Syksyn kunniaksi palautetaan kotipostaukset osaksi blogin ohjelmistoa. Vaikka helmikuussa tulee jo kaksi vuotta siitä, kun muutimme tänne ”uuteen kotiin”, on asunto silti hyvinkin kesken. Edelleenkään kotoamme ei löydy vielä yhdestäkään ikkunasta verhoja, vaikka tangot on ostettu melkein vuosi sitten. Työhuoneen sisustaminen jäi työpöytään, sillä Niko olikin sitä mieltä, että sitä ei ole järkeä sisustaa työhuoneeksi vaan vauvanhuoneeksi. No se projekti on vielä aloittamatta. Lisäksi parista huoneesta uupuu vielä kattolamputkin. Pikku hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni? Saa nähdä onko tämä koti koskaan omaan silmään valmis, ennen kuin jossain vaiheessa alkaa jo uusi kotiprojekti?
Isoin syy tähän keskeneräisyyteen on varmasti mun jahkaileva luonne. Monien hankintojen suhteen oon himmaillut ja odottanut sen täydellisen löytyvän. Nyt alkusyksyn aikana kotiin on kuitenkin löytynyt useampikin uusi juttu ja niistä yksi on kuvissa esiintyvä sohvapöytä. Juuri sopivan kokoinen, kivan freesi lasikantinen pyöreä pöytä, joka sopii meille kuin nenä päähän. Tietysti tuo lasikansi on aika superärsyttävä pitää puhtaana, sillä pölyt näkyy heti seuraavana päivänä ja pienet sormen jäljet nanosekunnissa kun sen on juuri saanut puhtaaksi. Pöytä on perus Ikeaa, eikä hinta huimannut päätää, alle neljäkymppiä.
Kokeillaan jos tälläisiä kotikurkistus-postauksia saisi ulos vaikka kerran viikkoon. Kova pesänrakennusvimma täällä on taas syksyn kunniaksi päällä, joten ehkä ne verhotkin pian löytää tiensä ikkunoihin 😉
Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa JA Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : sisustusjutut
Pepita sanoo
Ihana matto! Mistä olet sen hankkinut? 🙂