• HOME
  • ABOUT
  • CONTACT

piece by piece

  • ABOUT
  • Comments Count
  • CONTACT
  • Idealista feed
  • Tietoja Blogaajasta

SISUSTUSINSPIROITUMASSA HABITARESSA

17.9.2018 in Koti & sisustus, Puheenaiheet

Moikat taas viikonlopun jälkeen! Pakko sanoa jälleen tähän väliin, että on ihan uskomatona, että eletään taas jo maanantaita. Tuntuu, että nyt syksyllä viikot vaan kiihdyttää vauhtia ja vierii entistä lujempaa. No mutta, meillä on takana vähän spesiaalimpi viikonloppu. Lauantaina päästiin Nikon kanssa kahdestaan Habitare-reissulle ja lapset puolestaan pääsivät yökyläilemään mummilaan. Tälläiset parisuhdevuorokaudet on tosi jees, ja niiden jälkeen on ihan eri tavalla energiaa arjessa. Ja onhan se vaan ihanaa päästä välillä viettämään aikaa ihan kahdestaan ja tähän saumaan Habitaressa kiertely oli myös todella hyödyllistä, sillä uuden kodin sisustusratkaisut alkaa olla myös kalustamisen osalta ajankohtaista.

Me käytiin Habitaressa nyt ensimmäistä kertaa, ja yllätyttiin positiivisesti siitä, kuinka kokonaisvaltainen asumisen tapahtuma Habitare onkaan. Käsitys tapahtumasta on aiemmin ollut paljon sisustuspainotteisempi, mutta messuilta löytyikin paljon hyödyllistä myös rakentajille ja remontoijille, joten näin ollen Habitare olisi ollut jo viime vuonna tosi hyödyllinen käydä tsekkaamassa heti talo projektin alussa. Nyt saatiin kuitenkin keskittyä mm. sohviin, takkoihin, tekstiileihin, oviratkaisuihin ja muihin huonekaluihin. Hankintoja tosin ei messuilta vielä tehty, mutta monia hyviä ideoita ja inspiraatioita tarttui matkaan.

Habitaressa hurmasi tänä vuonna luonnonläheiset sävyt kautta linjan hyvin vahvasti. Tämä ei tietysti ole ihme, sillä erilaiset ruskean, harmaan ja punaisen sävyt ovat nyt todella pinnalla. Lisäksi messinkiä ja erilaisia sisustuksellisia lasiovi ja tilanjakajaratkaisuja oli paljon. Kuvasin suurimman osan messujen lempparispoteista blogiin, mutta moni kiva osasto jäi myös taltioimatta, sillä lähdin reissuun kameran akku vajaana. Tässä kuitenkin hyvä läjä Habitare-fiiliksiä lauantailta!

Ehdittekö te käymään Habitaressa? Mitä tykkäsitte ja millaisia fiiliksiä tän hetken sisustustrendit teissä herättää? Mä tykkään kyllä todella paljon, ja vaikka meillä isot linjat talossa tulee olemaankin hyvin vaaleaa ja valkoista, niin lämpöä on tarkoitus tuoda tekstiileillä ja kalusteilla.

x Essi

Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : Habitare, Inspiraatio, sisustus, tapahtumat, trendit

Previous 20. RAKSAVIIKKO
Next 21. RAKSAVIIKKO / SISÄTILAT VALMIINA TASOITUSHOMMIIN

Related posts

SYKSYN EDULLISET SISUSTUSPÄIVITYKSET

KAUNIS KÄSINTEHTY MATTO TYTÖN HUONEESEEN

SISUSTUSFILOSOFIANI

Lukijan vuorovaikutus

Jätä kommentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ensisijainen sivupalkki

Piece by Piece on hyvän fiiliksen lifestyleblogi, jossa on inspiroiduttu elämän kauniista puolista vuodesta 2012 alkaen. Blogin sisältö vaihtelee perhearjesta, juhlaan, tyyliin, resepteihin ja kauneusjuttuihin. Lisäksi isossa osassa on sisustus ja häät, joita tanssitaan vihdoin kesällä 2021. Tervetuloa mukaan!

OTA YHTEYTTÄ: essi.vehkala@gmail.com

I N S T A G R A M

K A T E G O R I A T

  • Hyvinvointi
  • Kauneus
  • Koti & sisustus
  • Muoti
  • Näkökulma
  • Oma elämä
  • Parisuhde & perhe
  • Perhe
  • Puheenaiheet
  • Ruoka
  • Ruoka & leivonta
  • Tyyli
  • yleinen

B L O G I A R K I S T O

Copyright © 2025 piece by piece · Theme by SheShoppes

Copyright © 2025 · Bella Banana for Genesis on Genesis Framework · WordPress · Kirjaudu sisään