Helou! Mahtavaa uutta vuotta vielä tänne teille! Vuoden vaihtuminen otettiin meillä vastaan kivasti perheen kesken, hieman haikeissa fiiliksissä, mutta myös tosi innostuneena tulevasta! Aattoilta vietettiin fammolassa herkutellen, leikkien ja raketitkin käytiin paukuttelemassa. Mila ei säikkynyt elämänsä ekoja raketteja ollenkaan, ihmetteli vain räiskettä ja kirkkaita valoja huuli pyöreänä serkkutytön tapaan.
Tää vuosi lähtee käyntiin blogin puolella tottakai niillä lupauksilla ja tavoitteilla, joita perinteisesti näin uuden aikakauden alussa ainakin itse tykkään tehdä ja asettaa. Mun piti jo eilen tulla listaamaan nämä, mutta pidin yhdestä lupauksestani heti alkajaisiksi kiinni ja jätin tietokoneen avaamatta. Joten käydäänpä viimein asiaan, paljon tuli luvattua, mutta oon valmis tekeen kaikkeni että näistä saan pidettyä kiinni mahdollisimman pitkään. Vuoden lopussa on sit hyvä tsekkailla kuinka hyvin on suoriuduttu ja kuinka suora selkäisesti voi lupaustensa takana seisoa.
Nautin elämästä päivä kerrallaan. Mulla on ärsyttävä tapa stressata ja miettiä tulevaa välillä liiankin kanssa. Se on todella vaikuttanut myös siihen jokapäiväiseen elämään niin, että ihan normiarjesta nauttiminen ja sen ilojen huomaaminen jää usein toissijaiseksi. Tänä vuonna aion tehdä parannuksen ja nauttia ihan jokaisesta päivästä, löytää ne positiiviset jutut siitä vähän ankeammastakin arjesta.
Olen enemmän läsnä. Viime vuonna olin todella koukussa puhelimeen, se oli kuin liimattuna käteen. Liian usein tuli keskityttyä kaikkeen muuhun kuin siihen oleelliseen, eli ihmisiin ympärillä. Jo viime vuodelta tutut somettomat tunnit iltaisin ja aamuisin saavat jatkua, mutta rinnalle tulee myös totaalisen tietokonevapaapäivä kerran viikkoon. Ongelma ei kuitenkaan ole ollut pelkästään some, vaan muutenkin huomaan uppoutuvani usein oman pääni sisälle ja usein on myös muka kiire jonnekkin tai tekemään jotain. Kiireetöntä aikaa lapselle ja parisuhteelle annetaan tänä vuonna ihan joka päivä.
Pidän itsestäni entistä parempaa huolta kokonaisvaltaisesti. Tänä vuonna liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista tulee todellakin se elämäntapa. Kesää ei vedetä läskiksi pelkästään grilliruokia mättämällä ja lomailemalla. Lomalla myös liikutaan ja syödään kevyesti sen hölläilyn vastapainoksi. Mä haluan voida tänä vuonna paremmin kuin koskaan!
Tipaton tammikuu ja holiton helmikuu tulee vietettyä oikeastaan väistämättä, sillä mulla on nyt kaks kuukautta jäljellä PT:n kanssa treenijaksoa. Loppukiriin ei millään muotoa sovi viinin lipittely missään määrin. Tosin joulun jälkeen rentouttavaa punaviinilasillista, hyvän leffan ja parhaan kainalon seurana tulee jo nyt ikävä.
200 treeniä vuodessa 2015-haaste tästä mä kerron teille viikonloppuna lisää, mutta tosiaan 200treeniä vähintään ois vedettävänä tänä vuonna! No ei oo ees paha hei 😉 Se mainaa noin. 4 treeniä viikossa!
Keskityn omaan onneen ja mietin vähemmän mitä muut ajattelee. Liian usein, liian monta vuotta mä oon tuhlannut ainakin jossain määrin siihen, että oon miettinyt mitä muut musta, mun teoista ja elämästä ajattelee. Tänä vuonna lopetan sen tyystin. Mulla on niin iso onni nyt käsissä oman pienen perheen ansiosta etten enää halua pilata sitä murehtimalla muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Onni on tässä ja nyt.
Turhasta tavarasta puhdistatuminen viimeinkin. Koko viime vuoden ajan mun piti varata kirppispöytä. Kuinkas kävikään? No hyvin tyypillisesti, aina tuli jotain muuta tärkeämpää tai asia unohtui kuukausiksi. Tulevan kodin vaihdon yhteydessä me karsitaan kaikki turhat kamat ja osa lähtee keräyksiin ja osa myydään eteenpäin. Se on päätetty, uuten kotiin muutetaan vain kaikki oikeasti tarpeelliset tavarat.
Maltillinen sisustaminen ja vaatekaapin uudistus on edessä myös. Toivottavasti maaliskuun alussa päästään muuttamaan uuteen kotiin, jolloin edessä on aikamoinen urakka kodin sisustamisen lomassa. Se halutaan tehdä maltilla, sillä onhan se meidän ihan ensimmäinen oikeasti yhdessä valittu koti. Tietysti sen toivoisi olevan sitten myös sellainen joka olisi mahdollisimman meidän näköinen, koti jossa me viihdytään ja rakastetaan asua. Vaatekaappi tulee kokemaan lähes täydellisen uudistuksen myös tän vuoden aikana. Tavoite on sen verran korkealla kuitenkin, että vaatekokojen on tarkoitus pienentyä ainakin parilla kolmella numerolla. Uudistuksen pyrin tekemään harkiten, suosimalla ajattomia vaatteita ja etsimään vihdoin juuri sen mun oman tyylin pukeutua. Siinä riittääkin etsimistä!
Aikamoinen lista tästä kehkeytyi tosiaan, hups! Kuinkahan tästä selvitään… Onneksi nää on kuitenkin kaikki realistisia juttuja, eikä sentään kuuta tavoitella taivaalta. Näillä eväillä tästä vuodesta tulee loistokas, ehkä paras ikinä!
Kuinka siellä vuosi vaihtui? Millaisia lupauksia sä oot tehnyt vuodelle 2015 vai jätitkö tekemättä? Ihanaa vuoden ekaa viikonloppua murut!
Nella sanoo
Hyviä lupauksia! Voisin lisätä tuon läsnä olemisen myös omaan listaan, muutaman kilon pudotuksen ja arjesta nauttimisen lisäksi 🙂 minulla on tapana odottaa koko ajan jotain ja tuntuu että arki menee ohi huomaamatta. Nyt pitää oikeasti nauttia kotona olosta, vauvasta ja joka loskassa tarvotusta vaunulenkistäkin.
Essi sanoo
Kiitti Nella 🙂 Mun mielestä se on hyvä lupaus ihan kelle vaan! sun lista kuulostaa hyvältä ja todellakin nyt nauttimaan nainen! <3
Selina/kun äiti kelaa sanoo
Hyviä lupauksia. Tein oman postauksen uudenvuodenlupauksista äitinä. <3
Essi sanoo
Eikö 😉 Pitääkin tulla lukemaan tuo postaus!
Ainouuu sanoo
Vuoden vaihtuminen perinteisesti tuhannen taalan kännissä.Suoraan sanottuna ei teräviä muistikuvia illankulusta, mutta hauskaa oli ja aamulla uuteen nousuun
Essi sanoo
Hahaa mulla meni uuveet ihan samanlailla vielä ennen lasta 😀 Hyvä tapa sekin on vuosi vaihtaa!!
Ainouuu sanoo
On mullakin laps!8 vee 🙂 Mutta uv:t aina mummulassa, meidän perheen traditio 🙂
Essi sanoo
Me ajateltiin kanssa et ensi vuonna ehkäpä sit vaihdetaan vuosi kavereiden kanssa vuorostaan, katsotaan 🙂 Mutta ihan yhtä hyvä tapa sekin viettää tosiaan!