Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Black Tower ICEn kanssa.
Kuinkahan edes kuvailisin meidän viimeisiä viikkoja? Melko yksinäistä puurtamista se on ollut lasten kanssa, kun toinen on painanut pitkää päivää töissä, jonka jälkeen ilta on jatkunut tontilla talohommissa. Melko monta kertaa on myös jo saanut itselleen toistaa, että onneksi tämä on vain väliaikaista. Vielä koittaa se päivä, kun meillä on taas aikaa. Aikaa perheen lisäksi myös toisillemme. Aikaa parisuhteelle.
Raksaprojektin starttaamisen jälkeen ollaan saatu molemmat luopua käytännössä omasta ajasta ja omista menoista. Ei aivan täysin, mutta kaikki vaatii paljon enemmän järjestelyä ja aikatauluttamista tällä hetkellä. Vielä enemmän nykytilanne on verottanut kuitenkin meidän yhteistä aikaa. Se on oikeastaan aikalailla minimissään. Etenkin nyt viimeisen viikon aikana tuntuu, kuin oltaisiin vain nukuttu yhdessä. Iltaisin meidän pienet pitävät huolen siitä, että kädet on täynnä, silloinkin kun kotona sattuu olemaan käsipareja kaksin kappalein. Meidän pian kaksivuotias muru harjoittelee tällä hetkellä ensimmäistä uhmaansa ja isompikin kaipaa seuraa sekä leikkikaveria jatkuvasti. Sitten kun lapset illalla vihdoin käyvät unille, alkaa mulla vuorostaan blogityöt ja tosi usein Niko painuu rättiväsyyneenä nukkumaan hyvissä ajoin ennen kymppiuutisia. Siitä voikin nopeasti laskea, että kuinka paljon meillä just nyt on aikaa huoltaa parisuhdetta?
Siitä huolimatta, vaikka parisuhdeaikaa on harmittavan vähän tällä hetkellä, niin onneksi ne pienetkin hetket riittää muistuttamaan siitä, miten hyvä meidän on olla yhdessä. Mun rinnalla on niin huikea ja rakas supertyyppi jakamassa tätä ihmeellistä elämää, että ei sitä välillä edes oikein osaa käsittää!
Hektisten päivien vuoksi meillä jäi ekaa kertaa juhlistamatta meidän viime viikkoinen vuosipäivä. Kuudes sellainen. Ihanan paljon on mahtunut näihin vuosiin, mutta samalla tuntuu kuin se olisi eilinen, kun multa vietiin jalat alta täydellisesti. Nää vuodet ja etenkin paras ystäväni ja rakkauteni ansaitsivat todellakin pienen kilistelyhetken, vaikka se saatiinkin järkkääntymään vähän juhlapäivää myöhemmin. Pienenä yllätyksenä järkkäsin meidän väliaikaiskodin parvekkeen kesäkuosiin ja kaadoin kuohuvaa Black Tower ICEä laseihin. Enää tarvittiin vain kaksi toisilleen rakasta saman viltin alle, ja kesäilta olisi täydellinen. Kippis meille!
Black Tower ICE on täydellinen juoma kesäiltoihin, joka on tarkoitettu nautittavaksi isosta viinilasista runsailla jäillä. Maku on pirteä ja juuri täydellisen makeahko. Jo parilla siemauksella voi bongata kepeän sitruunaisuuden lisäksi omenaa ja päärynää. Tämä hittijuoma tuoksuu myös aivan kesältä, sillä se valloittaa nautiskelijansa aromaattisella persikan ja omenan tuoksuyhdistelmällään. Ja koska juoma nautitaan tyylikkäästi jäiden kera, voi sekaan sujauttaa lisäksi esim. jäisiä mansikoita tai sitruunansiivuja. Tämä vegaaneillekin sopiva luomukuohuva on mitä mainioin seurusteluviini kesän jokaiseen juhlaan, ystävien kanssa vietetylle picnikille tai parvekehengailuun oman kullan kainalossa!
Vaikka kuusi vuotta ei kaikkien mittarilla olekaan vielä matka eikä mikään, niin meillä se on ollut melkoinen. Tänne ei olla tultu helpoimman kautta, vaikka usko meihin on aina ollut vahva. Sitä ei ole horjuttanut mikään. Me todellakin kliseisesti täydennetään toisiamme ja tuodaan toisissamme ne parhaat puolet esiin. Niko on mun kaikki ja tiedän, että sama pätee toisin päin. Rakastetaan toista just sellaisena kuin on. Meillä on liuta yhteisiä unelmia ja toinen liuta omia, joissa toinen on aina vähintään tukemassa innoissaan liput korkealla. Me yhdessä muodostetaan meidän perheen tärkein osio, tiimi, joka pelaa hyvin yhteen. Se vain tarvitsee myös hellää huolenpitoa säännöllisesti ihan vaikka vain pienin teoin. Tällä hetkellä tuntuu todella ihanalta ajatus siitä, että kun kotiprojekti saadaan maaliin, alkaa meidän hääsuunnittelut toden teolla!
Lopulta se romanttinen koti-ilta voi syntyä kuin itsestään, vain pienellä vaivalla. Kunhan vain järjestää sitä tärkeintä, eli aikaa edes hetken. Se hetki voi olla perus arki-iltana, vaikka kotisohvalla – sisällä tai parvekkeella. Jos haluaa hifistellä, niin tunnelmaksi voi aina sytyttää pari kynttilää. Panostaa läsnäoloon ja hyvään fiilikseen. Kysyy toiselta kuulumisia ja kertaa viikon meininkejä. Katsoo silmiin ja koskettaa. Jos näiden iltojen järkkääminen vaatii nykyään kalenteria, niin vaatikoot! Sitä aikaa vain on järjestettävä myös ruuhkavuosien keskellä, sillä meillä tämä tuskin tulee helpottamaan ainakaan siinä vaiheessa, kun itse hyppään päivätöiden pariin. Kaikki kuitenkin saadaan järjestymään, kunhan vain meidän parisuhde voi hyvin ja haasteet selätetään helpommin yhdessä kuin yksin.
Mistä te nappaatte ajan kahdelleen olemiseen? Entä miten vaalitte parisuhdetta arjessa? Omasta mielestäni ensiarvoisen tärkeää on, että toista ei ala missään vaiheessa pitää itsestään selvänä. Sen helpon yhdessä olemisen lisäksi on tärkeä keksiä välillä jotain spesiaalimpaakin ja yllättää silloin tällöin kivoilla jutuilla. Antaa toisen nähdä ja kokea, kuinka erityinen ja tärkeä juuri hän on sinulle! Sanoisin että tällä pääsee jo hyvin pitkälle, kun muistaa toteuttaa ohjenuoraa säännöllisin väliajoin.
Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholiin liittyviä kommentteja ei voida julkaista, muuten keskustelu kommenttiboxissa on avoinna normaaliin malliin.
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : elämää, kaupallinen yhteistyö, parisuhde, Rakkaus
Henni sanoo
Ihana postaus ja mahtavaa, että huollatte parisuhdettanne. Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 17 vuotta ja noh… parisuhteesta pitäisi pitää kyllä paljon parempaa huolta. Kuuden vuoden kohdalla me menimme naimisiin ja olihan parisuhde aikalailla erilaista kuin nyt. 🙂
Tällä viikolla mainostamasi ihanat ulkovaatteet olivat Jollyroomista alle puoleen hintaan alessa suurin osa! Tilasin ihanan tyttöjen kevyttoppiksen alle 19e hintaan. 🙂
Essi | piece by piece sanoo
Kiitos Henni kommentista <3 Teillä on jo todella pitkä taival takana, mutta itse ainakin haluan uskoa, että silloinkin on vielä paljon tehtävissä parisuhteella, kunhan rakkautta riittää 🙂
Hei ihan mahtava kuulla, että vinkistä oli hyötyä!! Ihanaa kesää sinne <3
Katja / Kurkistus sanoo
Ihana lukea tällainen lämmin postaus parisuhteesta ja sen hoitamisesta. Onnea teille yhteisistä vuosista! Ja tsemppiä kiireiseen arkeen. On kyllä varmasti ihanaa, että raksaprojektin päätyttyä pääsette yhdessä suunnittelemaan teidän rakkauden juhlaa 🙂
Me itseasiassa juuri vietettiin neljättä hääpäivää, mikä sai myös mut kirjoittamaan blogiin muutaman sanan parisuhteesta. Voin hyvin samaistua teidän hektiseen arkeen, sillä meidän kahden opiskelijan perheessä on totuttu vaihtamaan lapsenhoitovuoroa lennossa, ja kaikki turvaverkot meillä tosiaan on yli 400 km takana. Parisuhteelle on jäänyt aikaa todella vähän, välillä ei juuri ollenkaan. Mutta kaikki pienet teot ja sanat siinä kiireisenkin arjen keskellä auttaa jaksamaan. Ja ihan niin kuin teidänkin raksaprojekti, myös tämä meidän opiskeluarki ja kaukana turvaverkoista asuminen on ollut tietoinen, väliaikainen ratkaisu. Loppukesästä muutetaan, mies siirtyy työelämään ja todellakin aiotaan hyödyntää isovanhempien ja kummien halukkuus hoitaa lasta ja tarjota meille kahdenkeskistä aikaa 🙂
Essi | piece by piece sanoo
Hei Katja <3 Kiva kuulla, että tykkäsit! Välillä on hyvä pysähtyä oikein pohtimaan näitäkin asioita elämässä. Onneksi tälläiset hektiset jaksot on aina väliaikaisia ja rauhallisempia aikoja on vielä luvassa! Onnea sinne hääpäivästä, täytyykin tulla taas lueskelemaan 🙂 Onneksi teilläkin on luvassa helpotusta elämään ja sitten todellakin otatte sitä kaksin aikaa! Ihania kesäpäiviä sinne <3