakas <3 koen kotiäiti vuosien nakertaneen omaa itsetuntoa, reilu neljä vuotta kotona.. Toki käymme kerhoissa ja ihmistenilmoilla mutta suuri osa ajasta tulee hiihdettyä lökärit jalassa, kuolaa, ruokaa paidalla ja tukka nutturalla! Itseen panostaminen on ollut näinä vuosina minimissä, muutama kilokin on tullut lisää.. Silti yritän kovasti ettei itseään tulisi arvosteltua lasten kuullen. Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle 🙂
Kotiäitiys muuten tekee juuri tuota salakavalasti ja just tää habitus kun kotona pyörii tukka likaisena kotivaatteissa päivästä toiseen 😀 Mutta pysytään vahvana ja näytetään sitä esimerkkiä ja itsekunnioitusta näille pienille <3
Tosi mielenkiintoinen postaus! Mua myös mietityttää se, mitä voin tehdä lapseni itsetunnon eteen samoin kuin sosiaalisuuden.
Oon itsekin ajoittain kipuilua huonon itsetunnon kanssa ja sosiaalista mun introvertista luonteeltani ei saa tekemälläkään. Lapsi onneksi näyttäisi perineen isänsä sosiaalisen luonteen, ja itse pyrin huolehtimaan siitä, että poika kohta sosiaalisia tilanteita ja oppii toimimaan niissä.
Itsetunnon rakentamisessa koen tärkeiksi juurikin ne asiat, joista postauksessa kirjoitatkin. Kehun lasta joka päivä useasti, kannustan yrittämään ja kerron että rakastan. Kauhulla odotan sitä päivää, kun joku ulkopuolinen tulee lasta alistamaan. Toivon, että lapsen kanssa on silloin mahdollista keskustella asiasta. Toivottavaa tietysti on, että lapselle kasvaa riitttävän vahva itsetunto niin, että mikä tahansa typerä kommentti ei sitä horjuta.
Ihana kommentti tyttäreltäsi ? Ja ihanaa viikonloppua teidän perheelle!
Kiitos kun tykkäsit ja jaoit omia ajatuksia <3 Ja samaa päivää mä myös kauhistelen jo ennakkoon, mutta tehdään parhaamme, että heitä ei toisten sanat horjuta! Kaikkea ihanaa sinne joulun odotukseen!
https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-jari-sinkkonen-on-yksi-ainoa-oikea-tapa-kiittaa-lasta-200415837/
Tässä hyvä artikkeli, Jari Sinkkonen❤️
Terkkuja koko poppoolle!?
No todella hyvä artikkeli. On tuo Jari Sinkkonen vaan aika pätevä mies <3
Mielenkiintoinen aihe kyllä. Mulla itselläni on ollut huono itsetunto käytännössä aina, nykyään se on ihan ok, vaikka kyllä sen kanssa saa vieläkin välillä kamppailla. Mutta mua on lapsuudessa ja nuoruudessa kyllä kehuttu ja kannustettu aina. En tiedä siis, miten vanhemmat olis voinut paremmin min itsetuntoa tukea, mä olen kyllä aina ollut rakastettu.
Oman lapsen kohdalla yritän itse toimia esimerkkinä. Pyrin, etten ikinä arvostele itseäni lapsen kuullen vaan ennemminkin kehun, paitsi lasta, niin myös itseäni. Lasta yritän parhaani mukaan kannustaa ja kehua, myös taidoissa, ettei itsetunto rakennu vaan ulkonäön varaan.
Oon ite pohtinut tosi samoja juttuja ja on tuo itsetunto kyllä aika ihmeellinen juttu. Mutta ihana kuulla että siellä mennään kans parempaan päin <3 Ja hyviä ajatuksia lapsen kohdalla, niillä pääsee varmasti pitkälle <3
Mä kehun lapsia päivittäin,ainakin yhdestä asiasta pitää löytyä kehuttavaa.Joinakin päivinä se ei ole ihan helppoa,jos lapsilla ja äidillä on kaikilla huono päivä,kaikkia kiukuttaa ja käytös ei ole parasta mahdollista. Mutta sen kehun mä kaivan vaikka kiven kolosta,kaiken sen komentamisen,kiukkuilun ja käskyttämisen keskelläkin.?
Ihana juttu <3 kehuminen kerran just edes sen kerran päivässä on jo tosi tärkeä ja iso juttu lapselle!