Arki joulun jälkeen on kieltämättä meillä lähtenyt vähän takkuillen käyntiin. Kerrostaloelämään totuttelu ei ole mennyt ihan itsestään, vaikkakin paremmin mitä osattiin odottaa. Aijoittain nää kämpän neliöt vaan käy turhan pieniksi erityisesti noille pienille ihmisille ja sisaruksilla touhu menee äkkiä yli. Milalla ja Noelilla on yleensä aina melkoinen meno päällä ja melu, mitä noista kahdesta lähtee on varmaan vähän liikaa kerrostaloon. Lapset ovat tottuneet aiemmin siihen, ettei kotona tarvitse säästellä äänissä ja elämöinnissä, joten meillä riittää vielä harjoittelua. Niin ja meillä vanhemmilla myös. Voi nimittäin olla, että joinain iltoina myös naapurit ovat kuulleet käskyn lopettaa temppuilut ja tulla pesemään hampaat nätisti…

Tänään Mila pääsi kummitädin kanssa illaksi riehumaan Leo´s Leikkimaahan ja oltiin pitkästä aikaa kolmistaan Nikon ja Noelin kanssa. Siinä sitten pohdittiin ihan ääneen yhdessä, että miten helppoa ja rauhallista olikaan elämä joskus vain yhden lapsen kanssa. Eikä kyllä osata allekirjoittaa sitä hokemaa, että toinen ja kolmas lapsi menee siinä missä se yksikin. Ei muuten mene. Kyllä se härdelli varmasti yltyy aina sitä mukaa, mitä useampi lapsi perheessä on.

Menoa ja meininkiä näiden kahden kanssa kyllä riittää usein turhankin kanssa, mutta lopulta se on vain niin superihanaa. Se että heillä on toisensa ja meillä juuri nämä kaksi. Isosisko ja pikkuveli, jotka ovat toisilleen niin valtavan tärkeät ja meille vanhemmille koko maailma. Se että päivän aikana saa useampaan otteeseen olla laskemassa pään sisällä kymmeneen, ettei pinna palaisi totaalisesti siihen jatkuvaan kitinään, vaatimiseen, kinasteluun (joo kyllä, meilläkin jo nahistellaan ihan täysillä…), sotkemiseen, riehumiseen ja milloin mihinkin – on lopulta maailman suurimpia etuoikeuksia.

Onneksi meidän talossa taitaa olla kuitenkin suhteellisen hyvät äänieristeet seinissä, sillä ainakaan vielä ei olla saatu rapussa pahaa silmää eikä valituslappuja kovista elämisen äänistä muilta naapureilta. Saattaa tietty myös olla että on käynyt hyvä munkki naapureiden suhteen muutenkin, sillä talossa asuu meidän lisäksi superpaljon lapsiperheitä – ja näin ollen ymmärrystä luultavasti löytyy seinien toisiltakin puolilta. Lopulta fakta on se, että ääntää mahtuu maailmaan loputtomiin ja lasten äänet niistä ovat ehdottomasti parhaimpia! Vai mitä sanotte?

Seuraa blogiani, Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.

Tags : kasvatus, lapset, lapsijutut, perhelifestyle