Pyörittelin valehtelematta yli tunnin tämän postauksen otsikkoa mielessäni. Melkein toisen tunnin yritin aloittaa tekstiä. Aloitin ja pyyhin pois varmaan sata kertaa. Pähkinänkuoressa mun mielessä on pyörinyt koko alkuvuoden ajan ajatus ja pakottava halu – olla ROHKEASTI MINÄ! Mutta mikä mua jarruttaa?
Mulle syvällisistä asioista on tullut hankalia jakaa blogiin. Se ei johdu siitä, ettenkö haluaisi sellaisista aiheista kirjoittaa, koska ne postaukset ovat kuitenkin lopulta juuri niitä, joista saan eniten voimaa ja vertaistukea lukijoilta. Mun on ollut vaikeampi olla rohkeasti oma itseni täällä. Tai ei oikeastaan sekään, sillä kyllä mä ihan oma itseni aina olen, mutta en anna itsestäni kovin paljoa enää. Siitä että jaan teille kaiken hömpän lisäksi ihan oikeita palasia itsestäni, tuli äkkiä vaikeampaa kuin aiemmin. Musta tuli pikkuhiljaa suorastaan nössö mielipiteideni kanssa ja olen vältellyt ihan tietoisesti suoraan puhumista ja vahvojen tunteiden herättämistä teksteissäni. Muuri alkoi rakentua mun ympärille, joka normaalisti on aina ollut niin avoin ja iloinen, helposti lähestyttävä ihminen. Tähän on luultavasti vain yksi syy, ja se on kiusaaminen.
Netti on mun elämässä ensimmäinen paikka, jossa mua on kiusattu. Kiusaamisen kohteeksi joutuminen on varmasti jokaiselle bloggaajalle tiedostaen otettu riski, sillä niin ikävää kuin se onkin, niin aika harva siltä täysin tässä hommassa välttyy. Sitä tapahtuu blogien kommenttiboxeissa, somekanavissa ja erilaisilla keskustelupalstoilla. Anonyymiteetin taakse on niin surullisen helppo piiloutua, mutta nykyään ihmiset osaavat kyllä olla myös pelottavan julmia ihan omilla nimillä ja kasvoillaankin. Nykymeno on ihan käsittämätöntä. Kenenkään ihmisen ei yksinkertaisesti pitäisi sietää ja kestää kiusaamista. Piste. Vaikka kirjoittaisi blogia, näyttelisi, laulaisi, osallistuisi tositeevee ohjelmaan, urheilisi, somettaisi tai tekisi mitä tahansa, jossa hän asettaa itsensä muiden ihmisten näkyviin omana itsenään. Vai onko joku teistä oikeasti sitä mieltä, että itsensä esille tuominen on muille vapaalippu kiusaamiseen?
Mulle blogi on oman luovuuden paikka, joka on oikeasti osa mua. En osaa, enkä halua olla ilman. Oon käynyt mielessäni paljon painiskelua blogin linjan suhteen jälleen. Siitä mitä jaan tänne ja miten. Kirjoitan tosi mielelläni postauksia vaikka mistä, mutta nykyään se on eri asia haluanko julkaista niitä niin monelle silmäparille, kuin teitä sinne ruutujen ääriin on kertynyt vuosien saatossa. Ikävä fakta on, että mitä enemmän teitä on, niin sitä enemmän tulee myös ilkeitä kommentteja. Se on tosi harmi juttu, että nämä asiat menevät käsi kädessä. Lisäksi näitä ikäviä blogin ja somen ”sivuvaikutuksia” saa aina sitä enemmän, mitä avoimempi ja rohkeampi on. Rohkeus ja omana itsenä oleminen ei todella ole ilmaista tässä nykymaailmassa, etenkään somessa.
Olen luova ja pohjimmiltani tosi avoin ja rento ihminen, mutta olen huomannut, että se on hieman alkanut muuttua viime kuukausina. Mun kuori ei oo ollu tarpeeksi kova ja ne ei niin kivat kommentit on päässeet mun ihon alle. Rohkeus ja itseluottamus on karissut pikkuhiljaa ja päässyt todella vähiin. Havahduin muutama viikko sitten siihen, kun mietin että milloin olen viimeksi postannut muutakin kuin tosi kevyttä settiä? Silloin heräsin ja päätin, etten halua olla tälläinen hajuton ja mauton tyyppi. Haluan olla just se supernainen joka katsoo peilistä, omalla asenteella ja persoonalla myös täällä blogissa. Just niin hyvänä äitinä, puolisona, bloggaajana, ystävänä ja naisena – juuri niin tietoisena itsestäni, että mä pystyn mihin vaan ja oon just täydellinen tälläisenä – omana itsenäni.
Tälle epävarmuuden aikakaudelle itseni kanssa on pistetty nyt piste. Lupaan itselleni ja samalla teille olla rohkeasti taas MINÄ! En viitsi enää tuhlata arvokasta aikaani muiden mielipiteiden ajattelemiseen. Iloa, aitoutta, hyvää fiilistä ja niitä allekirjoittaneen syvällisiäkin mielipiteitä saatte täällä lueskella tästä lähtien uudella otteella. Elämä ei ole niin vakavaa, eikä itseä pidä ottaa niin vakavasti. Jos ei uskalla tehdä, kokea ja kokeilla, ei voi koskaan saada tai saavuttaakaan mitään. Elämässä on yksinkertaisesti pakko olla rohkea!
Maailmassa on tällä hetkellä niin paljon sellaista pahaa, johon me tavalliset ihmiset ei voida vaikuttaa millään tavalla. Joten esitän pienen toiveen tähän väliin. Eihän luoda lisää pahaa ja pahaa oloa toisillemme? Mietitään vähän enemmän omaa toimintaa ja käytöstä toisiamme kohtaan. Lyttäämisen sijaan, toivoisin meidän keskittyvän enemmän nostamaan toisiamme. Iloitaan toistemme menestyksestä ja onnistumisista. Käytetään voimavarat toistemme tukemiseen ja innostamiseen! Pienilläkin jutuilla ja muutoksilla voidaan saada ihmeitä aikaan. Miltä kuulostaa?
…Nyt ihan jännittää painaa julkaise-nappia. Näin avointa tekstiä ei tosiaan ole hetkeen täällä nähty! Millä mielellä luitte?
x Essi
Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa + Snapchat: @essipieces.
Tags : ajatuksia elämästä, hyvinvointi, oma elämä, some
Love it!!! Ole rohkeasti sinä, ja pyritään me muut samaan. Ja jättämään se muiden lyttääminen historiaan…
Ihana Hanna ♥️ Mahdollisimman moni kun lähtisi yrittämään, niin sekin on jo iso askel parempaan ?
Hyvällä mielellä luin. Ja nimenomaan rohkeasti sitä kohti, mitä elämässä haluat. Varmasti saat kyseenalaista palautetta jatkossakin, mutta älä anna sen määrittää sitä, mitä teet ja miten teet. Avoimuus ei mielestäni voi olla väärin ja lueskelen mielelläni aitoja ja syvällisempiä blogitekstejä. Ne voivat altistaa negatiiviselle palautteelle, mutta kuten sanoit, saat myös niistä itse enemmän. Rohkeutta! Pelkoja päin. Sinä määrittelet itse sen, mitä haluat tehdä eivät kyseenalaisen palautteen antajat.
Kiva kuulla! Kyseenalaisesta palautteesta tuskin voi välttyä niin kauan kun tätä tekee, ja mielensäpahoittajia ja vihaajia riittää varmasti myös. Tosi hyviä pointteja, kiitos niistä 🙂 näillä mennään eteenpäin, rohkeudella!
Hei Essi! Ihanasti ajateltu ja kirjoitettu! Oot rohkea! Ja sulla on niiiiin kiva blogi! ❤
Kiitos Pauliina ihanasta kommentista, näistä saa iloa ja voimaa ♥️
Go girl! <3
♥️ !
Hieno ja pohdiskeleva teksti! Oot niin oikeassa siinä, että usein pohtii, kuinka paljon itsestään haluaa jakaa, sillä ketään meistä ei ole tehty kivestä, ja ikävät kommentit satuttaa. Toisaalta koko bloggaamisen suola on juuri se aitous ja omien mielipiteiden jakaminen.
Ihanaa kevättä sulle!
Kiitos Minnea ♥️ Todellakin, ja se että alkaa miettiä liikaa mitä voi postata vie inspiksen koko hommasta. Ihanaa kevättä myös sinne! ?
Olipa kiva lukea vaihteeksi vähän syvällisempää juttua, tää on just syy miks aloin lukemaan sun blogia joten on ollu kurjaa kun postaukset on olleet niin pintapuolisia viime aikoina.. Olisi kiva kuulla miten kunnonkohotusprojekti etenee ja ennen kaikkea miten sinulla riittää aika siihen? Mä painin täällä samojen asioiden kanssa, tyttö nyt 1,5v ja kerta kaikkiaan tuntuu vaan ettei kerkeä. En kehtaisi montaa kertaa viikossakaan jättää tyttöä illaksi isän vastuulle kun hänkin tekee kuitenkin pitkiä päiviä. Ja lisäksi kun pidän tärkeänä omalla ajalla nähdä myös ystäviä yms. Tietty päiväuniaikaan voisi jumppailla kotona mutta kas nyt tyttö ei aina enää edes nuku päiväunia… vinkkejä siis kaivataan!
Hei Niina, kiva kuulla, että nyt oli sellaista sisältöä mistä pidät! Lupaan että jatkossa on muutakin kuin pintaa 🙂
No nyt heititkin kysymyksen johon voisin vastata postauksella. Sillä aika, lapset ja koko lapsiperhearki on lyönyt kapuloita rattaisiin ja nyt kuntoprojekti on taustalla pyörimässä lenkkeilyn ja terveellisen ruoan voimalla. Aktiiviselle saliharjoittelulle ei oo nyt mahiksia taloprojektin ja lastenhoito-ongelmien vuoksi. Nyt keskityn lähinnä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja liikkumaan arjessa mahdollisimman paljon 🙂
Hyvä kirjoitus! Vaikeahan niistä on olla välittämättä, vaikka tietäis että ilkeät kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Kovan kuoren kasvattaminenkin tuntuu kohtuuttomalta vaatimukselta, vaikka ehkä siitä olis hyötyä blogimaailmassa. Aitous on siistiä, vaikkei kaikkea tarvikaan itsestään antaa tuhansille lukijoille. Henkilökohtaisemmat postaukset on tosi jees lukea, mutta ei tää blogi oo musta hajuton, mauton tai epäaito ollut tällaisenakaan. Pidät sitä linjaa, mikä susta tuntuu hyvältä. Mukavaa kevättä ja tzemppiä taloprojektiin! 🙂
Kiitos Tuuli <3 Tuo kuoren kasvattaminen tosiaan on tosi kakspiippunen juttu. Tästä kommentista tuli hyvä mieli, ihana kuulla ettei sulla oo tullut tylsä fiilis blogista. Omalla hyvällä meiningillä mennään jatkossa, ja just niistä asioista kirjoitelleen, mitkä tuntuu hyviltä. Hyvää kevättä sinne <3
Ihana teksti Essi! Käsittämätöntä miten julmia me ollaan joskus toisiamme kohtaan. Monet voisi miettiä että tulisiko koskaan sanottua naamatusten sitä mitä uskaltaa kirjoittaa nimettömästi kommentiboksiin? Enpä usko.
Mulle tuli ihan kylmät väreet tästä kirjoitukseta, ehkä ne on osittain jotkut naishormonit mutta yhteenvetona niin ole rohkeasti oma itsesi, sillä se on sun superpower!! <3
Kiitos Elisa <3 se on kyllä ihan kamalaa, ja jotenkin niin vaikea
edes miettiä, että MIKSI? Mikä saa ihmiset kommentoimaan sellasia satuttavia ilkeylsiä toisilleen? Ja ihan varmasti tuun olemaan <3
Niin tosiaan miten sinun kuntoprojekti,oletko ehtinyt käymään kuntosalilla? Jotenkin kuvittelen että se olisi helppoa kun miehesi on kuntosalibisneksessä mukana. Minua myös kiinnostaa miten stailaat itseäsi kun lähdet esim. viihteelle. Mistä vaatteista itse pidät?
Hyvää kevättä ja tsemppiä taloprojektiin!
Kuntoprojekti on ollut nyt vähän taustalla, ja painottunut lenkkeilyyn ja terveelliseen ruokaan. Olisihan se ihanan helppoa käydä salilla, mutta taloprokekti vie aikaa ja meillä ei oo nyt ollut niin paljon hoitoapua lasten kanssa kuin aiemmin. Eli säännöllisesti salilla en käy just nyt, mutta onneksi tilanne on vaan väliaikainen 🙂
Oon nyt päässyt kevään aikana juhlimaan pariin otteeseen ystävien kihlajaisia ja polttareita. Molempiin juhliin löysin ihanat kukkamekot, joten tän kevään juttu on selkeästi ollut mekot ja kukat. Lisäksi parit hapsukorvakorut oon shoppailut ja tykkään niistä kovasti! Tosi fiiliksen mukaan laitan itseäni viihteelle lähtiessä ja arkena taas luotan mustiin farkkuihin ja trikoisiin, teeppareihin ja neuleisiin. 🙂
Ihanaa kevättä sinne <3
Hyvä kirjoitus! Ei liity postaukseen, mutta onko teidän pojalla minkä kokoinen vk haalari tuo tumman sininen ja mikä on pojan pituus ja ikä ? ? mukavaa viikkoa !
Kiitos 🙂 meillä on pojalla NameIt:in softshell-haalari ja se on kokoa 86. Pituutta about 85cm ja ikää 1v8kk.
Hyvä kirjoitus! Oon huomannut blogin muuttuneen, mutta kuitenkin iloinnut siitä, että kirjoitat tosi aktiivisesti. Hieman jännityksellä luin tätä postausta, ja tietysti kiusaamisesta surullisin fiiliksin. Joidenkin ihmisten käyttäytyminen netissä on kyllä aivan pöyristyttävää. Mun mielestä esim blogikommentoinnissa pätee hyvin se, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ei tarvitse sanoa mitään. Sulle toivon jatkossa rohkeutta olla oma ihana itsesi <3
Kiitos Katja <3 blogin muuttuminen elämän varrella on varmasti luonnollista, mutta ihan näin pintapuoliseksi en koskaan ajatellut homman menevän. Onneksi voi kuitenkin aina kehittyä ja palata tiettyihin juttuihin takaisin, jos on lähtenyt väärään suuntaan n. Kiusaaminen on kyllä aina surullista, ja siitä pitäisi puhua avoimemmin. Muuten asiat ei voi muuttuakaan. Ja toi on kyllä niin totta, satuttamis mielessä kirjoitetut kommentit on parempi jättää julkaisematta!
Kiitos vielä Katja, sun kommentteja on aina ilo lukea <3
Tuli tästä mieleen että tuleeko tämä ”rohkeasti minä” -ajattelu näkymään myös blogisi kuvissa? Eli tuleeko kuvatkin olemaan totuudenmukaisia otoksia arjesta, nykyisten siloteltujen ja utuisten photoshop-kuvien aijaan?
Kuvat tässä blogissa on mun näköisiä ja tyylisiä, sekä suhteellisen käsittelemättömiä. Säädän niissä värejä, kirkkautta ja kontrastia. Photaria en edes omista. Esteettisenä ihmisenä haluan että mun blogin kuvat on visuaalisesti omaan silmään kauniita, mutta se ei poissulje sitä etteikö ne olisi realistisia otoksia meidän elämästä ja arjesta 🙂
Bloggaus on varmasti aina vähän köydenvetoa sen kanssa, mikä on liikaa itsestä ja mikä liian vähän. Ihmiset kun janoavat sitä oikeaa elämää sanojen ja kuvien takaa ja se sanojen takainen oikea tekee juuri haavoittuvaksi. Jää jokaisen omalle kontolle miettiä millä tasolla uskaltaa / haluaa / jaksaa olla altis.
Tärkeintä on, että asian ylipäätään tiedostaa.
Ikävää, että sinua on kiusattu. Netissä ja nimettömänä se on ihan liian helppoa ja vaivatonta. Kasvokkain ihmiset harvoin uskaltavat olla yhtä kärkkäitä ja helposti ärsyyntyviä.
Tsemppiä.
Hienoa jos kykenet kirjoittamaan enemmän sitä mistä juuri puhuit. Hyvä siitä tulee. Sun blogi on kuitenkin tosi hyvä. Parhaimmillaan blogi on kuitenkin silloin, kun kirjoittaja avaa sen verran itseään isosti, että se on vähän luvan kanssa stalkkaamista meille lukijoille.
Luen ite tosi erilaisia blogeja. Yhteen on mennyt maku ehkä juuri siks että tyyli muuttui enemmän asuun jota ehkä nuoret tytöt lukee eikä aikuiset naiset. Liian hienosäädettyä eikä kyllä kirjoittajaa enää miellä omaksi itsekseen.
Parempiayhdes-blogin kirjoittajan tyyli on niinkun kaveri laittais kuulumisia viestissä. Nuori räväkkä äiti ja ihan just puhuu niinku kokee 😀
Sit on tää avecsofie ihan toinen ääripää jota luen. (Ei äidin kirjoittama) Ja tykkään paljon. Ja hän saa usein negatiivista palautetta mutta vasta argumentit on ihan priimaa 😀
Ja se hyvä puoli sulla on uskollisissa lukijoissa, että kaikki kyllä puolustaa jos joku alkaa ihan hävyttömästi sua sorsimaan.
Essi <3
Mun on pakko sanoa, että sun blogin lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle, varmaankin juuri siksi, etten tunnu saavan tästä oikein enää otetta. Kun kaikki on niin pintapuolista ja kevyttä.
Ymmärrän kyllä ihan täysin miksi, mä en itse kestäisi ollenkaan sitä, mitä te bloggaajat joudutte sietämään. Jokainen ilkeä ja inhottava kommentti on liikaa. Niiltä suojautuminen on varmaan ihan luontainen ja ehkä ihan tervekin tapa toimia.
Tämä postaus olikin pitkästä aikaa sitä vanhaa sua, minkä takia oon alkanut sua aikoinaan seuraillakin. Surullista toisaalta, mutta ihailtavaa rohkeutta sulta päättää olla sen kaiken yläpuolella.
Pitäisi ehkä enemmän jättää niitä mukavia kommentteja, jos ne ikävät saisi sitten vähemmän huomiota.
Tsempit sinne, toivottavasti tämä somemaailma kohtelisi sua jatkossa paremmin, varmasti sen ansaitsisit <3
Tiia
Onpa kiva, jos blogissa olisi taas enemmän aitoja mielipiteitä, tarttumapintaa ja oikeasti koskettavia, puhuttelevia aiheita. Näin oli silloin, kun aloitit blogisi kirjoittamisen. Nyt en ole enää jaksanut lukea blogiasi kovinkaan usein, koska on tuntunut, ettei blogissasi ole enää mitään sisältöä. Mainoksia oli jossakin vaiheessa myös tosi paljon. Mutta tosi ihanaa, jos blogissa aiheiden käsittely syventyy. Varmasti palaan minäkin säännölliseksi lukijaksi sitten taas.
Kiitos Sonja tästä kommentista! Voin hyvin kuvitella, että meno on ollut turhan pintapuolista, jos ne syvällisemmät jutut on olleet se juttu lukijana täällä aiemmin. Pyrin panostamaan tähän puoleen jatkossa enemmän ja toivon että pistäydyt täällä taas useammin <3
Millon sä ajattelit lähteä takaisin työelämään ja näetkö itsesi tekemässä kaupan alalla töitä tulevaisuudessa, esim myyjänä?
Mulla on silmät auki jatkuvasti työelämään palaamisen suhteen, joten mielenkiintoiset työpaikat ovat etsinässä tälläkin hetkellä ? kaupan ala on kyllä sitä ominta varmasti, mutta avoimena olen muillekin työtehtäville!