”Mä tiedän ettet sä innostu tästä varmaan, mutta mitä oot mieltä jos lähtisin keväällä reissutöihin?” Mitäs siihen nyt sanomaan, ”No enhän mä riemusta kilju, mutta tottakai sä lähdet jos tarve on.”.
Toinen päivä ja ilta ilman isiä on kohta taputeltu. Meillä alkoi eilen nimittäin uusi jännittävä arki Milan kanssa kaksin. Tätä on luvassa koko kevät, sillä Nikolla menee ainakin seuraavat pari kuukautta reissuduunissa. Tää tietää onneksi kaksinolon vastapainoksi myös pitkiä viikonloppuja koko perheen kesken. Silti fiilikset on vähän kaksijakoiset, toisaalta tää tekee meille tietyllä tavalla hyvää, mutta toisaalta harmittaa että kevät hujahtaa nyt luultavasti jotenkin erityisnopeudella ohi. Arkea ei päästä vetämään koko perheen voimin ja kun kevät vielä etenee viikonloputkin menee ties missä kissanristiäisissä ja pihahommissa. No mutta onneksi tää tosiaan on väliaikaista, ja täytyy tottakai olla superiloinen siitä että töitä riittää näinä aikoina. Tää on vaan yks kevät.
Toisaalta tälläinen väliaikainen erossa olo ainakin parisuhteen näkökulmasta voi olla positiivinen juttu. Me ei olla Nikon kanssa koko suhteemme aikana joutuneet olemaan pitkiä aikoja erossa toisistamme, yhtä poikien Thaimaan reissua lukuun ottamatta. Toivon siis että tällä duunarilesken arjella olisi entisestään suhdetta vahvistava vaikutus, ja onhan se ikävöintikin välillä ihan kivaa. Sitä yhteistä aikaa muistaa taas arvostaa tän kevään jälkeen varmasti isommin! Sydämen sulattavaa on myös huomata tuon pikkumurun isi-ikävä. Isiä kysellään jatkuvalla syötöllä, joka paikassa ja aina kun muistutan että isi on nyt reissuhommissa Mila osoittaa ovea ja sanoo ”ISI TUO”, ja kun kysyn onko isiä ikävä neiti nyökyttelee ja tulee halaamaan. Iltaisin ollaan soitettu juuri ennen nukkumaan menoa isille, vaihdettu päivän kuulumiset ja toivotettu kauniit unet. Äidin kanssa on vaihdettu iltapusut isinkin puolesta päivän päätteeksi. Mä maltan tuskin odottaa ylihuomiseen kun Niksu tulee takaisin kotiin, noiden kahden jälleen näkeminen on saletisti taas niin liikkistä että itkuthan siinä saa tirauttaa satavarmasti.
Nää pari ekaa päivää on onneksi mennyt tosi iisisti kun ollaan pidetty itsemme kiireisinä. Ollaan vietetty aikaa mummilassa, mä oon päässyt treenaamaan molempina päivinä ja eilen illalla saatiin dinnerivieraiksi Milan kummitäti ja toinen mun hyvä ystävä. Tulevien päivien ohjelma näyttää myöa melko runsaalta, joten tekemisestä ei ole pulaa. Voi olisipa jatkossakin arkisin yhtä paljon menoa ja meininkiä! Toivottavasi, sillä jos tulevatkin viikot kahdestaan on näin kivaa tekemistä täynnä ei meillä ole mitään hätää ja isi on taas kotona ennen kuin huomataankaan.
Löytyykö sieltä perheitä joissa isi tekee reissuhommia? Miten lasten ikävää saisi tehokkaasti lievitettyä? Olisi kiva kuulla kokemuksia muutenkin tälläisestä arjesta jos sitä teillä eletään tai on eletty. Kuinka arjen yksin pyörittäminen on sujunut ja miten otatte perheen yhteisistä viikonlopuista sitten kaiken mahdollisen irti?
Meillä kans isi reissutyössä, varmaan jo 8 vuotta ollut. Tytöt on 4,5v, 2v ja 6kk. Paljohan ne isiä ikävöi viikolla, joka päivä lasketaan montako yötä menee, että isi tulee kotiin. Isoimmalla tytöllä on ”unirättinä” isänsä t-paita, ei koskaan mene nukkumaan ilman sitä 🙂 me kans soitetaan isille ja kysellään kuulumisia ja kerrotaan mitä kivaa on tehty. Viikot menee lopen ihan tosi nopeesti ja se näky ku isi tulee ovesta ni isommat tytöt juoksun kans syliin <3 parisuhdepuolellakin menee erittäin hyvin ku nähdään vaan to-su niin sitä aikaa ei viitsi käyttää riitelyyn ja väittelyyn 😀 Itellä tietty hankaluuksia teettää kauppareissut ja suihkussakäynnit näin ekana mitä tulee mieleen 😀 onneks on hyvä tukiverkosto ympärillä niin pahan paikan tullen kyllä lapsille löytyy vahtejakin. 🙂
Toivottavasti teilläki pian totutaan uuteen arkeen 🙂 Tsemppiä!
Meillä ei oo lapsia, mutta mun poikaystävä on ollu nyt tammikuusta asti armeijassa eli mun kontille on jääny (sen lisäks että alotin opiskelut) kodin ja koiranhoito. Mä olin aluks iha et jees ei täs mitää ja pari ekaa viikkoo ja ekat lomat meni hyvin mut nyt oon huomannu että tää onkin mulle oikeestaan aika raskasta henkisesti. Kun ei oo ketään kenelle puhua päivän kuulumisia tai muutenkaan ketään kaveria. Oon ajoittain jopa tosi yksinäinen. Toki näitä tilanteita ei voi verrata, mutta tää yksin arjen pyörittäminen on ollu täälläkin aika tapetilla nyt tän vuoden puolella… En voi ees kuvitella mitä tää olis jos tässä olis vielä yks muksu matkassa, vaikka aika hyvin toi koira sen asian ajaa..!
Aihetta sivuuttaen, onko tuo sänky ollut Milalla vauvana pinnasänkynä? Saako udella mistä on hankittu? 🙂
Onneks lapset tottuu, ite ehkä laittaisin kuvia näkyville,joskus päiväkodit toivoo pientä valokuva albumia aloittaneelle mukaan, ehkä toimis tässäkin ikävän taltutuksessa.
Meillä isi tekee välillä reissuu ja otan lapset viereen nukkuu sit ne nukkuu mielissään isin tyynyllä
Mullakin mies reissuhommissa. Jos tyttö on yhteistyökykyinen ja ollaan terveitä, meillä menee arki ihan kivasti kaksinkin. Mutta kun mä olen jo työelämässä, on arki aika haastavaa toisinaan. Jos tyttö sairastuu, joudun olemaan aina kotona ja poissa töistä. Kaikki hoitoon viennit ja haut jne arkirutiinit on omalla vastuulla, tavallaan tykkään siitä, mutta joskus olisi kivaa kun olisi ne auttavat kädet kotona. Ainut, mikä todella harmittaa, on se, kun en pääse salille, itse kun pidän kohtuuttomana sitä, että ensin on tyttö hoidossa mun työpäivän ajan 9 h, en millään raaski enää lisäksi viedä lisää hoitoon lapsiparkkiin. Joten salikäynnit jää kaikki aina viikonlopulle. Mutta tosiaan positiivista on se, kun oppii arvostamaan toista ihan eritavalla 🙂 Meillä tytön ikävä isiä kohtaan on tosi kova, halailee täysin vieraita miehiä ja kun isi on kotona, ei päästä tätä silmistään. Mun tekee välillä oikein pahaa kun tyttö niin kovin ikävöi isäänsä. Mutta onneksi on kasvopuhelut keksitty, sitä kautta on helppo laittaa märkiä ruutupusuja menemään 🙂 Tsemppiä uuteen arkeen!
Mie oon ite ollut jokusen kuukauden reissutöissä ja vaikka meilläkään ei ole lapsia (vain koira) vielä, niin kyllähän se aika kurjaa hommaa on. Parisuhteelle tekee periaatteessa hyvää, kun siitä yhdessäoloajasta osaa ottaa kaiken irti ihan toisella tavalla, mutta toisaalta reissaaminen on tosi stressaavaakin. Kun on kotona, niin sitä alkaa väkisinkin viimeistään lähtöä edellisenä päivänä miettimään sitä, että taas pitää lähteä. Jos siis maanantaina pitää lähteä, niin sunnuntai on sellainen vähän tympeä päivä… En haluaisi tehdä reissutöitä pidemmän päälle.
Tsemppiä teidän arkeen! 🙂 Äkkiä se aika kuluu.
Meikällä ei oo muksuja, mutta elän kolmatta kuukautta kaukosuhteessa ja sitä ennen lähisuhteessa (:–D) jossa reissutyöt oli arkea.
Skype, whatsapp ja etenkin nuo aiemmin mainitut valokuvat on ykkösjuttuja. Kannattaa myös koettaa yrittää ehtiä laittaa ihan lyhyitäkin viestejä, erityisesti jos tulee mieleen jotain hauskaa. Toinen erittäin tärkeä huomio minkä oon tehnyt, on asettaa itsensä toisen asemaan. Toki on raskasta hoitaa arki yksin lapsen kanssa, mutta ei se mitään herkkua oo olla kaukana kotoa ja erossa perheestään. Sillon joskus kun on pakko valittaa, kannattaa tehdä se jollekin muulle, kun sille reissulaiselle.
Tsemiä 🙂
Me ollaan mieheni kanssa kahteen otteeseen eletty kaukosuhteessa hänen työnsä takia. Ensin 8 kk, jolloin pyöritin arkea tehden kolmivuorotyötä ja hoitaen 2-vuotiiasta poikaamme. Näimme noin 4 viikon välein, muutaman kerran parin viikon välein. Poika ikävöi melko paljon isiä, onneksi mun vanhemmat lähellä ja tarhan myötä tekemistä oli. 🙂 Tuolloin sentään asuttiin samassa maassa. Nyt viimeisin ”kaukosuhde” kesti taas sen 8 kk, tosin vietimme siitä 5 viikkoa yhtäjaksoisesti yhdessä. Eroa edelliseen 8 kuukauteen oli se, että mies oli töissä ulkomailla ja minä kotona kahden lapsen kanssa. Kuopus oli vain 2 viikkoa vanha, kun isin piti lähteä, ja esikoinen oli tarhassa vain muutaman kuukauden toisen lapsemme synnyttä.
Ikävää lievitettiin skypellä, toisinaan sekin vaati järjestelyitä aikaeron vuoksi.
Vaikka välillä oli rankkaa, kaikesta on selvitty mielestäni ainakin melkolailla kunnialla 😀 Ei ole helppoa isälle, joka haluaa olla läsnä lastensa elämässä, elää heistä useaa kuukautta erossa.
Välillä mietin, että kaikkeen sitä tuleekin suostuttua, mutta mitä sitä ei tekisi rakkaansa tähden. 🙂 Meidän suhdetta erossa olo on vain vahvistanut, eikä ainakaan ole elämä käynyt tylsäksi, saati toisen naama alkanut ärsyttää ;D Yhteiseloa meillä takana 10 vuotta ja olen kyllä tiennyt mihin junaan olen nuorena hypännyt, kun hänen kanssaan olen alkanut seurustella ja naimisiinkin mennyt. 🙂
Meillä isän työpäivät ovat usein 12h pitkiä, vapaapäiviä on silloin tällöin ja yleensä nekin arkisin.. Melko yksinhuoltajana välillä mennään, kovasti harmittaa kaikkia kun usein isiä keretään näkemään aamulla korkeintaan tunnin ajan. 🙁