Nyt mä vihdoin käyn tän postauksen kimppuun jota multa on pyydetty,
eli mitä meille on hankittu ja mistä ? sekä mitä meiltä vielä puuttuu ?
Aloitan kuitenkin eilisistä hankinnoista, mitä tehtiin mun äidin kanssa kun
käytiin Baby Stylen kantispäivillä. Alunperin meidän piti katsoa pinnasänkyyn
patjaa sekä harsokatosta, mutta jätettiin nämä vielä liikkeeseen sillä pinnasänky
saadaan haettua vasta ensi viikolla. Pinnasänky on siis mummoni mökillä säilössä ja
mökkitie on ollut niin huonossa kunnossa talven jäljiltä ettei sinne ole uskaltanut
lähteä ajamaan. Anyway, koluttiin koko liike perusteellisesti läpi, tarjolla oli myös
pullakahvit kantispäivien kunniaksi ja aikaa meillä vierähtikin liikkeessä lähes 2tuntia.
Mukaan tarttui Doomoo Softy imetystyyny, kylpytuki, ruskovilla pipo, body, sortsipuku,
sukat, liivisuojia, rintakumit, Nupulle ihka ensimmäiset UIKKARIT (tosin nää on niin
tyttömallit että jos pili löytyy haaravälistä lähtee nää kirpparille) sekä mulle äitiys/imetys
yöpuku. Osa tuotteista oli tosi hyvissä aleissa esim. vauva uikkari 1e (norm. 13,90e) ja
Mamaliciouksen äitiys yökkäri 5e (norm.34,95) ja tosiaan koko valikoimasta sai -10%
alennusta. Pitkä penni tuli siis säästettyä, tosin tuleva mummi tämän shoppailukeikan
kustansi, KIITOS ÄITI ! ♥
Jo hankitut…
minä synnyin, eli Nuppu pääsee äidin vanhaan pinnikseen. ♥
Vielä uupuu…
Vaipat
Hoitoalusta
Pinnasängyn patja
Pinnasängyn harsokatos
Mobile
Sitteri
Leikkimatto kaarella
Pyllyn pesulappuja
Äidinmaidon korviketta kaappiin varalle
Rintapumppu
Vaipparoskis
Pulloharja
Muovifroteeta
Imetysliivit
Maidonkerääjät
Itkuhälytin
Lämpöpussi turvakaukaloon ja vaunuihin
Jos teillä kokeneemmilla mammoilla tulee jotain mieleen mitä listoista uupuu
ja mikä olisi tarpeellista niin vinkatkaa, neuvot on tälläiselle amatöörille
kullan arvoisia !!!
♥Essi
Anonymous sanoo
Hei! Suosittelen hankkimaan pienelle myös ”nenänniistäjän” :). Meillä ainakin oli heti alkuun pientä flunssaa joten se vekotin oli ihan huippu kätevä ja helppo!
Hyviä vointeja <3 tää blogi on mahtava!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ohops, no sehän jäikin listasta vaikka juuri tuo Nenä-Friida onkin ollut tarkoitus ostaa !
Kiitos <3 toivoa vaan voi että kaikki menee yhtä hyvin loppuun saaakka mitä tähänkin asti !
Laura sanoo
Meillä on myös Ikean pinnasängyn reunukset, suojat vai mikskä niitä sanotaan ja ne on kyllä ihan surkeet. Nyt kun tyttö liikkuu, niin jatkuvasti on jalka pinnojen välissä. Ne on vaan liian matalat :/
Essi // Pieces of Miracles sanoo
O ou. No pitää kattoo pärjätäänkö noilla vai pitääkö sitten tarvittaessa ostaa korkeammat. Ne oli kuitenkin niin edulliset, 12,90 kun taas täällä JKL Baby Stylessä ja muualla ne maksaa 30e ja enemmän.. ja mä vähän luulen että meillä suositaan perhepetiä alkuun ainakin, saa nähdä siis kuinka paljon pieni pinniksessä majailee edes 🙂
Anonymous sanoo
Pikkuniistäjää parempi ja tokikin tyyriimpi on Nenä-Friida, jossa lima imetään sellaisen putken ja letkun avulla nenästä. Itse en saanut sillä pikkuniistäjällä kuin pahan mielen molemmille. Apteekista kannattaa ostaa keittosuolatippoja nenän limaisuuteen. Pari tippaa molempiin sieraimiin selvittää ne pahimmat klöntit.
Itselläni menivät rinnanpäät tosi pahasti rikki imetyksen alkumetreillä (sairaalassa imuote oli ok, mutta kun maito nousi vasta kotona, niin rinta paisui valtavaksi ja vauvan oli vaikea saada oikeaa otetta). Käytin sitten Lansinoh-nimistä paksua rasvaa auttamaan paranemista. Sitä saa apteekista, mutta Prismasta halvemmalla. Tykkäsin käyttää tuota enemmän kuin Bepanthenia, joka pitää pestä pois ennen jokaista imetystä, Lansinohia ei tarvitse.
Toivottavasti näistä on apua sinulle! 🙂
-Riikki
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hitsi, mullahan unohtu tuosta listasta niin nenä-friida kuin kaikki apteekista ostettavat jutut 🙂 Kiitos muistutuksesta ! Juu ja vissiin tosiaan pitää tuota Lasinohia ostaa tisseihin niin ei tarvii kokoajan olla pesemässä..
kiira pakoma sanoo
Mitkä on rintakumit?? Haha! Ja ostit tuon kylpytuen mitä katotttiin kun musti oli vasta iiiihan alkutaipaleella, jes!!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Hahaa, ne on sellaiset kumit mitkä pistetään nännien päälle kun imetetään.. eli esim. jos nännit on rikki tai imetys tekee kipeää niin ne auttaa 🙂 Niin ostin, olihan se pakko kun sitä katottiin jo sillon <3
nina sanoo
Sulla on kyllä tosi ihana blogi! Löysin tämän tänään ja pääsi ilta vierähtään vähän pitkäksi kun piti kaikki postaukset lukea kerrasta läpi. 😀 Tsemppiä loppurutistukseen, ei oo enään kauaa kun saatte jo pikkuisen syliin. 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kiitos Nina ! Kiva kuulla että tykkäät, ja toivon myös että viihdyt blogin parissa jatkossakin. Kiitso tsempeistä, sitä varmasti tullaan tarvitsemaan nyt viimeisten viikkojen aikan ja etenkin kun H-hetki koittaa 🙂
Anonymous sanoo
En välttis ostais ihan kaikkee ennen vauvan syntymää, kattoo sit mitä tarvii ku on pieni ollut hetken maailmassa… Esim. turvakaukalon lämpöpussin ajaa viltti ym. Itse koen helpommaksi kääriä vauvan vilttiin kuin pujotella niitä remmejä sieltä läpi ja kun vaavi tulee kuitenkin puettua yli sinne pussiin.. Tuntuu että vauva ”tarvitsee” vaikka mitä, ainakin mainostajien mielestä, todellisuudessa alkuun pääsee jo ihan vaipoilla ja kosteuspyyhkeillä,rasvat sun muut, vaatteilla sekä maidolla… Tietty sit nää pakolliset vaunut, sänky ym. kaukalot sun muut on hankittava mut kannattaa harkita vaipparoskista kahdesti jos ei oikeasti ole hirveä matka kiikuttaa vaippaa sinne normiroskiin, ei se sieltä haise millekään kun muutenkin se eka kuukausi ei ole mitään siisteintä touhua kun tissit valskaa ja sonta haisee enivei nokkaan jatkuvasti, samoin lelukaaren hankinnan voi mielestäni kyllä jättää myöhemmäksikin.. Tsemppiä loppuraskauteen!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kyllä hyvä huomio. Ei me ihan kaikkea ollakkaan hankkimassa ennen babyn syntymää, tarpeen mukaan sitten tehdään hankintoja vielä mitä ilman ei koeta että pärjätään. 🙂
Juuri esim. rintapumppu, itkuhälyttimet, lämpöpussit ja vaipparoskis on sellaisia mitä ollaan mietitty että hankitaan sit jos on tarvis..
Kiitos tsempeistä :))
Anonymous sanoo
Niin siis tarkoitin ylimmässä kommentissa juuri tuota nenäfriidaa! Se on kaikista kätevin! 🙂
Anonymous sanoo
Lämpöpussista tuli mieleen että sellainen kaukalo-lämpöpussi oli aika kätevä 🙂 Tosi lämmin ja ei tosiaan tarvinnu vauvaa pukea kauheasti sinne alle. Helpotti lähtemisiä kummasti ;)Sekä vaunuissa myös meillä oli ticketin lämpöpussi,suosittelen! Rintapumpun mä ostaisin etukäteen 🙂 En sitä itekkään aikoinani etukäteen ostanut, mutta täytyy myöntää että todellakin olis kannattanu. Vaipparoskiksen näkisin aika turhakkeeksi…
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Juuri tuollaisia kokemuksia oon kuullutkin siitä kaukalopussista, mutta sitä tuskin tarvii ennen ensi syksyä/talvea 🙂 Rintapumpun kanssa tehdään varmaan niin että pistän Nikon ostamaan heti kun päästään sairaalasta jos se on sellainen mitä tarvitaan.
Anonymous sanoo
Juu kaukalopussi oli tosi kätevä.Eikä tarvinnut mitään remmejä pujotella,kun se pussi tosiaan oli siinä kaukalossa ihan koko sen talviajan mitä tarvitsi.Ja vauva mahtui myös kaukaloon paremmin,kuin jos siinä olisi ollut kauheet toppapuvut päällä.Mutta tosiaan,kyllä sitä ilmankin pärjää 😉 helpotti vaan meidän pukeutumsrumbia aika paljon :)Mutta juu,ei ole ihan ajankohtainen hankinta teille vielä kuitenkaan,kesä vasta edessä. 🙂
P.S Aivan ihana tämä blogi, olis kiva että tulisi myös facebookkiinkin,olis kätevämpi seurailla ;)Mukavaa loppuraskautta ja tsemppiä synnytykseen sitten kun sen aika koittaa 🙂
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Kyllä varmaan tulee sitten talveksi hommattua kun helpottaa pukemista vissiin kuitenkin aika paljon 🙂
Ihana kuulla että tykkäät ! Facebookkiin varmasti tullaan tässä jossain vaiheessa melko piankin.. kunhan vaan uskaltautuu ja ehtii/oppii luomaan sen sivun !
Kiitos paljon, kaikki tsemppi tulee olemaan tarpeen varmasti viimeisillä viikoilla 🙂
Anonymous sanoo
Imetysohjaaja täällä hei! Bepanthenia EI tarvitse pestä pois rinnanpäistä ennen imetystä. Toiset tykkäävät Bepanthenista enemmän kuin tuosta lampaan rasvasta, kokeilemalla se paras löytyy, jos sitä edes tarvitsee. Luonnollisin tapa suojata rikkoutuneet tai arat rinnanpäät on puristaa pieni pisara maitoa iholle ja antaa sen kuivahtaa rinnanpään suojaksi.
Kuten muutkin ovat jo sanoneet; kaikkea ei tarvitse etukäteen hamstrata. Vauvalle riittää läheisyys, imetys ja vesipesu vaikka juoksevan hanan alla. Kauppaan ehtii kyllä myöhemminkin 😉
Tulevaa vauva-arkea voi kyllä helpottaa esim. kokkaamalla ruokaa (äidille) pakkaseen ja leipomalla vaikka pullia, joita voi sitten tarjota vieraille. Vauvan ihastelijoita kun kuitenkin varmasti riittää.
Tsemppiä viimesille viikoille!
Essi // Pieces of Miracles sanoo
Ahaa, no sepä hyvä tietää. 🙂 Bepanthenia olen käyttänyt jo nyt raskausaikana, sillä rinnanpäät ovat kuivuneet, kutisseet ja halkeilleet jo nyt.. pikku paniikki alkaa iskeä että saisi ne kondikseen ennen kun pitää imetyshommiin alkaa 😀
Kyllä meillä alkaa aikalailla kaikki välttämätön olemaan valmiina, vaippoja ja korvikkeita varmaan pitää vähän hakea varastoon ennen h-hetkeä mutta muilla jutuilla ei ole niin kiire 🙂
Tuo kokkailu onkin käynyt mielessä että pitäs taikoo jotain pakkaseen 🙂
Kiitos !!
Kride sanoo
Mitä oot tykänny tosta Doomoon imetystyynystä? Onko pysyny muodossaan? Itellä on tässä kohta kaks kuukautta imetystä takana ja tähän asti oon pitäny sohvatyynyä kyynärpään alla ja asetellu jalat vauvan alle tueks, mutta varmasti ton sais helpomminki hoidettua 😀