Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Biorionin & Indieplacen kanssa
Pari kuukautta sitten hyppäsin kokeilemaan Biorion-tuotteita, ja ryhdyin mm. käyttämään hiusravintolisää päivittäin ensimmäistä kertaa elämässäni. Nyt testijakso alkaa tulla päätökseen, ja on aika katsoa minkälaisia tuloksia saatiin aikaan, ja kuinka hiustenkasvatusprojektini on edennyt? TÄSTÄ pääset lukemaan edellisen postauksen, jossa käydään läpi tuotteita ja lähtökohtia testijaksolle.
Sitten viime postauksen en ole käynyt kampaajalla, joten tulokset on hyvin nähtävillä. Hiukseni ovat paitsi kasvaneet hurjasti pituutta, niin myös tuuheutta on saatu silminnähden. Ensimmäisenä mainittava tulos on ehdottomasti se, mistä olen erityisen iloinen – nimittäin hiuskato on saatu kuriin tosi hyvin!
Testijakson aikana mulla on siis ollut käytössä koko tuoteperhe, johon kuuluu shampoo, hoitoaine, hoitoneste päänahalle, sekä ravintolisä. Tuotteet on suunniteltu pitämään huolta niin hiusten, päänahan, että kynsien hyvinvoinnista. Melko kokonaisvaltainen paketti siis, ja just hyvä etenkin tähän saumaan, kun ensi kesän häitä pitää silmällä. Tulevan morsion on hyvä alkaa pitää erityistä huolta hiuksista ja kynsistä ajoissa! 😉
Mietin pitkään sitä, minkä tuotteista nimeäisin niin sanotuksi lemppariksi, mutta se on itseasiassa aika mahdoton tehtävä. Tuotteet vaikuttavat varmasti yksittäin käytettynäkin hyvin, mutta uskon, että parhaan mahdollisen tuloksen saa nimenomaan käyttämällä shampoota, hoitoainetta, hoitonestettä, sekä ravintolisää yhdessä. Tuotteet tukee toinen toistaan, ja omat fiilikset testijaksolta on tosi hyvät. Itseasiassa niin hyvät, että aion todellakin jatkaa Biorion-tuotteiden käyttöä testailun jälkeenkin – ja tässä teille muutama syy:
- Mun päänahka voi paremmin kuin pitkään aikaan, ja sellainen kuiva, hilseilevä ja kutiava tunne on poissa.
- Uutta hiusta ilmestyy jatkuvasti ja harjaan jää yhä vähemmän hiusta – ja tämähän tarkoittaa sitä, että hiukset ovat nyt paksummat ja paremmin voivat!
- Myös hiusten katkeileminen on vähentynyt, ja koko hiuslaatu tuntuu parantuneen, vaikka kesä onkin hiusta kuivattanut.
- Myös kynsissäni huomaa eron, sillä ne ovat paljon vahvemmat, eivätkä liuskoitu ja katkeile yhtä helposti kuin ennen.
Nyt jos sulla on pienikin ajatus siitä, että Biorionin tuotteet voisi tehdä sunkin hiuskuontalolle hyvää, niin mulla on hyviä uutisia! Biorion-tuotteet ovat nimittäin koko syyskuun ajan 15% alennuksessa valtakunnallisesti apteekeissa. Tuotteita jälleenmyyvät apteekit löydät osoitteesta: www.itsehoitoapteekki.fi.
Lopuksi mä haluaisin kysyä teiltä teidän parhaat hiusten kasvatus vinkit? Niistä olisi varmasti monelle apuja, joten huikkaile omasi kommenttiboksiin!
Nyt ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3
x Essi
Tags : Hiukset, hiustenkasvatusprojekti, hyvinvointi, kaudenhoito, kauneus
Jätä kommentti